Yhdysluokka ja pienet kyläkoulut

Olen kouluavustajana huomannut, että isommat oppilaat kiusaavat pienempiä oppilaita, kuulin ikäviä tapauksia sattuneen meidän kyläkouluissamme. Minusta yhdysluokka ei ole sovelias kenenkään kasvulle, kukahan mahtaa olla tutkinut asian, joku yliopiston tutkijako? Yksi nainen kertoi, kuinka hänen lapsiaan oli lestadiolaiset oppilaat pilkanneet, että joutuisivat kadotukseen ja eivät pääse taivaaseen ym, koska eivät olleet lestadiolaisia. Lapset olivat pelästyneet ja eivät meinanneet uskaltaa enää kouluun mennä. Tuokin tapaus oli Vattukylän kyläkoulusta joskus aikaisemmin.
342540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Tämä on aika outo kirjoitus. Voiko yhden tapauksen perusteella yleistää, ettei yhdysluokka olisi hyvä opetuspaikka lapselle? Tästä on oikein yliopistotutkimuksia, että yhdysluokissa opetustulokset ovat hyviä. Kiusaamista on aina ollut ja tulee olemaan. Se ei kerro opetuksen tasosta, oppimistuloksista jne. yhtään mitään! Kiusaamiseen tulisi aina puuttua, myös sinun kouluavustaja!

Äänestä

aivan hirveästi isossa koulussa. Isot oppilaat ovat välitunnilla kimpussa. Välitunnilla on niin paljon lapsia, että opettajat eivät edes huomaa. Eivätkä ne tunne oppilaita niin hyvin, että tietäisivät milloin joku kiusaa ja milloin leikkii. Myös omassa luokassa kiusataan. Kiusaamisella ei ole mitään tekemistä yhdysluokan kanssa.

Äänestä
  • koulukokonaisuus,
    sitä enemmän haitallisia lieveilmiöitä.
    Se on faktaa.

    Pienet kyläkoulut ovat turvallisimpia ja
    lähellä kotia.
    Se on äärettömän suuri hyöty.

    Äänestä

  • mitä suurempi kirjoitti:

    koulukokonaisuus,
    sitä enemmän haitallisia lieveilmiöitä.
    Se on faktaa.

    Pienet kyläkoulut ovat turvallisimpia ja
    lähellä kotia.
    Se on äärettömän suuri hyöty.

    tihutyön monen lapsen tulevaisuudelle.
    Tuntuu ,
    että arviointikyky on heiltä kadonnut.

    Äänestä

Samanlailla sitä voi peloitella toista lasta muuallakin, ei siihen yhdysluokkaa tarvita tai koulua yleensä ollenkaan. nykyisin tätä kiusaamista on niin helppo harrastaa täällä netissä.

Äänestä
  • opettajat kiusaa, minä sanon äitille.

    Äänestä

säälittävä sössöttäjä lopeta ainainen lessuilla rääpiminen jopa oulun kokoisessa koulussa yhdysluokkia eikä aiheuta komplekseja kuten sulle o käyny siis lopeta paskapuheittes levittely mee peilin eteen ja havaitset sieltä sinua katsoo heikon itsetunnon omaava surkimus eli niistä nokkas nosta housus ja o niin ku muutki miehet ps vanha vattunen sanonta

Äänestä

Ei ole koulua missä ei kiusattais. Tuo mainitsemasi tapaus on yksittäistapaus ja sitä ei voi mitenkään yleistää. Jokapäivä ja joka välitunti jotain kiusataan, enkä usko että meistä kukaan on välttynyt täysin kiusaamiselta kouluaikana.

Äänestä

ajatellut millaisen kiusaamisen kohteeksi lestadiolaislapset joutuvat. Tämä palsta on jo hyvä esimerkki aikuisten rasistisuudesta heitä kohtaan. Samaa kuulevat koululaiset jatkuvasti. "Lessut ja lestat" kuuluvat joidenkin kotien lasten jokapäiväiseen sanavarastoon. Kotien asennemaailma näkyy koulussa hyvin. Enemmän minä törmäsin siihen, että lasta kiusattiin lestadiolaisuuden takia kuin sen takia että ei ole lestadiolainen. Sitä paitsi: itse olet hyvä esimerkki tällaisesta kiusaajasta

Äänestä
  • se juuri on. Tässä vaan jotku ei osaa ajatella asioita ja näkevät vain yhden puolen "kolikosta". Aikuset saisivat ensin alkaa opetella hyviä tapoja!

    Äänestä

  • "asennevika" molemmin puolista,niin vanhoillisten ja
    muiden ns."kirkkouskovaisten" kohdalla.
    Tai ainakin oli minun aikanaan koulua käydessäni.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    "asennevika" molemmin puolista,niin vanhoillisten ja
    muiden ns."kirkkouskovaisten" kohdalla.
    Tai ainakin oli minun aikanaan koulua käydessäni.

    nostaneet itsensä erikoisasemaan.Turha heidän on syyttää muita omasta rajoittuneisuudestaan ja itse pystyttämistään raja-aidoista.

    Äänestä

  • lestat ovat kirjoitti:

    nostaneet itsensä erikoisasemaan.Turha heidän on syyttää muita omasta rajoittuneisuudestaan ja itse pystyttämistään raja-aidoista.

    joten lestatkin saavat tehdä kuinka elää tahtovat. Toivoisin että sinäkin olisit sivistyneempi ja kunnioittaisit heidän vakaumustaan. Itselläsikin on varmasti tapoja ja tyylejä josta kaikki ei välitä tai hyväksy, siis anna arvo toisille jne...

    Äänestä

  • tyylillään, kirjoitti:

    kunnioittaa toisten tapoja? Missä heidän sivistyksensä on?

    Äänestä

  • lestat alkavat kirjoitti:

    kunnioittaa toisten tapoja? Missä heidän sivistyksensä on?

    Meillä on tapamme ja rajoitteemme, mutta emme vaadi muilta samaa. Saat hyvä mies ryypätä ja rähjätä niin paljon kuin lystäät, ei me puututa siihen, Suomi on vapaa maa.

    Äänestä

  • ei kunnioiteta? kirjoitti:

    En paljoa edes seuraa mitä ihmiset ympärilläni tekevät, jos se ei ihan kohti käyvää häirintää ole. Sen olen huomannut, että kun olen paikalla ihmiset vaivautuvat kirotessaan tai ottaessaan alkoholia. Yleensä huomaan asian vasta sitten kun alan ihmetellä vaivautunutta katsetta. Se että lestadiolaiset olisivat nostaneet itsensä erikoisasemaan on aivan älytön väite. Täällä Haapavedelläkin saa kokea olevansa täysin toisen luokan kansalainen vakaumuksensa takia. Tunne erikoisasemasta on kyllä ei-lestadiolaisten omassa päässä. Liekkö syyllisyyden tunnetta tekemisistään vai mitä.

    enemmän kuin itseltänne.

    Äänestä

  • totta... kirjoitti:

    on syyllisyydentunne tekemisistään, ja et muka toisten tekemisiä vahdi! Lestoilla on jatkuva syyllisyydentunne ja se helpottaa hetkeksi kun näkee omat syntinsä muissa!
    Kyllä me teidän kotkotukset tunnetaan, ei huolta!

    Äänestä

  • muilta kirjoitti:

    enemmän kuin itseltänne.

    sinulle joskus vaatimuksiaan? JOs on niin millaisia?

    Äänestä

  • Olen myös omassa työssäni törmännyt juuri uskovaisten lasten kiusaamiseen ja uskon sen olevan yleisempi ilmiö kuin päinvastoin. Syrjimistä ja kiusaamista taphtuu kaikissa kouluissa enemmän tai vähemmän. Opettajan, kouluavustajan tai kenen tahansa aikuisen velvollisuus on puuttua asiaan. Kiusaamista näkevät toiset lapset eivät useinkaan uskalla kertoa asiasta pelkojen vuoksi.
    Pikkukouluissa opettajat tuntevat kaikki oppilaat, joten hyvin äkkiä on helppo havaita esim. välitunnilla oppilaiden poikkeava käytös. Näin ei suuressa koulussa ole, missä opettajat harvoin tuntevat kunnolla kaikki oppilaat.

    Äänestä

  • ope muualta kirjoitti:

    Olen myös omassa työssäni törmännyt juuri uskovaisten lasten kiusaamiseen ja uskon sen olevan yleisempi ilmiö kuin päinvastoin. Syrjimistä ja kiusaamista taphtuu kaikissa kouluissa enemmän tai vähemmän. Opettajan, kouluavustajan tai kenen tahansa aikuisen velvollisuus on puuttua asiaan. Kiusaamista näkevät toiset lapset eivät useinkaan uskalla kertoa asiasta pelkojen vuoksi.

    opettajat tuntis oppilaitaan, koululuokathan on ala-asteella noin kahdenkymmenen oppilaan luokkia,jossa sama opetaja. Jos tuota oppilas määrää ei opi tuntemaan, niin kyllä sellaisesta ei ole opettajaksi, pitäs olla parenpi muistinen.

    lapsillamme oli vaikea tutustua uuteen kouluun. Kehoitin heitä olemaan "niitten uskovaisten" porukassa jos ne olisivat kilttejä.
    Yllätyin kun lapseni tokaisi: nehän ne on kaikkein pahimpia.

    Äänestä

  • ei muka kirjoitti:

    kuria edes parille kullanmurulleen...

    Äänestä

  • esittänyt kirjoitti:

    sinulle joskus vaatimuksiaan? JOs on niin millaisia?

    tänne ensimmäistäkään nimeä tai tapausta.
    Pitäisi uskovaisillakin olla itsekritiikkiä ihan omasta takaa.

    Äänestä

  • että haluat kirjoitti:

    kunhan kerrot tilanteen ja asian mistä huomautettiin

    Äänestä

  • kesken lukuvuoden kirjoitti:

    lapsillamme oli vaikea tutustua uuteen kouluun. Kehoitin heitä olemaan "niitten uskovaisten" porukassa jos ne olisivat kilttejä.
    Yllätyin kun lapseni tokaisi: nehän ne on kaikkein pahimpia.

    tuon käsityksen heistä, ehkäpä.

    Äänestä

  • ei muka kirjoitti:

    opettajat tuntis oppilaitaan, koululuokathan on ala-asteella noin kahdenkymmenen oppilaan luokkia,jossa sama opetaja. Jos tuota oppilas määrää ei opi tuntemaan, niin kyllä sellaisesta ei ole opettajaksi, pitäs olla parenpi muistinen.

    olekkaan luokassa. Harvoinhan kiusaaminen siellä tapahtuu. Ongelma on välitunneilla, kun muiden luokkien oppilaita ei tunne eikä osaa suhteuttaa lapsen toimintaa kun ei tiedä milloin se on kiusaamista, milloin leikkiä. Pienellä koululla kun kaikki oppilaat tunsi, oli helppo nähdä milloin pitää puuttua. Kiusaaminen on hyvin salakavalaa. Se ei aina näy päälle päin ollenkaan. Vain lapsen mielialasta voi tehdä johtopäätöksiä.

    kodeissa. Suurin virhe on se, minkä itse teit, että lähdit yleistämään vakaumuksen vuoksi ensin positiiviseen, sitten negatiiviseen suuntaan. Miksi et sanonut, että mene mukavan ja kiltin näköisten lasten luo, vaan erottelit heitä heidän vakaumuksensa perusteella. Hyvin monissa kouluissa lapset ovat aivan sekaisin yhdessä leikkien. Tyhmää aikuisilla alkaa rakentamaan sellaisia raja-aitoja.

    Äänestä

  • että haluat kirjoitti:

    tänne ensimmäistäkään nimeä tai tapausta.
    Pitäisi uskovaisillakin olla itsekritiikkiä ihan omasta takaa.

    Minua ei ainakaan kukaan lestadiolainen ole koskaan huomauttanut tekemisistäni. Itellä on joskus sellainen olo, että mitähän tuokin ajattelee, kun itse ei tälläin koskaan käyttäydy. Sitä paitsi jos joku huomattaisikin, se olisi sen tyypin oma asia, eikä siitä tarvi koko porukalle vihoitella. SITÄ PAITSI, joskus vois olla aiheellistakin huomauttaa toisia sopimattomasta käytöksestä.

    Äänestä

  • Entinen kouluavustaja kirjoitti:

    olekkaan luokassa. Harvoinhan kiusaaminen siellä tapahtuu. Ongelma on välitunneilla, kun muiden luokkien oppilaita ei tunne eikä osaa suhteuttaa lapsen toimintaa kun ei tiedä milloin se on kiusaamista, milloin leikkiä. Pienellä koululla kun kaikki oppilaat tunsi, oli helppo nähdä milloin pitää puuttua. Kiusaaminen on hyvin salakavalaa. Se ei aina näy päälle päin ollenkaan. Vain lapsen mielialasta voi tehdä johtopäätöksiä.

    kun toi oikein kirjoittaminenkaa ei sulla onnistu.

    Äänestä

  • lestadiolaisissakin kirjoitti:

    kodeissa. Suurin virhe on se, minkä itse teit, että lähdit yleistämään vakaumuksen vuoksi ensin positiiviseen, sitten negatiiviseen suuntaan. Miksi et sanonut, että mene mukavan ja kiltin näköisten lasten luo, vaan erottelit heitä heidän vakaumuksensa perusteella. Hyvin monissa kouluissa lapset ovat aivan sekaisin yhdessä leikkien. Tyhmää aikuisilla alkaa rakentamaan sellaisia raja-aitoja.

    rakentamaan raja-aitoja ja syyttämään sitten muita.

    Äänestä

  • sinulta oppinut kirjoitti:

    tuon käsityksen heistä, ehkäpä.

    olivat oppineet kotoaan ikävän käytöksensä.

    Äänestä

  • lestadiolaisissakin kirjoitti:

    kodeissa. Suurin virhe on se, minkä itse teit, että lähdit yleistämään vakaumuksen vuoksi ensin positiiviseen, sitten negatiiviseen suuntaan. Miksi et sanonut, että mene mukavan ja kiltin näköisten lasten luo, vaan erottelit heitä heidän vakaumuksensa perusteella. Hyvin monissa kouluissa lapset ovat aivan sekaisin yhdessä leikkien. Tyhmää aikuisilla alkaa rakentamaan sellaisia raja-aitoja.

    tämä kahtiajako opetetaan, ja sekin virhe näköjään halutaan työntää ns. tavallisten ihmisten viaksi. Kyllä teidän tyylinne tunnetaan !

    Äänestä

  • ei muka kirjoitti:

    opettajat tuntis oppilaitaan, koululuokathan on ala-asteella noin kahdenkymmenen oppilaan luokkia,jossa sama opetaja. Jos tuota oppilas määrää ei opi tuntemaan, niin kyllä sellaisesta ei ole opettajaksi, pitäs olla parenpi muistinen.

    ettei ope tunne kaikkia koulun oppilaita. Välitunneilla, jolloin yleensä kiusaamista tapahtuu, ovat valvojina opet vuorotellen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kouluavustaja kirjoitti:

Olen kouluavustajana huomannut, että isommat oppilaat kiusaavat pienempiä oppilaita, kuulin ikäviä tapauksia sattuneen meidän kyläkouluissamme. Minusta yhdysluokka ei ole sovelias kenenkään kasvulle, kukahan mahtaa olla tutkinut asian, joku yliopiston tutkijako? Yksi nainen kertoi, kuinka hänen lapsiaan oli lestadiolaiset oppilaat pilkanneet, että joutuisivat kadotukseen ja eivät pääse taivaaseen ym, koska eivät olleet lestadiolaisia. Lapset olivat pelästyneet ja eivät meinanneet uskaltaa enää kouluun mennä. Tuokin tapaus oli Vattukylän kyläkoulusta joskus aikaisemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu