nielurisat?

HEI!

te joilta on leikattu/vaivannut nielurisat, onko
oireina ollut syömisen jälkeinen yskiminen ja
yökkäily? menee varmaan 20 min kun pitää rykiä,
jotta kurkku tuntuisi "puhtaalta" ja ääni kulkisi
kunnolla ja kaikkein hirveintä on yökkäily vesi
silmässä! mitään ei kuitenkaan tule ylös asti.
kurkku ei ole kipeä, eikä suuhun tule mitään
palasia. kertoisitteko myös itse leikkauksesta?
4633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mun nielurisat poistettiin -84 Lahden sotilas-
sairaalassa. Homma tehtiin paikallispuudutuksessa
istuma-asennossa.
Vaikka oli "puudute" ja morfiini niin silti homma
oli ihan sairaan tuskallinen. Lisäksi se ääni
mikä tuli siitä kun risoja leikattiin tuntui
pahalta. Verta tuli valtavasti ja hoitajilla oli
täysi työ pitää mua kiinni tuolissa. Kaiken
kidutuksen kruunasi vielä tikkien ompelu.

Pariin päivään ei pystynyt edes vettä nielemään.
Siten sai vähän mehua alas kun kaatoi sen
kurkkuunsa, niellä ei voinut.
Viikko meni velliruokinnassa ja vasta pikkuhiljaa
pystyi alkamaan kiinteän ja pehmeän ruuan syönnin.

Mitään tuollaisia kysyjän yökkäilyä ei mulla
ollut, ainoastaan pientä verenvuotoa muutaman
päivän.

Se hyöty hommasta oli että sen jälkeen en ole
sairastanut enään yhtään angiinaa tai yleensäkään
mitään nuhaa rajumpaa. Ennen oli aina angiina kun
vähänkin sai kylmää.

Äänestä
  • Minulta leikattiin nielurisat 'sata' vuotta
    sitten. Eipä ole homma helpommaksi muuttunut.
    Minut nukutettiin eetterillä (kuonokoppa ja
    kamala haju ja painajaisia leikkauksen ajan),
    olin 11-v. Olin leikkauksen jälkeen todella kipeä
    ainakin viikon ja juuri mitään en kyennyt syömään
    koko aikana - väkisin jotakin hirveää
    antibioottilientä. Mutta muuten leikkaus oli hyvä
    asia. Siihen loppuivat angiinat ja kurkkutaudit!!
    Yhdellä iskulla. Niitä oli ollut koko lapsuuden
    joka vuosi pari-kolme kertaa ainakin, aina korkea
    kuume - niin, kyllä oli yökkäilyä ja oksentelua
    aina kun jokin ruoka yhtään maistui
    epämiellyttävältä, tuo ei varmaan oikeastaan
    liittynyt niihin pallukoihin nielussa.. en menis
    vannomaan kuitenkaan.

    Äänestä

Mulla on kans syömisen jälkeen kurkku tosi
tukossa ja kun yrittää yskiä kovasti niin meinaa
sapuskatkin tulla ylös. Syytä mä en ole tuohon
löytänyt ja häiritsee kyllä ainakin kylässä
ollessa tosi paljon...

Äänestä

Minua vaivasi jatkuvat tulehdukset hengitysteissä.
Olin jatkuvasti lääkekuureilla ja poskiontelot
huuhdeltiin kymmeniä kertoja. Sitten leikattiin
poskiontelo nukutuksessa ja kaikki onnistui hyvin.
Meni aikaa ja taas leikattiin, nyt oli vuorossa
nielurisat. Leikkaus tehtiin paikallispuudutuksel-
la. Sain esilääkityksen ja se vei pelon. Leikkaus
tehtiin luonnollisesti istualtaan, ensin puudutus
jolloin yökkäsin ensimmäisen piikin jälkeen. Kun
kurkku puutui niin lekuri leikkasi ja samalla
poltti leikkuujäljen, ei tarttenut sylkeä verta.
Eikä se ollut kamalaa, jutut on kauheita mutta ei
itse toimenpide. Olihan se kurkku kipeenä jonkun
aikaa leikkauksen jälkeen, mutta apua siitä oli.
Ei kannata kuunnella kauhujuttuja, jokainen kokee
asiat omalla tavallaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niina kirjoitti:

HEI!

te joilta on leikattu/vaivannut nielurisat, onko
oireina ollut syömisen jälkeinen yskiminen ja
yökkäily? menee varmaan 20 min kun pitää rykiä,
jotta kurkku tuntuisi "puhtaalta" ja ääni kulkisi
kunnolla ja kaikkein hirveintä on yökkäily vesi
silmässä! mitään ei kuitenkaan tule ylös asti.
kurkku ei ole kipeä, eikä suuhun tule mitään
palasia. kertoisitteko myös itse leikkauksesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu