Aaveiden maailmassa

Elin omaa elämääni siellä vuosien ajan, kuunnellen ylistyspuheita eri huumeiden spirituaalisista ja taiteellisista vaikutuksista. Kotini oli hotelli kaikille jotka tarvitsivat pakoa ja uutta maailmaa. Pelkkä hotelli silti, majapaikka moraalittomille. Joukossa oli niitäkin jotka vielä aidosti hymyilivät, mutta yhä enemmän sielunsa myyneitä varkaita. Ihmisiä jotka uskovat olevansa niin suurta että heidän kuuluu varastaa jos säihke ei muuten soi. Minun mieheni orja huumeille, ja silti uskoin paratiisin tulevan. Tuli helvetti jyrän kanssa, ja kaikki universaali rakkaus mihin uskoimme oli ovi mistä varkaat pääsivät sisään. Hän vaikeni siinä toivossa että hänestä vielä tulisi jotain suurta, kuten muusikko tai taiteilija. Miksi muuten olisimme käyneet läpi kaiken tämän?

Tyhjyys paljasti näyttämönsä kun diivan olisi pistänyt astua lavalle. Opetukset menneistä jäivät kaikumaan tyhjille katsomoille, ja me olimme muuttuneet katsomoksi omalle vastenmieliselle näytelmällemme, missä rikoimme kaiken inhimillisen. Nyrkki lauloi lauluaan, valheet etsivät reittejään häviävässä todellisuudessa missä yksi näyttelijöistä päätti lähteä, eikä ikinä enää palata muuta kuin muistoissaan.
10757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

aiheesta täällä??

Okei, on tullut jo selväksi että kärsit kovin kun miehestäsi ei tullutkaan Jim Morrisonia. Deal with it. Sadattuhannet suomalaisnaiset vaihtaisivat formulaa tuijottavat alkoholistimiehensä (jotka eivät ole kuulleetkaan universaalista rakkaudesta) wannabe-taiteilijaasi koska tahansa!

Äänestä
  • oli ihan hyvä. Miksei täällä saisi kertoa myös huonoista kokemuksista huumeisiin liittyen?

    Kyllä päihteet muuttaa ihmistä. Ja tiedän itte kokemuksesta että voi olla tosi raastavaa katsoa vierestä kun rakas ihminen menee deekikselle.

    Vaikken itte olekaan absolutisti, niin kiinnostaa muiden kokemukset, myös huonot sellaiset. Live and let live!

    Äänestä

  • musta toi kirjoitus kirjoitti:

    oli ihan hyvä. Miksei täällä saisi kertoa myös huonoista kokemuksista huumeisiin liittyen?

    Kyllä päihteet muuttaa ihmistä. Ja tiedän itte kokemuksesta että voi olla tosi raastavaa katsoa vierestä kun rakas ihminen menee deekikselle.

    Vaikken itte olekaan absolutisti, niin kiinnostaa muiden kokemukset, myös huonot sellaiset. Live and let live!

    Mä ainakin kaipaisin lisää näitä kirjoituksia koskien ihmisten omakohtaisia kokemuksia omasta tai läheisten päihteidenkäytöstä. Päihdekeskustelu on hedelmällistä jos ihmiset kertovat siitä konkreettisesta maailmasta ja kaikista hyvistä & huonoista puolista mitä he kokevat liittyen huumeisiin.

    Äänestä

  • Kaikki huumeidenkäytöön liittyvä negatiivisyyspainotteinen kirjoitelma on trollausta ja provoa, koska huumeilla ei kertakaikkiaan ole mitään vahingollisia efektejä.

    Uskokaa jo, saatanan tuulipuvut!

    Äänestä

  • Ihan samaa mieltä! kirjoitti:

    Kaikki huumeidenkäytöön liittyvä negatiivisyyspainotteinen kirjoitelma on trollausta ja provoa, koska huumeilla ei kertakaikkiaan ole mitään vahingollisia efektejä.

    Uskokaa jo, saatanan tuulipuvut!

    Toin vain esille että kyseessä on ilmiselvästi saman diivan sama katkera "ei tullut rokkitähteä" -sepustus ties kuinka monennen kerran tällä palstalla.

    Ihmettelen jos tuo epämääräinen aavekuvailu jollekin jotain uutta avaa ja tuo.

    Totta kai itsekin soisin näkeväni erittelevää kriittistä tarkastelua täällä enemmän.

    Äänestä

  • Karvaton apina kirjoitti:

    lorvailla toisten kotona huuruissa.

    Äänestä

ettei vaan käyttänyt kannabista?
.muuttuiko äijä kun painoi napista,
..alkoi tykätä anustapista,
...johan alkoi mulkku vapista,
..kun tuli kylään korsto lapista.
.sen jälkeen alkoi laastit rapista,
..kun pelit ja vehkeet kaivettiin pakista,
...örinä ja melskaus kuului vain petistä.

Äänestä

Ihannointikin on kieltolakikulttuurin yksi tuloksista.

Huumeet on jotain niin fantastisen mahtavaa että ne oli pakko kieltää - ja siksi pakko kokea.

Äänestä

Niin elin minäkin, kera puolison joka minut siihen itseensä tutustutti. Meistä molemmat paranivat, minä tosin vain puoliksi, rohtoa tarviten aina silloin tällöin. Meilläkin oli hotelli jonka lattioilla väsyneet lepuuttivat mieltään ja ruumistaan. Mutta me jaksoimme taistella ja yrittää paremman huomisen puolesta.

Tulosta tuli.

Tuskin olisi tullut jos järkeä ei sen vertaa olisi ollut päässä että on parempi pysyä erossa neulahuumeista. On tärkeää valita oikein. Eikö?

Äänestä
  • hemmo. Hyvä kuulla että immeiset on päässy jaloilleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

HorrowExperience kirjoitti:

Elin omaa elämääni siellä vuosien ajan, kuunnellen ylistyspuheita eri huumeiden spirituaalisista ja taiteellisista vaikutuksista. Kotini oli hotelli kaikille jotka tarvitsivat pakoa ja uutta maailmaa. Pelkkä hotelli silti, majapaikka moraalittomille. Joukossa oli niitäkin jotka vielä aidosti hymyilivät, mutta yhä enemmän sielunsa myyneitä varkaita. Ihmisiä jotka uskovat olevansa niin suurta että heidän kuuluu varastaa jos säihke ei muuten soi. Minun mieheni orja huumeille, ja silti uskoin paratiisin tulevan. Tuli helvetti jyrän kanssa, ja kaikki universaali rakkaus mihin uskoimme oli ovi mistä varkaat pääsivät sisään. Hän vaikeni siinä toivossa että hänestä vielä tulisi jotain suurta, kuten muusikko tai taiteilija. Miksi muuten olisimme käyneet läpi kaiken tämän?

Tyhjyys paljasti näyttämönsä kun diivan olisi pistänyt astua lavalle. Opetukset menneistä jäivät kaikumaan tyhjille katsomoille, ja me olimme muuttuneet katsomoksi omalle vastenmieliselle näytelmällemme, missä rikoimme kaiken inhimillisen. Nyrkki lauloi lauluaan, valheet etsivät reittejään häviävässä todellisuudessa missä yksi näyttelijöistä päätti lähteä, eikä ikinä enää palata muuta kuin muistoissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu