eilen aamulla alkoi kivistämään vatsaa. Sitten jouduinkin ramppaamaan vessassa pa***lla kolmisen kertaa tunnissa ja sen jälkeen n. tunnin välein. Vatsa aivan löysänä.
Vähän myöhemmin alkoivat vielä pahemmat vatsakivut. Sellaisia yhtäkkisiä, vajaan minuutin kestäviä, ihan tajuttomia kipu"kohtauksia" vatsassa, väänsi niin kovin että sen ajan oli paha olo ja tuskahiki tuli otsalle. (myös nälkä voi olla osasyynä noihin, en syönyt eilen kunnolla)
En ole oksentanut mutta toisilla tarpeilla olen juossut senkin edestä. Vatsaa vääntää edelleen mutta ei niin pahasti kuin eilen.
Eilen illalla ousi sitten kuumekin, 38,2 asteeseen, otin särkylääkkeen ja painelin nukkumaan. Nyt ei ole kuumetta eikä kipeä olo mutta vatsa on edelleen ihan löysällä ja kun jotain syön, se tulee takuu varmasti alakautta ulos viim. parin tunnin sisällä.
Mitkähän kotikonstit tähän auttaisi? Olen jo ostanut vitamiinipitoisia mehuja, gefilus piimää jne.
Eipä oikein tunnu auttavan. Ehdotuksia?

Vastaukset 1
Vanhimmat
ensimmäisenä mieleen tuli umpisuolen tulehus. oliko se?!