Onko kenelläkään ollut tai onko tällä hetkellä
taipumusta itsensä viiltelyyn?
Missä tilanteessa, miten ja miksi viiltelette
itseänne?
Mitä teette, jos on pakottava tunne, että täytyy
viillellä, mutta järki sanoo, ettei saa? Miten
estätte itseänne menemästä liian pitkälle?
taipumusta itsensä viiltelyyn?
Missä tilanteessa, miten ja miksi viiltelette
itseänne?
Mitä teette, jos on pakottava tunne, että täytyy
viillellä, mutta järki sanoo, ettei saa? Miten
estätte itseänne menemästä liian pitkälle?
Vastaukset 8
Vanhimmat
kun sahasin moottorisahalla jalkaan. No, se oli
kyllä vahinko.
Olisipa kiva kun tähän kysymyksee tulisi
vastauksia. Ajattelen, että koko juttu on
jollakin tavalla ihmisen 'alkukantaisuuteen',
monen monissa alkuperäisheimoissa tapa on yhä
olemassa ja on kehittyynyt lähes 'taiteeksi', se
tarkoin säänneltyä ja ritualisoitua ja merkitsee
aina jotakin 'merkittävää', ei siis ole
sattumanvaraista eikä kysymyksessä ole missään
mielessä itsetuhon merkki, kuten me niin helposti
ajattelemme - niin, joissakin tapauksissa meillä
se kyllä voi mennä liian pitkälle, siitä en osaa
sanoa.. No, joku kertokoon..
Miks muuten kysyit tätä juttuu? Täällä on kyllä
aika vähän väkeä..
Ollut kyllä. Tällä hetkellä ei juuri.
Kaikilla on oma syynsä, ja siitäkin osa voi olla
tiedostamatonta. Miksi minä silvoin itseäni...
(ensimmäisiä kertoja n. 5 v. sitten) Joskus olin
sekavassa tilassa, ja halusin saada ajatukset
kokoon... ja fyysinen kipu toi rauhan. Joskus
viiltelin masentuneena, kuten varmaan suurin osa.
Joskus viiltelin ihan vain kivun takia,
"testatakseni kipukynnykseni kehitystä" tai
jotain yhtä tylsää... ja myös osittain veri
liittyi entiseen "uskontooni", joten silloin
tällöin tietyissä tilanteissa siksikin. Eli syitä
oli aina ja liikaakin, ja varmasti ne myös
sekoittuivat... miten viiltelin... yleensä
veitsellä, puukolla jne., jollakin mikä painaa
haavan syväksi...
Pakottava tunne... ei ole ollut vähään aikaan,
eli en tiedä mitä tekisin nyt... ja tuntisinko
tarvetta estää, sitä en tiedä, ei viiltelyssä ole
haittoja mielestäni kuin arvet. Jokainen päättää
ruumiistaan...?
Hullua hommaa ! En ole koskaan viillellyt itseäni,
enkä suosittele sitä kenelläkään. Se on
hölmöläisen hommaa ja minusta erittäin
lapsellista.
Jeesus on antanut mulle sydämmeeni levon ja rauhan
, jota ei saa viiltelemällä eikä muullakaan
poppakonstilla.
Rukoile näin; "Jeesus, tule minun sydämmeeni ja
anna minulle rauha. Anna myös syntini anteeksi.
Aamen.
Koet yllätyksen kun Jeesus antaa pyhän henkesi
sinuun. ! Kokeile ja ole rohkea. Älä pelkää !
ps. Etsi käteesi kirja "Tanssii saatanan kanssa",
löydät sen kristillisestä kirjakaupasta. Lue myös
Raamatusta Uutta Testamenttia !
Viiltelin itseäni joskus pari vuotta sitten
kännis. Löin vetoa että uskallanko viiltää erään
pojan nimikirjaimet käteeni. Ja uskalsin, viilsin
rikkoutuneella kaljapullolla. Myöhemmin kännissä
sotkin nimikirjaimet ja arvet on kauheat!
Muistan nuoruuden ajoilta melkein nelkyt vuotta
sitten, että jo silloin jotkut kovikset teki
tota. Niin, että ei se mikään uusi asia ole..
Kyllä hekin jotakin viiltelemisellään osoittivat,
mutta ymmärsivätkö oikein itsekään, mitä, en
tiedä.. Kyynärvarsi täynnä arpia koko loppuiän.
joo mä oon viillelly itteeni ja viiltelen joskus
vieläki... mulla oli anorexia, mut raiskattiin,
mun serkku kuoli 5- vuotiaana, mun bestis
raiskattiin ja sen 2 pikkusiskoo ja mun toinenki
bestis raiskattiin ja sen 2 pikkusiskoo, mun 2
pikkusiskoo raiskattiin ja mä otin sakset käteeni
ja leikkelin käsivarsistani paloja irti... yritin
jopa itsariaki viiltämällä ranteet auki, mut
bestari ehit väliin... nytki mulla on anorexia...
mä en jaxa repiä itteeni siitä irti...
aloitin itseni viiltelyn ja lopetin kun ei tehonnut,ja tunnustin äidille.Niin ja sopivat ihoalueetkin loppuivat,kerran ammuin niittipyssyllä tahallani rannevaltimooni mutta reiät olivat niin pienet että turposivat umpeen,no niin kauan on toivoa, kun on elämää,sanoo syöpäsairas naisystäväni,välillä ottaa päähän kuin pientä oravaa,jolla karhu pyyhki pyllynsä.