Mitä jos ei

Mitä jos ei todellakaan halua synnyttää, vaikka onkin täysi-ikäinen ja terve nuori nainen!? Miten te abortinvastustajat voitte pakottaa jonkun mielestänne synnyttämään, jos raskaus todellakin alkoi vahingosta eli söin pillereitä ja silti!

En todellakaan halua lasta, enkä ikinä voisi synnyttää ja sitten antaa pois! Silloin kun ei ole teidän omasta ruumiistanne kyse, missä kannatte lasta, ette voi sanoa toiselle että kyllä sinun nyt tulee synnyttää, varsinkin kun on kyse sikiöstä, joka on sen ikäinen, ettei sitä voisi mitenkään lääketieteen keinoin vielä pitää hengissä, eli 9vk.

Sen ymmärrän että jos lapsi on sen ikäinen kohdussa, että keskoskaapissa pysyisi hengissä, sellaista myöhäisaborttia en itsekään hyväksy.

Jos abortti kiellettäisiin, ei pahemmin haluttaisi enää seksiä harrastaa, ja miesten ois ihan turha nurista, suurin osa laista on miesten ajamia, nimittäin mikään ehkäisy ei ole 100%, se on nyt nähty. Mies ei tälläisessä tilanteessa voi ikinä olla.
11937
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"En todellakaan halua lasta, enkä ikinä voisi synnyttää ja sitten antaa pois!"
Tämän itsekkyytesi makasatat lapsesi hengellä.

"varsinkin kun on kyse sikiöstä, joka on sen ikäinen, ettei sitä voisi mitenkään lääketieteen keinoin vielä pitää hengissä, eli 9vk."
Mitä muuta kuin kokoeroa tällä sikiöllä on myöhempään nähden, paitsi että mielestäsi se on elintärkeää apuasi tarvitsevana mielivaltaisen tappohalusi alainen?

"mikään ehkäisy ei ole 100%, se on nyt nähty."
Kyllä vain on kuin onkin. Senku pidät jalkas ristissä siihen saakka että saat kohdunpoiston..

Äänestä
  • Viimeinen virkkeesi ihmetyttää: oletko todellakin noin tietämätön?

    Kohdunpoiston voi mahdollisesti saada vasta 30-vuotiaana ja senkin vain terveydellisistä syistä, sitä ei siis poisteta ehkäisyn takia. Täysin varmaa ehkäisyä ei siis ole olemassa.

    Eläpä itse seksitön avioliitto. Mahtaisi mennä hyvin, kun olet noin kovasti moista suosittelemassa.

    Äänestä

  • järjellinen kirjoitti:

    Viimeinen virkkeesi ihmetyttää: oletko todellakin noin tietämätön?

    Kohdunpoiston voi mahdollisesti saada vasta 30-vuotiaana ja senkin vain terveydellisistä syistä, sitä ei siis poisteta ehkäisyn takia. Täysin varmaa ehkäisyä ei siis ole olemassa.

    Eläpä itse seksitön avioliitto. Mahtaisi mennä hyvin, kun olet noin kovasti moista suosittelemassa.

    useempaa ehkäsyä samaanaikaan niin on se ny prrkele kumma jos sittekki vaa sikiää.. taitaa se ehkäsyn "pettäminen" sittekki useimmissa tapauksissa olla vaan huolimatonta käyttöö...pilleri unohtunu/myöhästyny tai oho, kortsujen päivys oli menny vanhaks tms.

    Jos käyttää pillereitä ja kortsuja (tai vaikka kahta päällekkäin!) ja jos jokaisen pettämis tod.näk. on noin 2% niin kyllä se mahdollisuus on lopulta häviävän pieni, ku pieru saharaan!!
    Voikohan noitten lisäks muute käyttää vielä samaan aikaan kierukkaa ja ehkäsyrinkulaa?

    Äänestä

  • Jos on vahinkoraskaus niin abortti on ok! Itse olen sterilisoitu ja 4 lapsen äiti ja jos nyt tulisin kuitenkin raskaaksi niin en pitäis lasta!!!MItä hiton uskovaisia täällä aivan pyörii?

    Äänestä

  • käyttää kirjoitti:

    useempaa ehkäsyä samaanaikaan niin on se ny prrkele kumma jos sittekki vaa sikiää.. taitaa se ehkäsyn "pettäminen" sittekki useimmissa tapauksissa olla vaan huolimatonta käyttöö...pilleri unohtunu/myöhästyny tai oho, kortsujen päivys oli menny vanhaks tms.

    Jos käyttää pillereitä ja kortsuja (tai vaikka kahta päällekkäin!) ja jos jokaisen pettämis tod.näk. on noin 2% niin kyllä se mahdollisuus on lopulta häviävän pieni, ku pieru saharaan!!
    Voikohan noitten lisäks muute käyttää vielä samaan aikaan kierukkaa ja ehkäsyrinkulaa?

    luulet että pienille lapsille tehtiin ennenkun oli abortit ja ehkäisyt keksitty? Minä olen mummilta kuullut kun hänen naapurin rouva kävi suohon hukutamassa vauvat heti syntymän jälkeen kun se ei enää pystynyt niitä ruokkimaan...Ja kuikahan moni saman tyyppisillä tavoin hankkiutui eroon lapsista ennen aborttia? Silloin kun minun mummi oli nuori niin aviomies oli ainut joka pystyi antamaan luvan sterilisointiin! Elikkä valta oli miehillä ja kuinka monta naista silloin kuoli omatekoseen aborttiin tai kuinkahan monta vaavia tapettiin sen takia vaan kun mihillä oli valta pakottaa naisia olemaan raskaana! Me ei enää eletä 1900 luvulla....Naiset tekee oman päätöksen ja on se parempi kun se abortti tehdään kun se että lapsi saa syntyä ja sitten kadutaan ja lapsi monessa tapauksessa tapetaan!!!

    Äänestä

  • käyttää kirjoitti:

    useempaa ehkäsyä samaanaikaan niin on se ny prrkele kumma jos sittekki vaa sikiää.. taitaa se ehkäsyn "pettäminen" sittekki useimmissa tapauksissa olla vaan huolimatonta käyttöö...pilleri unohtunu/myöhästyny tai oho, kortsujen päivys oli menny vanhaks tms.

    Jos käyttää pillereitä ja kortsuja (tai vaikka kahta päällekkäin!) ja jos jokaisen pettämis tod.näk. on noin 2% niin kyllä se mahdollisuus on lopulta häviävän pieni, ku pieru saharaan!!
    Voikohan noitten lisäks muute käyttää vielä samaan aikaan kierukkaa ja ehkäsyrinkulaa?

    Pidäpäs nyt vaavi pääsi kiinni asioista, joista sinulla ei ole mitään muuta kuin asenteellista mutu-tietoa. Kaikki ehkäisymenetelmät eivät käy yhteen - eikä herranen aika niitä kortsuja käytetä PÄÄLLEKKÄIN. Äly hoi, rikkoutumisen todennäköisyys kasvaa melkoisesti sillä tavalla.

    Mikään ehkäisymenetelmä ei todellakaan ole satavarma, edes yhdistelmäehkäisyt. Vaikka sen vahinkoraskauden mahdollisuus on häviävän pieni, niin mietipäs huviksesi, kuinka paljon seksiä harrastetaan vuosien mittaan? Alkaa niillä määrillä kummasti nousta ehkäisyn pettämisen riskikin.

    Tottakai raskauden syynä myös voi olla ehkäisyvälineiden huolimaton käyttö, kuten unohtunut pilleri. Ikävä rikkoa mielikuvasi, mutta ihmiset EIVÄT ole täydellisiä. Koko ajanhan tässä typotetaan enemmän tai vähemmän vakavissa asioissa, joten eiköhän tuo kerran sattunut huolimaton ehkäisy voi olla ihan inhimillinen erehdys, eikä välttämättä laiminlyönti.

    Uskomaton tampio.

    Äänestä

  • Siis?! Sanotko ainoan eron olevan kokoero? Kuules, katsopas ihan huviksesi kehityskaaren kulku joltain sivustolta... Taitaa olla hieman eri tasolla 9vk kuin vaikkapa 30vkoa...

    Äänestä

Aina riittää noita valehtelijoita tällä palstalla. Pillerit ei petä jos otat niitä oikein ja sillä siisti, mutta mitä tollanen pissis siitäkään tietää.

Äänestä
  • Ei mikään ehkäisy (ja toistan nyt, että menisi järkijättöisillekin perille), siis EI MIKÄÄN ole täysin varma keino ehkäistä raskautta. Aina löytyy se joku tilastollinen poikkeus. Elä sen kanssa.

    Vaikka eläisi selibaatissa koko ikänsä, aina voidaan vaikka raiskata.

    Äänestä

  • kkkgyfd kirjoitti:

    Ei mikään ehkäisy (ja toistan nyt, että menisi järkijättöisillekin perille), siis EI MIKÄÄN ole täysin varma keino ehkäistä raskautta. Aina löytyy se joku tilastollinen poikkeus. Elä sen kanssa.

    Vaikka eläisi selibaatissa koko ikänsä, aina voidaan vaikka raiskata.

    ja vaikkei miestä näkisikään, voi tulla raskaaksi. Siittiöt voivat suotuisissa oloissa elää vaikka eivät suorinta tietä perille pääsisikään. Mistäpä sitä tietää kun on seuraavan kerran uimarannalla ja vieressäsi ui vieras mies ettei se juuri sillä hetkellä pudota lastiaan järveen. Siitä siittiö saattaa löytää perille. Onneksi uimahallin kloorivesi tappaa mokomat inhat otukset!
    Tietysti...Onhan se aika häviävän pieni mahdollisuus tulla noin raskaaksi. Voispa jopa sanoa että paska nakki kävis....

    Äänestä

hanki sterilisaatio ja jos suomessa ei saa niin hae ulkomailta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


halua! kirjoitti:

Mitä jos ei todellakaan halua synnyttää, vaikka onkin täysi-ikäinen ja terve nuori nainen!? Miten te abortinvastustajat voitte pakottaa jonkun mielestänne synnyttämään, jos raskaus todellakin alkoi vahingosta eli söin pillereitä ja silti!

En todellakaan halua lasta, enkä ikinä voisi synnyttää ja sitten antaa pois! Silloin kun ei ole teidän omasta ruumiistanne kyse, missä kannatte lasta, ette voi sanoa toiselle että kyllä sinun nyt tulee synnyttää, varsinkin kun on kyse sikiöstä, joka on sen ikäinen, ettei sitä voisi mitenkään lääketieteen keinoin vielä pitää hengissä, eli 9vk.

Sen ymmärrän että jos lapsi on sen ikäinen kohdussa, että keskoskaapissa pysyisi hengissä, sellaista myöhäisaborttia en itsekään hyväksy.

Jos abortti kiellettäisiin, ei pahemmin haluttaisi enää seksiä harrastaa, ja miesten ois ihan turha nurista, suurin osa laista on miesten ajamia, nimittäin mikään ehkäisy ei ole 100%, se on nyt nähty. Mies ei tälläisessä tilanteessa voi ikinä olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu