jännittäää

Mua vaivaa kauhea jännittäminen. Kun pitää
kohdata uusia ihmisiä, mennä työ paikka
haastatteluun, gynekologille tai johonkin vähän
epämiellyttävään paikkaan alkaa jännittämään
hirveästi. Joskus jopa tutisuttaa ja jos joudun
jotain sanomaan punastun korviani myöten tai
sitten kaulaani tulee punasia länttejä
jännityksestä. Päätä särkee usein.
Minulla on myös hyvin huono itseluottamus.
Ajattelen mitä muut ajattelevat aivan liikaa,
vaikka yritän miettiä että olen sellanen kun olen
ja hyvä niin! -muttei se auta.
Jännittäminen luultavasti johtuu huonosta
itseluottamuksesta, mutta mistäs se
itseluottamuksen puute johtuu? Pienenä en saanut
paljoakaan kannustusta, tai kehuja. (Olen 20v.)
4451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

olen jo 37 ja olen iän myötä päässyt pahimmasta
mutta aina pelko kulkee mukana taustalla. olen
käynyt läpi terapiat sun muut jutut. tällä
hetkellä syön fevarin-nimistä mielialalääkettä,
johon ei tule riippuvuutta, mutta mielialaa se
nostaa ja paniikkioireita ei oo ilmaantunut.
tukilääkityksenä on diapam, jota otan, huom, vain
tarvittaessa, esim palavereissa. jo tieto, että
sulla on rauhoittavat käden ulottuvilla, jos
jännitys iskee, rauhoittaa mua, enkä useinkaan
tarvitse sitä pilleriä. Käyppäs lääkärissä

Äänestä

Älä anna periksi jännittämiselle äläkä salaile
sitä! On rohkeaa mennä paikkoihin ja tilaisuuksiin
ja tehdä asioita vaikka jännittääkin. Ei
jännittämisessä ole mitään pahaa, ja jokainen on
sen verran jännittänyt, ettei kukaan ajattele
sinusta mitään pahaa! Jos mahdollista, ryhdy
harrastamaan joogaa tai jotain muuta rentouttavaa
ja hakeudu hypnoosihoitoon, sillä saatat päästä
oireistasi kerralla! Pidä myöskin huolta
kunnostasi ja muista että jännittäminen ei ole
merkki huonommuudesta vaan herkkyydestä, joka on
hieno asia. Harjoittele myös tilanteita, missä
jännität ja ota "rooleja" itsellesi, sekin saattaa
auttaa. Uskoudu myös jollekin ystävällesi ja
vanhemmillesi, ettet ole ongelmasi kanssa yksin.
Tsemppiä!

Äänestä

Huono itseluottamus on osa isompaa juttua, minun
mielestäni siihen kuuluu luottamus myös toisiin
ihmisiin, siis se, ovatko ihmiset ylipäätään
luotettavia.. tästä eivät kaikki ole samaa
mieltä. Minulla oli joskus vaihe, jolloin
ajttelin, että ihmiset on pahija ja maailma paha
ja minulla oli huono itseluottamus.. Mutta ajan
myötä kaikki on muuttunut.. Minun vanhempani
kannustivat minua kovasti, mutta siitä ei kyllä
paljon apua ollut, melkeinpä päin vastoin.. en
uskonut, että pystyisin olemaan heidän
kannustuksensa ja kehumisensa tasolla oikeasti..
Kun tajusin, monien mutkien jälkeen, että ihmiset
ovatkin ihan ok, periaatteessa, käsitykseni
itsestänikin muuttui - kuin huomaamatta.
Itsetunto voi heitellä, olla
jotenkin 'suhteetonta'.. välillä mielessään
liioittelee suuntaan tai toiseen.. Mutta
yksinäinen ihminen.. hänelle asiat ovat
hankalampia, kuin enemmän ulospäin
suuntautuville.. Kyllä minullakin ennen 'niska
tutisi', ja joskus oli vaikea ymmärtää mistä
ihmiset ylipäätään puhuvat, kun olin niin
lukossa..

Äänestä

Kovinpa kuulosti oireesi ja taustasi tutuilta...
Sen tiedän ettei mistään kursseista tai
terapioista ole mitään hyötyä, jännitys iskee
aina päälle tietyissä tilanteissa.
Kokeilemisen arvoinen juttu on beetasalpaajat
ennen hankalia tilanteita, eivät poista itse
jännitystä mutta poistavat kiusalliset oireet
(punastuminen,vapina,sydämentykytys) ja auttavat
erittäin paljon tilanteiden hallinnassa!
Itselleni ovat olleet erinomainen apu. Niissä on
se hyvä puoli, ettei ole sivuvaikutuksia kuten
noissa masennuspillereissä, eikä tartte syödä
jatkuvasti ja ovat edullisia. Käypä siis
rohkeasti lekurilla ja pyydä propral-resepti,
suosittelen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


panikoija kirjoitti:

Mua vaivaa kauhea jännittäminen. Kun pitää
kohdata uusia ihmisiä, mennä työ paikka
haastatteluun, gynekologille tai johonkin vähän
epämiellyttävään paikkaan alkaa jännittämään
hirveästi. Joskus jopa tutisuttaa ja jos joudun
jotain sanomaan punastun korviani myöten tai
sitten kaulaani tulee punasia länttejä
jännityksestä. Päätä särkee usein.
Minulla on myös hyvin huono itseluottamus.
Ajattelen mitä muut ajattelevat aivan liikaa,
vaikka yritän miettiä että olen sellanen kun olen
ja hyvä niin! -muttei se auta.
Jännittäminen luultavasti johtuu huonosta
itseluottamuksesta, mutta mistäs se
itseluottamuksen puute johtuu? Pienenä en saanut
paljoakaan kannustusta, tai kehuja. (Olen 20v.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu