Kuinka levotonta Helsingin kallion alue on?
Katselin telkkarista ohjelmaa, jossa poliisi haki etsintäkuulutettuja ja suurin osa heistä majaili Kalliossa.
Kalliossa taitaa olla rikollisuutta ja huumeita aika paljon, uskaltaako siellä tavallinen ihminen asua?
Paikka kiinnostaisi koska siellä ovat kantakaupungin halvimmat asunnot, tuttava sanoi, että niissä kallion vanhoissa taloissa on olematon äänieristys, mutta itse vietän kaikki viikonloput maalla, joten kaupunkiasunnoksi kelpaisivat, mutta uskaltaako siellä asua?
Kallion Alue?
35
4221
Vastaukset 35
- Kallion Asukas
Kallio ei ole lähellekään niin levotonta kuin esim. Vuosaari. Varo idän neukkulähiöitä, siellä ei iltaisin yksinään uskalla liikkua.
Erityisesti Aurinkolahti on alue, jossa voi joutua maksamaan ylihintaa. Jos hintaromahdus tulee, alkaa se juuri Aurinkolahdesta.
Kalliossa neliöhinnat ovat todella kovia ja nousseet rakettimaisesti ylöspäin viime vuosina. Jos haluat Kalliosta vastaavan kokoisen ja -tasoisen asunnon kuin Aurinkolahdesta, joudut pulittamaan melkoisesti lisää.
Varmin ratkaisu on ostaa asunto jyhkeästä kivitalosta, jos pelkää naapureiden meteliä. Älä missään nimessä osta asuntoa elementtitalosta, elementit kantavat kaikki äänet ja jo naapurin pieraisukin kuuluu helposti. Näin myös aivan uusissa taloissa.- ksdjflksf
Kysyjä on saanut aivan väärää tietoa. Kallio ei ole läheskään niin viihtyisä kuin se telkkariohjelma antoi ymmärtää.
- Kallion Asukas
ksdjflksf kirjoitti:
Kysyjä on saanut aivan väärää tietoa. Kallio ei ole läheskään niin viihtyisä kuin se telkkariohjelma antoi ymmärtää.
Missä herra "fjeafhadlfjaöls" mahtaa itse majailla?
- epätoivoisin asukas
joka muutti Hervannasta Kallion yrittää perustella asuin seutuaan. Mutta kaikki Helsingissä asuvat tietävät totuuden Kalliosta.
Taitaa asia olla ihan toisin päin kun tutustuu vaikka Kallion alueen kotisivuilla käytävään keskuteluun http://kaupunginosat.net/kallio/index.php?option=com_loudmouth&Itemid=&task=forum&id=1 - Kallion Asukas
epätoivoisin asukas kirjoitti:
joka muutti Hervannasta Kallion yrittää perustella asuin seutuaan. Mutta kaikki Helsingissä asuvat tietävät totuuden Kalliosta.
Taitaa asia olla ihan toisin päin kun tutustuu vaikka Kallion alueen kotisivuilla käytävään keskuteluun http://kaupunginosat.net/kallio/index.php?option=com_loudmouth&Itemid=&task=forum&id=1Mogan "faktatiedot" perustuvat toiseen keskustelu-suolipalstaan, jossa hän itse jauhaa skeidaansa kuukaudesta toiseen.
Jakomäen, Vesalan ja Pyllymuron kautta Vuosaareen, siinä Mogan kurja syrjäytymiskierre pähkinänkuoressa. - on tullut
Kallion Asukas kirjoitti:
Mogan "faktatiedot" perustuvat toiseen keskustelu-suolipalstaan, jossa hän itse jauhaa skeidaansa kuukaudesta toiseen.
Jakomäen, Vesalan ja Pyllymuron kautta Vuosaareen, siinä Mogan kurja syrjäytymiskierre pähkinänkuoressa.kyseinen palsta.
Niin mitäpä Hervannassa syntyneeltä nykyisestä Kallion Asukkaalta muuta voikkaa odottaa kuin noita typeriä kommenteja, joihin hän ei pysty esittmään mitään "FAKTOJA".
Niin huonoa tuotetta täyttyy mainostaa kaikin tavoin.
[muokkaa] Sosiaalis-yhteiskunnallinen tilanne
Hervannan sosiaaliset ongelmat muodostuvat pääasiassa siitä, että alueella ei ole toistaiseksi juurikaan tarjota ns. matalamman koulutustason työpaikkoja Ruskon teollisuusaluetta lukuun ottamatta, vaan se on pääasiassa koulutuksen ja korkean teknologian keskittymä sekä asuinlähiö. Hervannassa iso osa asukkaista kuuluu ns. alempaan sosiaaliluokkaan (asukkaiden keskimääräiset vuositulot vuonna 2004 olivat 17 149€, sekä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita asukkaita vuonna 2004 oli 7,9%). Vuokra-asuntojen osuus vuonna 2004 oli 57,7% ja pientalojen 3,4%). Hervanta onkin osallistunut vuosien ajan erilaisiin sosiaalisiin kehittämisohjelmiin, mm. Euroopan unionin rahoittamaan Länsi-Suomen tavoite 2 -ohjelmaan.
Päätavoitteita ovat olleet mm. sosiaalisen syrjäytymisen estäminen, työttömyyden alentaminen (työttömyysaste Hervannassa on varsin korkea, vuonna 2004 se oli 16,7%) ja uusien yritysten perustaminen. Ohjelmissa on haettu myös keinoja etenkin pitkäaikaistyöttömien ja iäkkäämpien ihmisten tutustuttamiseksi tietoyhteiskunnan mahdollistamiin palveluihin ja vaikuttamis- sekä yhteydenpitokeinoihin.
Hervannan katukuva on monipuolinen opiskelijoiden aktiivisen opiskelijaelämän ja teknillisen yliopiston ja teknologiatyöntekijöiden vilkkaan työmatkaliikenteen vuoksi. Hervannassa asuu myös paljon ulkomaalaisia, osa heistä on opiskelijoita, osa tutkijoita, osa maahanmuuttajia ja osa pakolaisia tai heidän lapsiaan. Noin 8 prosenttia Hervannan asukkaista on ulkomaalaisia.
[muokkaa] Hervannan asema pohdiskeluissa
Hervanta lähiöalueena on aina herättänyt Tampereella keskustelua — onhan kaupunginosassa monenlaisia asuinalueita korkeista tiheään rakennetuista tornitaloryhmistä aina omakotialueisiin asti ja sosiaalis-yhteiskunnallisesti toisistaan paljonkin eroavia asukkaita. Hervanta sai kuitenkin mainesanan "lähiöiden ykkönen" Helsingin Sanomien lähiövertailussa (17.8.2003).
Tulevaisuudessa Hervannan ilme tulee varmasti muuttumaan lisää, koska sen kautta on suunniteltu kulkevaksi niin Tampereen reuna-alueet keskustaan yhdistävä raitiotie, kuin mahdollisesti Tampere-Pirkkalan lentokentälle johdettava kehätiekin.
Tampereen teknillistä yliopistoa ja muuta Hervantaa on pyritty yhdistämään entistä enemmän toisiinsa liikenteellisten ja arkkitehtonisten ratkaisujen avulla. Lisäksi teknologisen murroksen aiheuttamasta palvelualojen kasvusta ja Ruskon teollisuusalueen kehityksestä on toivottu Hervannan kehitykselle uutta suuntaa.
Lempäälän ja Tampereen rajalle rakennettava ekokaupunginosa-Vuores tulee vaikuttamaan Hervannan kehitykseen myös suuresti. - Kallion Asukas
on tullut kirjoitti:
kyseinen palsta.

Lempäälän ja Tampereen rajalle rakennettava ekokaupunginosa-Vuores tulee vaikuttamaan Hervannan kehitykseen myös suuresti.En tiedä mitä Hervanta Kallioon liittyy, mutta Moga II voisi vähän vilkaista synnyinseutunsa nykytilaa: http://www.aetsa.fi/aetsa/index.shtml
Äetsän, Jakomäen ja Pyllymuron kautta Vuosaareen muuttanut Moga II on melko pihalla juttujensa kanssa.
Mielestäni alkuperäinen Moga on paljon hauskempi heppu, siis se, joka tutki rakennusmiesten virtsaamista ikkunaansa vasten Aurinkolahdessa. - Taustan tutkija
Kallion Asukas kirjoitti:
En tiedä mitä Hervanta Kallioon liittyy, mutta Moga II voisi vähän vilkaista synnyinseutunsa nykytilaa: http://www.aetsa.fi/aetsa/index.shtml
Äetsän, Jakomäen ja Pyllymuron kautta Vuosaareen muuttanut Moga II on melko pihalla juttujensa kanssa.
Mielestäni alkuperäinen Moga on paljon hauskempi heppu, siis se, joka tutki rakennusmiesten virtsaamista ikkunaansa vasten Aurinkolahdessa.Remontti-Ranen eli Kallion Asukkaan tarina on synkkä, Hervannasta lähtöisin oleva aikamiespoika, päätyi lopulta kallioon äitinsä kannsa, niinhän se on, että kurjuus periytyy sukupolvelta toiselle, kun lähtökohdat ovat noinkin huonot, sieltä on paha ponnistaa!
Kalliossahan asuvat tutkitusti syrjäytyneet, vaikeahan siellä on tavallisen ihmisen olla, mutta mikä veti Hervannnan äidin ja pojan kallioon?
Tutkimattomat ovat tiet, mutta rakennustyömailla kallion asukas on tuttu, jokin selittämätön voima vetää häntä työporukoiden pariin, kurkkimaan ja tekemään kepposiaan, vaikka onkin monesti saanut siipeensä. - Kallion Asukas
Taustan tutkija kirjoitti:
Remontti-Ranen eli Kallion Asukkaan tarina on synkkä, Hervannasta lähtöisin oleva aikamiespoika, päätyi lopulta kallioon äitinsä kannsa, niinhän se on, että kurjuus periytyy sukupolvelta toiselle, kun lähtökohdat ovat noinkin huonot, sieltä on paha ponnistaa!
Kalliossahan asuvat tutkitusti syrjäytyneet, vaikeahan siellä on tavallisen ihmisen olla, mutta mikä veti Hervannnan äidin ja pojan kallioon?
Tutkimattomat ovat tiet, mutta rakennustyömailla kallion asukas on tuttu, jokin selittämätön voima vetää häntä työporukoiden pariin, kurkkimaan ja tekemään kepposiaan, vaikka onkin monesti saanut siipeensä.Moga, missä sinä olet luurannut viime viikot? Joko neukkukuutiossasi tehdään ensimmäistä peruskorjausta ja jouduit asumaan "sijaisasunnossa" Vuosaaren sillan alla ilman nettiyhteyttä? Tiedetäänhän ne nykyiset neukkukuutiot, ekat korjakset tehdään jo parin kolmen vuoden päästä valmistumisesta.
Jakomäen poikaa isä pieksi jo pienenä, onneksi joutui vankilaan kymmeneksi vuodeksi, ei ole helppo sellaisesta lapsuudesta selvitä. Jakomäestä sitten jengejä karkuun Pyllymuroon, Vesalaan, Kontulaan ja lopulta sitten miesparka päätyi asumaan kaikkein surkeimpaan paikkaan eli Vuosaareen. Alimman kerroksen läävä, naapurit polttavat khatia ja möykkäävät, autopaikka kilsan päässä ei tosin haittaa kun ei ole autoakaan, Handelista saa brenkkua ja sittarista vakuumipakattua itämeren kirjolohta, onhan sekin tyhjää parempi, tuon dokaamisen voisit kyllä lopettaa!
- täällä kannattaa varoa
erityisesti kinaporin kalifin joukkoja. ja ulkonaliikkumiskielto (22.00-05.30) on kuulemma tulossa voimaan ensi elokuusta lähtien kun poliisin resurssit eivät enää yksinkertaisesti riitä. Itse maksan suojelurahaa kuukausittain enkä siltikään voi kulkea ihan turvallisin mielin täällä edes päiväsaikaan (05.30-22.00).
T.Stuade - Paljon nähnyt ja kokenut
Ihmettelen ihmisiä, jotka ostavat Helsingin Kalliosta asunnon. Ei se riitä selitykseksi, että siellä kaikki on lähellä. Mikä kaikki? Muuallakin on kaikki lähellä, mitä tarvitsee ja sen lisäksi paljon muuta mukavaa, mitä Kalliosta ei löydy.
Asuin Kallion slummissa. Pölyä, meteliä paljon.. Siihen jotenkin turtui. Turtui jopa niin, että ei osannut lähteä kuntoilemaan luontoon, kun kaikki lenkkimaastot olivat niin kaukana. Puistot, ne ainoat luontoa muistuttavat alueet, olivat täynnä puliukkoja.
Talo, missä asuin, oli rakennettu 1920-luvulla. Tiesi aina, kun naapurit olivat kotona. Joutui väkisin seuraamaan heidän elämäänsä, perheriitoja ja muita touhuja. Seinät vuotivat ja hajuistakin kuten ruoan lemuista sai ottaa osansa.
Joku sanoo, että vanhoissa taloissa on tunnelmaa. Mikä se tunnelma on? Ummehtunut vanhan talon hajuko? Paksupulttiset patterit, outo nurkkakaappi, painovoimaisen ilmaston reikä seinässä, mikä varsinkin välittää ääniä naapurista toiseen, vai mikä? Tyyliä ei noissa vanhoissa taloissa ainakaan ole tai se on auttamattoman vanhanaikaista.- Kallion Asukas
Kallio on Helsingin kantakaupunkia, ja monet maalta muuttaneet ahdistuvat kaupungin sykkeestä. Ei heille kantakaupunki tai keskusta sovi, vaan pikemminkin joku Nurmijärven perukoilla oleva maalaistalo.
Vai on muualla kaikki lähellä? Hah. Kalliossa on Suomen paras kauppahalli, sadoittain pieniä ja isompia putiikkeja, joihin tullaan pitkänkin matkan päästä. Korkeasaaren lautta lähtee Hagiksesta ja Lintsi on kävelymatkan päässä -> lapsiperheet tykkäävät. Kulkuyhteydet ovat loistavat, omaa autoa ei välttämättä täällä tarvitse.
Mitä on Aurinkolahdessa? Hampaattoman räkälä ja joku pikku kiska, sittarista voi ostaa vakuumipakattua itämeren lohta.
Huono tuuri sulla asumisen kanssa. Rahalla kuitenkin voi asua leveästi, kuten minä, joka asun vimosen päälle rempatussa jyhkeässä kivitalossa, jossa ei kuulu mitään vaikka naapuri kiduttaisi pianoa viereisessä asunnossa.
Miten mahtaa olla neukkukuutiossa? Aivan, pierukin kuuluu läpi.
Rahalla saa ja hevosella pääsee. Kallion hyvissä asunoissa asuuu varakkaita ihmisiä, rahvas muuttaa sitten itä-helsingin lähiöön kärvistelemään. - paljon nähnyt
Kallion Asukas kirjoitti:
Kallio on Helsingin kantakaupunkia, ja monet maalta muuttaneet ahdistuvat kaupungin sykkeestä. Ei heille kantakaupunki tai keskusta sovi, vaan pikemminkin joku Nurmijärven perukoilla oleva maalaistalo.
Vai on muualla kaikki lähellä? Hah. Kalliossa on Suomen paras kauppahalli, sadoittain pieniä ja isompia putiikkeja, joihin tullaan pitkänkin matkan päästä. Korkeasaaren lautta lähtee Hagiksesta ja Lintsi on kävelymatkan päässä -> lapsiperheet tykkäävät. Kulkuyhteydet ovat loistavat, omaa autoa ei välttämättä täällä tarvitse.
Mitä on Aurinkolahdessa? Hampaattoman räkälä ja joku pikku kiska, sittarista voi ostaa vakuumipakattua itämeren lohta.
Huono tuuri sulla asumisen kanssa. Rahalla kuitenkin voi asua leveästi, kuten minä, joka asun vimosen päälle rempatussa jyhkeässä kivitalossa, jossa ei kuulu mitään vaikka naapuri kiduttaisi pianoa viereisessä asunnossa.
Miten mahtaa olla neukkukuutiossa? Aivan, pierukin kuuluu läpi.
Rahalla saa ja hevosella pääsee. Kallion hyvissä asunoissa asuuu varakkaita ihmisiä, rahvas muuttaa sitten itä-helsingin lähiöön kärvistelemään.Taisit maksaa liikaa Kallion slummiasunnostasi... Kun kirjoitat, että niistä pitää vielä paljon maksaa. Myyjä kusetti sinua.
Itse aikanaan ostin ensiasunnon juuri Kalliosta, kun sieltä sain asunnon pienellä rahalla. Täytyy myöntää, että Kalliossa asuessani en koskaan ostanut mitään Kauppahallista. Torilta joskus jotakin hain. Ja toreja on nykyään joka paikassa.
Keskustan puotit ovat minulle liian pieniä. Sen sijaan isoista kauppakeskuksista löytyy tavaroissa valinnan varaa ja kaikki on sitäpaitsi saman katon alla. Tuimat tuulet ja vesisateet eivät haittaa.
Kaikesta päätellen olet yhtä vanhanaikainen kuin ikivanhatyyliset palvelusi ja asuntosi Kalliossa. - Kallion Asukas
paljon nähnyt kirjoitti:
Taisit maksaa liikaa Kallion slummiasunnostasi... Kun kirjoitat, että niistä pitää vielä paljon maksaa. Myyjä kusetti sinua.
Itse aikanaan ostin ensiasunnon juuri Kalliosta, kun sieltä sain asunnon pienellä rahalla. Täytyy myöntää, että Kalliossa asuessani en koskaan ostanut mitään Kauppahallista. Torilta joskus jotakin hain. Ja toreja on nykyään joka paikassa.
Keskustan puotit ovat minulle liian pieniä. Sen sijaan isoista kauppakeskuksista löytyy tavaroissa valinnan varaa ja kaikki on sitäpaitsi saman katon alla. Tuimat tuulet ja vesisateet eivät haittaa.
Kaikesta päätellen olet yhtä vanhanaikainen kuin ikivanhatyyliset palvelusi ja asuntosi Kalliossa.Hintatao on täällä todella kova, kun monet haluavat palveluiden äärelle. Myyjä ei kusettanut minua, arvioitin piruuttani asunnon ja hintaa on tullut 30% lisää muutaman vuoden aikana!
Ikävää, ettet osaa hyödyntää kauppahallin palveluita. No saahan sitä pakasteseitä marketin altaasta, jos ei ole niin väliä.
Lähiöiden ostoskeskushelvetit ovat pois minun laskuistani. Autolla pitää mennä joka paikkaan ja kävellä sitten kilometritolkulla kaupan sisällä saadakseen särvintä leivän päälle. Ei kiitos, mieluummin ostan vastapäisestä kaupasta ostokseni ja koko hommaan menee korkeintaan 10 minuuttia.
Toi sun juttus oli kyllä aika huvittava. "Keskustan puotit ovat minulle liian pieniä". Heh :). - Paljon nähnyt...
Kallion Asukas kirjoitti:
Hintatao on täällä todella kova, kun monet haluavat palveluiden äärelle. Myyjä ei kusettanut minua, arvioitin piruuttani asunnon ja hintaa on tullut 30% lisää muutaman vuoden aikana!
Ikävää, ettet osaa hyödyntää kauppahallin palveluita. No saahan sitä pakasteseitä marketin altaasta, jos ei ole niin väliä.
Lähiöiden ostoskeskushelvetit ovat pois minun laskuistani. Autolla pitää mennä joka paikkaan ja kävellä sitten kilometritolkulla kaupan sisällä saadakseen särvintä leivän päälle. Ei kiitos, mieluummin ostan vastapäisestä kaupasta ostokseni ja koko hommaan menee korkeintaan 10 minuuttia.
Toi sun juttus oli kyllä aika huvittava. "Keskustan puotit ovat minulle liian pieniä". Heh :).Myyjä arvotti slummiasuntonsa liian korkealle. Ei halunnut ottaa hirmuisesti lainaa saadakseen muualta kalliimman ja paremman asunnon. Säästöjäkään ei ehtinyt kertyä juuri mitään, koska asumisvaihe Kalliossa jäi monestakin eri syystä kovin lyhyeksi.
Myyjän onneksi sinä tulit ja ostit slummiasunnon. Naapuri oli maksanut vain puolet vastaavasta asunnosta.
Nyt sitten yrität todistaa ja selitellä perusteita maksamallesi ylihinnalle slummiasunnosta. Unissakin tappelet myyjän kanssa. Yrität epätoivoisesti perua kauppoja. Kunnes heräät autojen hurinaan aina tiettyyn aikaan aamusta. Se on sitä ihanaa city-sykettä! - Kallion Asukas
Paljon nähnyt... kirjoitti:
Myyjä arvotti slummiasuntonsa liian korkealle. Ei halunnut ottaa hirmuisesti lainaa saadakseen muualta kalliimman ja paremman asunnon. Säästöjäkään ei ehtinyt kertyä juuri mitään, koska asumisvaihe Kalliossa jäi monestakin eri syystä kovin lyhyeksi.
Myyjän onneksi sinä tulit ja ostit slummiasunnon. Naapuri oli maksanut vain puolet vastaavasta asunnosta.
Nyt sitten yrität todistaa ja selitellä perusteita maksamallesi ylihinnalle slummiasunnosta. Unissakin tappelet myyjän kanssa. Yrität epätoivoisesti perua kauppoja. Kunnes heräät autojen hurinaan aina tiettyyn aikaan aamusta. Se on sitä ihanaa city-sykettä!Mutta päiväuneksi se myös jää. Terveisiä vaan Mogalle sinne Mustalahden perukoille, paikkaan, jonne aurinko ei koskaan paista!
- Aurinkolahden
Kallion Asukas kirjoitti:
Mutta päiväuneksi se myös jää. Terveisiä vaan Mogalle sinne Mustalahden perukoille, paikkaan, jonne aurinko ei koskaan paista!
hiekkarannalta lasteni kanssa, ihan tää on kuin rivieralla ois,toista se on siellä kalliossa ei oo muuta kuin karhupuisto joka on kyllä siistiytynyt.
- Kinaporin kingi
Aurinkolahden kirjoitti:
hiekkarannalta lasteni kanssa, ihan tää on kuin rivieralla ois,toista se on siellä kalliossa ei oo muuta kuin karhupuisto joka on kyllä siistiytynyt.
On kuulemma suojelurahat nousussa!
120 egee kuussa.
- varmaa on ihan toista mieltä
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4000000000000012&posting=22000000024268361#22000000024268361
Hän se jatkaa päivästä toiseen. - Remontti-Rane
Jassoo, täällä Mogadishun mies taas hölpöttää juttujansa. On kelluvat kuulat, on roikkuvat narunpätkät, peltikukko pyörii katolla mutta oman talon äänieristys ja asumismukavuus on surkeaa kuin mikä.
Itse asuin aikanaan hetken Vuosaaressa, paikka oli hevon perse, porukka tylyä ja ylimielistä, metrossa ei suomea tahtonut kuulla, pelkkää molotusta vain. Voi helvata, onneksi pääsin pois sieltä mihin aurinko ei koskaan paista!- asuinalueena on
Kallio (ruots. Berghäll) on Helsingin 11. kaupunginosa itäisessä kantakaupungissa.
Kallio on perinteisesti tunnettu työväestön asuinalueena. 1960-luvulle asti kaupunginosan pienissä yksiöissä ja kaksiossa asui lapsiperheitä, jotka muuttivat tuolloin varallisuuden salliessa muun muassa Itä-Helsinkiin. 1940-luvun lopulla Kallio olikin Euroopan tiheimmin asuttua aluetta, sillä Suomessa ihmisten varallisuus oli vielä tuolloin sen verran alhaisempi kuin muualla Euroopassa, että he asuivat tiiviisti.
Nykyään enemmistö asukkaista on työläisperheiden sijaan iäkkäämpiä ihmisiä ja usein muualta Suomesta muuttaneita nuoria aikuisia. Kallio on profiloitunut ajan kuluessa erityisesti opiskelijoiden ja taiteilijoiden kaupunginosaksi. Tämä on asuntojen edullisuuden, hyvän viihdetarjonnan, keskeisen sijainnin ja hyvien julkisten kulkuyhteyksien ansiota. Kalliossa, jossa asukkaiden vaihtuvuus on kaupungin suurinta, keskimääräinen asumisaika vain 3,5 vuotta ja vain 23% asukkaista syntyisin helsinkiläisiä, asuntoja etsivät tyypillisesti ensiasuntoa ostavat opiskelijat, Helsinkiin muuttavat työssäkäyvät sinkut ja sijoittajat.
Kallion asunnot ovat pieniä, useimmat asunnot ovat yksiöitä tai kaksioita. Suomen tiheimpiin kuuluva asutus ja väestörakenne mahdollistaa ehkäpä Helsingin parhaimman lähipalvelutarjonnan, kivijalkakauppoja ja muita palveluja on lähes jokaisen talon alakerrassa.
http://www.hel2.fi/tietokeskus/helsinki_alueittain_2005 /301Kallio.pdf
Tätä mieltä ovat siellä muut Kalliolaiset
http://www.kaupunginosat.net/kallio/index.php?option=co m_loudmouth&Itemid=&task=forum&id=1
Viimeksi Hesarissa http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Seinien t%C3%B6hrij %C3%A4t ovat nykyisin aikuisia miehi%C3%A4/113522522496 1
Ei juuri ole kahdehtimisen aihetta vaan päinvastoin.
Ai niin sinähän olet se palstan Kallion asukas alias Remontti-Rane, joka on päätynyt Hervannasta Kallioon kaltaistesi joukkoon. - Kalliossa
asuinalueena on kirjoitti:

Ai niin sinähän olet se palstan Kallion asukas alias Remontti-Rane, joka on päätynyt Hervannasta Kallioon kaltaistesi joukkoon.Kaiketi Hesarikin on epäluotettava tietolähde.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Seinien töhrij ät ovat nykyisin aikuisia miehiä/113522522496 1 - hesari on vaikka
Kalliossa kirjoitti:
Kaiketi Hesarikin on epäluotettava tietolähde.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Seinien töhrij ät ovat nykyisin aikuisia miehiä/113522522496 1Kallion Asukas alias Remontti-Rane toisin saattaa väittää
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Seinien töhrijät ovat nykyisin aikuisia miehiä/1135225224961 - PUtki-Rane
hesari on vaikka kirjoitti:
Kallion Asukas alias Remontti-Rane toisin saattaa väittää
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Seinien töhrijät ovat nykyisin aikuisia miehiä/1135225224961Kallion Asukkaan alias Remontti-rane profiili!
Syntymäkunta Tampere-
Ikä 54v.
Pituus 160 cm
Paino 120 kg
Siiilisääty naimaton, perhe äiti.
Kotikunta Helsinki kallio.
Koulutus kansakoulu,
Työkokemus varastoapulainen Maitopirkka oy 1970-1971.
Muuta tietoa ei kallion asukkaasta tohdi julkaista, mutta nettipalstalla hän päivänsä viettää. - Kallion Asukas
PUtki-Rane kirjoitti:
Kallion Asukkaan alias Remontti-rane profiili!
Syntymäkunta Tampere-
Ikä 54v.
Pituus 160 cm
Paino 120 kg
Siiilisääty naimaton, perhe äiti.
Kotikunta Helsinki kallio.
Koulutus kansakoulu,
Työkokemus varastoapulainen Maitopirkka oy 1970-1971.
Muuta tietoa ei kallion asukkaasta tohdi julkaista, mutta nettipalstalla hän päivänsä viettää.Moga alias Aurinkolahden Asukas
Ikä 38 vuotta
Polttaa, ryyppää ja haistelee
Asuu vuokralla alimman kerroksen läävässä
Syntyi Mikkelissä, sieltä sitten Jakomäkeen, josta rankimman kautta tie kulki Vuosaareen
On transvestiitti
Kulkee vessapaperirulla kädessään pitkin katuja
Marttakerho pohtii, millä miehen saisi häädettyä alueelta
Vaihtaa nimimerkkiä usein
Hilluu Suoli24:n jokaisella palstalla
Haaveilee asunnosta Kalliossa
On jymähtänyt neukkulähiöön, josta pois pääsevät vain kaikkein sisukkaimmat
Otan osaa. - Remontti-Rane
PUtki-Rane kirjoitti:
Kallion Asukkaan alias Remontti-rane profiili!
Syntymäkunta Tampere-
Ikä 54v.
Pituus 160 cm
Paino 120 kg
Siiilisääty naimaton, perhe äiti.
Kotikunta Helsinki kallio.
Koulutus kansakoulu,
Työkokemus varastoapulainen Maitopirkka oy 1970-1971.
Muuta tietoa ei kallion asukkaasta tohdi julkaista, mutta nettipalstalla hän päivänsä viettää.Mogalla se juttu luistaa, mies itse tykkää virtsaamisen katselusta, oppikouluun ei poika olisi päässyt, sen verran perverssi kaveri on kyseessä!
Surkeaa on asuminen Vuosaaressa. - olevan, että
Remontti-Rane kirjoitti:
Mogalla se juttu luistaa, mies itse tykkää virtsaamisen katselusta, oppikouluun ei poika olisi päässyt, sen verran perverssi kaveri on kyseessä!
Surkeaa on asuminen Vuosaaressa.Kalliossa asuvat Kallion Asukas alias Remontti-Rane tällä palstalla yrittävät parantaan Kallion Imagoa mutta aika heikoin eväin sama henkilö eri nimimerkillä.
Kallion kansallislaulu on örinä ja urheilu on porttikäytävien kusivanojen väistely.
Ei tarvitse kuin tutustua Kallion seudun omaan kotisivuun. Sieltä se totuus löytyy.
- Kallion Asukas
http://www.etuovi.com/kohde/955142
Kun yksiökin jo maksaa 257 000 euroa, ei taida olla Vuosaaren asukilla mitään mahdollisuuksia Kallion kulmille.- näköjään
osata lukea myyntiilmoitusta kaksio tuo on ja aika pieni koppero.
- loppuun
näköjään kirjoitti:
osata lukea myyntiilmoitusta kaksio tuo on ja aika pieni koppero.
Siellä on lista kaikista myytävistä. Kertoo vain siitä, että Kalliossa on kovat neliöhinnat.
- ostaa sillä
loppuun kirjoitti:
Siellä on lista kaikista myytävistä. Kertoo vain siitä, että Kalliossa on kovat neliöhinnat.
niihin asuntoihin tulevat putki ja muut remontit, jotka nostavat hintaa.
Alue on spugujen ja muiden epäsosiaalisten asujien asuinpaikka. - Luulet väärin
ostaa sillä kirjoitti:
niihin asuntoihin tulevat putki ja muut remontit, jotka nostavat hintaa.
Alue on spugujen ja muiden epäsosiaalisten asujien asuinpaikka.Ko. talot on remontoitu kivijalasta savupiippuun.
- löytyy
niitä poikkeustapauksia. Vanha on aina vanha.
Alue ei kuitenkaan ole niitä parhaimpia. - maksaa
On se niin hienoa olla Kallion asukas.
http://www.kaupunginosat.net/kallio/index.php?option=com_loudmouth&Itemid=&task=topic&id=188
En kyllä maksa paikallisesta nähtävyydeestä.
- Anonyymi00036
Onko Olli Jyväskylästä kunnossa? Oli Hesarin Kallion puisto- jutussa pari viikkoa sitten
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51841
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍83781Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15690Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2654Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
- 70523
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it183522Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24486Ihmettelen tämän palstan naisia
Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä83479