Törmäsin tässä yhtenä päivänä sellaiseen mielipiteeseen, että suuri osa teiniraskauksista ei itseasiassa ole vahinkoja. En tiedä pitääkö tämä väite paikkansa, mutta jotenkin alkoi tuntua, että siinä voi olla perääkin... Nuori tyttö joka seurustelee jonkun "ihanan jätkän" kanssa alkaa ajattelemaan, että voi kun ois kiva saada oma pieni vauva ja oma koti poikaystävän kanssa. Lapsen saaminen koetaan linkiksi aikuisuuteen, ja aikuisuuteenhan useimmat nuoret haluavat ihan ennen aikojaan. Toinen mahdollinen selitys voi olla se, että poikaystävä uhkaa jättää, niin hankkiudutaan sitten raskaaksi jos ei se sitten lähtisikään.
Monesti seurauksena on sitten nuori yksinhuoltajaäiti vailla koulutusta ja toimeentuloa. Nuoret isät useimmiten joko häipyvät kuvioista kokonaan, tai sitten makselevat elatusmaksuja vastentahtoisesti seuraavat 18 vuotta. Joka tapauksessa lapsi kasvaa huonommissa olosuhteissa kuin olisi suotavaa.
Nämä asiat huomioonottaen olisiko mielestänne oikein, että nuoren raskaana olevan tytön vanhemmat yrittäisivät painostaa häntä ajattelemaan asioita uudelleen ja harkitsemaan aborttia?
Itse yrittäisin todennäköisesti puhua lapselleni järkeä, ja saada hänet tekemään abortin. En tiedä onko abortti murha vai ei, enkä siinä tilanteessa edes välittäisi. Tärkein minulle olisi oma lapseni, jonka elämä ja onnellisuus menisi kirkkaasti mahdollisen lapsenlapseni ohi.
Yleensäkin abortin oikeutuksessa ei mielestäni ole kysymys siitä onko sikiö ihminen vai ei, tai onko sillä oikeus elää, vaan siitä että jo olemassa olevan ihmisen elämä on tärkeämpi kuin sen joka ei ole vielä syntynyt. Sikiölle tämä on tietysti ihan elämän ja kuoleman kysymys, mutta myös äidille raskaus on koko elämän muuttava asia. Se voi tarkoittaa, että ei ikinä pääse toteuttamaan unelmiaan, elämään nuoruuttaan, saavuttamaan päämääriään, opiskelemaan, matkustelemaan, kokemaan asioita, löytämään elämänsä rakkautta, jne. Lapsen saaminen väärään aikaan voi aiheuttaa sen, että ei koskaan saa kokea millaista on elää rakastamansa miehen ja yhteisten lapsien kanssa ydinperheenä, mikä on minusta ehkä se suurin sääli.
Olen myös sitä mieltä, että sikiön isällä pitäisi olla jotain sanavaltaa abortin suhteen, tai vähintäänkin oikeus olla olematta lapsen isä (eli olla tapaamatta ja maksamatta elatusmaksuja) jos ei sitä alunperinkään ole halunnut. Tietenkin lapsellakin on oikeuksia, mutta esim. oikeus isään on mielestäni enemmänkin oikeus olla syntymättä maailmaan, jossa jompikumpi tai molemmat vanhemmat eivät lasta halua, eli että jokaisella lapsella olisi rakastava isä ja äiti.
Monesti seurauksena on sitten nuori yksinhuoltajaäiti vailla koulutusta ja toimeentuloa. Nuoret isät useimmiten joko häipyvät kuvioista kokonaan, tai sitten makselevat elatusmaksuja vastentahtoisesti seuraavat 18 vuotta. Joka tapauksessa lapsi kasvaa huonommissa olosuhteissa kuin olisi suotavaa.
Nämä asiat huomioonottaen olisiko mielestänne oikein, että nuoren raskaana olevan tytön vanhemmat yrittäisivät painostaa häntä ajattelemaan asioita uudelleen ja harkitsemaan aborttia?
Itse yrittäisin todennäköisesti puhua lapselleni järkeä, ja saada hänet tekemään abortin. En tiedä onko abortti murha vai ei, enkä siinä tilanteessa edes välittäisi. Tärkein minulle olisi oma lapseni, jonka elämä ja onnellisuus menisi kirkkaasti mahdollisen lapsenlapseni ohi.
Yleensäkin abortin oikeutuksessa ei mielestäni ole kysymys siitä onko sikiö ihminen vai ei, tai onko sillä oikeus elää, vaan siitä että jo olemassa olevan ihmisen elämä on tärkeämpi kuin sen joka ei ole vielä syntynyt. Sikiölle tämä on tietysti ihan elämän ja kuoleman kysymys, mutta myös äidille raskaus on koko elämän muuttava asia. Se voi tarkoittaa, että ei ikinä pääse toteuttamaan unelmiaan, elämään nuoruuttaan, saavuttamaan päämääriään, opiskelemaan, matkustelemaan, kokemaan asioita, löytämään elämänsä rakkautta, jne. Lapsen saaminen väärään aikaan voi aiheuttaa sen, että ei koskaan saa kokea millaista on elää rakastamansa miehen ja yhteisten lapsien kanssa ydinperheenä, mikä on minusta ehkä se suurin sääli.
Olen myös sitä mieltä, että sikiön isällä pitäisi olla jotain sanavaltaa abortin suhteen, tai vähintäänkin oikeus olla olematta lapsen isä (eli olla tapaamatta ja maksamatta elatusmaksuja) jos ei sitä alunperinkään ole halunnut. Tietenkin lapsellakin on oikeuksia, mutta esim. oikeus isään on mielestäni enemmänkin oikeus olla syntymättä maailmaan, jossa jompikumpi tai molemmat vanhemmat eivät lasta halua, eli että jokaisella lapsella olisi rakastava isä ja äiti.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minun mielestäni, jos tilanne on tuollainen, että raskaana oleva teini oikeasti HALUAA lapsen ja näin ollen häntä ei pakoteta mihinkään, niin en näe mitään järjeä aborttiin painostamisessa.
Vanhemmilla ei ole mielestäni oikeutta painostaa lastaan aborttiin, jos lapsi itse haluaa synnyttää ja pitää vauvan.
Eri asia on, jos teini on esim. raiskattu tai muuten hyväksi käytetty, eikä hän halua synnyttää tai pitää lasta, silloin abortin mahdollisuus pitäisi olla, koska synnytys kauheudessaan ja lapsen hoito vastuullisuudessaan ja vaativuudessaan sekä se tosiasia, että synnytys ja äitiys tekevät teinistä kerta rysäyksellä aikuisen, jolloin lapsuuteen tai nuoruuteen ei ole enää koskaan paluuta, ovat niin isoja juttuja, että ketään ei pitäisi koskaan PAKOTTAA sellaiseen.
Mutta jos teini on itse halunnut tulla raskaaksi, tietää tosiasiat, ja haluaa silti jatkaa raskautta, ei hänen päätökseensä ole oikeutta puuttua (tietenkin tosiasiat saa kertoa, mutta ei määräillä päätöksen suhteen).
pitää lapsen niin ei sitä saa pakottaa abortiin...Minulla itsellä on myös tyttö ja jos hän tulis teininä raskaaks niin kyllä hän sais itse päättää mitä hän tekee! En minä oman lapsen elämästä voi päättää!
"Se voi tarkoittaa, että ei ikinä pääse toteuttamaan unelmiaan, elämään nuoruuttaan, saavuttamaan päämääriään, opiskelemaan, matkustelemaan, kokemaan asioita, löytämään elämänsä rakkautta, jne. Lapsen saaminen väärään aikaan voi aiheuttaa sen, että ei koskaan saa kokea millaista on elää rakastamansa miehen ja yhteisten lapsien kanssa ydinperheenä, mikä on minusta ehkä se suurin sääli."
Totta tukin, allekirjoitan kyllä asiasi, MUTTA ei minusta nuorena äidiksi tuleminen estä yhtäkään näistä asioista. Eli lapsen saaminen nuorena VOI AIHEUTTAA tämän kaiken, mutta ei välttämättä!
Eikä myöhemminkään saatu lapsi takaa onnellista elämää... Sen nyt jokainen on varmasti nähnyt. Elämässä sattuu ja tapahtuu vaikka kuinka yrittäisi elämäänsä suunnitella etukäteen.
On se kieltämättä ehkä ikävää, että niitä elatusmaksuja joutuu maksamaan seuraavat 18-vuotta, mutta jokainen seksiä harrastava tietää kuinka lapsia saadaan maailmaan. Saahan sitä muuten olla tapaamatta lastaan, jos ei kiinnosta. Siihen vielä Suomen laki ei ole puuttunut.
Ei kuitenkaan ole muiden kansalaisten tehtävä elättää toisten lapsia, jos isät eivät ole halunneet isiksi. Tuskin sinullekaan on ok, että verot nousee entisestään, kun saat alkaa maksaa isien elareita? Minua ei ainakaan kiinnosta.
Näissä asioissa on niin monta muttaa ja puolta, että mitä niitä miettimään. Ei se asioita miksikään muuta.
olen saanut ensimmäisen lapseni 19-vuotiaana. olin valmistunut silloin jo ammattiin ja olen nyt keväällä hakenut ammattikorkeakouluun opiskelemaan. mieheni tuli isäksi ensimmäisen kerran 21-vuotiaana ja tradenomiksi 23-vuotiaana. olen mielestäni löytänyt "elämäni rakkauden". matkustella voin lapsieni kanssa sinne minne haluankin. ei minun tarvitse matkustaa mailman ääriin enkä tiedä mitä erikoista voisin kokea minkä lapset estävät. päämääräni on elämässä opiskella ammatti minkä haluan, löytää hyvä mies ja saada lapsia. en minä ainakaan tarvitse mitään erikoista tämän lisäksi. ehkä sen omakotitalon vielä rauhalliselta alueelta luonnon läheltä. sitäkään ei lapset estä.
ennemmin jäisin paitsi joltain hyvin suurelta jos lapsia ei olisi. lapset antaa sen arvon elämälle ja arvikkainta mitä voi olla.
"Itse yrittäisin todennäköisesti puhua lapselleni järkeä, ja saada hänet tekemään abortin. En tiedä onko abortti murha vai ei, enkä siinä tilanteessa edes välittäisi. Tärkein minulle olisi oma lapseni, jonka elämä ja onnellisuus menisi kirkkaasti mahdollisen lapsenlapseni ohi."
No et sitten myöskään välittäis vaikka sille saattas abortista johon sen olisit "järjellä" puhunu tulla enemmän onnettomuutta koko loppuelämäks kun onnellisuutta!?
Itse yrittäsin suojella sekä lastani tekemästä mahdollisesti elämänsä pahinta virhettä, että myös sitä lapsenlapseni elämää!
"Se voi tarkoittaa, että ei ikinä pääse toteuttamaan unelmiaan, elämään nuoruuttaan, saavuttamaan päämääriään, opiskelemaan, matkustelemaan, kokemaan asioita, löytämään elämänsä rakkautta, jne. Lapsen saaminen väärään aikaan voi aiheuttaa sen, että ei koskaan saa kokea millaista on elää rakastamansa miehen ja yhteisten lapsien kanssa ydinperheenä, mikä on minusta ehkä se suurin sääli."
Monia asioita voi tehdä missä vaiheessa elämää tahansa. Lapsen saaminen ei ole yksi niistä. Niiden saaminen ei edes ole mikään itsestäänselvyys. Miltähän mahtais susta tuntua jos lapses ei sitten myöhemmin saisikaan enää tuota ydinperhettä eli ei tulisikaan enää raskaaksi ja nuorena oisit vieny puolipakolla aborttiin?? Itse en ainakaan sellaista haluaisi lapseni kohdalla ikinä riskeerata!!
tekemään teininä abortin, niin olet kyllä aika hölmö!
Lapsesi saatta saada abortista melkoisen trauman eliniäksi, hän saatta jopa jäädä lapsettomaksi.
Eikö olisi parempi jos kasvatat sen lapsen heti sellaiseksi, ettei se edes hanki itseä raskaaksi turhan nuorena? Sinun syytäsi se osaksi on jos lapsesi juoksee poikien perään ja raskaaksi tulis.
Joten kyllä olisi Sinunkin kannettava vastuu, eikä vaan pakotettava lapsi aborttiin.
Minä henkilökohtaisesti rakastan omaa lastani niin paljon, että jos hän tulisi raskaaksi, minä auttaisin hänet lapsen kasvatamisessa. Tekisin mitä vaan, ettei hän tarvitsis oma lasta tappa. jos kerran oli niin hölmö ja tuli raskaaksi, niin kyllä on otettava vastuu ja yritettävä vaan pärjätä.
Sitäpaitsi, jos abortin tekijat antais lapsen syntyä ja antais ne adoptoitavaksi, niin suomalaiset eivät hakis lapsia Kiinasta ja muualta, vaan kasvattaisivat tässä ihan omia suomalaisia vauvoja. Minusta olis kyllä parempi antaa lapsi vaikka adoptioperheeseen, missä sitä rakastettaisiin kun mitä opettais lapselle, että abortti vaan, ei se ole kun pikkujuttu
Vaikka olen itse kokenut abortin ja tiedän mitä kidutusta se on, en välttämättä haluaisi oman tyttäreni teininä pitävän lastaan. en voisi tietenkään pakottamalla pakottaa häntä aborttiin mutta puhuisin varmasti sen puolesta. Tietenkin vaikuttaisi ikä ja elämäntilanne. Omasta mielestäni kuitenkin alle 18vuotias ei ole valmis huolehtimaan omasta lapsesta. En tarkoita että iällä loppupeleissä on mitn merkitystä koska ihmiset voivat olla täysin erilaisia ja luontoisia ikään nähden, mutta pointti on se että olisi edes lain mukaan täysi-ikäinen ja "valmis" huolehtimaan edes itsestään jne.
Suuri osa teiniraskauksista on siis harkittuja tapauksia ---> eli suuri osa niistä "kortsu meni rikki, tarvitsen abortin" -aborteista onkin abortteja, jotka hankitaan, koska joku on saanut teinin muuttamaan mieltään äidiksi ryhtymisen suhteen?
Tuo sinun kaikkitietävyytesi on huvittavaa. Sinäkö se tiedät, millaiset olot teiniäideillä ja heidän lapsillaan on? Onneksi olet itse niin fiksu ja filmaattinen, että tiedät heidän puolestaan jo etukäteen, onko heistä äideiksi ja onko heillä edellytykset riittävän hyviin olosuhteisiin lapsen synnyttyä, ja pystyt näin jo etukäteen valikoimaan, kenestä olisi äidiksi ja kenestä ei.
Ihan varmasti vanhemmat voivat yrittää painostaa lastaan aborttiin. Mutta onko se oikein - se, että painostetaan jotakuta johonkin, on väärin.
Vanhempien tehtävä on rakastaa ja tukea lapsiaan. Jos tyttäreni tulisi teininä raskaaksi ja haluaisi pitää lapsensa, luuletko että minulla päällimmäisenä olisi mielessä se, että minusta tulee mummo tai että minä saan lapsenlapsia? Kyllähän jokainen järjellinen äiti ajattelee omaa lastaan, minä tukisin tytärtäni kaikessa täysillä, kykyjeni ja varojeni mukaan. Mitä muutakaan siinä voisi? Enhän voisi hylätä lastani sen takia, että hänkin saa lapsen... Sanot, että sinulle tärkeintä olisi oma lapsesi ja hänen elämänsä ja onnellisuutensa menisi mahdollisen lapsenlapsen ohi. Niinpä, ja jos oikein mietit, niin eikö lapsellasi juurikin olisi/ole se OMA elämänsä ja onnellisuutensa - jos hän uskoisi tulevansa onnelliseksi äitinä, niin millä keinoilla sinä voisit tämän ajatuksen poistaa? Et voisi elää lapsesi puolesta kuitenkaan. Mikä sinä olisit kertomaan, mikä tekee hänet onnelliseksi ja mikä ei, eikö hän tietäisi sitä itse?
Raskaus ja lapsi muuttaisi toki teiniäidin elämän, totta kai, mutta se olisi HÄNEN elämäänsä, ja vaikka kuinka huvittaisikin määräillä ja ohjailla, leikkiä Jumalaa, sanoa, mitä toisen on tehtävä ja mitä ei, ei sitä voi sivullinen sanoa. Ei edes oma äiti. Eikä kukaan muukaan.
Tällä sinun periaatteellahan pitäisi pakottaa aborttiin myös
1) 50v mamma, joka tuli raskaaksi vaikka luuli jo olevansa sen iän ohittanut (koska olisihan hän jo aika vanha kun lapsi olisi esim. 18v, lapsella pitää olla nuoremmat vanhemmat, juuri oikean ikäiset)
2) työtön 30v, jolla on kyllä mies ja vuokra-asunto, muttei RIITTÄVÄSTI omaisuutta takaamaan lapselle kyllin suotuisat olosuhteet
3) juuri eronnut nainen, jonka ex-mies ei halua olla missään tekemisissä tulevan lapsensa kanssa, naisella tosin menee ihan hyvin taloudellisesti jne.
4) muuten vaan joku raskaaksi tullut nainen, jonka oloissa satut itse keksimään jotain parantamisen varaa (raha, koti, ikä, miessuhteet, perhekoko jne)
Kuvailemastasi tilanteesta voi vetää monta eri versiota - riippuen teini-ikäisen kypsyysasteesta. Jokatapauksessa, en ikinä lähtisi painostamaan mihinkään suuntaan mutta tekisin tilanteen realiteetit selväksi. Niin kuin kaikissa raskauksissa, turha itkeä ja märehtiä siinä vaiheessa kun kakat on jo housuissa vaan toimia ja tehdä ratkaisu ("voivoi, miksi et käyttänyt ehkäisyä...") perustuen tytön tahtoon ja siihen kuinka pitkällä raskaus on - ja tukea sitä päätöstä, oli se itselle mieleinen tai ei.
täytin 18-vuotta kun aloin seurustella tulevan aviomieheni kanssa. olen pitänyt aina lapsista. vaikka olin vielä itsekkin lapsi. vuoden seurustelun jälkeen muutimme yhteen asumaan ja tulin raskaaksi yhteisestä päätöksestä vauva sai tulla jos tulee. valmistuin 19-vuotiaana ammattiin ja olin ollut aijemmin kesät töissä ja myös koulun ohella. kun esikoinen oli 1.5-vuotias, niin mieheni valmistui ammattikorkeakoulusta. hän on ollut koko ajan töissä ja niin myös minä kotiäiti vuosien jälkeen. toinen lapsemme syntyi kun olin 21-vuotias. olemme olleet yhdessä mieheni kanssa 6-vuotta ja olen edelleen onnelinen ja enkä ole katunut nuorena perheen perustamista. täytyyhän sitä tehdä töitä asioiden eteen, mutta hyvin olemme mielestäni lapsemme kasvattaneet.
sellaiset ihmiset jotka eivät tunne minua ja kuulevat että olen äiti, voivat järkyttyä ja päästää suustaan loukkaaviakin kommentteja. ne jotka tuntevat meidät ovat huomanneet, että olemme kypsempiä ja järkevämpiä kuin ehkä muut ikäisemme ovat aikaisemmin olleet.
ei välttämättä moni 19-vuotias ole valmis äidiksi, mutta nuorillekkin äideille kannattaisi antaa mahdollisuus.
tietenkin hyvin nuoret alle 18-vuotiaat tarvitsevat vanhempiensa tukea ja apua. onhan tyhmää kuvitella alle 17-vuotiaana pystyvänsä huolehtimaan itsestä ja lapsesta.
mielestäni abortissa tapetaan aina lapsi. uskonnollisistakin syistä en tekisi aborttia kuin vain sillon jos oma henkeni olisi vaarassa raskauden jatkuessa tai sikiö olisi vaikeasti vammainen eikä selviäisi hengissä synnyttyään.
18-vuotias ole enää mikään "teini-ikäinen", vaikka hän saattaa vielä toisen asteen koulua käydäkin. 18-vuotias on täysi-ikäinen Suomen kansalainen, jonka asioihin ei ainakaan toivottavasti vanhemmilla ole enää sanomista.
Tämän keskustelun aihe on ala-ikäisten tyttöjen aborttiin pakottaminen, mitä en tietenkään kannata. Minusta ketään ei saa ohjata tai neuvoa, saati sitten pakottaa tekemään aborttia. Sen verran täytyy olla inhimillisyyttä!
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että raskaus kypsyttää nuorta naista huomattavasti. Oma tyttäreni on nyt 21v ja 8-kuisen pojan äiti. Hän on kypsynyt todella paljon sekä odotusaikana että lasta hoitaessaan. Myös monella hänen samanikäisillä ystävillään on lapsia, joillakin jo useampikin, ja kaikki he ovat pärjänneet oikein hienosti.
Tossa tilanteessa mä antaisin lapseni päättää mitä haluaa tehdä. Totta kai kertoisin eri ratkaisuvaihtoehdot ja kertoisin myös oman mielipiteeni, jonka perustelisin hyvin. Oma mielipiteeni riippuisi lapsen kypsyydestä ja päätöksenkykytaidoista. Aborttiin en tietenkään pakottaisi, vaikka sen puolesta saattaisinkin puhua. Antaisin kuitenkin täyden tukeni ja apuni, olipa ratkaisu mikä tahansa.
Hyvä puhua, kun ei ole omia lapsia.. :)
jo tästä aiheesta, mutta laitanpa vielä muutaman ajatuksen. Ensin ainoa läheltä näkemäni teiniraskaus: oma sisareni alkoi odottaa 17-vuotiaana, vanhempani luulevat edelleen lapsen olleen vahiko. Minä tiedän sisareni poikaystävineen (2 v. vanhempi) yrittäneen vauvaa vuoden ennen kuin tärppäsi. He viettivät hiljan 25-vuotishääpäiväänsä, asuvat omassa talossaan neljän lapsensa kanssa. Huonomminkin on jollain kuulemma asiat. Mutta kuten sanottu, vauva oli heidän yhteinen päätöksensä, ei vain silloisen teinitytön.
Toinen asia, mikä pärähti mieleeni, on isoisäni kerran humalassa suustaan päästämä totuus. Heille ei mummin kanssa sattunut vahinkoa, kyllä pappa oli äitini ihan tahallaan alulle saattanut, kun ei muuten tyttöä vihille saanut. Ja neuvon tähän oli saanut omalta veljeltään.
Tietenkin on muitakin tarinoita, kuten aloittajan mainitsemat ja muutama miljoona niiden lisäksi. Mutta kaikki vahingot eivät aina ole niin vahinkoja kuin ulkopuolelta näyttää.