Tämä on ihan kamalaa. Minua pelottaa ja ahdistaa. Mikä minussa on vialla, että en voi elää normaalia elämää. Ihan normaalia, sellaista, jota elin ennen tätä paskaa.
Olen nyt yrittänyt pakottaa itseni syömään fiksusti. Pidän ruokapäiväkirjaa ja yritän varmistaa, että syön päivässä 1500-1600kcal, liikunnasta riippuen. Toimii sinänsä ihan hyvin, että todella pakotan itseni syömään ja olen huomannut syöväni huomattavasti enemmän kuin ennen.
Ongelma iski tänä iltana. Ruokapäiväkirjan takia syömiseni on erittäin kontrolloitua: aamiainen 300 kcal, päivällinen 400, välipala 200, lounas 300 ja illallinen 300, esimerkiksi ja niistä en lipsu mihinkään suuntaan. Olen myös suunnitellut jokaisen aterian kutakuinkin valmiiksi.
Tänä iltana oli siis tarkoitus syödä kaksi ruisleipää juustolla, banaani ja 2dl jogurttia, mutta isä päätti yllättää ja raijasi kotiin pizzat. Koska äiti on taas huomautellut laihuudestani, en voinut skipata ateriaa, joten pakotin itseni syömään puolet kebabravintolan über juustoisesta kasvispitsasta. Nyt on kamala morkkis, en tiedä paljonko kaloreita söin ja pysyinkö suunnitelmassani. Itkettää ja pelottaa: ilta on pilalla. haluaisin käpertyä jonkun turvallisen ihmisen syliin ja kuulla, että hän pitää minusta ja että olen sopiva. Että kelpaan.
Minulla on vain niin yksinäinen olo ja vihaan vatsaani, joka on nyt täynnä epäterveellistä kaloripommi pizzaa, eikä ruisleipää ja banaania.
Olen nyt yrittänyt pakottaa itseni syömään fiksusti. Pidän ruokapäiväkirjaa ja yritän varmistaa, että syön päivässä 1500-1600kcal, liikunnasta riippuen. Toimii sinänsä ihan hyvin, että todella pakotan itseni syömään ja olen huomannut syöväni huomattavasti enemmän kuin ennen.
Ongelma iski tänä iltana. Ruokapäiväkirjan takia syömiseni on erittäin kontrolloitua: aamiainen 300 kcal, päivällinen 400, välipala 200, lounas 300 ja illallinen 300, esimerkiksi ja niistä en lipsu mihinkään suuntaan. Olen myös suunnitellut jokaisen aterian kutakuinkin valmiiksi.
Tänä iltana oli siis tarkoitus syödä kaksi ruisleipää juustolla, banaani ja 2dl jogurttia, mutta isä päätti yllättää ja raijasi kotiin pizzat. Koska äiti on taas huomautellut laihuudestani, en voinut skipata ateriaa, joten pakotin itseni syömään puolet kebabravintolan über juustoisesta kasvispitsasta. Nyt on kamala morkkis, en tiedä paljonko kaloreita söin ja pysyinkö suunnitelmassani. Itkettää ja pelottaa: ilta on pilalla. haluaisin käpertyä jonkun turvallisen ihmisen syliin ja kuulla, että hän pitää minusta ja että olen sopiva. Että kelpaan.
Minulla on vain niin yksinäinen olo ja vihaan vatsaani, joka on nyt täynnä epäterveellistä kaloripommi pizzaa, eikä ruisleipää ja banaania.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuollainen yksittäinen "repsahtaminen" EI lihota sinua.
Nyt jatkat huomenna tuolla normaalilla kalorimäärälläsi, eikä mitään vahinkoa ole tapahtunut.
Minuakin pelottaa ja ahdistaa, miten saatoin tulla tähän tilaan. Elin ennen normaalia tervettä elämää. nyt vika on päässä ja en voi asialle mitään.
Päätin tässä hiljaittain aloittaa viimeisestä oksennuskerrasta lähtien, että aion tästä parantua. Paljon paremmalta näyttää jos on "hyväkuntoinen-laiha" kuin "löllö-laiha."
Vihaan tuollaisia yllätyksiä, että jotain makkaraa paistetaan, ja ei kehtaa olla syömättä, kun munkin äiti on huomauttanut, että oonkohan vähän liian laiha..
Voisin myös itse tuota ruokapäiväkirjaa kokeilla. Tänään retkahdin pahasti, kun ensin pidettiin kaverietten kanssa leffa ilta, no, hyväksyin sen ruokamäärän mitä söin. ja kun kotiin tulin, niin kotona sipsiä, karkkia ja suklaata.. Nyt on K.A.M.A.L.A olo. Miksi en voisi elää terveellisesti ja hyvällä omatunnolla.
Tarvitsisin myös jonkun rakkautta joka vakuuttaa, että olen sopiva juuri nyt tälläisenä. En grammaakaan laihempana..:((
Mullaki on ihan sama olo ja on olu nii pitkään kun vaa muistan. Häpesin itteeni nii paljon etten yhesvaihees kehannu mennä julkisilpaikoil suihkuun.
Mul on toisteppäin ku teillä mull on huomautetu pienestä pitäen pyöreydestä ja se tekee nii pahaa kuulla oman vanhemman suusta et olet muita isompi voisit olla nii paljon kaunempi/patrempi/ toisenlainen...
Retkahdin taas 3 vuot sitte ja lihoin ja sain massa ja huomauttelu jatkui. Ala astella mietin jopa itsemurhaa ku ei ollu yhtää kavereita ja elämä tuntu yhelltä He*****ä. Sitte viime kesään menes sain pois 6 kg painoin 59 ja tapasin poikaystäväni. Asiat oli hyvin alussa enkä miettiny laihuttamista tai ruokaa yhtää/ahmimista. Vähän aikaa sitte tää muttu ku huoamsin miten paljon oli taas kertyny huomaamatta oon ny 60-61 ja 174 tekee vaa nii pahaa joutua syömään ja inhoon ahmimis kohtauksia, tänääki yritin puoltuntia saada itteni oksentamaan mt mitää ei vaa tullu ylös ahmin nii paljon taas...
ahdistaa ja on nii yksinäinen olo.
Rakastan poikaystävääni ja hän minua ja on sanonu et oon hänäen unelma naisensa kuitenki en vaa saa pois tätä pakkomielettä ahmia/liikua/paastota. En vaa voi jostai syystä olla tyytyväine itteeni.
Nykään ei onneks vanhemilta tai sukulaisita tuu mitää kommenteja painostaa.Poikaystäväni sanoi tässä paripäivä äsitten et oot ihanan normaali ja kaunis just tälläsenä.
Mut se sana normaali. En haluu ola normaali haluun olal hoikka.Haluisn vaa pois täst kiertest mut saa sitä loppumaan. Saa mitää aiakseks ku mietin vaa ruokaa ja inhottaa.
Ei ne kauniit sanat auta ku oon kullu koko elämäni et pitäsi olla toisenlainen :(( halusin vaa käpertyä johonki pois.