Kun tässä on näitä tarinoijia ollut, niin kerron minäkin taas hieman itsestäni.
Ikä on tärkein faktatieto, niin sanon, että 40 on lähin pyöreä luku minulla.
Mutta niin, minä olin se lapsi jolla oli se kakku kainalossa. Kakku tosin on jaettu ja syöty, mitähän lapselle tehdään.
Minä synnyin vastuulliseksi työhevoseksi perheeseen. Ja sitten vielä syntyi minulle sisko. Ikäeroa oli seitsemän vuotta joten minusta ei ollut siskolle kaveriksi, vaan lapsenvahdiksi ja hoitajaksi.
Perhe oli kylmäkiskoinen ja lapsia kohdeltiin väkivaltaisesti. Tuolloin oli tapana että lapsiin kohdistettiin enemmän väkivaltaa kuin nykyään. Nykyään rapsahtaa linnatuomio sellaisestakin, että lapsi jätetään ulos pakkaseen paljain jaloin ja pyjamassa, niin kuin minulle tapahtui. Tuolloin se ei ollut paljon mitään, hyvä vain että lapset olivat kurissa ja herran nuhteessa (vaikka vapaa kasvatus nosti päätään).
Keskeisimmät kysymykset elämässäni ovat olleet: Mitä voin tehdä muiden hyväksi? Miten voin auttaa? Miten voin palvella? Miten voin ansaita arvoni ettei minua heitettäisi värjöttelemään lumihankeen?
Ainoa vapaus minulla oli vetäytyä omiin unelmiini ja luonnon pariin. Etenkin ihastelin lintuja ja niiden tapaa ilmaista tunteensa välittömästi ja spontaanisti. Ne olivat villejä ja vapaita, minä taas olin sellainen kahlehdittu kana.
Koulussa minua hätisteltiin näistä unelmista pois. Minä umpeuduin ja eristäydyin yhä enemmän. Minut vietiin psykologille kun epäiltiin että minä olen autistinen tai jotain. Häiriintyneen paperit minä sieltä sain.
Kouluvuosien jälkeen minä opiskelin ja ahdistuin pelottavasta maailmasta, joka tuolloin oli tulossa riekaleina alas ja liityin tuomiopäivälahkoon. Minusta tuli pidetty saarnaaja. Koska usko painotti perheasioita ja huomasin olevani alisuoriutuja tässä asiassa, menin toisen lahkolaisen kanssa lyhyellä tutustumisajalla naimisiin, mutta avioliittoa ei kestänyt kauaa, se päättyi puolison uskottomuuteen. Oli miten oli, avioliitto ja lahko olivat tuoneet minut Amerikan Yhdysvaltoihin, maahan, josta nautin ja josta tuli kotimaani. Maan konservatiivisuus sopi minulle, se antoi minulle varman ja kyseenalaistamattoman paikan, mutta toisaalta maassa oli vapaa, radikaali ja älyllinen ilmapiiri (Berkeleyssä, Haight-Ashburyssä jne).
Seurakunnan vanhin sanoi, että "Amerikan Yhdysvallat on varmasti paras maa mitä Saatanalla on tarjota" enkä voinut olla kuin samaa mieltä.
Minä kuitenkin sairastuin siellä pahasti. Kun asuu toisella puolen maapalloa, niin elimistö joutuu jatkuvasti vieraiden bakteereiden rasittamaksi. Elimistöni puolustuskyky lopulta romahti kun elin kuitenkin varsin askeettisissa olosuhtiessa. Jouduin sitten teho-osastolle ja kuolin 1995 viimeisenä ajatuksenani "tähänkö kaikki päättyi?".
Kuitenkin, suuren maan tekniikka on ihmeellistä ja sairaalassa minut herätettiin henkiin. Minun oli vaikea uskoa olevani hengissä, vieläkin on. Ehkä se johtuu siitä, että huomasin, etten ole koskaan ollutkaan hengissä. Minusta oli tullut umpio. Minuun ei pääse tunne sisälle eikä minusta pääse tunne ulos.
Mitä silloin teet jos yht'äkkiä vaikka kädestä häviää tunto? Mitä silloin tekee kun tunne-elämästä häviää tunto? Mutta en vielä puhu prostituutiosta enkä huumeista, niiden aika tuli myöhemmin.
Seurakuntalaiset rupesivat huomaamaan, että minä olin eri ihminen kuin mitä olin sairaalaan joutuessani. Lähes tulkoon ensi töikseni arvostelin veljeä, joka oli syyllistynyt pedofiliaan. Kerta kaikkiaan olin astunut liian suurille varpaille. Oli aika lähteä pois vuorilta.
Tuttavapariskunta oli muuttanut Las Vegasiin ja siellä oli paljon työtä jos halusi tehdä tienistiä siivoamalla tai maalaamalla. LV oli kuitenkin uskovaiselle legendaarinen synnin ja paheen pesä. En voinut muuttaa sinne.
Sen sijaan muutin Palm Springsin liepeille. Enkä yhtään tiennyt, että Palm Springs puolestaan on homomatkakohde. Muutettuani sinne asia kyllä selvisi.
Minulle Suuressa Maailmassa kaikki oli uutta ja kiehtovaa. Vaikka ajattelinkin konservatiivisesti ja minut oli kasvatettu ottamaan huomioon muiden tarpeet ensin (ja omat ei koskaan), imin vaikutteita ympäriltäni kuin sieni. Siksi kun kaiken maailman sukupuoli -ja seksuaalivähemmistöt tulivat kaupunkiin, se oli yksinkertaisesti kiehtovaa minulle. Liiankin.
Astuin isoille varpaille seurakunnassa ja minusta hankkiuduttiin eroon. Samalla meni työpaikka ja asunto ja työlupa rupesi umpeutumaan. Rahaa ei ollut palkata lakimiestä uuden hommaamiseen.
Minun oli pakko tulla Suomeen, mutta sitä ennen tutustuin hieman Palm Springsin ja West Hollywoodin elämään.
Työ ensin ja huvi sitten, mutta työ ei lopu.
Oli pakko tulla Suomeen eikä minulla ollut asuntoa, vaan asuin nurkissa. Sain jonkinlaista työtä alkuun ja asunnonkin sitten. Jotenkin pääsi huhu liikkeelle, etten olisi ihan hetero ja se levisi metsäpalon lailla polttaen kaiken tieltään ja jouduin omassa lähiössäkin jatkuvan haitateon ja kiusan kohteeksi.
Koska olin ollut jo koditon aiemmin, päätin ruveta kodittomaksi ja asustelemaan nurkissa. Isosiskon vietillä holhosin narkomaaneja narkomaaniluukuissa, jossa sain yöpyä. Monta kertaa tosin oli hengenlähtö lähellä. Ehkä olisi sittenkin ollut turvallisempi asua kotonaan ja ottaa naapuruston nurja asenne vastaan.
Joka tapauksessa, en saanut työtä eikä minulla ollut mitään omaisuutta. Narkomaanien piireissä huorataan. Ja minä olin tunteeton, sanoin että en tuntisi mitään, pärjäisin hyvin prostituutiossa. No, kaveri ei uskonut. Minun piti näyttää. Prostituoituna tienasinkin rahaa, mutta säästin kaikki rahat piiloon.
Sitten yksi narkomaani varasti minun rahani ja minä saan hermoromahduksen sen takia ja minun tuttavani joutuvat hoitamaan minua. Varas menee tyhmyyttään ylpeilemään siitä minun kaverilleni ja ostaa tältä heroiinia. Minun kaverini myy tälle silloin liikkeellä ollutta tappajaheroiinia ja varas löytyy kuolleena rappukäytävästä. Tämän jälkeen minuun ei uskalla kukaan koskea.
Itsekin kokeilin vahvoja huumeita saadakseni kosketuksen tunteisiini, mutta sanomattakin on selvää tai pitäisi olla, ettei se toiminut.
Sitten tapahtuu se juonenkäänne kun ihastun nuoreen naiseen. Hän säteilee aurinkoa panssarini läpi suoraan mustuneeseen sydämeeni. Hän saa minut tuntemaan olevani elossa ja läsnä. Sitä kestää noin kuukauden. Hän oli bi-kokeilija Kullannuppu I.
Elämä kuoleman jälkeen sittenkin on olemassa.
Mutta minä palaan samaan tilaani. Heteroiseksi liaan lämpimiä eli lesbahtavia suhteita ovat Pieni Silkkinen I ja II. Pieni Silkkinen I on myös bi-kokeilija. Pieni Silkkinen II taas on lähinnä sielun sisar.
Päätän lähteä ulkomaille ja menen sukuni juurille Venäjän Federaatioon. Siellä lähinnä konkretisoituu tapahtumat jotka ovat traumatisoineet sukuani. Olin palannut pisteeseen ennen alkuani ja nyt ymmärränkin kaiken. Venäjän matkat ovat henkisesti rasittavia yleensä ihan muusta syystä. Ehkäpä ihmiset juovat matkan rasituksiin eikä siksi että votka on halpaa. No, sukutalon raunioilla kummitteli ja siellä tapahtui muutenkin sellaisia asioita jotka yhdistän lähinnä Haitiin.
Nyt olen tässä ja eilen kuulin erään naisen sanovan "osallistun vain kolmeen Pride-tapahtumaan tänä vuonna". Minä olin, että minä en osallistu yhteenkään. Minä häpeän itseäni. En osaa olla. Ensin työ, sitten vasta huvi. Minä haluaisin kokea tunteita, rakastaa, perustaa perheen, mutta se kaikki on niin vaikeaa ja tuskallista, joka askel. Eilen lähdin Setan toimistolta, viuh, mierolle. Niin minä aina, viuh USA:an, viuh Venäjälle. Kaikkialle muualle kuin sisälle minun sydämeeni.
Äreä vanha ukko Neil Hardwick puhuu sellaisesta kuin anhedonia. Kyvyttömyys tuntea mielihyvää. Minulla on vissiin sellainen. Mutta kello käy enkä saa kosketusta tunteisiini, kohta olen jo vanha enkä ole saanut elämässäni kuviota kuntoon. Kuulen jo korvissani pikkusiskon vihlovan äänen "Äääääitii, isosisko on taas mokannut!"
Minä olen viallinen, jotenkin aina olen tiennyt tämän.
Ikä on tärkein faktatieto, niin sanon, että 40 on lähin pyöreä luku minulla.
Mutta niin, minä olin se lapsi jolla oli se kakku kainalossa. Kakku tosin on jaettu ja syöty, mitähän lapselle tehdään.
Minä synnyin vastuulliseksi työhevoseksi perheeseen. Ja sitten vielä syntyi minulle sisko. Ikäeroa oli seitsemän vuotta joten minusta ei ollut siskolle kaveriksi, vaan lapsenvahdiksi ja hoitajaksi.
Perhe oli kylmäkiskoinen ja lapsia kohdeltiin väkivaltaisesti. Tuolloin oli tapana että lapsiin kohdistettiin enemmän väkivaltaa kuin nykyään. Nykyään rapsahtaa linnatuomio sellaisestakin, että lapsi jätetään ulos pakkaseen paljain jaloin ja pyjamassa, niin kuin minulle tapahtui. Tuolloin se ei ollut paljon mitään, hyvä vain että lapset olivat kurissa ja herran nuhteessa (vaikka vapaa kasvatus nosti päätään).
Keskeisimmät kysymykset elämässäni ovat olleet: Mitä voin tehdä muiden hyväksi? Miten voin auttaa? Miten voin palvella? Miten voin ansaita arvoni ettei minua heitettäisi värjöttelemään lumihankeen?
Ainoa vapaus minulla oli vetäytyä omiin unelmiini ja luonnon pariin. Etenkin ihastelin lintuja ja niiden tapaa ilmaista tunteensa välittömästi ja spontaanisti. Ne olivat villejä ja vapaita, minä taas olin sellainen kahlehdittu kana.
Koulussa minua hätisteltiin näistä unelmista pois. Minä umpeuduin ja eristäydyin yhä enemmän. Minut vietiin psykologille kun epäiltiin että minä olen autistinen tai jotain. Häiriintyneen paperit minä sieltä sain.
Kouluvuosien jälkeen minä opiskelin ja ahdistuin pelottavasta maailmasta, joka tuolloin oli tulossa riekaleina alas ja liityin tuomiopäivälahkoon. Minusta tuli pidetty saarnaaja. Koska usko painotti perheasioita ja huomasin olevani alisuoriutuja tässä asiassa, menin toisen lahkolaisen kanssa lyhyellä tutustumisajalla naimisiin, mutta avioliittoa ei kestänyt kauaa, se päättyi puolison uskottomuuteen. Oli miten oli, avioliitto ja lahko olivat tuoneet minut Amerikan Yhdysvaltoihin, maahan, josta nautin ja josta tuli kotimaani. Maan konservatiivisuus sopi minulle, se antoi minulle varman ja kyseenalaistamattoman paikan, mutta toisaalta maassa oli vapaa, radikaali ja älyllinen ilmapiiri (Berkeleyssä, Haight-Ashburyssä jne).
Seurakunnan vanhin sanoi, että "Amerikan Yhdysvallat on varmasti paras maa mitä Saatanalla on tarjota" enkä voinut olla kuin samaa mieltä.
Minä kuitenkin sairastuin siellä pahasti. Kun asuu toisella puolen maapalloa, niin elimistö joutuu jatkuvasti vieraiden bakteereiden rasittamaksi. Elimistöni puolustuskyky lopulta romahti kun elin kuitenkin varsin askeettisissa olosuhtiessa. Jouduin sitten teho-osastolle ja kuolin 1995 viimeisenä ajatuksenani "tähänkö kaikki päättyi?".
Kuitenkin, suuren maan tekniikka on ihmeellistä ja sairaalassa minut herätettiin henkiin. Minun oli vaikea uskoa olevani hengissä, vieläkin on. Ehkä se johtuu siitä, että huomasin, etten ole koskaan ollutkaan hengissä. Minusta oli tullut umpio. Minuun ei pääse tunne sisälle eikä minusta pääse tunne ulos.
Mitä silloin teet jos yht'äkkiä vaikka kädestä häviää tunto? Mitä silloin tekee kun tunne-elämästä häviää tunto? Mutta en vielä puhu prostituutiosta enkä huumeista, niiden aika tuli myöhemmin.
Seurakuntalaiset rupesivat huomaamaan, että minä olin eri ihminen kuin mitä olin sairaalaan joutuessani. Lähes tulkoon ensi töikseni arvostelin veljeä, joka oli syyllistynyt pedofiliaan. Kerta kaikkiaan olin astunut liian suurille varpaille. Oli aika lähteä pois vuorilta.
Tuttavapariskunta oli muuttanut Las Vegasiin ja siellä oli paljon työtä jos halusi tehdä tienistiä siivoamalla tai maalaamalla. LV oli kuitenkin uskovaiselle legendaarinen synnin ja paheen pesä. En voinut muuttaa sinne.
Sen sijaan muutin Palm Springsin liepeille. Enkä yhtään tiennyt, että Palm Springs puolestaan on homomatkakohde. Muutettuani sinne asia kyllä selvisi.
Minulle Suuressa Maailmassa kaikki oli uutta ja kiehtovaa. Vaikka ajattelinkin konservatiivisesti ja minut oli kasvatettu ottamaan huomioon muiden tarpeet ensin (ja omat ei koskaan), imin vaikutteita ympäriltäni kuin sieni. Siksi kun kaiken maailman sukupuoli -ja seksuaalivähemmistöt tulivat kaupunkiin, se oli yksinkertaisesti kiehtovaa minulle. Liiankin.
Astuin isoille varpaille seurakunnassa ja minusta hankkiuduttiin eroon. Samalla meni työpaikka ja asunto ja työlupa rupesi umpeutumaan. Rahaa ei ollut palkata lakimiestä uuden hommaamiseen.
Minun oli pakko tulla Suomeen, mutta sitä ennen tutustuin hieman Palm Springsin ja West Hollywoodin elämään.
Työ ensin ja huvi sitten, mutta työ ei lopu.
Oli pakko tulla Suomeen eikä minulla ollut asuntoa, vaan asuin nurkissa. Sain jonkinlaista työtä alkuun ja asunnonkin sitten. Jotenkin pääsi huhu liikkeelle, etten olisi ihan hetero ja se levisi metsäpalon lailla polttaen kaiken tieltään ja jouduin omassa lähiössäkin jatkuvan haitateon ja kiusan kohteeksi.
Koska olin ollut jo koditon aiemmin, päätin ruveta kodittomaksi ja asustelemaan nurkissa. Isosiskon vietillä holhosin narkomaaneja narkomaaniluukuissa, jossa sain yöpyä. Monta kertaa tosin oli hengenlähtö lähellä. Ehkä olisi sittenkin ollut turvallisempi asua kotonaan ja ottaa naapuruston nurja asenne vastaan.
Joka tapauksessa, en saanut työtä eikä minulla ollut mitään omaisuutta. Narkomaanien piireissä huorataan. Ja minä olin tunteeton, sanoin että en tuntisi mitään, pärjäisin hyvin prostituutiossa. No, kaveri ei uskonut. Minun piti näyttää. Prostituoituna tienasinkin rahaa, mutta säästin kaikki rahat piiloon.
Sitten yksi narkomaani varasti minun rahani ja minä saan hermoromahduksen sen takia ja minun tuttavani joutuvat hoitamaan minua. Varas menee tyhmyyttään ylpeilemään siitä minun kaverilleni ja ostaa tältä heroiinia. Minun kaverini myy tälle silloin liikkeellä ollutta tappajaheroiinia ja varas löytyy kuolleena rappukäytävästä. Tämän jälkeen minuun ei uskalla kukaan koskea.
Itsekin kokeilin vahvoja huumeita saadakseni kosketuksen tunteisiini, mutta sanomattakin on selvää tai pitäisi olla, ettei se toiminut.
Sitten tapahtuu se juonenkäänne kun ihastun nuoreen naiseen. Hän säteilee aurinkoa panssarini läpi suoraan mustuneeseen sydämeeni. Hän saa minut tuntemaan olevani elossa ja läsnä. Sitä kestää noin kuukauden. Hän oli bi-kokeilija Kullannuppu I.
Elämä kuoleman jälkeen sittenkin on olemassa.
Mutta minä palaan samaan tilaani. Heteroiseksi liaan lämpimiä eli lesbahtavia suhteita ovat Pieni Silkkinen I ja II. Pieni Silkkinen I on myös bi-kokeilija. Pieni Silkkinen II taas on lähinnä sielun sisar.
Päätän lähteä ulkomaille ja menen sukuni juurille Venäjän Federaatioon. Siellä lähinnä konkretisoituu tapahtumat jotka ovat traumatisoineet sukuani. Olin palannut pisteeseen ennen alkuani ja nyt ymmärränkin kaiken. Venäjän matkat ovat henkisesti rasittavia yleensä ihan muusta syystä. Ehkäpä ihmiset juovat matkan rasituksiin eikä siksi että votka on halpaa. No, sukutalon raunioilla kummitteli ja siellä tapahtui muutenkin sellaisia asioita jotka yhdistän lähinnä Haitiin.
Nyt olen tässä ja eilen kuulin erään naisen sanovan "osallistun vain kolmeen Pride-tapahtumaan tänä vuonna". Minä olin, että minä en osallistu yhteenkään. Minä häpeän itseäni. En osaa olla. Ensin työ, sitten vasta huvi. Minä haluaisin kokea tunteita, rakastaa, perustaa perheen, mutta se kaikki on niin vaikeaa ja tuskallista, joka askel. Eilen lähdin Setan toimistolta, viuh, mierolle. Niin minä aina, viuh USA:an, viuh Venäjälle. Kaikkialle muualle kuin sisälle minun sydämeeni.
Äreä vanha ukko Neil Hardwick puhuu sellaisesta kuin anhedonia. Kyvyttömyys tuntea mielihyvää. Minulla on vissiin sellainen. Mutta kello käy enkä saa kosketusta tunteisiini, kohta olen jo vanha enkä ole saanut elämässäni kuviota kuntoon. Kuulen jo korvissani pikkusiskon vihlovan äänen "Äääääitii, isosisko on taas mokannut!"
Minä olen viallinen, jotenkin aina olen tiennyt tämän.
Vastaukset 32
Vanhimmat
En osaa mitään fiksua tähän sanoa. Ei muutakuin että oli mielenkiintoista lukea tarinasi.
Olet kokenut kaikenlaista ikävää ja rankkaa elämässäsi, olet todella joutunut taistelemaan. Se vaan täytyy sanoa että lienee hyvin tavallista että persoonallisuushäiriöinen (niinkuin olet sanonut olevasi) ei saa kosketusta tunteisiinsa, mutta aika harva persoonallisuushäiriöinen on noinkaan hyvin kosketuksissa omaan itseensä ylipäätään! Tunnet itsesi, pohdit itseäsi aika paljon, harva persoonallisuushäiriöinen uskoo olevansa persoonallisuushäiriöinen tai viallinen, pikemminkin erilainen ja täten parempi kuin kukaan muu..
Toivon että vielä saavutat tavoitteesi, ovat ne sitten mitä tahansa, vielä ei ole ollenkaan liian myöhäistä.
Et sinä oo viallinen. Sinä oot vaan kokenut niinpaljon monenlaisia asioita, huonoja kait enimmäkseen, että ne on jättäneet suhun syvälle jäljet. Luulet, ettet voi niitä parantaa, mutta minäpä uskon että pystyt! Kunhan vaan annat itsellesi siihen tilaisuuden. Lopeta se viuh-viuh ja jämähdä paikoillesi! ;oD
Minä uskon, että sinä oot ihan mahtava tyyppi!!
Iskee vain levottomuus eli tyhjyys sisälle. Pitäisi pakottaa itsensä olemaan sosiaalisempi.
tämän sinulle ennenkin, mutta sanonpa taas. Sun pitäisi alkaa kirjoittamaan ammatillisestikin. Näkökulmaa, elämänkokemusta, särmää, ja lahjakkuutta riittää.
Catsy, olet verbaalisesti todella lahjakas. Kirjoituksissasi on tunnetta, aitoa elämän makua. Olen varma, että sydämesi sykkii.
alias yuri cacarini. Joo Tokkinsa samoo mielt.
vzi tuliks sitö iköö liikoo? Ei oo kovinkaa hyvvöö matikos. Mie siis.
kaikki muuttuu, uskalla lisää. laitan täältä vähän apuja.
"Mutta en ole parantunut siitä vastenmielisyyden tunteesta mikä riivaa minua enkä itseinhon tunteista. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että kaikessa seksuaalisessa on kysymys ihmisen heikkoudesta. Minä mielummin vaikka kuolen kuin olen heikko. Se on harmi, kuolemaa kun ei ole tarjolla ja Jeesus tuli heikkoja varten."
Huhhuh, oot pahemmin sekaisin kuin luulinkaan=D Sinulla on vilkas mielikuvitus. Niin en tiedä sitten, jos olet kokenut nuo kaikki asiat oman pääsi sisällä, ja tällä tavoin oletat niiden tapahtuneen oikeasti.
Jokainen on oman elämänsä herra, eli otappa itseäsi niskasta kiinni ja ala nauttia elämästä. Lähde muokaamaan elää sellaiseksi kuin haluaisit äläkä vaan unelmoi. Sitä en ymmärrä miksi sulla on tälläinen periaate; "ensin työ ja sitten vasta huvi"? tolla menolla pimahtaa päässä kellä tahansa kuten on nähtävissä.
"Huhhuh, oot pahemmin sekaisin kuin luulinkaan"
Osta minulle Mentalwearista paita. Ei väliä jos menee vähän diagnoosi pieleen, tuskin ihmiset huomaa mitään.
Kaikki mitä tänne ja minne tahansa kirjoitetaan on sepitystä, myös nälvivät ja ikävät kommentit. Oletetaan, että joku keksikin itselleen elämäntarinan. Mitä siitä, sillä jollakin tasolla se olisi totta silti. Kieli vie aina muualle, ydin on tärkein, ei faktat.
Olen huomannut, että monilla ihmisillä täällä netissä on kova tarve purkaa pahaa oloaan kyynisillä väliheitoilla. Toivon, että tuntojaan aidosti (olkoon teksti sitten sepitettyä tai "totuuden"mukaista)purkavat ihmiset eivät anna noiden mustien raapaisujen vaikuttaa liikaa. Jostakin syystä noilla pirullisilla pistoilla on suuri painoarvo ihmisen mielessä. Joten, älä sinä, alkutarinan kirjoittaja "catsy", mene tuohon halpaan syöttiin, olet nähnyt elämää, tiedät, että maahanpolkijoita riittää, kurja kurittaa kurjaa. Ole vahva, älä anna pelon ohjata, kevät on valoa täynnä.
""sepityksestä"
Kirjoittanut: kommentti 20.5.2007 klo 12.44
Oletetaan, että joku keksikin itselleen elämäntarinan."
Kun olen jotenkin puoliavoin ihminen, niin voi mennä vaikka johonkin sateenkaariväen tapaamiseen, baariin tai Setaan Helsingissä ja lukea minun tarinani ja kysellä ihmisiltä onko kukaan koskaan kuullut tällaisesta henkilöstä. Ei paljon tarvitse kysellä kun jo joku tietää.
Kertoo vielä oman lisäyksensä tarinaan ellei ole salassapitovelvollinen :)
"Olen huomannut, että monilla ihmisillä täällä netissä on kova tarve purkaa pahaa oloaan kyynisillä väliheitoilla."
Niin minullakin, mutta osaan ottaa vastaan niitä silloin kun ne kohdistuvat minuun itseeni.
Minä aivan erityisesti vastustan menestystarinoiden yksipuolista tarjoamista tyyliin Z-lehti ja "suvaitsevaisuuden lisääntymisen" älytöntä hokemista.(Z-lehti muistaa, että valituskirjelmäni heille oli iskettynä keittiöveitsellä toimituksen oveen.) Tätä kutsun namusetalaisuudeksi, sen ohella, että Setassa varsin usein on tarjolla makeaa suuhunpantavaa.
Taitaapa Sateenkaari-Suomi -kirjassakin olla juttua siitä, että vanhempi sukupolvi korostaa kärsimystä ja nuoremmat menestystä ja normaaliutta. Koska suurin osa nettikirjoittajista on nuoria, tapani kirjoittaa asioita henkii toisenlaista sateenkaarevuutta kuin mikä heidän oma kokemuksensa on.
"Jostakin syystä noilla pirullisilla pistoilla on suuri painoarvo ihmisen mielessä."
Narsistina osaan pelin paljon paremmin kuin halvat teinijäljitelmät.
"Ole vahva, älä anna pelon ohjata, kevät on valoa täynnä."
En myöskään koskaan asettautuisi netissä niin alttiiksi että minua voitaisiin oikeasti satuttaa. Se tulee netti -, kaappi ja homofobiakokemuksesta.
Jonkinlainen raja kulki siinä, että kun minua epäiltiin mieheksi tällä palstalla, menin sovittuna hetkenä uimahalliin. Siihen loppui jauhaminen. Nyt keksitään sitten jotain muuta.
Nämä ihmiset ovat vain kateellisia, koska minä haluan aidosti hallita omaa persoonallisuushäiriötäni ja olla näennäisen avoin ja aito, oma itseni ja panna itseni peliin ja alttiiksi ja uskaltaa. Mutta minä uskallan vain koska minulla on niin vahva panssari aina käden ulottuvilla. Loppuelämäni raahaan sitä mukanani.
Koksa luin niin ahkerasti Raamattua, minä opin, ettei rakkaus ole halveksittavaa heikkoutta, vaan rakkaus on vahvuutta ja lujuutta ja heikko olenkin minä, joka en rakasta. Siksipä on pakko rakastaa, mutta mietin haluanko rakkautta sen itsensä vuoksi vaiko vain siksi että se on osa minun haluani peitellä heikkouttani.
Miten niin kaikki kirjoitukset täällä ja missä tahansa on sepitystä? Huh. Nyt olisi joku toinenkin lääkkeiden tarpeessa;)Ja jos joku keksii itselleen elämäntarinan, niin mitä se kertoo siitä ihmisestä..Joko se yrittää kerätä säälipisteitä siitä miten hänellä on kurjin elämä kaikista tai että sillä on pahoja ongelmia, ja olisi syytä hankkia apua kenties. Catsya on tuo pelko ohjaillut niin paljon, että mahtaako enää koskaan uskaltaa ottaa elämäänsä omaan ohjaukseen.. siis mikäli hänen tarinansa on tosi.
Mistä saat kaiken energiasi, Catsy? Milloin olet viimeksi tavannut ihmisen, jolle olet voinut oikeasti kertoa itsestäsi ja heikkouksistasi? Mullakin on vahva taipumus peittää heikkouteni, jopa itseltäni.
"Energiaa
Kirjoittanut: Olen.to 20.5.2007 klo 17.56
Mistä saat kaiken energiasi, Catsy?"
Tuskasta ja ahdistuksesta. Yleensä puran sen liikuntaan.
"Milloin olet viimeksi tavannut ihmisen, jolle olet voinut oikeasti kertoa itsestäsi ja heikkouksistasi?"
Minä voin oikeasti kertoa vaikka tässä ja nyt, mutta ihminen joka oikeasti pystyi vaikuttamaan minun sisääni, aivan kuin Matrixin agentti Smith, työntämään kätensä minun läpi minun sydämeeni ja muuttamaan minut toiseksi oli Kullannuppu I kaksi vuotta sitten.
Hän oli niin pirun taitava ja hellä, ettei mitkään minun narsistiset konstini tepsineet hänen kanssaan, minut oli voitettu ja minun oli pakko antautua.
Hänen sähköisen kosketuksensa ajan, minä olin terve, elävä ja kykenevä tuntemaan. Mutta kun hän lähti pois, palasin takaisin narsistiseen hauraani suojamuurien alle.
Vaikka hänkin oli itsetuhoinen ja masentunut, niin hän näki, että minun sisälläni oli asia, joka oli hyvin tummanpuhuva ja synkkä ja joka ylitti hänen nuoruudenaikaisen itsetuhoisuutensa.
Pahinta on tunteettomuus, sillä se saa olon tuntemaan kuolleeksi.
"Mullakin on vahva taipumus peittää heikkouteni, jopa itseltäni."
Minä pelkään, että jos minä olen avoin, asettelen heikkouteni ja haurauteni kaikkien nähtäville, minut lyödään hajalle, ihmisoikeuteni ja ihmisarvoni viedään pois, minun koko psyykeni hajoaa pirstaleiksi.
Tämä on nimeltään annihilaatioahdistus. Se on pahempaa kuin kuolemanpelko niilläkin jotka eivät ole kuolemaa nähneet. Netistä löytyy:
"Annihilaatioahdistus: mitättömyyden tai olemattomuuden kokemus, ilmenee usein myös täydellisen tuhoutumisen, katoamisen, pirstoutumisen, murskautumisen tai avaruuteen liukenemisen, pohjattomaan kuiluun putoamisen tms. psyykkisen kuoleman kauhun kokemuksena. Kokemuksena annihilaatioahdistus on fyysisen kuoleman pelkoa kauheampi ja siksi moni tekee mieluummin itsemurhan."
Samassa keskustelussa päädytään tällaiseen:
"Ainoa varmasti toimiva hoito noille on 9mm lyijyhoito sisäisesti!"
Olen samaa mieltä. Mutta tätä hoitoa ei ole tarjolla, ei ainakaan varmasti ja kivuttomasti. Narsistina viimeiseen hengenvetooni asti esittäisin lisäksi toivomuksen, että saisin kuolla kunniallisesti ja sankarina.
Kullannuppu I lähti pois?
Minä olin hänen elämässään lebsahdus, jonka jälkeen hän jatkoi heteroisella polullaan.
Valitettavasti, tämä on ihan uskottavaa, sen verran olen tahtomattani ko. seurakuntaan joutunut tutustumaan. Ihan jenkki tarinaa myöten. Homoseksuaalit ovat erityisesti eristämisen ja vihan kohteena, olivatpa sitten näitä eronneita tai ulkopuolisia.
Oli mielenkiintoista lukea se, mutta surullinen tarinahan se oli..
Tuli mieleen, että elämäsi on välillä ollut sellaista survival taistelua - ja olet selvinnyt, Hienoa!
Nyt sit vaan tsemppiä ja parempaa onnea tästä tulevaisuuteen
Minun on helppo ja vaikea lukea kirjoituksiasi.
Olen näennäisen normaali, elämäänsä ihan kivasti suorittava ihminen. Kukaan ei tiedä taustojani, kukaan ei oikeastaan tiedä minusta mitään. Hyvä niin.
Lueskellessani tarinaasi löydän siitä paljon istestäni. Kukaan muu ei onneksi sitä tiedä, koska en ikinä kerro itsestäni mitään todellista muille.
"Mitä silloin tekee kun tunne-elämästä häviää tunto?"
Niinpä. Sano se. Minulle voi tehdä mitä vain, eikä se enää tunnu missään. Se hakattiin minusta koulussa pois. Minä olin se rillipäinen älykkö, joka aina tiesi kaikkeen vastauksen ja oppi alisuoriutumaan liian myöhään. (Ja josta kaikki aikuiset ja opettajat tykkäsivät.)
Minä pidän sekä miehistä että naisista, mutta seurustelen naisten kanssa, koska naiset ovat helpompia. Siis henkisesti.
Tulen ääriuskonnollisesta taustasta. Suvussa on pappeja ja kirkkoaktiiveja enemmän kuin tarpeeksi. Kukaan ei hyväksyisi elämäntapaani, joten kukaan ei tule tietämäänkään. Minulla on 2 veljeä ja 3 siskoa, jotka tietävät. Se riittää.
Minä luen kirjoituksiasi aina mielenkiinnolla. Sinä olet rehellinen, minä en. Minä olen olevinani kuten muut. Minusta jopa pidetään valtavasti työyhteisöissä ja erilaisissa järjestöissä, joissa toimin. Kunpa tietäisivät, vaan eivät tiedä. Tunneköhyydestä, nuoruuden kleptomaniasta, muistikatkoista yläasteajalta, anorexiasta, alkoholismistani. Ei, parempi ettei kukaan saakaan tietää, voisi olla liian iso järkytys. Minä kun olen niin monelle se tuki ja turva ja ymmärtäjä. Se, jolle soitetaan keskellä yötä kun elämä ottaa päähän ja puoliso katosi ja kissa on kipeä.
Minussakin on valmistusvirhe. En osaa elää, en mitenkään ainakaan oikein. Elän netissä. Täällä on hyvä ja turvallinen olla. Ystävien kanssa elän tietoisena siitä että he karkaisivat heti saatuaan totuuden selville. Siksi en uskalla heihin liikaa luottaakaan. En minä osaa olla kiinnostunut muodista, meikeistä, juorulehdistä. Minua kiinnostavat muut kulttuurit, maat, parapsykologia, ihmisten mieli, oudot tavat ja kaikenlaiset kummalliset asiat.
Sisarukseni ovat ilmeisesti ihan normaaleja. Niillä on lapsia ja kaikki asiat hyvin. Kaikilla muilla paitsi minulla on meidän suvussa lapsia. Minulla ei ole edes miestä mutta tyttöystävä on. Se on kestänyt minua jo vuosikaudet. Tietää osan totuudesta muttei sekään kaikkea.
Asuin Tukholmassa vähän aikaa ja siellä meni loistavasti. Meillä puhuttiin kotona sekä suomea että ruotsia, joten oli helppo integroitua. Halusin kuitenkin pysyvyyttä elämään ja muutin takaisin Suomeen. Nyt mietin, pitäisikö jossain vaiheessa aloittaa ihan alusta ja muuttaa jonnekin todella kauas.
Missä kulkee rehellisyyden raja? Onko sitä ihan pakko edes kertoa miten sekaisin on joskus ollut? Kun kuitenkin suorittaa elämäänsä ihan asiallisesti. Maksaa laskut ajallaan, käy töissä, tapaa kavereita, auttaa sukulaisia, toimii lapsenvahtina ja tekee vastuullisia töitä erilaisissa järjestöissä? Eikös se todista alkeellisesta yhteiskuntakelpoisuudesta kuitenkin jollain tasolla, vaikkei mikään oikein missään tunnukaan? Minä täytän kohta 35 ja alkaa pelottaa aikuistunko koskaan...
Kun tuska sisällä kasvaa tarpeeksi suureksi, niin on pakko muuttua rehelliseksi ja paljaaksi ja unohtaa pelit. Näin on minulle Pieni Silkkinen II sanonut. Hän on elänyt elämän joka on minunkin elämääni kovempi.
"Tsemppiä ja kiitos
Kirjoittanut: Sielunsisar, kaapissa tosin 20.5.2007 klo 23.46
Olen näennäisen normaali, elämäänsä ihan kivasti suorittava ihminen. Kukaan ei tiedä taustojani, kukaan ei oikeastaan tiedä minusta mitään. Hyvä niin."
Uskoisin, että tälle palstalle kirjoittavista ani harva on nähnyt minut livenä sillä en juurikaan liiku Helsingin lesbopiireissä ja uskoisin, että palstalle kirjoittavat ovat nuoremmasta päästä joita en tapaile muutenkaan. Toisaalta kun kyselee oikeilta ihmisiltä, niin minut löytää.
Minun elämäni normaaliuden kulissia varjostaa repaleinen työhistoria ja se, että asun Pieni Silkkinen II:n kanssa ja naapurusto pitää meitä lesboparina. Tosin he pitävät minusta enemmän kuin Pienestä Silkkisestä.
"Kukaan muu ei onneksi sitä tiedä, koska en ikinä kerro itsestäni mitään todellista muille."
Onneksi? Minä harrastan raivokkaasti eräilyä, pyöräilyä ja syömistä. Kukaan ei ole koskaan tullut ajatelleeksi, että minulla saattaisi olla addiktio näihin asioihin. Syömisenkin olen järjestänyt pragmaattisesti. Silkkisistäni toinen on harrastanut sen sijaan huumeita ja molemmat ryyppäämistä. Sellainen aiheuttaa oitis ongelmia.
Silloin tulee myös apu, tai ainakin ennen yhteiskunnalla oli tarjota päihdekuntoutusta. Olen jotain oppinut näistä materiaaleista mitä Pieni Silkkinen II on päihdekuntoutuksessa saanut.
Aivan samoin uskonnollisuus meni minulla sellaisiin mittoihin, että se muodostui ongelmaksi, mutta joku voi uskoa koko ikänsä ilman että se aiheuttaa ongelmia.
Tulikin mieleen Koorah, Daatan ja Abiram 4. Mooseksen kirjasta. He joutuivat maan päältä elävältä viskatuiksi helvettiin. Onkohan minulla sama kohtalo, joutua helvettiin elävältä. Toisaalta helvetti mainitaan Raamatussa vasta Jeesuksen yhteydessä. Jos Koorah, Daatan ja Abiram joutuivat helvettiin, he eivät ainakaan tienneet että sellainen on.
Sen ajan ihmiset ja egyptiläiset pelkäsivät kaikkein eniten samaa kuin minä: tulla kadotetuksi tyhjiin, se että kuoltua nimi pyyhitään pois, ettei ole konkreetista hautaa eikä jälkikasvua suremassa. Se on pahempi pelko kuin kuolema itse.
Nyt taas idän kansat tavoittelevat moista tyhjiin raukeamista ja se on heille nirvana.
Miten se, mitä länsimaalainen ihminen on pelännyt kaikkein eniten koko historian ajan voi olla onni ja autuus idän ihmisille?
"Se hakattiin minusta koulussa pois."
Minua kerittiin hakata kotonakin. Mutta se ei ole syy miksi minä olen tunteeton. Ne langat ovat kaukana menneisyydessä, ennen minun syntymääni, Suomen vähemmän kunnioitettavan historian sivuilla.
"Minä olin se rillipäinen älykkö, joka aina tiesi kaikkeen vastauksen ja oppi alisuoriutumaan liian myöhään."
Minäkin olin silmänpalvoja. Tein kaiken vain toisten mieliksi. Eräs (bi-nainen) on sanonut, että minun vanhemmat kasvattivat minusta alistuvan koiran. Kun on alistuvan koiran luonne jo valmiina, ei huoraaminenkaan ole raskasta. Kaikki muu kylläkin.
Sen sijaan oma halu puuttui. Kun ei suoranaisesti fyysisesti pakotettu mihinkään, en mitään omasta halustanikaan tehnyt. Enhän minä edes tiennyt mikä minun oma haluni oli.
Koira makaa myös kopissa ulkona. Se koppi oli vuorilla ja luntakin satoi kahtena päivänä vuodessa. Ei siinä sinällään, mutta kun on kylmä ja ei ole lämmitystä, niin sisällä on 5°C. Hannu Karpo kävi kerran juoppojen koijissa ja mittasi 2°C talvella. Yhdysvalloissa oli kolme astetta miellyttävämpi sisäilma. Kesällä oli vastaavasti yli 40°C. Vinyyliset äänilevyt rupeavat pehmenemään. Mutta kun talvella oli kylmä, rupesi kaikki homehtumaan. Vielä viisi vuotta sieltä pois muuttamisen jälkeen minun vaatteeni haisivat homeelta.
"Minä pidän sekä miehistä että naisista, mutta seurustelen naisten kanssa, koska naiset ovat helpompia. Siis henkisesti. "
Nainen pystyy tunkeutumaan minun panssarini läpi kun taas miehet ovat kuin saippuaan liukastuneita minun kanssani. Vain naisen kanssa voin olla aito. Miehet ovat uhkaavia. Yleensä elämässäni miehet ovat olleet väkivaltaisia öykkäreitä tai uskonfarisealaisia.
Seurakunnan sisarten kanssa oli uskonelämäkin mukavampaa. Olen joskus miettinyt, tunsinko sisaria kohtaan hengellistä toveruutta kummempaa, mutta totta puhuakseni en tuntenut.
"Tulen ääriuskonnollisesta taustasta. Suvussa on pappeja ja kirkkoaktiiveja enemmän kuin tarpeeksi. Kukaan ei hyväksyisi elämäntapaani, joten kukaan ei tule tietämäänkään. Minulla on 2 veljeä ja 3 siskoa, jotka tietävät. Se riittää."
Ymmärrän. Vasta pakon edessä minä puhuin ja koska olin itse uskovainen, niin katsoin Raamatulliseksi velvollisuudekseni tuomita nämä ulkokultailijat. Nyt ehkä kerron, että ei tarvitse pelätä ja pitää rakastaa. Uskovaisten massakokoukseen menin yksin osoittamaan mieltä kun väki pursusi itse kokouksesta ruokatauolle. Oli meitä muitakin osoittamassa mieltä, mutta minä erkanin porukasta haluten osoittaa uskovaisille, että asettaudun alttiiksi, en pelkää heitä enkä heidän tuomiotaan ja ettei heidänkään tarvitse elää pelossa. En tiedä onnistuinko.
"Minä luen kirjoituksiasi aina mielenkiinnolla. Sinä olet rehellinen, minä en."
Tuska, joka tulee sisältä repii ympärilleni rakennettua kuorta sisältäpäin hajalle. Olen kuin linnunpoikanen joka ahertaa läpi munan kuoren. Mutta eivät kaikki selviä tästä työstä. Minä en selviä, pesä on tyhjä.
"Minä olen olevinani kuten muut. Minusta jopa pidetään valtavasti työyhteisöissä ja erilaisissa järjestöissä, joissa toimin. Kunpa tietäisivät"
Minustakin pidetään. On aina pidetty. Tai ainakin kunnioitetaan. Mutta se merkitsee vain sitä, että olen vetänyt ihmisiä höplästä enkä totta puhuen haluaisi vetää sellaista ihmistä höplästä joka on hienompi kuin minä. Tunnen siis syyllisyyttä. Ja tunnen sitä että ollakseni pidetty tai edes ihminen, minun pitää ansaita se.
"Tunneköhyydestä, nuoruuden kleptomaniasta, muistikatkoista yläasteajalta, anorexiasta, alkoholismistani. Ei, parempi ettei kukaan saakaan tietää, voisi olla liian iso järkytys. Minä kun olen niin monelle se tuki ja turva ja ymmärtäjä. Se, jolle soitetaan keskellä yötä kun elämä ottaa päähän ja puoliso katosi ja kissa on kipeä. "
Niin minäkin olen. Minä heräsin kun sain sellaisen puhelun tänään kello 5.45 aamulla. Ja tämä siitä huolimatta että olen kertonut. Olen jopa sanonut, että olen narsisti ja että joka ainoa akkainlehti tässä maassa varoittaa ikinä seurustelemasta minunkaltaiseni kanssa.
"Minussakin on valmistusvirhe. En osaa elää, en mitenkään ainakaan oikein. Elän netissä. Täällä on hyvä ja turvallinen olla."
Netti on tunneköyhä ja valheellinen. Eräässä Setan ryhmässä eräs sanoi, että se on ainoa paikka missä hän kokee ettei hän ole yksin.
"Ystävien kanssa elän tietoisena siitä että he karkaisivat heti saatuaan totuuden selville."
Samuli Paulaharju törmäsi aikoinaan Lapissa sellaiseen kun pilakko. Se on ajoporo, jota oli ajettu vähän liikaa niin että se oli oppinut hyppäämään ojaan ja jäämään makaamaan sinne. Joka kerta kun sitä yritettiin ajaa, se hyppäsi ojaan. No sellaiset menevät teuraaksi.
No minusta on tullut ihmisenä pilakko. Minua kuitenkaan ei olla viety teuraaksi. Itse asiassa, monta kertaa olen huomannut että minusta pidetään enemmän kun ihmiset tietävät asioiden oikean laidan. Kristinuskokin on siitä jännä, että oikeasti Raamatussa kaikki, jotka ovat merkittäviä, ovat samalla myös epäonnistujia.
"Siksi en uskalla heihin liikaa luottaakaan. En minä osaa olla kiinnostunut muodista, meikeistä, juorulehdistä. Minua kiinnostavat muut kulttuurit, maat, parapsykologia, ihmisten mieli, oudot tavat ja kaikenlaiset kummalliset asiat."
Hmm, parapsykologia? Olen joutunut törmäämään siihen, koska uskooni kuului hirvittävä demonien pelko. Lopulta keksin tieteelliset selitykset kaikelle (unihalvaus, infraäänet).
"Sisarukseni ovat ilmeisesti ihan normaaleja. Niillä on lapsia ja kaikki asiat hyvin."
Ne vain bluffaavat uskottavasti.
"Kaikilla muilla paitsi minulla on meidän suvussa lapsia. Minulla ei ole edes miestä"
Minäkin olen vakavasti tyrinyt heterosuoritteeni. Virallinen totuus on se, että menin naimisiin, poltin näppini ja olen nyt katkera eronnut. "Katkera eronnut" on sellainen purkki matoja, ettei kukaan halua sitä avata.
"Se on kestänyt minua jo vuosikaudet. Tietää osan totuudesta muttei sekään kaikkea. "
No eipä hänkään ole kaikonnut.
"pitäisikö jossain vaiheessa aloittaa ihan alusta ja muuttaa jonnekin todella kauas. "
Tunsin kerran erään marksilaisen, josta oli tullut uskovainen ja joka oli asunut Afrikassa ja Aasiassa ja nyt siis viimetteeksi Euroopassa. Ei löydä rauhaa missään.
Samoin olen minä ollut, ei ole Suomi enää koti, mutta ei Yhdysvallatkaan enää. Luulin, että koti löytyisi Venäjältä, mutta siellä oli vain kasa homeisia parruja. Venäjällä huomasin olevani liian suomalainen, Suomessa olen huomannut olevani liian amerikkalainen ja Amerikassa huomasin olevani eurooppalainen.
Se tie on kuljettu loppuun. Tyhmähän minä olen jos en opi.
"Kun kuitenkin suorittaa elämäänsä ihan asiallisesti. Maksaa laskut ajallaan, käy töissä, tapaa kavereita, auttaa sukulaisia, toimii lapsenvahtina ja tekee vastuullisia töitä erilaisissa järjestöissä? Eikös se todista alkeellisesta yhteiskuntakelpoisuudesta kuitenkin jollain tasolla, vaikkei mikään oikein missään tunnukaan?"
Tämä yhteiskunta on paha ja mielisairas ja absurdi. Yhteiskuntakelposiuuden todistaminen on vain alistumista näiden gangstereiden edessä. Tässä on se koiran luonne minussa. Heilutan häntää kyllä tälle yhteiskunnalle kun se minuun kohdistaa katseen, mutta kun kääntää selkänsä, minä näykkäisen sitä.
"Minä täytän kohta 35 ja alkaa pelottaa aikuistunko koskaan..."
Minä olen sinua joitakin vuosia vanhempi ja minua rupeaa pelottamaan, loppuuko ruumiini elämä koskaan vai jatkuuko tämä ilveily loputtomiin. Kovasti puhutaan siitä, että tulevaisuudessa ei ihmisen tarvitsisi kuolla lainkaan. Joudun kärsimään loputtomasti.
Se kuulostaa tietysti uskomattomalta, mutta niin oli uskomatonta sekin, että Suomi on luopunut markasta, lapset käyttää tietokoneita ja ettei Neuvostoliittoa enää ole. Tämä niin kuin minun elinaikanani.
Hitto vieköön, Catsy. Mahtavaa tekstiä.
"Nainen pystyy tunkeutumaan minun panssarini läpi kun taas miehet ovat kuin saippuaan liukastuneita minun kanssani. "
Tää on just se miksi mä olen lesbo. Ja tästä päädyn kriisiin itseni kanssa. Jos kerran syy miksi olen lesbo, on oman persoonallisuushäiriön hoito, olenko sittenkin vain sairausluokitusta kaipaava hetero? Sanovat ettei suuntautumistaan voi valita, minä sen olen kuitenkin tavallaan valinnut. Ja vain sen takia että minulle itselleni on helpompaa elää niinsanotun rehellisesti normiväestön ulkopuolella kun voin edes toivoa että tästä joukosta löytyisi joskus se joku?
"Ja tunnen sitä että ollakseni pidetty tai edes ihminen, minun pitää ansaita se. "
Periaatteessa mulla on myös tämä lähtökohta, ainoo vaan, että koska mulla on pakonomainen tarve alisuoriutua, päädyn ikuiseen ympyrään. Kerään jatkuvasti säälipisteitä, joita en kuitenkaan halua.
"...ja minua rupeaa pelottamaan, loppuuko ruumiini elämä koskaan vai jatkuuko tämä ilveily loputtomiin. Kovasti puhutaan siitä, että tulevaisuudessa ei ihmisen tarvitsisi kuolla lainkaan. Joudun kärsimään loputtomasti. "
Touché. Muutamia kertoja olen jo ehtinyt kuvitella ettei elämästä selviä hengissä. Ilveilyä tämä kaikki on, ikää mulla on huomattavasti vähemmän kuin sulla, mutta siitä huolimatta, jos naputtelisin tänne edes elämääni eniten vaikuttaneet tapahtumat, saisin luultavasti haukut siitä että "keksin" itselleni elämäntarinan. On tässä jo hetki tullut toivottua että tämä tarina saisi nopean ja arvoisensa lopun, ennen kuin uskottavuus menee kokonaan.
"Ohhoh
Kirjoittanut: ..... 21.5.2007 klo 16.50
Jos kerran syy miksi olen lesbo, on oman persoonallisuushäiriön hoito, olenko sittenkin vain sairausluokitusta kaipaava hetero?"
Tätä minä olen pohtinut viimeiset n vuotta, mutta keksin "Haluatko miljonääriksi"-tyyppisen ratkaisun: kilautan kaverille. Naapureiden mielestä minä olen lesbo.
Eivät lesbotkaan kysenalaista sitä niin kuin monen (muun) femmen kohdalla. Ne kyseenalaistivat minun sukupuoleni, joten menin uimahalliin näytille. Tämän kerran strippasin ilmaiseksi, mutta seuraavasta kerrasta otan kyllä maksun.
Sillä, miten asia oikeasti on, on väliä ainoastaan parisuhteessa ja pelkäänpä, että lesbouteni kestää pitempään kuin se parisuhde.
Kaksi kertaa on jumittanut bi-kokeilijaan ja kerran on ollut sairas läheisriippuvuussuhde.
"minulle itselleni on helpompaa elää niinsanotun rehellisesti normiväestön ulkopuolella kun voin edes toivoa että tästä joukosta löytyisi joskus se joku?"
Jos minä sanon olevani lähinnä aseksuaali, ihmiset luulevat minun huijaavan heitä. Se ei ole edes oikea vastausvaihtoehto.
"ainoo vaan, että koska mulla on pakonomainen tarve alisuoriutua, päädyn ikuiseen ympyrään. Kerään jatkuvasti säälipisteitä, joita en kuitenkaan halua. "
Koska itse olen peluri, odotan, että kaikki muutkin pelaavat. Mutta minä olen kyllästynyt peleihin, mutta poiskaan ei pääse.
Minä alisuoriudun siksi, että ajattelen olevani huono. Jos ihmiset pitävät minun työni tuloksesta, he taatusti valehtelevat tai mielistelevät. Jos joku rakastaa minua, hän on selkeästi sokea. Myönteinen arvostelu minun suhteeni on pelkkä kömpelö ja valheellinen yritys mielistellä. (Toisaalta, äly sanoo, että narsisti on armoton myös omaa itseään kohtaan, mutta tunnetasolla sitä on vaikea hyväksyä). Vihassa minulle huudetut asiat, ilkeydet, moitteet - ne taas tulevat sydämestä, sellaiset asiat ovat rehellisiä. Ne kasvattavat sitä kuvaa mitä minulla on itsestäni.
"jos naputtelisin tänne edes elämääni eniten vaikuttaneet tapahtumat, saisin luultavasti haukut siitä että "keksin" itselleni elämäntarinan. On tässä jo hetki tullut toivottua että tämä tarina saisi nopean ja arvoisensa lopun, ennen kuin uskottavuus menee kokonaan".
Mitä enemmän lukee netissä tarinoita ja mitä enemmän Setassa istuskelee sohvilla, sitä enemmän piirtyy mieleen kuva siitä, mitä minä kutsun todellisuudeksi. Ja se on perin kaukana siitä keskiluokkaisesta pehmoisesta turvallisuudesta, jota 100% suomalaisista uutisvälineistä tuottaa ikään kuin ainoana todellisuutena.
Pikemminkin on niin kuin Venäjällä, että totuuksia on useita ja ne elävät rinnakkaisina omaa elämäänsä.
Mutta kun minä tulen lännestä niin minun on vaikea tajuta tätä, vaan etsin aina sitä yhtä totuutta.
Olenkin jo muualla sanonut, että maailmassa on tämä valtio "Suomi", Pohjolan Japani ja hyvinvointivaltio, joka on perin erilainen kuin se maa missä minä nyt asun ja jonka nimi on myös Suomi.
Kipeitä ihmisiä, kipeä maailma. Usa:ssa mehiläiset pakenivat, minäkään en ole vakuuttunut ihmisten seuran terveellisyydestä. Katsokaa ympärillenne. Ihminen on sairas. Kuin kameleontti hakee väriään kaikkialta, uskoo mitä vain, kantaa mitä vain, kuluttaa maailman ja itsensä.
Rakkauteni maailmaan ja elämään pitää minut elossa. Ihmiskuntaa, omaa lajia on pakko sietää, mutta joitakin ihmisiä voin jopa rakastaa.
Toivon joskus, että en näkisi, en ymmärtäisi.
Catsy, ei sinun tarinasi ole ollenkaan uskomaton, jos joku niin haluaa väittää, elää kai itse jossakin vedottomassa kolosessa. Elämä on todella ihmeellistä, t o d e l l a.
Heips!
Meillä kaikilla on omat demonimme ja luurankomme. Häpeän tunnetta ei kauheasti kannata pitää.
Elämä on yksi ainoa matka, kokemus ja ainutkertainen. Kukin yrittää elää sen kuten parhaaksi näkee.
Meillä täällä pohjolassa on siihen paremmat edellytykset kuin monissa kehitysmaissa. Tätä aisaa yritän aina pitää mielessäni kun asiat ottavat päähän.
Olen kulkenut oman rosoisen polkuni päästäkseni tähän, missä olen. Elämä on ihan mallillaan, periaatteessa kunnossa ja kaikki on minusta itsestäni kiinni. Kaikkea en voi eikä ole järkevääkään saada. Jos kaiken saa, alkaa tyhjyys. Elämä on sitä, että on unelmia ja tavoitteita. Ne motivoivat jatkamaan.
...sulla vaikuttaa olevan heikko itsetunto ja näyttää siltä, että sä kaipaat koko ajan kehuja, vaikka sitten tällä palstalla...
"Kukas sen kissan hännän nostaa ellei kissa itse..".
Ei kehut eikä kiitoksetkaan tunnu enää miltään kun niitä on hankkinut ja kerjännyt koko ikänsä. Kaikkeen tottuu. Muuttuu vain kiukkuiseksi ja väsyneeksi kun huomaa, että hyvän tekeminen johtaa vain vaatimustason nousemiseen.
Sick and tired of being sick and tired.
Olisipa pahuus yhtä kyseenalaistettua kuin hyvyys. On turha uskoa psykologeja ja tuomareita liikaa. On olemassa motiiviltaan pahoja tekoja ja hyviä tekoja. Pyrkimys hyvään tekee ihmiselle itselleen hyvää (hiljaisesti). Jos hyvät aikeet saavat aikaan niin paljon pahaa (kuten psykologia haluaa usein nähdä), herää kysymyksiä siitä, miten vaarallisilla alueilla hyvyyden käsitteen alla liikutaan. Mene tavarataloon ja katso millaisia filmejä ihmiset katsovat, millaisia pelejä pelaavat. Viha ja väkivalta on normaalia ja turvallista, nössöjen jokapäiväistä markkinaruokaa. Rohkea on se, joka uskaltaa puolustaa hyvyyttä, oikeudenmukaisuutta. Se on yksinäinen tie, todella.
On helppoa nälviä, epäillä ja latistaa, tyhmät ja laiskat tekevät sitä aina.
...ja sivistynyt. Olet selvästi peukalollinen - karvaton , valkoinen apina.
olet avoin ja rehellinen
kyllä musta tuntuu, että pystyt tuntemaan, sulla on edellytykset tuntea vaikka kuinka
ymmärrät ja analysoit ja olethan tuntenutkin
ehkä nyt on jokin kausi,
kunnes tulee taas uusi
Suuresti arvostamani Kristiina Iisakkila, vahva nainen jos kuka, on sanonut ettei elämästä selviä yksin.
Pieni Silkkinen I kirjoitti minulle "Mielestäni olet kaunis sielu ja sinusta on helppo pitää ja varmasti rakastaakin. Sinä jos kukaan olet
rakkauden arvoinen". (Tällaiset kirjeet sisältävät lauseen, joka alkaa sanalla "mutta". Niin oli tälläkin kertaa. (Hän oli lähinnä bi-kokeilija))
Olen tavannut lesboparin, jossa molemmat ovat raittiina olevia alkoholisteja ja pari pysynytkin yhdessä jonkin aikaa. Alkoholismi on siinä narsismin kaltainen, ettei siitä koskaan pääse eroon, vaan se syö ihmistä koko ajan ja muodostaa osan persoonallisuutta. Sen parin tapaaminen antoi minulle toiveita, että ehkä sittenkin vielä löytyisi Kullannuppu II, jolla olisi avaimet siihen panssariin, johon minulla ei ole.
Muuten minä jään elämän sivustaseuraajaksi. Vähän niin kuin vanhassa vitsissä (Oletko Jehovan todistaja? Ei, en nähnyt tapahtumaa. Olen Jehovan sivustaseuraaja).
Joskus olen puoliksi leikilläni sanonut seurakunnan jättäneille veljille, että "teillä miehillä on tuo seksuaalinen halu niin voimakas, että se pelastaa teidät vaarallisilta uskonhöpinöiltä perheen perustamiseen". No minun haluni on yksi ympyrää pyörivä kompassineula.
Näin keväisin katselen lintuja. Linnuilla tuo halu esiintyy rajuna ja voimakkaana. Vaikea löytää tähän aikaan lintuyksilöitä joita ei ajaisi johonkin pesän tekoon tai reviirin valtaukseen liittyvä toiminta. Muuttajatkin muuttavat valtaamaan reviiriä. Vaikea kuvitella että ihmisellä olisi radikaalisti toisin, vaikka kovin erilaisia olemmekin. Linnut ovat lisäksi niin nerokkaita, että kun munan kuori on kerran rikottu, muna on käyttökelvoton. Mutta narsistin kuori umpeutuu vaikka sen on kerran rikki saanut.
Twin Peaksissa sanottiinkin: "Ihminen, joka rakastaa harvoin, rakastaa voimakkaasti".