tänään taas purskahdin itkuun perheeni edessä kun tuntu vaan niin vaikealta. syynä vaan se että tuntu että ne inhoaa mua kun ne jostain huomauttaa.
sitten tuntuu muutenki usein että on ylivoimasta esimerkiksi kävellä bussipysäkille.
illanviettoon lähtöön valmistautuessani on ihan hyvä fiilis, löaitan hiukset ja meikin, mut sitten, ja tää tapahtuu AINA, sitten kun mä laitan vaatteet päälle niin mikään ei oo hyvä ja näytän ihan tyhmältä omasta mielestä ja vaihtelen vaatteita ja tuijotan peiliä ja sitte se hyvä fiilis katoaa ku ei löydy mitään kivan näköistä ja tää saatta viedä aikaa jopa 2 tuntia! loppujen loipuks on pakko lähtee vaikka sillo mieli on jo niin latistunu ja fiilikset pohjamudissa...
raivoan jatkuvasti vanhemmilleni. ja muille perheenjäsenille. mullahan on niin vaikeeta. tuskin enää edes osaan olla mukava vanhemmilleni. yritän silti.
kaikki asiat jää aina ihan viimetinkaan vaikka olis ehtiny hoitaa ne aikasemminki mut ei vaan jaksanu. sit mulla on mieletöntä stressiä ja omantunnontuskia niistä tekemättömistä hommista.
kaikki tavarat häviää. en vaan osaa pitää huolta mistään. tavarat jää niille sijoilleen mistä ne otinki. esim kotona mustekynä. liian ylivoimasta viedä se omalle paikalleen. ei vaan jaksa. oon niin väsyny. ymmärtäkää nyt mua. kohtalotovereita?
sitten tuntuu muutenki usein että on ylivoimasta esimerkiksi kävellä bussipysäkille.
illanviettoon lähtöön valmistautuessani on ihan hyvä fiilis, löaitan hiukset ja meikin, mut sitten, ja tää tapahtuu AINA, sitten kun mä laitan vaatteet päälle niin mikään ei oo hyvä ja näytän ihan tyhmältä omasta mielestä ja vaihtelen vaatteita ja tuijotan peiliä ja sitte se hyvä fiilis katoaa ku ei löydy mitään kivan näköistä ja tää saatta viedä aikaa jopa 2 tuntia! loppujen loipuks on pakko lähtee vaikka sillo mieli on jo niin latistunu ja fiilikset pohjamudissa...
raivoan jatkuvasti vanhemmilleni. ja muille perheenjäsenille. mullahan on niin vaikeeta. tuskin enää edes osaan olla mukava vanhemmilleni. yritän silti.
kaikki asiat jää aina ihan viimetinkaan vaikka olis ehtiny hoitaa ne aikasemminki mut ei vaan jaksanu. sit mulla on mieletöntä stressiä ja omantunnontuskia niistä tekemättömistä hommista.
kaikki tavarat häviää. en vaan osaa pitää huolta mistään. tavarat jää niille sijoilleen mistä ne otinki. esim kotona mustekynä. liian ylivoimasta viedä se omalle paikalleen. ei vaan jaksa. oon niin väsyny. ymmärtäkää nyt mua. kohtalotovereita?
Vastaukset 5
Vanhimmat
hankkia heti kova lääkitys.
Tuo ei kuulosta lainkaan normaalilta.
Suosittelen myös sähköshokkihoitoa.
...että sähköshokkihoidosta on mitään apua. kiitos kuitenkin kun yritit auttaa. lääkitys on jo.
ja äkkiä!
Kuulostat olevan vielä murrosiässä .
Silloin on lekurit todella rahankipeitä jos kirjoittaa teineille mielialalääkkeitä
Ekaks minkä ikänen olet?Ite olen nelikymppinen ja nuo on mulle tuttuja oireita,siis varsinki nuorempana.Mulla on diagnostisoitu epävakaa persoonallisuushäiriö ja sun oireet on just sellasia jos et ole murkku.Mulla on lisäks asosiaalinen persoonallisuus,sanovat joskus ja kai se näkyy Helsingin vankilan arkistossa.Tänään kaikki on kuitenkinkin paremmin.
En tiedä ikääsi, mutta oletan että olet nuori, asuthan kotona ja kerrot vanhemmistasi...
Sinulla tuntuu olevan paha olla ja varmaan ihan suotta itsesyyttelyä ja pelkoa siitä, ettei hyväksytä sellaisena kuin olet.
Tuo kaikki on kyllä ihan tavallista nuoruuteen
kuuluvaa, ja uskonpa että olet perheellesi rakas, rakkaampi kuin osaat kuvitellakaan. Olethan varmaan
läheistesi tuella käynyt lääkärilläkin.
Ainoa asia mikä pitäisi muuttua olisi oma olosi.
Sinun pitää saada voida hyvin, olla tyytyväinen itseesi ja elämääsi, kaikkeen kivaan...
Sinussa ei ole vikaa, mutta siksi että tavoitat
hyvän olon ja voit paremmin,on hyvä vielä puhua
sen lääkärin kanssa. Sinulla on oikeus vaatia joko uutta parempaa lääkettä tai opastusta esimerkiksi juttelemaan nuorisoneuvolaan tai muualle asiantuntevan ihmisen kanssa.
Oireesi ovat normaaleja nuorelle, mutta ne eivät saisi olla jatkuvasti päällä, itsesi takia ensisijaisesti.
Puhu myös perheesi kanssa, sano mitä tunnet,koet...he eivät tuomitse tai hylkää sinua.
Kun olosi kohenee ja hyväksyt itsesi ja iloitset
tästä tavallisesta useimmmiten arkisesta elämästä silloin tällöin, sitten ne hommat ja aikataulutkin alkavat sujua issekseen...
Iloista kevättä Sinulle ..:)