Telkussa oli dokumentti, missä kerrottiin perheestä/miehestä joka oli menettänyt(ilman omaa syytään) konkurssissa kaiken. Vaimo kuvaili, miten kiltti,iloinen, positiivinen mies oli muuttunut täysin eri ihmiseksi. Katkeraksi, kyyniseksi, vihaa täynnä olevaksi. Ymmärrän häntä.
Näin myös minulle on käynyt, mutta yksinäisyyden vuoksi. Olen aina ollut optimistinen, avoin, eloisa, kiltti, sosiaalinen. Iloinen seurassa, enkä syrjäänvetäytyvä. Yrittänyt etsiä ystäviä, miestä/elämänkumppania. Elämä on vain koko ajan potkinut minua päähän, todella julmalla tavalla. Lähelläni olevat ihmiset ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet petollisiksi, narsisteiksi, hyväksikäyttäjiksi. Avoimena ihmisenä olen luottanut, ja saanut vain kärsiä siitä.
Vanhat lapsuudenajan ystävät ovat kauan sitten muuttaneet ympäri Suomen, ja uusia ystäviä en ole löytänyt. Miehestä puhumattakaan. Olen kulkenut baareissa, taidenäyttelyissä, museoissa, kesätapahtumissa, risteilyillä, konserteissa AINA YKSIN. Jo monen vuoden ajan. Kukaan ei soita, kukaan ei lähde kanssani minnekään, vaikka pyydän, kutsun kylään, kutsun jopa itse itseni kylään muiden luo.. Seurani ei kiinnosta ketään. Juhannukset, ja muut pitkät juhlapyhät olen itkenyt kotonani, koska muut ovat mökillä/bailaamassa/pitämässä hauskaa. Olen yrittänyt lähestyä ihmisiä esim. baareissa, mutta naiset kulkevat siellä kaveriporukalla ja katsovat kummeksuen jos joku nainen yrittää heille jutella. Miehet taas haluavat vain yhden yön huvia. Joillekin miehille olen antanut puh nroni, ja sanonut että voin mieluusti tavata kahvin merkeissä jonakin päivänä, mutta baarista en tuntemattoman mukaan lähde. Jokainen on seuraavalla viikolla ilmoittanut "en juuri nyt etsi mitään vakavampaa suhdetta..."
Nyt on tullut raja vastaan. Olen katkera ja väsynyt ihmisiin. Etsimään ystävää, miestä. Olemaan kiltti, avoin ja iloinen. Olemaan aina yksin baarissa, tapahtumissa. Tuijotettavana ja kyselyjen kohteena "miksi noin nätti tyttö on täällä yksin...?" MIKSI MIKSI kysyn itsekin! Mitä voin heille vastata? Kun kaikki lähestymisyritykseni torjutaan, ystäviä en löydä, ja miehet haluavat minusta vain seksiä, niin en todellakaan enää jaksa. Olen luullut, että ihmisen perusluonne ei voi muuttua, mutta kyllä se voi. Esimerkkinä olkoon ainakin tuo TV-dokumentin mies ja minä.
Kaikki ihmiset eivät viihdy yksin; kaipaavat ihmisiä ympärilleen, juttukaveria, rakkautta. Kun perusluonteeltaan sosiaalinen ihminen joutuu vasten tahtoaan olemaan aina yksin, lopputuloksena on väistämättä masennus ja katkeruus. Ja katkera, masentunut ihminen ei sitten enää kelpaa kenellekään. Kun en iloisena ja optimisena omana itsenäni kenellekään kelvannut, niin miksi kelpaisin nyt. Turha on kenellekään vakuutella, että en ole ollut koskaan ennen katkera, vaan nyt vasta viime vuosina.
Minä muutuin lopullisesti, ja nyt kaikki toivo on menetetty.
Näin myös minulle on käynyt, mutta yksinäisyyden vuoksi. Olen aina ollut optimistinen, avoin, eloisa, kiltti, sosiaalinen. Iloinen seurassa, enkä syrjäänvetäytyvä. Yrittänyt etsiä ystäviä, miestä/elämänkumppania. Elämä on vain koko ajan potkinut minua päähän, todella julmalla tavalla. Lähelläni olevat ihmiset ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet petollisiksi, narsisteiksi, hyväksikäyttäjiksi. Avoimena ihmisenä olen luottanut, ja saanut vain kärsiä siitä.
Vanhat lapsuudenajan ystävät ovat kauan sitten muuttaneet ympäri Suomen, ja uusia ystäviä en ole löytänyt. Miehestä puhumattakaan. Olen kulkenut baareissa, taidenäyttelyissä, museoissa, kesätapahtumissa, risteilyillä, konserteissa AINA YKSIN. Jo monen vuoden ajan. Kukaan ei soita, kukaan ei lähde kanssani minnekään, vaikka pyydän, kutsun kylään, kutsun jopa itse itseni kylään muiden luo.. Seurani ei kiinnosta ketään. Juhannukset, ja muut pitkät juhlapyhät olen itkenyt kotonani, koska muut ovat mökillä/bailaamassa/pitämässä hauskaa. Olen yrittänyt lähestyä ihmisiä esim. baareissa, mutta naiset kulkevat siellä kaveriporukalla ja katsovat kummeksuen jos joku nainen yrittää heille jutella. Miehet taas haluavat vain yhden yön huvia. Joillekin miehille olen antanut puh nroni, ja sanonut että voin mieluusti tavata kahvin merkeissä jonakin päivänä, mutta baarista en tuntemattoman mukaan lähde. Jokainen on seuraavalla viikolla ilmoittanut "en juuri nyt etsi mitään vakavampaa suhdetta..."
Nyt on tullut raja vastaan. Olen katkera ja väsynyt ihmisiin. Etsimään ystävää, miestä. Olemaan kiltti, avoin ja iloinen. Olemaan aina yksin baarissa, tapahtumissa. Tuijotettavana ja kyselyjen kohteena "miksi noin nätti tyttö on täällä yksin...?" MIKSI MIKSI kysyn itsekin! Mitä voin heille vastata? Kun kaikki lähestymisyritykseni torjutaan, ystäviä en löydä, ja miehet haluavat minusta vain seksiä, niin en todellakaan enää jaksa. Olen luullut, että ihmisen perusluonne ei voi muuttua, mutta kyllä se voi. Esimerkkinä olkoon ainakin tuo TV-dokumentin mies ja minä.
Kaikki ihmiset eivät viihdy yksin; kaipaavat ihmisiä ympärilleen, juttukaveria, rakkautta. Kun perusluonteeltaan sosiaalinen ihminen joutuu vasten tahtoaan olemaan aina yksin, lopputuloksena on väistämättä masennus ja katkeruus. Ja katkera, masentunut ihminen ei sitten enää kelpaa kenellekään. Kun en iloisena ja optimisena omana itsenäni kenellekään kelvannut, niin miksi kelpaisin nyt. Turha on kenellekään vakuutella, että en ole ollut koskaan ennen katkera, vaan nyt vasta viime vuosina.
Minä muutuin lopullisesti, ja nyt kaikki toivo on menetetty.
Vastaukset 15
Vanhimmat
...jatka sisukkaasti etsimistä.Kyllä niitä oikeita ihmisiä löytyy sinullekin.Vaikutat tosi järkevältä ja mukavalta ja myös ehkä pelottavalta joten ihmiset hieman säikkyy sellaisia.Mutta älä muutu kenenkään mieliksi.Lippu korkealle vaan ja kesää kohti.
Huoh. Kumpa saisin tutustua sinuun ja rakastaa sinua, todistaa vääräksi sen mitä olet nyt elämästä oppinut.
Sen tehdäkseni tosin mun pitäis itsekin muuttua kusipääksi, sun takiasi. Sitten kai en olisi enää "puhdas" tai "kelpoisa" sikäli kuin nyt sitä koskaan olen ollukaan. Minuun ei voisi luottaa. *huokaus*
voi muuttua,eihän kukaan synny katkerana.
onneksi luonne voi yhtä helposti muuttua parempaan suuntaan.
tuskimpa olet 2 vuoden päästä sama persoona kuin nyt,ihminen kehittyy koko ajan :)
älä menetä toivoasi,et ehkä usko,mutta kirjoituksessasi oli paljon positiivista.
en jaksa uskoa että jäisit yksin.
rakkaus parantaa haavat.
Aika on olla yksin, ehkä sun tulee vaihtaa suuntaa tai maisemaa,tehdä elämänkäännös.
Yksinäisyys kuuluu elämään välillä, se tulee jokaisen kohdalle, halusimmepa sitä tai emme.
On myös paljon ihmisiä jotka tuntevat, kokevat itsensä yksinäiseksi suuressakin seurassa.
Tulee yksi vaihe elämässä käännös toiseen suuntaan, lähteä uusin harrastuksiin, kohtaamaan uusia ihmisiä.Aika näyttää, onhan sinulla varmasti jotakin lahjoja annettu, mitä voisit hyödyntää. Voisit kokeilla esim. vapaaehtoistyötä
sitäkin kautta löytää uusia ystäviä, suomen punainen risti, seurakunnat ym. järjestöt.
Tässä vähän sulle vinkkejä, hyvää ja iloista kesää sinulle!
mitäs jos luovuttaisit sen suhteen, että et enää yritä etsiä seuraa. Jatkat vaan elämääsi liikkuen tilaisuuksissa joista nautit, mutta et etsi ketään. Sanotaan että:"saat se mistä luovut". Jos joku mukava ihminen sit ilmaantuukin näköpiiriin niin voit tarttua tilaisuuteen, mutta älä ole yli-innokas. Ihmeitä tapahtuu. Ja kuten veikkauksen mainoksessakin sanotaan:elämä voi muuttua.
minkä ikäinen olet ite olen 33 ja vähän samallainen kuin sinä siis mies ja olisin valmis vaikka kirjoittelemaan tänne ensin ja jos vaikka siitä jotain syntyis. Jos haluat tutustua niin lähetä viesti tänne niin katotaan siitä eteenpäin.
Olen sinua vanhempi.
Ja vielä sellainen asia että vielä muutut hyväksi ihmiseksi takaisin mikä ennen olit et ehkä yksin pysty siihen mutta ehkä annat minun auttaa. Lähettele viestejä niin jutellaan lisää.
Mistä tuollaisia ns. ystäviä sitten on löytynyt ja etsitkö sä ystäviä/suhdetta tietyillä kriteereillä? Katos ne komeat miehet voi olla itserakkaita ja paskaa täynnä, kun taas ne miehet joita päin sä tuskin edes vilkaisetkaan, voisi olla mainioita kumppaneita. Kuin myös "erilaiset" naiset ystävinä.
Ehkäpä sun pitäisi avata ne silmäsi ja katsella ympärillesi laajemmin.
Miksi sinä, ja niin moni muu yleistätte, että yksinäinen nainen etsii vain komeaa miestä, aj on siksi yksin kun ei huoli "tavista"? Jos se nyt jotain kiinnostaa, niin ne harvat miehet, jopiden kanssa olen ollut, ovat kaikki olleet rumia(jos tuota ilmaisua saa käyttää). Koska minut on aina, myös "TAVISTEN" taholta torjuttu, ei tulisi pieneen mieleenikään katsella komeita miehiä, kun en edes taviksille uskalla enää aloitteita tehdä. Se mies, jota olen eniten elämässäni rakastanut, oli erittäin ruma, täysin liikuntaa harrastamaton(voitin hänet "nujuamisessa", koska minulla on enemmän habaa kuin hänellä, ja KOSKAAN minua ennen seurustelematon! Siis hän oli reilusti yli 30v, ja ollut koko ikänsä yksin, pitänyt netissä profiilia, katsoi kotona pornoa, ei ikinä saanut naista baarista. Minä vastasin hänen kuvattomaan ilmoonsa, ja rakastuin. Hän etsi koko lyhyen suhteen ajan "parempaa" ja lopulta jätti minut. Tämän jälkeen menetin lopullisesti toivoni.
Oletko nyt tyytyväinen? Kyllä varmaan. Varsinainen luuserinainen. Taidan mennä syömään purkillisen rauhoittavia.
Tarinasi on hyvn samanlainen kuin minunkin vain sillä erotuksella että loppujen lopuksi minä löysin parhaan ystäväni, joka on nyt aviomieheni. Ei pidä menettää toivoaan, vaikka vaikeaa onkin. Sieltä nettiprofiilien joukosta on hyvä etsiä kumppania ja jonain päivänä sinäkin löydät sieltä kiltin sympaattisen miehen ulkonäköön katsomatta, niin kuin minäkin löysin ;)
Älä nyt vielä anna periksi. Mihin sä hänessä sitten rakastuit ja miksi? Ehkäpä se ei uskonut sitä todeksi, että sinun näköinen ja oloinen nainen voisi oikeasti hänestä välittää ja jätti sinut ennen kuin sä jätät hänet.
Kun minä tutustun johonkin ihmiseen, minua ei kiinnosta kovin paljoa se, onko hän juuri sillä hetkellä iloinen ja pirteä vai jotakin muuta. Minua kiinnostaa ainoastaan ihmisen "ydin": osaako hän puhua hyvin, minkälainen arvomaailma hänellä on, ja miltä hän suurinpiirtein näyttää (siedettävältä vai ei-siedettävältä? makuasiahan tämä on...). Ei väliä tyylikkäillä vaatteilla, iloisella äänellä, suurella seuralla jne. Pääasia on se perus. Kirjoitat todella hyvin, joten uskoisin että olisit livenä nähtynä hyvinkin mielenkiintoinen henkilö.
Täytyy olla aina parempaa..
Niin, minua pidetään mielenkiintoisena, erilaisena. Myös ulkonäkö on persoonallinen.
Eräs ystävä(nyt jo kuollut) sanoi, että minusta saa alussa sen vaikutelman, että olen "outo". Sitten kun minut oppii hieman paremmin tuntemaan, olenkin kuulemma "tavallinen" (lue tylsä). Kun minut oppii tuntemaan vielä paremmin, huomaa, että olen sittenkin erilainen kuin muut. Edes sukulaiset eivät ota minusta selvää.
Miehet kai kyllästyvät minuun siinä vaiheessa, kun ajattelevat että olenkin "tavallinen = tylsä". Ehkä he ovat kiinnostuneet minusta juuri erilaisuuteni vuoksi, ja kun on kulunut muutama kuukausi-vuosi, ajattelevat että ei tuossa naisessa olekaan mitään kiinnostavaa.. Harmittaa, kun "luovuttavat". Ihmisen kun oppii oikeasti tuntemaan vasta monen vuoden tutustumisen aikana.
Vai onko se niin, että valtaosa nykymiehistä katoaa juuri silloin, kun suhde ns. arkipäiväistyy?
En jaksa edes puida tätä asiaa. En mahda miesten aivoituksille mitään. Olen luovuttanut. Yksinäinen kesä taas edessä.
kirjoittanut tänne tietämättäni ;) sillä teksti oli niikuin itseni kirjoittama!!!!!!!! Varsinkin ihmisten kommentit "miten noin kaunis nainen on vielä yksin" loukkaa ja syvästi! Syytä en tiedä siihen muutakui juuri tuon, että kun on tarpeeksi monta kertaa potkittu päähän niin on hankala enään uskoa mihinkään...! No tiedetäänpä ainaki ettei olla maailmassa yksin tällaisia. Kaikkea hyvää sulle!