Hei vaan teille kaikille tätä palstaa seuraaville.
Minun tilanne meni kolmisen viikkoa niin pahaksi että,jouduin psykiatriselle osastolle.
Olen nyt ensimmäistä kertaa kotona lomalla ja huomenna takaisin.
Minä en osaa sanoa miten kauan vielä olen mut toivon et tosi vähän aikaa olisi jäljellä.
Loma on mennyt hyvin ja tuntuu että,lääkkeet alkavat tehota,seroguelia olen syönyt.
Diagnoosi on kaksisuuntainen mieliala häiriö.
Kaksi vuotta yritin pärjätä omilla voimilla ja sitten lysähdin kirjaimillesti kasaan.
Yritin käydä töissä teen keikka työtä.hoitaa kodin ja lapset.
En antanut masennukselle tilaa,vaikka se siellä jossain koko ajan piili.
Haluaisin kysyä muiden mielipidettä saiarrala hoidosta.
Minun tilanne meni kolmisen viikkoa niin pahaksi että,jouduin psykiatriselle osastolle.
Olen nyt ensimmäistä kertaa kotona lomalla ja huomenna takaisin.
Minä en osaa sanoa miten kauan vielä olen mut toivon et tosi vähän aikaa olisi jäljellä.
Loma on mennyt hyvin ja tuntuu että,lääkkeet alkavat tehota,seroguelia olen syönyt.
Diagnoosi on kaksisuuntainen mieliala häiriö.
Kaksi vuotta yritin pärjätä omilla voimilla ja sitten lysähdin kirjaimillesti kasaan.
Yritin käydä töissä teen keikka työtä.hoitaa kodin ja lapset.
En antanut masennukselle tilaa,vaikka se siellä jossain koko ajan piili.
Haluaisin kysyä muiden mielipidettä saiarrala hoidosta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ajattelin vielä jatkaa kirjoitustani,takana tosiaan oli kaksi raskasta vuotta.
Ainainen huoli rahasta ja työstä,ja ne huolet eivät ole poistuneet vieläkään.
Olen kärsinyt osastolla valtavan huonoa omatuntoa kun joku muu hoitaa nyt minun lapsia.
Ja en ole oikein saanut omahoitaja keskusteluista mitään irti,siellä oikein leijuu masennuksen ilmapiiri.
Vaikea sanoa olenko parantunut yhtään osastolla olo aikana,mutta nyt tuntuu tosi hyvältä.
Lääkehoito jatkuu pitkään,mutta jos se auttaa minua tasapainoisenpaan elämään hyvä niin.
Minulla on ollut mania kausia,tosin en ole niistä näillä nimillä tiennyt.
Olen tehnyt hulluna töitä ja huolehtinut kaikesta yksin.
Puolisoni on ulkomailla paljon töissä ja hän ei varmaan tänä päivänäkään tajua minu masennustani.
Mieheni vanhemmat ovat huolehtineet lapsista ja syvä kiitos heille.
Tähän sairauteen kuuluu kuulema ostelu sun muut kaudet,minulla ei ole onneksi ollut rahaa ostella mittä ylimääräistä.
Jatkuva siivouskausi kyl on ollut ja jotenkin rauhaton olo varsinkin jos ei ole ollut töitä.
Toivotan kaikille hyvää kesää ja minä kesäkuun toivun tästä koettelemuksesta ja palaan töihin.
Älkää luovuttako.
on tärkeintä.Minulle löydettiin vuosien päästä Lito,jonka kanssa olen pärjäillyt,vaikka sairastuin ruumiillisesti vakavasti.Olet sairaalassa sen aikaa kun katsovat tarpeelliseksi,vaikkei siellä kovin mukavaa olekkaan.
Minulla on maanantaina hoitoneuvottelu ja en aio enää sinne jäädä.
Varmaaan tuo pahin aika oli hyvä olla sairaalassa,mutta siellä laitostuu tosi nopeasti.
Todella vähän virikkeitä,pari kertaa viikossa rentoutus ja musiikki ryhmä ja joku jumppa.
Hemnkilökuntaa on pilvin pimein,en ymmärrä mitä he kaikki tekevät.
Minusta olisi hyvä jos olisi keskustelu ryhmiä,jossa potilaat ja hoitajat voisivat keskustella asioista enemmän yhdessä.
Haluan nopeasti normaaliin elämään,nauttimaan lapsista ja elämästä.
Henkilökohtaisen konkurssin tämä masennus minulle aiheutti,ja toivon et työt heinäkuussa jatkuvat.
Toivotaan parasta.
Paljon tsemppiä sinulle ja halaukset. Olet tehnyt todella järkevästi ja viisaan ratkaisun, kun olet antanut lapsesi appivanhempien hoitoon. Vieraille ihmisille ja huostaanotto on monilla masentuneilla edessä, kun he eivät ymmärrä lapsensa parasta.
Itselläni on lapsenlapsi, jota en saa edes tavata masentuneen äidin, joka ei ymmärrä tarvitsevansa hoitoa,vuoksi. Vaikea tilanne.
Olen varma, että kuntoudut pian, ja kun olet ymmärtänyt noinkin ison asian, että isovanhemmat halauavat auttavat sinua, eivätkä ole sinua vastaan, niin olen varma että olet oikein hyvä äiti ja pääset pian terveenä lapsiasi hoitamaan!
eli myös minä olin äsken laitoshoidossa,oys:ssa,psykiatrian osastolla 78, määrittelemättömän psykoosin eli f29,takia..sekamuotoinen jakso aloitti alamäen,todellinen pudotus oli noin kuukausi sitten,jonka jälkeen en paljoa muistakaan,ja se minkä muistan,en voi olla varma,pitääkö se paikkansa.hoidossa olin 1 1/2 vkoa,nyt neljäs päivä kotona.Outoa,ehti jo hieman ehkä laitostua.myös se outoa,että ymmärrän uuden lääkitykseni ansiosta asioita,eikä enää ole niiiiin huono olla.Lääkityksenä minulla seroquel 600 mg/ilta,psykoosioireisiin ja väsyttävän vaikutuksen vuoksi,aamuin illoin lyrica 300 mg,aamuisin sertralin (zoloft) 100mg,sekä iltaisin 7,5 mg zopitin...näillä olen ainakin pärjännyt.mutta opetti tuo viime kuukausi että apua olisi hyvä hakea ajoissa,vielä silloin kun siihen itsellä on mahdollisuus...
Kauhiasti tsemppiä sulle,ja parempaa jatkoa! =)
...sairaalahoidosta näkyä vasta kotiutumisen jälkeen, ainakin minulla, aloin noudattamaan kotona samoja aikatauluja ( syöminen, nukkuminen jne) kuin sairaalassa oli ollut, joka helpotti kotiarkea huomattavasti.
Lisäksi osastohoidosta jäi jokunen uusi ystävä, joiden kanssa kokemusten vaihtaminen näin jälkeen päin on ollut hyvin antoisaa. Myös fyysinen "pakko"lepo tuntui myöhemmin parempana vireystasona ja fyysisesti parempana olona.
Mäkin olin alkuvuodesta sairaalassa OYS:ssä. Lähettävän psykiatrin diagnoosi oli anoreksia nervosa ja vaikea masennus.
Noh, osastolla olin 31.1.-14.2., välissä yksi viikonloppuloma.
Mun osasto oli siis 88 Oulussa, aikuisiän anorektikkopotilaat, suljettu.
Taustastani sen verran, että juuri ennen tuota sairaalaan lähetystä tuli ero miehestä ja romahdin täysin. Halusin itsekin sairaalaan.
Mutta sairaalassa söin kiltisti kaiken ruoan. Auksi en päässyt ulos kuin 10 min. ajaksi hoitajan kanssa, etten kuluttaisi kaloreita. Kaikesta huolimatta jumppasin huoneessani huonetoverin ollessa poissa, teini lihasliikkeitä vessassa ja suihkussa yms. Kun painotavoite oli saavutettu, pääsin pois koska itse halusin.
Noh, nyt sitten.
Hetken yritin pitää tervettä järkeä yllä, mutta erittäin nopeasti se lipsui takaisin anoreksian puolelle. Nyt alan taas olla liian laiha, kohta on osastoreissu taas edessä. Käyn 2x kk punnituksissa, kerran viikossa on terapia ja käyn yksityisellä psykiatrilla. Lääkityksenä on Cipralex 10 mg, Tenox 20 mg, Diapam 5 mg.
Anteeksi, meni vähän ohi aiheen.
Mutta tsemppiä! Kunhan oikean lääkityksen löydät, niin kyllä se siitä!
Itselläni on myös epävakaa persoonallisuushäiriö, joten siitä olen saanut aavistuksen verran viitoitusta siitä, mitä maanis-depressiivisyys voi olla.
Mutta muista, niin kauan kuin on toivoa, on elämää.
auttaisiko se?