Onko täällä isiä jotka ovat joutuneet hakemaan yhteishuoltajuutta käräjien kautta? Olisin kiitollinen jos kertoisitte omista kokemuksistanne. Itse olen viemässä lapsen huoltajuus asiaa käräjille, koska eksä ei hyväksy yhteishuoltajuutta.
Käröinti
Käräjille
4703
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ensin ei halunnut yhteishuoltajuutta, mut myöhemmin tuli vaatiin. Eikä suostu valvottuihin tapaamisiin. Ukko on ulkomaalainen ja lapsi on suomalainen, mutta saa isänsä kansalaisuuden automaattisesti anomuksesta. Kuulin huhuja ja olin yhteydessä suurlähetystöön, niin saa passinkin vastoin suostumustani tai minun edes siitä tietämättä, jos isä sitä anoo. Ainoa keino estää, on yksinhuoltajuus, jolloin voin kieltää maistraattia luovuttamasta virkatodistusta. Muutoin elän joka päivä siinä pelossa, että eräs kaunis kerta lapsi ei tulekaan tapaamiselta, vaan on kidnapattu isänsä kotimaahan. Anoppilasta jo soittelivat, että en kait minä vie lasta isältä. Lasta, joka on vuoden ikäinen ja jonka kans isä on vapaaehtoisesti viettänyt max 15 minuuttia.
Toivottavasti seksi oli edes se arvoista.
Ilman muuta kannattee yrittää yhteishuoltajuutta keinolla millä hyvänsä! Sillä keinolla olet tasavertainen huoltaja ja sinun tulee silloin myös saada tietoja lapsesta. Lapset tarvii sitä omaa isää, se isäpuoli ei ole isä toisen lapsille jos oma isä elää. Tsemppiä toivon että saat sen yhteishuoltajuuden jos sitä ei kerta sossun kautta ole yhteisymmärryksessä saatu ja olet soveltuva huolehtimaan lapsista!
Kuin viralliset jutut. Eli vanhempi jonka luona lapset asuvat ei saa esim. passia lapselle ilman toisen lupaa, ei saa avata lapselle tiliä, ei ottaa vakuutusta... Yhteishuolto on vain exien kontrollointihalua.Ja mahdollisuus tehdä kiusaa. Jos homma on toimiakseen se toimii, oli kyseessä yksin- tai yhteishuoltajuus.