miten pian vaikuttaa

Miten pian tyroksiini on vaikuttanut teillä oireisiinne? Voiko olla mahdollista, että se auttais jo muutaman päivän päästä? Olen nyt ottanut kolmena aamuna 0,50 mg eli puoli tablettia ja mielestäni tänään en ole palellut ihan niin kovin. Jalatkaan ei ole ollut ihan jääkylmät.
242390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Lämpimän tunne on eka mikä siitä yleensä tulee. Mulla loppui palelu 4:ssä vuorokaudessa. Muiden oireiden lähtemiseen meni kuukausia.

Äänestä

Niinkin voi käydä, että hyvän olon tavoite karkaa koko ajan, vaikka annosta lisätään. Joskus tuntuu niin kuin auttaisi ensin, mutta ei kuitenkaan. Minulla on mennyt yli 1/2 vuotta ja aina vain karkaa edestä.

Käytän nyt 0,125 mg, eikä ole paljon eroa vajisaikaan. Haluasin nostaa piankin 0,150:een, mutta ei kai voi...

Liian vähän puhutaan lääkkeen vaikutuksesta. Lääkärit eivät ainakaan puhu. Täältä palstoilta saa parhaiten tietoja. Niin että ei tarvitse ihmetellä ja pelätä, että mikä on kun ei vain ala vaikuttamaan. Kaikilla ei mene niin ihanasti, että muutamassa viikossa olo korjaantuu.

Yleensä lääkettä ei saa itse lisätä ilman lääkärin lupaa. Minä olen jo kerran lisännyt ilman lupaa ja meinaan tehdä uudelleen jonkin ajan päästä. En ole vielä päässyt alkuunkaan huushollin siivoamisessa!
Kuten jotkut siivoo tarmonpuuskassa kertarysäyksellä, kun lääkitys on kohillaan tai yli.

Äänestä
  • Olisiko tuo 0,150mg sama kuin (0,1) isoja tabuja 1,5 tabua,
    jollainen lääkitys minulla nyt on. Eikä vieläkään meinaa siivous ja tiskaus käynnistyä, mutta usein kuitenkin ne liitetään vajiksen aiheuttamaksi,voiko "laiskuus" todellakin olla oire vajaatoiminnasta.

    Äänestä

  • siivouksestakin, kirjoitti:

    Olisiko tuo 0,150mg sama kuin (0,1) isoja tabuja 1,5 tabua,

    .... on vajiksen oire - ei tahdo päästä käyntiin, tarttua asioihin ja keskittyä loppuun asti.

    0,150 mg on 150 mikrogrammaa eli 1,5 isoa tabua. Mullakin menee yli 2 isoa tabua ;).

    Äänestä

  • siivouksestakin, kirjoitti:

    Olisiko tuo 0,150mg sama kuin (0,1) isoja tabuja 1,5 tabua,
    jollainen lääkitys minulla nyt on. Eikä vieläkään meinaa siivous ja tiskaus käynnistyä, mutta usein kuitenkin ne liitetään vajiksen aiheuttamaksi,voiko "laiskuus" todellakin olla oire vajaatoiminnasta.

    Lukuisien lääkärien mukaan minulla ei pitänyt olla vajista. Ennen lääkitystä arvot n. TSh 2,6-4,3 ja T4V n. 12-13.

    Sitten sain lääkkeen ja myöhemmin myös vajisdiagnoosin. Ajattelin, että minulla on vain pieni vajis ja se hoituu pienellä lääkemäärällä.

    Tosin juuri ennen lääkitystä T4V nousi itsekseen vähän yli 17:ään.

    No nyt puolen vuoden lääkityksen jälkeen (aloitin tosi hitaasti, kun luulin että on vain pieni vajis) aamuisin ei tahdo millään jaksaa herätä, eilen otin iltapäivätorkut. Aamulla on suu niin kuiva, että kieli on tarttunut kitalakeen kiinni ja kurkku on kuivankipeä. Pakarat uupuvat pienistä pihatöistä (kumarteluista, kyykistelyistä). En kestä rasituksia sen paremmin kuin ennen lääkitystä.

    TSH oli viimeksi 0,85 ja T4V 15,7 ja T3V 5,1. Mihin se kaikki lääkemäärä minussa uppoaa, kun ei tunnu missään? Milloin se raja tulee vastaan, että mennään liikikselle?

    Onko yleistä se, että jos arvot ovat vain vähän pielessä (tai aivan Ok, kuten eräs johtava sisätautilääkäri sanoi minulle), lääkitystä tarvitaan suhteellisen paljon? Onko ketään sellaisia henkilöitä, joilla olo paranee 25 tai 50 mikrolla?

    N. viikko sitten minulla oli pientä kaulakipua. Olikohan se lihaksista? Joulukuussa ei mitään vasta-aineita ollut eikä rauhasta ultrattu.

    Äänestä

  • toivoelää kirjoitti:

    Voi käydä niin että jos kilppari on sairas, pieni määrä lääkettä ei kauaa auta. Koska lääke laskee tsh:ta ja oma kilppari toimii vähemmän sitten. Eli t4v saattaa pysytellä aika samoissa. Kun lääkkeen vetää niin korkealle ettei mitään tule enää omasta kilpparista niin sitten voi oireet häipyä.

    Äänestä

  • sininen* kirjoitti:

    Olen ymmärtänyt että

    Jos on krooninen kilpirauhastulehdus niin vähitellen tuo tulehdus aiheuttaa sen että oma kilpirauhanen ei toimi ollenkaan ja korvaava kilpirauhashormoni syödään purkista. Thyroxin ei vähennä oman kilpirauhasen toimintaa vaan korvaa puuttuvaa hormonitoimintaa. Thyroxin kylläkin laskee aivolisäkkeen tuottamaa TSH hormonin määrää ja lääkityksellä se saa laskeakin vaikka mittaamattomiin.

    Koska kilpirauhanen heikkenee koko ajan, on tyroksiini annosta lisättävä aika ajoin. Aivan lopuillaan kilpirauhanen saattaa päästää loput hormoninsa liikenteeseen ja näin aiheuttaa liikatoiminnan joksikin aikaa.

    Joissain tapauksissa kilpirauhanen pyrkii kasvattamaan lisää kudosta tuottamaan hormonia ja näin syntyy struuma.

    Äänestä

  • näinkin sanoa kirjoitti:

    Kirjoitit että:
    "Thyroxin ei vähennä oman kilpirauhasen toimintaa vaan korvaa puuttuvaa hormonitoimintaa. Thyroxin kylläkin laskee aivolisäkkeen tuottamaa TSH hormonin määrää ja lääkityksellä se saa laskeakin vaikka mittaamattomiin."

    Jos tsh on lähellä nollaa, se ei enää komenna sitä omaa kilpirauhasta paljoakaan... eli kun rauhanen tuhoutuu, tsh:n on hyvä olla nollilla koska turhaan se komentelisi toimimatonta toimimaan... Ja aivolisäke ei erota omaa tyroksiinia ja purkista tullutta. Se vain katsoo että "jahas, tätä tyroksiinia on jo tarpeeksi, eipä eritetä tsh:ta niin paljoa."

    Jos terve vetelee vähän tyroksiinia purkista, yleensä tsh vain laskee ja elimistö pyrkii pitämään t4v:n määrän samalla tasolla. Itselläni lääkitys ei ole nostanut t4v:n määrää. Ainoastaan tsh on laskenut. Siksi olen lopettanut tyroksiinin napsimiset.

    Lääkäri ei ole tuntenut mitään kyhmyjä tai muuta, eikä vasta-aineita ole. On hirveän huono omatunto, jos ei mitään vikaa ollutkaan. Jos sitä onkin vain hirveän laiska, ettei aamulla halua nousta sängystä eikä saa aikaseksi paljoa.

    Paljonko terve voi syödä tyroksiinia päivässä ennen kuin tulee liikaoireita? Mikä on ns. koelääkitys? Jos syö 25 mikrogrammaa päivässä, niin eihän se sano mitään, onko terve vai sairas! Mulle ei vielä 150 mikroa (tänään ) sano mitään. Mun piti olla 100 mikrossa tai 75 ja 100 vuorotellen syksyyn asti. Eikö sitä voisi kokeilla, milloin tulee raja vastaan?

    Älkää te aloittelijat kuitenkaan alkako ottaa tosta noin vain 150 mikroo.

    tuo tyroksiinin lopetus?

    Äänestä

  • toivoelää kirjoitti:

    tuo tyroksiinin lopetus?

    Ensi viikolla pääsen lääkärille ja labraan joten kirjoitan siitä sitten kyllä täällä kissankokoisin kirjaimin kun saan tuloksia :D monet kun povasi mulle kuolemaa tyroksiinin lopettamisen jälkeen mutta yhä vaan elossa olen.

    Kaikilla ei ole vasta-aineita, mulla on, mutta mulla ei ole kyhmyjä vaan kilpirauhasparka kutistuu vähitellen olemattomaksi;
    ohutneulanäytteestä voi saada myös selvyyden onko autoimmuunitulehdus vai ei

    http://www.yhtyneetlaboratoriot.fi/kasikirja/?file=content_exec&id=61&submenu=35

    Mikäli elimistö ei saa kilpirauhashormonia, niin ihmiselle käy kuin paristovalolle. Ensin vähän himmenee, sitten vähän himmenee lisää ja lopulta ei valoa sitten olekaan. Moni sisäelin voi ruveta oikkuilemaan tyroksiinin puutteessa. Lopulta kuolema korjaa... vaan korjaa se joka tapauksessa. Kenet ennemmin, kenet myöhemmin.

    Äänestä

  • hitaasti kirjoitti:

    Niin korjattakoon että mun kilpparissa on kyllä omaa toimintaa. Ja t4v ilman lääkettä jostain syystä korkeampi kuin lääkkeen kanssa... mutta niin on sitten tsh myös :( Joten en ole itseäni tappamassa.

    Äänestä

  • vasta-aineita kirjoitti:

    Kaikilla ei ole vasta-aineita, mulla on, mutta mulla ei ole kyhmyjä vaan kilpirauhasparka kutistuu vähitellen olemattomaksi;
    ohutneulanäytteestä voi saada myös selvyyden onko autoimmuunitulehdus vai ei

    http://www.yhtyneetlaboratoriot.fi/kasikirja/?file=content_exec&id=61&submenu=35

    tehdä, kun ei tehdä ultrakoettakaan. Siinähän pähkäilet, että tulikohan terve kilppari turhaan hoidetuksi pois päiviltä.

    Äänestä

  • toivoelää kirjoitti:

    tehdä, kun ei tehdä ultrakoettakaan. Siinähän pähkäilet, että tulikohan terve kilppari turhaan hoidetuksi pois päiviltä.

    Maksamalla pääsee, pari satalappusta korkeintaan tuohon menee.

    Thyroxin ei ikinä korvaa oman kilpparin tuotantoa, armour on parempi monelle. Normaali kilpirauhanen tuottaa 9:ää eri hormoonia, thyroxiinissahan on vain yksi... Ja thyroxinilla saa niitä tyroksiinihuippuja aamuisin, oma elimistö tuottaa sitä vähitellen ja suoraan vereen, ei suoliston ja vatsan kautta...

    Äänestä

  • sininen* kirjoitti:

    Kirjoitit että:
    "Thyroxin ei vähennä oman kilpirauhasen toimintaa vaan korvaa puuttuvaa hormonitoimintaa. Thyroxin kylläkin laskee aivolisäkkeen tuottamaa TSH hormonin määrää ja lääkityksellä se saa laskeakin vaikka mittaamattomiin."

    Jos tsh on lähellä nollaa, se ei enää komenna sitä omaa kilpirauhasta paljoakaan... eli kun rauhanen tuhoutuu, tsh:n on hyvä olla nollilla koska turhaan se komentelisi toimimatonta toimimaan... Ja aivolisäke ei erota omaa tyroksiinia ja purkista tullutta. Se vain katsoo että "jahas, tätä tyroksiinia on jo tarpeeksi, eipä eritetä tsh:ta niin paljoa."

    Jos terve vetelee vähän tyroksiinia purkista, yleensä tsh vain laskee ja elimistö pyrkii pitämään t4v:n määrän samalla tasolla. Itselläni lääkitys ei ole nostanut t4v:n määrää. Ainoastaan tsh on laskenut. Siksi olen lopettanut tyroksiinin napsimiset.

    lähteä sun tielle? Tämmöiset ovat vaikeita ratkaisuja.

    Sen vajisdiagnoosin sain haastattelun (aiemmat arvot ym ym.) perusteella. Lääkäri arveli, että jos tehtäisiin neulapisto, niin kyllä siellä niitä lymfosyyttejä olisi. Näkikö hän sen läpi??!

    Paluuta omaan houkuttelisi se, että T4V-arvoni oli ensimmäistä kertaa hyvä juuri ennen lääkitystä. Mutta se TSH, kun sekin oli vielä 4. Miksi?

    Ihmiset ovat niin yksilöitä. Ja jotkut oirehtivat ns. hyvilläkin arvoilla. Mulla on kai suvussa sitä että tsh on korkea, samoin t4v. Kaikilla keneltä olen arvoista saanut tietoa ollut tsh yli sen 2,5 mitä nykyisin suositellaan ja silti ei mitään varsinaista vajista.

    Mulla ei ole mitään menetettävää jos kokeilen ilman lääkettä. Lääkkeen kanssa taas oli menetettävää paljonkin. Koko vuoden ajan närästi enkä enää kestänyt sitä. Ja t4v ei noussut. Se olisi noussut varmaan vasta kun kaikki tyroksiini olisi tullut purkista.

    Aina voi palata lääkkeeseen.... tosin aion sitten palata armouriin jos palaan, en thyroxiiniin. Jos lääkettä vetelee liian kauan niin sitten ei lääkkeettömyyteen olekaan helposti paluuta.

    lastenteko, jos olet nainen? Minä olen jo sen iän ohittanut. Raskaudessa vaaditaan runsaasti tyroksiinia, mutta jos sinulla on se vapaa tyroksiini ok...

    Minulla se vapaa tyroksiini kyllä nousi lääkityksellä siitä, mitä se yleensä oli (paitsi juuri ennen lääkitystä). Kuinkahan hyvin pärjäisi kalaöljyllä ja B-vitamiineilla? Napsin niitä, ja senköhän vuoksi se tyroksiini nousi loppusyksyllä 2006? Omillaan ollessa saisi ne kaikki hormonit kilpparista (jos se toimii), kun taas purkista saa vain yhtä. Miten kalsiumaineenvaihdunnan käy, jos kilppari ei toimi? Sen säätelyhormoneja tulee normaalisti kilpi- ja lisäkilpirauhasesta. Loppuuko niidenkin tuotto? Armour on niin kiven takana ja kallista, että siihen en aio mennä.

    Jatkuvasti pähkäilen, että olenko oikealla tiellä.
    Pitäisikö mennä jonnekin yksityislääkärille kinuamaan sitä neulanäytettä, että saisi varmuuden siitä, onko kilpparitulehdusta. Onko sillä pistolla haittavaikutuksia (tulehduksia tms)? Onko se kipeä?

    Sinä ilmeisesti voit suht hyvin nyt. Oliko sinulla paljon oireita aikaisemin? Onnea sulle, kerro sitten kun tiedät uutta.

    Olen nainen (30 v.) ja osin mahdollisen lapsenteonkin vuoksi tyroksiinin lopettanut. Tyroksiinin kanssa närästi niin ettei lapsenteko olisi onnistunut. Ruokatorvi olisi tulehtunut niin pahasti ilman happosalpaajaa (tulehtui sen kanssakin). Ja vapaan tyroksiinin määrä on ilman tyroksiinia korkeampi. Raskauden alkuvaiheessa kilpirauhanen suurenee ja toivon että suoriutuu normaalisti hommasta. Arvoja toki tulee seurata.

    Mulla oli kaikenmoisia oireita, palelu, väsymys ja kylmä yöhiki pahimmat.

    Syön lähes kaikkia vitamiineja ja omegoita. En ole 10 vuoteen ollut ilman multivitaa... en voisi olla.

    Armour ei ole niin kovin kallista 100 kpl vahvempia eli 60 mg tabuja 50 euroa. Kuka tahansa lääkäri saa kirjoittaa lupahakemuksen. Tiedän terveyskeskuslääkäreitäkin jotka kirjoittaneet. Mun olisi sitä vähän pakko syödä jos söisin koska tyroksiini ei tosiaan sovi. Ja annos olisi neljäsosa tai puolikas tuosta 60 mg armourista eli ei tulisi kalliiksi.

    Ohutneulanäyte on melko kivuton ja ei haittaa kilpparia. Monelta tutulta otettu eikä heillä ainakaan mitään tullut. Äidiltänikin otettu.

    Kalsiumtasapainot voi tarkistaa verikokein.

    Äänestä

on ruvennut menemään? Mitkä sun arvot olivat? Toivottavasti sinulla on mahdollinen vajis ollut lyhyemmän aikaa, kuin mitä minä arvelin itselläni kestäneen. Voi olla, että silloin hoito auttaa nopeasti. Mulla vajis on voinut kestää vuosikymmeniä tai sitten syy on jossakin muussa.
Hyvää helatorstaita ja jatkoa!

Äänestä
  • Mun arvot oli siis TSH 3.8 (viite 0,3-4,2) ja T4V oli 12 (viite 12-22). Palelu on tosiaan jonkun verran helpottanut, mutta esim. lihakset kipetyy kovemmassa kävelyvaudissa edelleen ja palautuminen muutenkin kestää kauan. Nyt oon alkanu miettii, että oliko viisasta aloittaa tyroksiinin syönti, jos kilppari kokonaan tuhoutuu sen vuoksi.

    Äänestä

  • alottaessa kirjoitti:

    Mun arvot oli siis TSH 3.8 (viite 0,3-4,2) ja T4V oli 12 (viite 12-22). Palelu on tosiaan jonkun verran helpottanut, mutta esim. lihakset kipetyy kovemmassa kävelyvaudissa edelleen ja palautuminen muutenkin kestää kauan. Nyt oon alkanu miettii, että oliko viisasta aloittaa tyroksiinin syönti, jos kilppari kokonaan tuhoutuu sen vuoksi.

    Tyroksiinin syönnin aikana hengästyin helposti. Myös keuhkojen suorituskyky ja puhallusvoima (=mittaan mittarilla) laski. Ja allergiset oireet lisääntyivät huimasti. Oli siis astmaattisia oireita vaikkei varsinaista astmaa.

    Äänestä

  • sininen* kirjoitti:

    Tyroksiinin syönnin aikana hengästyin helposti. Myös keuhkojen suorituskyky ja puhallusvoima (=mittaan mittarilla) laski. Ja allergiset oireet lisääntyivät huimasti. Oli siis astmaattisia oireita vaikkei varsinaista astmaa.

    ennen kuin aloin tyroksiinia syödä oli tota hengästymistä pienestäkin mäestä, helpotti kun sain lääkityksen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tyroksiini kirjoitti:

Miten pian tyroksiini on vaikuttanut teillä oireisiinne? Voiko olla mahdollista, että se auttais jo muutaman päivän päästä? Olen nyt ottanut kolmena aamuna 0,50 mg eli puoli tablettia ja mielestäni tänään en ole palellut ihan niin kovin. Jalatkaan ei ole ollut ihan jääkylmät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu