Lapin Metsät
metsienmies
201019
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
nämä metsähallituksen palkkarengit ovat lähteneet vaatimaan. taas. aiemmin poistettu keskutelunaihe.
Parempi ne kuin riinpiisin hörhöt!
yksinkertaiset kusetettavat vielä raapivat nimensä oman ympäristönsä tuhoamista kannattaviin addresseihin - typeryys on näköjään ehtymätön luonnonvara!
mitä iloa niistä metsähallituksen hörhöistä sitten siellä on. yksi noista nimistä adressilistoilla on keksinyt kiusata ja kieltää maittensa läpi kulkemisen metsäyhtiön talvitienpohjaa myöten ja saman hörhön isä ajelee kelkkareittejä ja latuhöyliään samaan aikaan niitten maille joilta hörhö kieltänyt kulkemisen maittensa poikki puunhakuun.
piikkilankaa sille kelkalla-ajajalle sinne reitin poikki koska poika pilasi naapurisuhteet poliisilla uhkailemalla. ja pilaa jatkossakin.
siellä sai aiemmin suhteellisen vapaasti kulkea ja luvat olivat suullisia ja kaikille oli annettu joustava oikeus mennä maitten läpi niin talvikalaan kuin muuallekin työhommiin. riinpiisi ei nyt noin joutava akka ollut.
piti sanoa ettei riinpiisikään niin joutava hörhö ollut kuin tämä isätähenkinen metsähallituksen renkihörhö.
Vainko kriinpiisiin mielipiteet on niitä oikeita?
NÄIN ON!
Hieno homma että edes kerätään adressia asian puolesta.
Ikäni oon lapissa kulkenu ja asunu, ja EN ole metsähallituksella ym töissä niinkuin varmasti heti luulette.
(sehän on täälä yleinen mielipide, että jos joku ei ole turhan suojelun puolella niin se leimataan heti herrojen kätyriksi)
Kyllä näihin kairoihin mahtuupi sekä moto että mies. Ja muutama muukin metsän elukka.
vedä enää tuo addressi, kaikki pölhö-kustaat on jo nimensä raapustaneet, metsähallituksen renkipojat akkoineen ja kakaroíneen ties kuinka moneen kertaan...
Kyllä meitä piisaa moneen junaan, vedätettäviä tomppeleita...
..etelän juppeja.
Tulkaa kattomaan tilannetta paikan päälle jos se nii mahoton kiinnostaa. Saatta pianaikaa oikian kuvan tästä, mitä me lappilaiset ite halutaan!
Se vain on liian heleppoa muodostaa oma käsityksensä kaikenmaailman nettijuttujen varaan.
Kiitos ja anteeksi.
Hyvä kun metsäteollisuudellaki on tällaista toimintaa ja adressi. Griin"peacella" niitä taitaaki olla joka lähtöön..
Jos asioita pitää kerran muuttaa niin samalla sopii huolehtia lapin asukkaista ja heidän töistään. Lisää työttömiä lappiin-> kansainvaellus etelään sen kun kiihtyy.
Fakta.
(älkääkä tulko puhumaan p*skaa ettei lappi tarvi metsäteollisuutta, kyllähän ihmisillä töitä on oltava.)
työt on annettu urakoitsijoille ja heidän koneketjuille. samoin puun kuljetus. ei työllistä niinkuin ennenvanhaan.
työt ovat tunturikeskusten liepeillä rakennus ym. muuta huoltohommaa.
Poissa on ns. henkilöitten työlistäminen liikelaitokselta.
ennen oli uittoa ym. joka työllisti.
metsähallituksen pölvästeillä on nyt jäänyt kalastajien ja vähäisen metsästyksen kyttäys ja katehtiminen. sillä puolen luonnovaraa riittää.
kateus ohi kiiman. siinäpä asian lisääntyminen.
Olet oikeassa, ei metsähallitus työllistä niin paljoa porukkaa lapissa kuin ennen, SILTI se on yksi tärkeimmistä, ellei tärkein työnantaja lapissa. Metsähallituksen koko konttoriväki (suunnittelijat, sihteerit, esimiehet jne), yrittäjät, koneenkuljettajat, autonkuljettajat, tienrakentajat jne... Sanoisimpa että merkittävä määrä ihmisiä, siihen heidän puolisot ja lapset päälle.
Ne on harvat kunnat lapissa jossa matkailu elättää merkittävästi porukkaa.. Liian usein asiaa liioitellaan.
Eikä matkailun ja metsäteollisuuden tarvi olla tappamassa toisiaan. Hyvin ne molemmat lapin kairoihin mahtuu kun MOLEMMAT joustavat.
-Pidetään puu liikkeessä jatkossakin, toki hallituin ottein!-
byrokratia pitää romuttaa valtionomistuksestakin.
eihän metsänostajafirmakaan tarvitse hankintakoneistoa puun kiskonnassa kannolta tehtaalle.
sama valtion metsään. käytännössä asia menisi näin että valtion hankintamies rajaa leimikon ja antaa työtehtävän koneketjulle ja oolrait.
sillä tulisi sinne suomen moskovaan helsinkiin parhaiten rahaa politiikkojen kupattavaksi.
koska metsähallitus hakkaa jo täyttä päätä avohakkuilla (!) kasvatusmetsiään, eli sellaisia kehitysluokkia jotka ennen harvennettiin ja annettiin kasvaa vielä 40-50 vuotta.
Jonkinlainen poltetun maa taktiikka ilmeisesti, repivät lähtiessään kaiken minkä irti saavat, täytyyhän firman taseet saada lopuksi komeiksi...
Karun näköistä jälkeä muuten tuommoinen läpimitaltaan alle kymmensenttinen kannikko.
Luulettako tosiaan hyvät viherpiiperöt että lapissa hakataan enemmän kuin voitaisiin?! (siis vuodessa)
Ne luvut on aika paljon pienemmät mitä VOISIVAT olla ennenkuin voitaisiin aikuisten oikeasti alkaa puhua metsien tuhohakkuista. Jep.
Ja harvennuksia tehdään enemmän kuin koskaan.
On se kumma kun harvennuksista ei puhuta, vain "kamalista silmänkantamattomiin menevistä hakkuuraiskioista vaaran lakimaissa".
Harvennettu metsä on aina parempi kuin harventamaton. Vai?
kasvatusmetsä kuuluu harventaa oikein ja oikeaan aikaan, ja taimikotkin pitäisi hoitaa. Näihin hommiin ei sitten resursseja riitäkään - euroja kun ei näistä tipu heti kouraan vaan vasta tulevasa päätehakkuussa vuosikymmenien päästä.
Kasvatusmetsän avohakkuu kuuluu mielestäni rikoslain piiriin, sanokoot mitä tahansa.
Hyvä homma että metsiä hoidetaan lapissakin.
jumalattomat taimikonhoitorästit joka puolella, kukaan ei viitsi harventaa pöheiköitään.
Avohakkuu niinkin osataan, katsos kun pitää saada kaikki mulle ja heti.
molempia tehään, sekä aukkoa että harvennusta. harvennustaki vois tehdä enemmän jos se kannattaisi paremmin! vaan eipä siitä saa leipäänsä motoyrittäjä, ainakaan niin helpolla kuin aukolla.
toivottavasti tulevaisuudessa enemmän