Elämästäni..

Joo moikka kaikki ennustajat. Osaisiteko yhtään auttaa minua, siis minlla on työ koti /vanhempien luona) siis kaikki pitäisi olla ok, mutta sitä kultaista keskitietä ei ole jota kulkisin ja joka tuntuisi oikealta, siis vaikka elämäntilanteeni on suhtkoht kunnossa niin kuitenkin tuntuu että elämäni ei ole vielä se mitä odotan sen olevan. Olen katsonut jo omaa taloakin mutta sekin meni penkin alle, siihen oli monta tekijää, työkaveri joka lupasi auttaa minua siinä hankinnassa käänsi selkänsä ja kertoi jonkun hänen tutun pojan olleen kiinnostunut samasta kohteesta. Sitten on omat vanhempani jotka kannustuksesta huolimatta tuntuvat vastustavan itsenäistymistäni, sen kyllä näkee heistä kun otan asiaa esille. Isäni on joskus ymäripyöreästi esittänyt että minä ottaisin talon nimiini ja että he asuisivat täällä. Työkaveritkin olivat samaa mieltä että hyvä idea. Ei se vaan tulisi toimimaan. Kertoisiko joku jotain visioita tähän umpikujaan jossa olen jo vuosikaudet rypenyt.
1232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Älä välitä työkavereidesi mielipiteistä, vaan tee oman pääsi/tahtosi mukaan !

Etsi uusi kiinnostava talo yksin tai jonkin kiinteistönvälittäjän avustuksella.

Kyllä Sinä pystyt tulemaan toimeen omillasi !
Kaikkea hyvää :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pc1 kirjoitti:

Joo moikka kaikki ennustajat. Osaisiteko yhtään auttaa minua, siis minlla on työ koti /vanhempien luona) siis kaikki pitäisi olla ok, mutta sitä kultaista keskitietä ei ole jota kulkisin ja joka tuntuisi oikealta, siis vaikka elämäntilanteeni on suhtkoht kunnossa niin kuitenkin tuntuu että elämäni ei ole vielä se mitä odotan sen olevan. Olen katsonut jo omaa taloakin mutta sekin meni penkin alle, siihen oli monta tekijää, työkaveri joka lupasi auttaa minua siinä hankinnassa käänsi selkänsä ja kertoi jonkun hänen tutun pojan olleen kiinnostunut samasta kohteesta. Sitten on omat vanhempani jotka kannustuksesta huolimatta tuntuvat vastustavan itsenäistymistäni, sen kyllä näkee heistä kun otan asiaa esille. Isäni on joskus ymäripyöreästi esittänyt että minä ottaisin talon nimiini ja että he asuisivat täällä. Työkaveritkin olivat samaa mieltä että hyvä idea. Ei se vaan tulisi toimimaan. Kertoisiko joku jotain visioita tähän umpikujaan jossa olen jo vuosikaudet rypenyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu