Eilen piti sitten mennä katsomaan tuota Mamma Miaa ensi-iltaan Hartwall Areenalle. Kovasti halusin mennä katsomaan, mutta heti pääkaupunkiseudun liikenteessä alkoi ahdistaa ja koko ajan ajattelin että miten pääsen täältä pois.
Tultiin sitten ajoissa äidin kanssa Areenan parkkiin ja suunnattiin sieltä ylös. Sydän löi tuhatta ja sataa ja kun sitten tulimme aulaan, iski se totaalinen paniikki! :( Ihmisiä oli kuin muurahaisia ja minä sain sellaisen kohtauksen että ajattelin että se on nyt menoa.
Palasimme parkkihalliin ja ajoimme takaisin 50 kilometsin päähän kotiin. Pilasin sekä oman iltani että äitini illan, enkä voi muuta kun potea kamalaa morkkista. Miksi minä? Mitä olen tehnyt väärin tässä elämässä kun olen saanut tämän vitsauksen ylleni? Hieno musikaali elämys jäi kokematta ja 100e lippujen hinta meni kankkulan kaivoon.
Lääkityskin on jo niin korkea, ja kaikkia eri lääkkeitä on kokeiltu. Mikään ei kerta kaikkiaan estä paniikin tuloa meikäläisellä, ei edes rauhoittavat. Että tällaista se vakava asteinen paniikkihäiriö sitten on....
Tultiin sitten ajoissa äidin kanssa Areenan parkkiin ja suunnattiin sieltä ylös. Sydän löi tuhatta ja sataa ja kun sitten tulimme aulaan, iski se totaalinen paniikki! :( Ihmisiä oli kuin muurahaisia ja minä sain sellaisen kohtauksen että ajattelin että se on nyt menoa.
Palasimme parkkihalliin ja ajoimme takaisin 50 kilometsin päähän kotiin. Pilasin sekä oman iltani että äitini illan, enkä voi muuta kun potea kamalaa morkkista. Miksi minä? Mitä olen tehnyt väärin tässä elämässä kun olen saanut tämän vitsauksen ylleni? Hieno musikaali elämys jäi kokematta ja 100e lippujen hinta meni kankkulan kaivoon.
Lääkityskin on jo niin korkea, ja kaikkia eri lääkkeitä on kokeiltu. Mikään ei kerta kaikkiaan estä paniikin tuloa meikäläisellä, ei edes rauhoittavat. Että tällaista se vakava asteinen paniikkihäiriö sitten on....
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei älä murehdi tapahtunutta. Tai toivon ettet murehtisi. Äitisi ymmärsi varmasti tilanteen, ei sun siitä kannata ottaa paineita miten kävi. Sulla on paniikki ja sille ei oikein vaan voi mitään. Mutta yritit kuitenkin, ja se on paljon se. Ja kaikki äskeiset sanat olivat aika tyhjää, koska tiedän mitä paniikkihäiriö on! Ei siinä kohtaa sanat auta. Se on niin syvältä.
Mutta tsemppiä sulle kuitenkin. Pakko se on vaan jaksaa. Paniikkihäiriöhän taitaa olla ihmisessä koko loppuelämän, niin ainakin yksi lääkäri sanoi. Tarkoitti paniikkihäiriön neurologista (fyysistä) puolta. Aivot on ne jotka on saanut, eikä niitä pysty tietyn rajan yli lääkkeillä kikkailemaan. Psyykkinen kehitys on se tärkein. Terapiaa terapian perään, siihen itse ainakin uskon.
Hyvää jatkoa sulle.
Kiitos lohduttavista sanoista! Sain tänään unelmieni työpaikan, ja nyt hermoilen miten minun käy. En haluaisi mokata tätä uskomatonta mahdollisuutta! Voi kun pääsisi tästä ainaisesta pelosta!
Minulla myös sama veemäinen häiriö vaikkei noin pahana olekaan. Täältä myös iso kannustus ja samaa haluan sanoa ettei morkkikseen ole aihetta kun kukaan ei sitä tahallaan tee vaan tekisi mitä vain jos saisi elää ilman paniikkia. Minulla myös alkaa ensi syksynä uusi työpaikka ja jännitän sitä miten minun käy. Mutta pakkohan se on asennoitua että jos kaikkensa antaa ja siltikään ei onnistu niin sitten se asia on tarkoitettu niin eikä sille mitään voi. Aina pitää yrittää, ei saa luovuttaa, siitä ei ainakaan ole mitään apua! Itse yritän hurtilla huumorilla suhtautua asiaan ja jotenkin sitä kautta yrittää lievittää taakkaa... Kovasti tsemppiä!
Ja onnea uuteen työhösi!
Kamalia on nuo jutut, mulla on sama ongelma. Tosi harmillista ku siskokaan ei saa rauhassa katella kaupassa ku mulla tullee semmonen olo että on pakko päästä ulos, siitä tullee syyllinen olo! Joskus yritän sietää olotilaani ja annan siskon katella rauhassa, sillon se ei vaan onnistu ku alkaa kauheasti huimaamaan. Onneksi on niitäki kauppoja joissa voin olla normaalisti ja katella rauhassa ilman paniikkia.
Teidän sen tunnen.
Minulle tulee aivan hirveä fiilis käydä teatterissa. Aina tulee ahdistus ja huimaava tunne joka tekee että paniikki pikkuhiljaa iskee. Mutta mä jään kyllä aina penkkiin pelosta että jos nousen pystyyn niin pyörryn. Olen ollut monesti teatterissa josta en muista melkeen mitään.
Kokeile mennä ulkoteatterehin. Ja ulko konsertteihin. Ensin pienehin esityksiin ja sitten vähän suurempeihin. Kokeile ja katso jos paniikki iskee?! Hyvä puoli on se että sieltä voi aina poistua näkymättömästi.
Itse en pysty menemään elokuvateatteriin. Nyt jo kolme vuotta ilman leffaan menoa... Myös avarat tai ihmisiä täynnä olevat paikat sai joskus paniikkioireet ilmeneen. Nyt oikealla lääkityksellä ilman paniikkioireita melkein vuoden, mutta en vielä ole leffaan uskaltanut..
tsemppiä.
Mentiin myös Mamma Mia esitykseen. Liput toiseksi viimeisellä rivillä. Aluksi sujui kohtalaisesti mutta paniikki alkoi pikkuhiljaa ja tuntui että väliaikaan on ikuisuus. Sormet hikosivat, pyörrytti ja oli muutenkin todella paha olo. Eikä asiaa auttanut se että hallissa oli todella huono ilmanvaihto ja kuuma kuin saunassa. Olin todella huojentunut kun väliaika tuli. En voinut enää mennä väliajan jälkeen sisään vaan notkuin käytävällä. Ja olin todella onnellinen siitä. Viis siitä että esitys jäi näkemättä. En kyllä enää ikinä mene kyseiseen paikkaan. Tai sitten pitää olla permantopaikat.
Penkkirivit ovat todella ahtaat. Pahin mahdollinen paikka paniikkihäiriöiselle.