enään ottaa paskaa niskaan syyttä suotta. Asuimme 4 vuotta samassa asunossa ja koko sen ajan olemme saaneet varoituksia tasaiseen tahtiin. Naapuristomme tietää,että varoitus on meidän yhtiössämme aina 3 kk:tta voimassa ja he hommasivat niitä aina edellisen umpeuduttua uuden meille. Olimme isännöitsijän vihaama perhe,koska kuulemma päivittäin meistä soitettiin ja valitettiin. Mukana ringissä useampi perhe. Jotka vuosien aikana ns. Savustivat monta perhettä pois alueelta. Me saimme tarpeeksi,kun kuvaan vuosi sitten astui väkivalta lapsiamme kohtaan lapsemme ovat 8,9 ja 5v. Kiusaajien lapset hakkasivat pihalla ,kivittivät ja sylkivät naamaan. Mitään ei vanhemmat asialle tehneet naureskelivat vain. Juoksimme myös kiusaajien tekemien lastensuojeluilmoitusten tähden turhaan sosssussa selvittelemässä tilannetta. Otimme itsellemme perhetyöntekijän vahtaamaan elämäämme.Perhetyöntekijä totesi kaiken olevan meillä kunnossa,mutta lastensuojeluun sai juosta silti jatkuvasti. Autommekin rikottiin kahvat vietiin ovista ja lisäksi takakontin lukko väännetiin rikki. Tekijöitä ei saa kiinni,koska ei ole näyttöä siitä kuka sen teki =(. Olemme nyt asuneet ½v. nykyisessä osoittessamme ja saaneet todelllakin olla rauhassa. Olemme myös laittaneet kaikki tietomme salaiseksi jotta saisimme asua rauhassa.
muutimme pois kyttäysverkoston tähden
emme jaksaneet
51001
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aika helpolla pääsitte. Olisitpa asunut kahjun naapurina!
ei savua ilman tulta
Niih...tuommoista Nyky-Suomessa...no toivotaan, että tilanteenne on tosiaan rauhoittunut nyt.
Suomessa on eräitä skitsoja asumusalueita, minkäs teet...
Osaketaloissa tahtoo vuokralaislle käydä juuri noin, kun ei osata asua niinkuin kuuluu, toivottavasti pääsitte nyt vuokrataloon jossa kaikki ovat saman arvoisia, onnea teille jatkossa.
noiden sairaiden valittajien pentuihin. Jos mun lapsia kivitettäi8s tai hakattais tai edes syljettäs päälle, niin ois lehdissä kohta otsikot!