Jos tämä olisi

Minkä avulla pelastuu niinkuin teille opetetaan vahhoillislestojen piireissä, niin miksi sitä ei mainita raamatussa. Ei suoraan eikä edes kiertäen.
Luulisi että niin iso asia mainittaisiin raamatussa, että vain VL:lien tavoilla pelastut, ja että se olisi se ainut ja oikea?
siellä ei puhuta valitettavasti lestaadiolaisista yhtikäs mitään.
9570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vaikka onhan Raamatussa maininta "pohjan maasta", joka on aivan selvästi viittaus vuoden 2007 Suomen Pohjanmaahalle, jossa on vl:iä huomattavasti keskimääräistä enemmän. ;)

Äänestä
  • Raamatuntutkijoiden mukaan Vanhan testamentin viittaus pohjoisesta ilmansuunnasta viittaa silloisesta Israelista pohjoiseen eli Babyloniaan.

    Äänestä

  • että minkä takia siellä ei lue että lestadius syntyy sillon ja sillon ja tekee sitä ja tätä. Siellä on vain historiaa.
    on nää kyllä mielenkiintosia aiheita.

    Mutta jokatapauksessa en oikeen usko sitä että suomenpohjanmaata tarkotettas tolla :) nimittäin se mitä suomikin noihin aikoihin oli..tais olla jäätä täynnä.

    Äänestä

  • Jos Jumala olisi halunnut että kaikki maailman ihmisten pitäisi uskoa pelastuakseen vanhoillislestadioaliseten tavoin, Hän olisi kirjoituttanut sen asian selvästi Raamattuun. Jumala ei ole kieroilija joka yrittäisi peittää oikean uskon johonkin savuverhon taakse, jonkin yksittäisen vain tiettynä historian aikana ja vain tietyllä maantieteellisellä alueella vaikuttavan lahkon piiriin.

    VL-ihmisten julistama Vain Me -oppi on täysin vastoin Raamattua.

    Äänestä

  • semmonenkin vähän askarruttaa kirjoitti:

    että minkä takia siellä ei lue että lestadius syntyy sillon ja sillon ja tekee sitä ja tätä. Siellä on vain historiaa.
    on nää kyllä mielenkiintosia aiheita.

    Mutta jokatapauksessa en oikeen usko sitä että suomenpohjanmaata tarkotettas tolla :) nimittäin se mitä suomikin noihin aikoihin oli..tais olla jäätä täynnä.

    nyt varma tuosta oliko suomi jäätä täynnä.
    Mutta kun raamattu on vain pilvessä hörisseitten ukkojen tarinoita, yhteenvetoja, pari sukuluetteloa ja silmänkääntäjän temppuja, ym muuta sälää..niin ajattelin vain että en minä ainakaan heti alkas elämääni tuhlaamaan siihen että on nooooin kaaheesti lakeja ja säännöksiä.

    On osa älynväläyksistä ihan fiksujakin, ja keksiväthän ne siinä mailmankaikkeuden parhaan liikeidean.

    Äänestä

  • Ev.-lut.kirkon jäsen kirjoitti:

    Jos Jumala olisi halunnut että kaikki maailman ihmisten pitäisi uskoa pelastuakseen vanhoillislestadioaliseten tavoin, Hän olisi kirjoituttanut sen asian selvästi Raamattuun. Jumala ei ole kieroilija joka yrittäisi peittää oikean uskon johonkin savuverhon taakse, jonkin yksittäisen vain tiettynä historian aikana ja vain tietyllä maantieteellisellä alueella vaikuttavan lahkon piiriin.

    VL-ihmisten julistama Vain Me -oppi on täysin vastoin Raamattua.

    en vain osannut muotoilla sitä noin hyvin.

    selitetty, empä itsekään olisi paremmin pystynyt, sanon Aamenen tuohon!
    VL:t ovat siinä mielessä lentäneet "rannan lepikkoon"
    Kaikille on pelastus tarjolla Jeesuksen Kristuksen uskon kautta :=)

    Äänestä

  • tarkoittaa pohjoista maata, ei suomen pohjanmaata!
    Esim sanotaan pohjan periltä, Venäjältä?
    Kootaan Israelilaisiakin omaan maahansa, tai tulee hävittäjät pohjan mailta!

    Äänestä

  • Jer 4:6
    " Nostakaa lippu Siionia kohti, sillä minä annan
    tulla pohjoisesta onnettomuuden."

    Viitataanko tässä lestadiolaisuuteen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

se usko kirjoitti:

Minkä avulla pelastuu niinkuin teille opetetaan vahhoillislestojen piireissä, niin miksi sitä ei mainita raamatussa. Ei suoraan eikä edes kiertäen.
Luulisi että niin iso asia mainittaisiin raamatussa, että vain VL:lien tavoilla pelastut, ja että se olisi se ainut ja oikea?
siellä ei puhuta valitettavasti lestaadiolaisista yhtikäs mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu