Loppi + lapsiperheet

Uteliaisuuttani kyselen, onko täällä kuulolla äipät Lopen kunnasta. Olemme miettineet muuttoa pääkaupunkiseudulta ja mm. Lopen seudulla tontit ovat, sanotaanko, järkevän hintaisia. Kunta on meille täysin vieras ja kaipaisinkin infoa suoraan tieltä lapsiperheellisiltä.

Miten olette viihtyneet seudulla? Onko kirkonkylällä paljon lapsiperheitä? Löytyykö pienestä kunnasta harrastusmahdollisuuksia ja hyviä leikkipuistoja? Onko päivähoitopaikkoja tarpeeksi? Entä koulut?

Olemme tutustuneet Launosiin, joka vaikuttaa tosi mukavalta pikkupaikalta, mutta valitettavasti sopivaa tonttia ei ollut.

Kaikki tieto on tervetullutta.
4490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Moi vaan!

Itse olen muuttanut tänne Lopen kirkonkylään n. 2,5vuotta sitten silloisen poikaystävän, nykyisen aviomieheni luo. Nyt meillä on 4kk poika. Lasten kasvatukseenhan tämä on ihana paikka, vaikka omasta aktiivisuudesta onkin kaikki melko pitkälti kiinni. Mulla on ollut vähän vaikeuksia löytää täällä omaa paikkaani, kun työpaikkakin on Riihimäellä ja sen kautta suurin osa kavereista. Miehelläni, vaikka alkuperäinen Loppilainen onkin, ei myöskään ole juurikaan kavereita enää täällä.

Mutta mitä tulee itse kuntaan ja sen palveluihin, asiat tuntuvat olevan ihan hyvin. Sivukylien kouluja on kyllä lopetettu, mutta päätaajamat eli Kirkonkylä, Launonen ja Läyliäinen ovat suuressa kasvussa. Tämänhetkisistä päivähoidoista ym. ei valitettavasti ole omakohtaista tietoa, mutta ei ne ainakaan kauhean rempallaan ole. Leikkipuistoja näyttää olevan, ja jotain toimintaa on MLL:lla ja SRK:lla lapsiperheille. Isommille lapsille sitten partiota, 4H:ta jne. Urheilullisille ihmisille Isokorkean reitit tässä keskustassa ovat hyvät, oli sitten kesä tai talvi. Uimahalliin täytyy lähteä Riksuun, mutta kesällä on rantaa millä uida!

Ja vähän täytyy mainostaa silläkin, että saatiinhan me tänne ihan oma kansanedustajakin!!! Timo Heinonen on nuori (32v.) ja ajaa innokkaasti paikallistasolla lapsiperheiden asiaa. Luulenpa, että täällä syksyllä alkava kokeilu kotihoidon-lisästä on pitkälti hänen ansiotaan :)

Mutta tässä jotain ajatusta Lopesta. Ei muuta kuin tervetuloa vaan!

Äänestä

Kirjoitin juuri pitkästi, mutta viesti ei jostain syystä lähtenytkään, painoin varmaan jotain väärää nappulaa. No, mutta asiaan...

Kiitos viestistäsi.
Meilläkin pitenisi työmatkat huomattavasti. Työympyrät ja kaveripiiri jäisivät tänne emmekä tunne ketään Lopella asuvaa (jolta voisi kysyä esim näitä, mutta onneksi tälläiset palstat on keksitty :) Lapsien kautta onneksi tutustuu aika helposti.

Kiva kuulla, että siellä on asiat hyvin. Lapsille olisi ihana tarjota turvallinen kasvuympäristö ja toisaalta me aikuisetkin kaipaamme omaa taloa, tilaa ja rauhaa. Kumpa se tontti/talo löytyisi pian!

Tiedätkö tarkemmin, mitä tuo kotihoidonlisä tarkoittaa, kuntalisääkö? Täällä on kotihoidontukeen liittyvä kuntalisä 200e/kk ja tuikitarpeellinen.

Äänestä
  • Moi taas!
    Kokoomus ehdottaa, että kuntalisä olisi tuntuva, eli 300e/kk. Saa nähdä sitten että meneekö läpi.. Se olisi kolmevuotinen kokeilu ja alkaa siis elokuusta.

    Äänestä

  • sama vastaaja kirjoitti:

    Moi taas!
    Kokoomus ehdottaa, että kuntalisä olisi tuntuva, eli 300e/kk. Saa nähdä sitten että meneekö läpi.. Se olisi kolmevuotinen kokeilu ja alkaa siis elokuusta.

    Tuohan olisi jo tosi hyvä lisä. Toivottavasti menee läpi. Siitä taisi ollakin juttua Aamupostissa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muuttaako kirjoitti:

Uteliaisuuttani kyselen, onko täällä kuulolla äipät Lopen kunnasta. Olemme miettineet muuttoa pääkaupunkiseudulta ja mm. Lopen seudulla tontit ovat, sanotaanko, järkevän hintaisia. Kunta on meille täysin vieras ja kaipaisinkin infoa suoraan tieltä lapsiperheellisiltä.

Miten olette viihtyneet seudulla? Onko kirkonkylällä paljon lapsiperheitä? Löytyykö pienestä kunnasta harrastusmahdollisuuksia ja hyviä leikkipuistoja? Onko päivähoitopaikkoja tarpeeksi? Entä koulut?

Olemme tutustuneet Launosiin, joka vaikuttaa tosi mukavalta pikkupaikalta, mutta valitettavasti sopivaa tonttia ei ollut.

Kaikki tieto on tervetullutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu