Parisuhdeväkivalta

Aiheeni liittyy sekä fyysiseen että henkiseen
terveyteen, joten laitan sen tänne.

Jos pitkässä, lapsettomassa aviosuhteessa (13 v.)
on ilmennyt miehen taholta väkivaltaista
käytöstä, mies on sen huomannut ja hakeutuu
ammattiapuun, mitä kokemuksia on suhteen
jatkumisesta sen jälkeen? Onko jatkuvuutta vai
meneekö se aina niin, että naisen on käveltävä
ulos tervehtymisen takaamiseksi (omansa ja sen
puolison)?

Tilanne on mutkallinen, koska toisaalta sitä
haluaisi antaa kaiken tukensa toisen
tervehtýmiselle, mutta saattaa itsekin olla vähän
poikki kaikesta ja irtautumisen tarpeessa. Silti,
kiintymys on siellä voimakkaana, "hyvät hetket"
usein päälimmäisenä (mikä kai voi myös olla este,
ettei tee mitään asialle - joka taas ei tässä
suhteessa pidä paikkaansa ainakaan enää) ja
jotenkin toivoo, että tästäkin selvitään. Kunhan
tehdään se tarvittava työ itsensä kanssa.

Kokemuksia? Kirjallisuutta? Selviytymistarinoita?
13770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olen seurustellut puolivuotta ja poikakaverini on
ollut aivan ihana. Hän kuitenkin yllättäen
hakkasi minut ja kävin lääkärissä. Ruhjeita tuli,
mutta silti otin hänet takaisin.

Äänestä
  • Että suhteen jatkumisen edes jonkinlainen
    edellytys on se väkivaltasen osapuolen hoitoon
    hakeutuminen.

    Itsehän kysyin juuri sitä, mitä sitten: voiko
    suhde oikeasti jatkua?

    Kokemuksia? Kirjallisuutta? Selviytymistarinoita?

    Mulla oma kokemus on ollut pari muksimista, mutta
    nekin oli liikaa. Nollatoleranssi. Henkisen
    väkivallan kanssa on vaikeempi, se on todella
    piiloista, mutta terveydenhuollon piiristä
    miehelle löytyi apua. Katsotaan miten sujuu sen
    kanssa.

    Väkivalta on rikosilmotuksen paikka
    parisuhdeväkivallassakin.Sulla on itsestäänselvä
    oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. On nimittäin
    virkasyyte heti, yksityisellä paikalla tehtynä,
    jos tapahtuman ilmotat. Ei ole enää pelkkä
    asianomistajarikos eli syyte vasta kun sinä sitä
    haluat (muuttui v.1995).

    Eiks lääkäri antanut ohjeita tai halunnut tietää
    enempää? Millaista hoitoa tuli?

    Äänestä

  • Lily kirjoitti:

    Että suhteen jatkumisen edes jonkinlainen

    sanon etten parisuhdeväkivallasta kärsi vaan
    perhe (henkinen&fysinen), mutta heitänpä
    kysymyksen ilmaan joka on itseänikin
    askarruttanut.

    eli esim. parisuhdeväkivalta. mikäli väkivaltainen
    osapuoli hakeutuu hoitoon kun ajattelee toisen
    parasta ja hänet saa taivuteltua siihen niin
    entäpä sitten kun suhde päättyy eikö uusi
    hakkaamiskierre voi alkaa tästä uudestaan?

    itse olen sellainen ihminen etten kykenisi
    jatkamaan suhdetta, koska en kunnioittasi yhtään
    toista osapuolta enää. enkä kyllä kokemuksieni
    perusteella edes jäisi väkivaltaisen miehen
    luokse, niin suurta rakkautta ei olekaan olemassa.
    totta kai nyt on helppo sanoa, koska en ole
    kokenut sitä, totta, mutta ellen pysty
    kunnoittamaan toista ja luottamaan häneen niin
    ainakaan minun puolelta suhde ei voisi jatkua,
    koska kohtelisin toista huonosti myös. en
    väkivaltaisesti vaan välinpitämättömästi, koska
    en kunnioittaisi enkä luottaisi häneen enää.

    Äänestä

  • iris kirjoitti:

    Kun havaitset jotain, minkä takia et voi luottaa
    (johon kai liitetään kulttuurissamme uskollisuus
    ja avoimuus muutenkin) niin heti katkaiset?

    Varteenotettavaa, niinhän sitä opetetaan.

    Mutta onko se vähän vaihtoehdotonta ja jälleen
    kerran absolutistista?

    Mistä lopulta on kysymys?

    Ja mikä hakkaamiskierre? Kehen kohdistuen? Eli,
    eikö todella ole apua saatavilla terapiasta tai
    muusta?

    Itselläni ei luottamus ole mennyt.Enkä usko
    kiristykseen, kummankaan puolelta. Ihmissuhteet
    kuitenkin perustuvat toimiessaan
    vapaaehtoisuuteen.

    hakkaamiskierteellä tarkoitin sitä, että
    väkivaltainen tekee päätöksen hoitoon
    hakeutumisesta koska rakastaa toista ja haluaa
    parantua eli tekee periaatteessa tämän toisen
    vuoksi, mutta tekeekö itsensä, eli siksi että
    ITSE haluaa, ei siksi että kun toinen haluaa.
    mutta entä sitten kun suhde loppuukin ja mies
    rakastaa toista, eikö askel jälleen kerran
    väkivaltaan tukeutumisella ole aika pieni ottaen
    huomioon sen että ko. henkilö on ollut ennen
    väkivaltainen joten eikö parisuhteen poikki
    meneminen voisi tuoda väkivaltaisen jälleen
    aloituspisteeseen? siis tietenkin sillä tavalla
    että nainen olisi se joka pistäisi välit poikki
    joten mies ei ymmärtäisi tätä ja tukeutuisi
    väkivaltaan? hieman tämän kannalla olen. mieshän
    tuntee itsensä uhatuksi, hänen valtaansa uhkaa
    nainen joka aikoo jättää hänet. mikäli mies itse
    päättäisi lopettaa suhteen niin sitten sillä ei
    välttämättä olisi mitään vaikutusta miehen
    käytökseen, koska se olisi miehen itsensä päätös.
    näin olen hieman tätä asiaa funtsaillut.

    sitten vielä sen verran, että totta että
    ihmissuhteet perustuvat vapaaehtoisuuteen, mutta
    väkivaltaisuudessa myös toisen pelkoon ja
    hallitsemiseen. esim. eli jos nainen on uhrina
    niin nainen alkaa pelkäämään niin paljon itsensä
    puolesta että kärsii mukana eikä osaa lopettaa
    suhdetta. silloinhan kysymys ei ole
    vapaaehtoisuudesta vaan pelosta ja sitten
    yritetään pitää suhde tasapainoisena ettei tulisi
    turpiin taas. en väitä etteikö väkivaltaisuudesta
    voisi parantua, koska on niin montaa eri asteista
    väkivaltaisuutta eli lievää ja todella kovaa,
    henkistä&fyysistä. apua tietenkin kannattaa
    hankkia, ehkä siitä on jotain apua itsensä
    uudelleen rakentamisessa ja syiden
    selvittämisessä. itse en vaan oikein jaksa uskoa
    siihen että siitä parantuisi kokonaan. en väitä
    ettei se olisi mahdollista en vain usko itse
    siihen.

    tämä minun kantani kuitenkin perustuu perhe- ei
    parisuhdeväkivaltaan, joten sen pohjalta olen
    tehnyt pieniä johtopäätöksiä siihen että mitä jos
    joudunkin väkivaltaiseen parisuhteeseen. hyvä
    ettei sinulla luottamus mennyt, itse olen
    sellaiseksi kasvanut, että minun luottamus on
    melko vaikea saavuttaa ja jos sen saavuttaa ja se
    rikkoutuu niin aika paljon se satuttaa. saatan
    olla ihmisen kanssa tekemisissä (oli se sitten
    ystävä, perheenjäsen jonka luottamuksen olen
    menettänyt), mutten enää "samalla tavalla" kuin
    ennen luottamuksen menetystä. hieman vaikea
    selittää, mutta kuitenkin. eli tästä vedän
    johtopäätösen ettei parisuhde toimisi enää
    ainakaan minulla kunnolla.

    Hieman vaikeaselkoista tekstiä.

    Jos terapia toimii, olen ymmärtänyt että siihen
    kuuluu myös luopumisen oppiminen ilman oman
    perusturvallisuuden menettämistä. Eli siinä
    rakennetaan itsetuntoa ja -luottamusta.

    Mihin siinä väkivaltaa tarvitaan?

    Mielestäni on julmaa myös tuomita ihminen
    loppuiäkseen vain siksi, ettei ihmisenä ole vielä
    kasvanut riittävästi. Entäpä jos kasvun voi kokea
    yhdessä ja löytää suhteesta taas uuden
    ulottuvuuden? Ja jatkaa uudella tavoin.

    Minulla on useita toimivia ihmissuhteita, mutta
    kieltämättä tuossa rakkaussuhteessani on tullut
    nyt todella tarve etsiä niitä uusia
    ulottuvuuksia.Luulenpa, että koska se on ollut
    läheinen ja turvallinen, pintaan on voinut nousta
    myös tuollaisia elementtejä. Niihin tartutaan,
    niille ei ummisteta silmiä.

    Mutta tietenkin, olen itsekin valmis muutoksiin
    ja avoin niille. Sylistä toiseen en kyllä aikonut
    lohtua hakea, pitkässä ihmissuhteessa on paljon
    rikkauksia. Itselläni on aina ollut myös
    runsaasti liikkumatilaa, professionaalisesti ja
    ystävien suhteen. Olen saanut toteuttaa itseäni
    enkä siitä aio tinkiä jatkossakaan.

    Logiikkasi oli vaikeasti avautuva, en osannut
    sitä loppuunsaakka seurata.

    Ehkä omakohtaiset kokemukset kiinnostaisivat
    minua eniten. Ne kokemukset. Kirjallisuus.
    Selviytymistarinat.

    Äänestä

  • on kahta lajia:niitä jotka eivät hakkaa ja niitä
    jotka hakkaavat.eikä se ikinä yhteen kertaan
    jää.lopeta suhde.muuten tulet myöhemmin
    huomaamaan että voimasi on lopussa.lähde
    heti.ikävä kyllä se on ainut mahdollisuus.ei
    pahoinpitely ole leikkiä,ei myöskään minun
    vastaus.mene pakkaamaan.

    Äänestä

  • liisa kirjoitti:

    on kahta lajia:niitä jotka eivät hakkaa ja niitä
    jotka hakkaavat.eikä se ikinä yhteen kertaan
    jää.lopeta suhde.muuten tulet myöhemmin
    huomaamaan että voimasi on lopussa.lähde
    heti.ikävä kyllä se on ainut mahdollisuus.ei
    pahoinpitely ole leikkiä,ei myöskään minun
    vastaus.mene pakkaamaan.

    Sinulla ei ole muunlaista tarinaa kerrottavanasi?
    Onko todella noin?

    Miksi siis yleensä edes yritetään terapiaa
    sellaisille ihmisille?

    Jotain tässä minun on vaikea ymmärtää nyt.

    Äänestä

  • Lily kirjoitti:

    Sinulla ei ole muunlaista tarinaa kerrottavanasi?
    Onko todella noin?

    Miksi siis yleensä edes yritetään terapiaa
    sellaisille ihmisille?

    Jotain tässä minun on vaikea ymmärtää nyt.

    ensin.usko huviksesi

    Äänestä

Minusta sinulla itselläsi on aika kypsän oloinen
asenne tilanteeseesi. Mieshän huomasi itse mistä
oli kysymys ja on saamassa apua?
Minusta 'kerrasta poikki' asenteessa, josta on
julkisuudessa aika paljon puhuttu viimevuosina on
jotakin mistä en pidä.. Tosin et kuvannut
millaista väkivaltaa koit. Luottamus on iso asia
ja jos sinulla on sitä jäljellä, niin en kyllä
tekisi mitään radikaalia ratkaisua silloin
kun 'itsekin on poikki' ja vaikka
kokee 'irtautumisen tarvetta'. Tilanne on
ristiriitainen katselee sitä kumman kannalta
tahansa. Minua ei ole suoranaisesti lyöty, mutta
avomies on vuosien mittaan saanut
eriasteisia 'pultteja' ja rikkonut tavaroita ja
heitellyt jotakin myös minua kohti. Hän myös
petti minua rajulla tavalla suhteen alussa kolmen
yhdessäolovuoden jälkeen (pakkasin hänen
tavaransa kahteen lakanaan valtavaksi nyytiksi ja
kuskasin taksilla hänelle saman tien), mutta
tapauksesta on kulunut aikaa viisitoista vuotta.
Meilläkään ei ole lapsia.

Mihinkään itseapukirjaan en turvautuisi! Olen
lukenut niitä hämmästellen joittenkin
maailmankuvaa ja ihmiskäsitystä.. Lisäksi aika
monissa itseapukirjoissa on
jotenkin 'manipuloiva' tyyli, niitä lukiessa
alkaa 'uskoa' olevansa milloin minkäkin 'uhri'..
Sen sijaan lukisin jotakin perusteellista yleensä
ihmisestä ja aggressiosta ihmisellä, mitä kaikkea
se voikaan kätkeä, mistä kaikesta se voikaan
johtua, mitä kaikkea siihen kietoutuu mukaan..

Kirjallisuudesta: Vuosien takaa muistuu mieleeni
Arno Gruen (lääkäri ja psykoterapeutti): Itseään
pettävä ihminen, hieno kirja, humaani ote, ei
saarnaa, sisältää perusteellsia artikkeleita.
Teos ihmismielen 'patologioista, pahuudesta ja
kielteisyydestä'..mistä niissä oikeastaan on
kysymys, psykologisesta salpautumisesta,
perusluottamuksesta.. Niinpä niin, noita samoja
sanoja vilisee nykyisin milloin missäkin
yhteydessä, mutta kyllä tämä teos on silti
lukemisen arvoinen.. Minulle se oli alkuun
vaikeaselkoinen, mutta opiskellessani se kyllä
aukesi helposti ja auttoi ymmärtämään
populaarikirjallisuuden pinnallisuuden ja sen
miten itsekäs aika monien suosikkikirjojen
ihmiskäsitys on.

Olemme molemmat käyneet terapiassa 'omia
aikojamme', emme varsinaisesti 'suhteen
pelastamiseksi'.. Mies ei koe saaneensa
terapioistaan apua, (mutta ei aggressiivisuus ole
hänen ongelmansa..jonkinlainen 'persoonallisuuden
narsistinen vääristymä'..heh..en ole psykologi
tosiaankaan.. mutta ei hän itsekään tätä
kieltäisi, enää ) ei ainakaan myönnä sitä. Hän
vain on omien sanojensa mukaan 'neuroottinen'
ja 'erakko' ym.. Minä taas olen ollut taipuvainen
depressioon ja jonkinlaiseen 'vauhkoiluun'
nuorempana.. Meidän tilanne ei oikein ole
verrattavissa sinun tilanteeseesi, mutta
millainen tilanne sitten olisi? Vuosia sitten
lopetin tykkänään 'psykokeskustelut', ts
painostukseni 'miettimään missä vika'.. Meillä
menee suht kivasti, ei olla hirveän 'onnellisia'
ei 'onnettomiakaan', elellään, duunataan, kaksi
koiraa, vanha talo (ikuinen remontti)..

Joskus mietin, mitä sitten jos olisimme eronneet
silloin joskus? Ja lopettanut siihen... Ollaan
ikuisia opiskelijoita, pidetään yhteyttä
joihinkin kullanarvoisiin ystäviin ja ihmisiin..
En kyllä missään tapauksessa nyt enää haluaisi
erota! Jonkinasteista henkistä väkivaltaa
luulisin vieläkin joskus kokevani, mutta en enää
provosoidu. Emme palaa 'pikkukräniin'.. Hanhelle
on kasvanut sulkia..

Äänestä
  • Kiitos, Ninni, upeasta tekstistä, Olen selfhelp-
    oppaisiin samalla kannalla. Aion kyllä lukea sen
    Gruenin kirjan nyt. Siis etsin sen käsiini. Olen
    kyyninen kieltämättä myös psykologisoinnille, se
    on omanlaistaan uskonjärjestelmää vilejelevä,
    tulkinnat vaihtelevat koulukunnista riippuen.

    Väkivalta on ollut muutamia kertoja tavaroiden
    rikkomista (sinänsä aivan riittävä hälytysmerkki
    minulle itsessään) sekä 1991 yksi läimäys
    kasvoille ja nyt 2 viikkoa sitten samanlainen,
    yksi läimäys, joka ei ollut osoitettu tiettyyn
    kohtaan mutta osui nenään. Olin soittamasssa
    poliisille ja mies oli sitä mieltä että minulla
    on oikeus siihen. Rikossyytehän siitä tulee heti
    tänä päivänä. Vaikka sillätavoin ulkopuolinen
    saisi tullakin väliin, varsinainen työ on
    kuitenkin tehtävä ihmisen itsensä kohdalla. Nyt
    miehellä on tällä viikolla ensin aika
    psykiatrille ja sitten menee elokuussa
    miessakkeihin (Lyömätön linja).

    Olemme mekin opiskelijoita, voisi sanoa ikuisia,
    mutta edistymme siinä. Mies käy työssä siinä
    ohella ja oma asunto on tuonut talouspaineita.
    Käynnistettiin uudestaan opinnot kunnolla 1998,
    minä varsinaisena opiskelijana ja edistyminen on
    ainakin itselläni mennyt melko kaavan mukaan,
    tosin omilla ehdoillani toistaiseksi.

    Missään tapauksessa en ainakaan minä aio jäädä
    tekemättömään lamaan tässä, vaan nyt selvitetään
    asiat. Mutta silti niin levollisesti, että
    tiedetään missä mennään. Olisi outoa myös se,
    ettei ihmiselle sallittaisi tiettyä
    keskeneräisyyttä, kunhan mitään tiettyä
    keskeneräisyyttä ei pidä sietää vain siksi että
    se on asetettu yhtäkkiä absoluuttiseksi
    standardiksi muiden hyvinvoinnin kustannuksella.

    Itseään pettävä ihminen kuulostaa hyvältä.
    Katsotaan,mitä siitä avautuu.

    Äänestä

  • Lily kirjoitti:

    Kiitos, Ninni, upeasta tekstistä, Olen selfhelp-

    Tulin tänne palstalle lisätäkseni pari asiaa,
    jotka eilen unohtuivat. Ensiksikin piti mainita
    siitä havainnostani, että samaan aikaan
    populaaripsykologisten itseapukirjojen ja
    avioerojen (naisten 'lähtö'/miehet pellolle)
    lisääntymisen kanssa on myös tehty tilastoja
    siitä missä määrin avioeron alkuun panneet ovat
    katuneet.. Myös katuneitten määrä on lisääntynyt.
    En löytänyt talteenottammaani pikkuartikkelia
    aiheesta, mutta se oli parin vuoden takaa ja
    muistaakseni n 1/3 katuu.. Toiseksi:
    mielenkiintoisia koko aiheeseen liittyviä kirjoja
    ovat Janne Kivivuoren Psykokulttuuri (myös sen
    jatko-osat Psykopolitiikka ja Psykokirkko -
    kritisoi muuten psykologismia..) sekä Liisa
    Keltikangas-Järvisen kirjat, esim Tunne itsesi
    suomalainen, hänellä on nuetraali tutkijan
    asenne, mutta myös kriittisyyttä..ja vahva
    tieteellinen pohja tietenkin... Kampittaa hieman
    yltiöpäistä 'tunteitten ilmaisun
    välttämättömyyttä' ajan ilmiönä, koska ihmiset
    ovat persoonallisuustyypiltään erilaisia..

    Arno Gruenin kirja löytyy varmaan kirjastoista.
    Luin sen joskus 92-93 ja jopa kopioin sen
    talteen, kun ei sitä enää mistään kaupasta
    löytynyt.

    Vielä tuohon omaan kommenttiini 'koen vielä
    joskus väkivaltaa', lisäisin,
    että 'vakivaltaisuus' on kumppanini tiettyä
    omalaatuisuutta, liittyy jotenkin ('narsismiin'),
    mutta varon 'hoitamasta' häntä. Siihen en pysty.
    Mies on sanonut, että aikanaan hän
    koki 'väkivallaksi' minun painostukseni puhua
    (nyt jutellaan asiat halki, istu alas) KAIKESTA.
    Tein monta kertaa sen virheen, että sanoin: sinä
    olet sellainen ja sellainen ja se johtuu siitä ja
    siitä.. Asoista täytyy puhua, mutta se ei ole
    hänelle helppoa vaan hän menee 'kipsiin' - on
    jollakin tavalla 'hidas'.. Se on sallittava..

    'Itsentoteuttamisen' arkipsykologia on se mikä
    minua populaaripsykologiassa eniten ärsyttää,
    viat löytyvät aina itsen ulkopuolelta, lähes
    aina..

    Pelätä ei kenentään pitäisi parisuhteessaan.
    Myöskään en kannata 'vihan tunteitten ilmaisua'
    muitta mutkitta.. Mies vähän kärsii tästä. Mutta
    minä 'näen' sen enemmänkin ahdistuksena ja
    tuskaisuutena, joka nousee milloin mistäkin, eikä
    varsinaisesti kohdistu oikeasi minuun - vaikka
    hetkellisesti säikäyttääkin. En pakota häntä
    pyytelemään anteeksi. Onneton ihminen käyttää
    onnettoman ihmisen kieltä..tunnetila, jolle
    kokemisen hetkellä ei ole sanoja pukeutuu milloin
    mihinkin 'vuodatukseen'..niihin olen oppinut
    olemaan takertumatta.. Kiukuteltuaan mies usein
    väsähtää, siis uupuu, ja saa päänsärkyä! Minä
    sitten kannan vesilasia ja disperiinin
    puolikasta..

    Kiva, että sain sanottua sinulle jotakin!

    Erittäin hienoa, että miehesi meni 'Lyömättömään
    linjaan.. Juttelin joskus jonkun siellä
    puhelimeen vastanneen henkilön kanssa ja hänkään
    ei erityisesti kiitellyt 'virtahepopsykoligiaa'..

    Hyvää jatkoa teille ja malttia, älliä ja
    nauruakin..

    Äänestä

  • ninni kirjoitti:

    Kiva löytää asiallista linjaa tästä. Herkästi
    menevät nämä pohdinnat niin ykskantaan.

    Tuota miehen tunteista hoivaamisesta luopumista
    olen itsekin juuri opetellut viime vuosina.On
    ollut helpottavaa huomata, ettei kaikkeen todella
    tarvitse reagoida. Aukipuhumisetkin
    ovat 'normalisoituneet', jutellaan välillä ja
    sitten mulla on omia tyttöporukoitani, jotka ovat
    olleet kypsempiä (ei heti erolinjaa vaikeuksien
    koittaessa).

    Mulla on sellainen kokemus, että suhteesta on
    voinut löytää aina uuden tason. Voihan ratkaisu
    aina olla siitä uloslähteminen myöskin. Mulla on
    nyt vaan tämä kokemus ja siihen olen ollut
    tyytyväinen ja saanut paljon oikeata iloa.
    Onnistumisen kokemuksiakin.

    Kaikenlainen absolutismi vierastuttaa.
    Keltinkangas-Järvistä olen itseasiassa kuullut
    luennointitilanteessa joskus, kiitos
    varsinaisesta lukuvinkistä. Tartun siihenkin.

    Kiitos sulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lily kirjoitti:

Aiheeni liittyy sekä fyysiseen että henkiseen
terveyteen, joten laitan sen tänne.

Jos pitkässä, lapsettomassa aviosuhteessa (13 v.)
on ilmennyt miehen taholta väkivaltaista
käytöstä, mies on sen huomannut ja hakeutuu
ammattiapuun, mitä kokemuksia on suhteen
jatkumisesta sen jälkeen? Onko jatkuvuutta vai
meneekö se aina niin, että naisen on käveltävä
ulos tervehtymisen takaamiseksi (omansa ja sen
puolison)?

Tilanne on mutkallinen, koska toisaalta sitä
haluaisi antaa kaiken tukensa toisen
tervehtýmiselle, mutta saattaa itsekin olla vähän
poikki kaikesta ja irtautumisen tarpeessa. Silti,
kiintymys on siellä voimakkaana, "hyvät hetket"
usein päälimmäisenä (mikä kai voi myös olla este,
ettei tee mitään asialle - joka taas ei tässä
suhteessa pidä paikkaansa ainakaan enää) ja
jotenkin toivoo, että tästäkin selvitään. Kunhan
tehdään se tarvittava työ itsensä kanssa.

Kokemuksia? Kirjallisuutta? Selviytymistarinoita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu