Kertokaapa, tutuuko punkin purema siltä kuin ihon
alle työnnettäisiin noin rautanaulan paksuinen
ruisku, noin sentin syvyyteen ihon alle ja siitä
tuupattaisiin lihaan syövyttävää suolahappoa?
Nimittäin minua puri tuossa vähän aikaa sitten
jokin ötökkä ja tuntui suuripiirtein edellä
kuvailemaltani. Käteeni jäi noin 2 milliä kertaa
2 milliä kokoinen punainen piste joka turposi
nopeasti, mutta lievittyi muutamassa tunnissa.
Päivän puremajälki oli aivan rauhallinen ja
näytti kuin olisi jo parantumaan päin, mutta
seuraavanapäivänä käteen turposi CD levyn
kokoinen punainen alue, joka kutisi
mielettömästi. Kortisoonitapletti lievitti oireet
ja käsi parantui ennalleen.
Kaveri kuitenkin sanoi, että punkki voi levittää
jotakin tautia, muistaakseni "Lymen" tautia, joka
aiheuttaa vastaavanlaisen reaktion, mutta ei
tiennyt, sattuuko punkin purema. Itse en nähnyt
mikä minua puri (kenties amppari) mutta en voi
olla varma. Onko mitään konstia varmistaa asiaa,
siltä varalta, jos vaikka olisinkin saanut
tappavan taudin punkista? Sattuuko taikka
tuntuuko punkin purema kivuliaalta, tuntuuko
esim. jos punkin repäisee vahingossa ihostaan
irti, jos se on ehtinyt jo porautua ihoon? Mikä
on pahinta aikaa punkin puremille ja missä punkki
mieluiten puree?
Kiitän jo kaikkia auttaneita ja vastanneita.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kuvauksesi sopii paremmin ampiaisen kuin punkin
pistoon, samalta tuntui kun ampiainen kerran puri
minua: Äkäinen, polttava ja kirvelevä pisto, teki
kipeää! Punkin pistoa ei juuri huomaa, niin
huomaamatta se poraa iljettävän pikkukärsänsä
ihosta läpi. Koira ei ainakaan paljoa piittaa kun
siltä sellaisen irrottaa, ei varmaankaan satu
ollenkaan.
ollut,niitä voi olla useampia että ei edes huomaa
Ei se minusta nyt punkki ole. :)
Ehkä ampiainen, ym. Muu pistävä elikko.
Punkit viihtyvät joissain puissa..
Se on ikiaikaista ja vanhentunutta tietoa! Punkit
on heinikossa, mielellään vähän kosteemiilla
kohdilla. Ei missään puskissa. Ihan
pihanurmikollas voi olla.
Ei juu kuulosta punkin puremalta. Ampiainen tai
mäkäräinen, mäkäräinen puree ihan palan pois, jää
pikkunen reikä. Kutiaa, kirvelee, turpoaa.
Minua on kerran purrut punkki niskaan. tuli
joistain pensaista/puista. Ei se tuntunut yhtään!
Sitten muut perheenjäsenet vaan huomas sen. :)
Sitten se otettiin lääkärillä pihdeillä pois..
mutt punkithan voi olla lakanoissakin! mutten tiiä niiden käyttäytymisistä ihmisen iholle jos niiden ympärillä löhöilee/yrittää nukkua mutt alan epäillä ett tää kutiaminen saattaa johtua just näistä punkeista kun tuntuu koko ajan ett pitää hieroilla tai rapsutella joitakin paikkoja ihostani ku makoilen sängyllä
Mua puri äsken joku ötökkä sitä kutiytta ja se näytti pitkältä onko se punkki
Mp perse