Voi jehna, mä oon rakastunu. Tiiättekö, silleen et kaikki mitä on näyttää NIIN upealta, sadekin on kirkkaampaa ku mikään. Ja mun hymy, sieltä sen syvyys on peräsin,mun rakkaasta. Kaikki on hyvin, mä rakastan sitä, se rakastaa mua. Sanoo et mä oon SE, se joku sille. Ihan erityistä, spesiaalia, jotain mitä muut ei voi olla ku eivät osaa eivätkä pysty. Mun rakas ihailee ihoani, jokaista milliä mitä siitä löytyy, suutelee sitä ja koskettaa hiljaa, varoen, tunnustellen. Katsoo kuin olisin maailman kahdeksas ihme, rakkauden ruumiillistuma, täydellinen. Me ollaan aina yhdessä.. Saadaan lapsia, ostetaan talo ja koira. Ollaan onnellisia niin kauan kunnes kuolema meidät erottaa. Koska se mitä meidän sydämet kuiskailee toisilleen on niin erityistä ettei sellaista ole koko maailmassa.
Mut onko? Meillä on 15 vuotta ikäeroa (olen 18), mä oon nuori, seurustelen ensimmäistä kertaa vakavasti. Maailma on näyttänyt itsestään vasta kaistaleen taivasta.. Entä jos höpsähdän?
Jaksaako rakkaani kasvukipuja, kyyneleitä, ahdistusta, hämmenystä.. Kaikkia niitä myrskyjä. Se on elänyt omansa jo, jaksaako vielä mun? Pahin on ehkä takana, terävimmät kulmat hiotunut, välillä tuntuu että ymmärrän.
Se rakastaa mun naurua, koska siinä ei ole pelkoa, ei katkeruutta, väsymystä. Kuinka kauan se rakastaa sitä nuorta tyhmyyttä? Keinuhevosia ja käpylehmiä..
Entä kun kasvan. Muutun.. Nauruun tulee pelkoa, katkeruutta ja väsymystä. Rakastaaks se mua silloinkin vielä? Ja jos ei.. En ole ikinä oppinut olemaan yksin.
Mut onko? Meillä on 15 vuotta ikäeroa (olen 18), mä oon nuori, seurustelen ensimmäistä kertaa vakavasti. Maailma on näyttänyt itsestään vasta kaistaleen taivasta.. Entä jos höpsähdän?
Jaksaako rakkaani kasvukipuja, kyyneleitä, ahdistusta, hämmenystä.. Kaikkia niitä myrskyjä. Se on elänyt omansa jo, jaksaako vielä mun? Pahin on ehkä takana, terävimmät kulmat hiotunut, välillä tuntuu että ymmärrän.
Se rakastaa mun naurua, koska siinä ei ole pelkoa, ei katkeruutta, väsymystä. Kuinka kauan se rakastaa sitä nuorta tyhmyyttä? Keinuhevosia ja käpylehmiä..
Entä kun kasvan. Muutun.. Nauruun tulee pelkoa, katkeruutta ja väsymystä. Rakastaaks se mua silloinkin vielä? Ja jos ei.. En ole ikinä oppinut olemaan yksin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mä olen kokenut melkein saman. Tällaisia asioita ei voi koskaan verrata keskenään, mutta puitteet on samat. Olen 18 myös, mies oli yli 10 vuotta vanhempi.
Aluksi toinen tuntui olevan se oikea, tunsimme samoin, ajattelimme samoin. Juttu ei koskaan ehtinyt mennä kovin vakavaksi, mutta se oli täydellistä sen vähän aikaa minkä kesti.
Syy siihe, ettei tästä kehkeytynytkään vuosisadan rakkaustarinaa oli mussa. Ikäero häiritsi mua vaikken sitä aluksi itselleni myöntänyt. Aloin laskeskella minkä ikäinen rakkaani olisi silloin kun itse olen 25.. ja 30.. ja 40.. Välillä pelkäsin jo etukäteen sitä kun kuolema meidät erottaa, ja miehethän elävätkin keskimäärin naisia lyhyemmän ajan, se välähti mun mielessä turhan usein. Käsittämättömiä ajatuksia, joille en kuitenkaan voinu mitään. Välillä taas oma lapsellisuus ärsytti, ja toisen huvittunut suhtautuminen tolkuttomiin juttuihin joita tein. Toisinaan kuvittelin etsiväni tiedostamattani miehestä vain isähahmoa. Miestä myös suretti ikäero, sillä usein hän sanoi toivovansa että olisi edes 5 vuotta nuorempi, tai minä vanhempi. Joskus hän leikkimielisesti vitsaili tuntevansa itsensä pedofiiliksi seurassani.
Meidän juttumme loppui sekavissa merkeissä. Aloin vältellä enkä sanonut toiselle tarkkaa syytä miksi halusin jättää. Tein suuren virheen ja satutin itseäni ja tätä miestä.
Toivon että sinä jaksaisit yrittää rakkaasi kanssa, älä ajattele liikaa äläkä yritä olla mitään muuta mitä todella olet. Miksi pilata onnellisuus ja rakkaus miettimällä ikäeroa, tai suhteen kestävyyttä. Elämä satuttaa välillä, lujaa, mutta välillä se myös yllättää iloisesti. Ehkä teidän välille kehkeytyy se vuosisadan rakkaustarina, josta mä jäin paitsi typeryyteni vuoksi. Kaikkea hyvää sulle.
Toisaalta en haluaisi olla "ilonpilaaja", toisaalta en voi sille mitään, mun on pakko kommentoida.
Rakkauden ensi huuma hiipuu, AINA. Kukaan ei voi väittää toisin. Se suhteen alkuaikojen huumaava, koko vartalon vallannut tunne laantuu.
Suhde "arkipäiväistyy". Ja kun niin tapahtuu, silloin vasta suhde punnitaan. Silloin katsotaan kuinka paljon on valmis panostamaan suhteen jatkumiseen.
Eikä edelleenkään mitään henkilökohtaista, mutta ikäeronne on aikamoinen. Mikä ettei, suhteenne voi hyvinkin kukoistaa ja onnistua, hullumpaakin on tapahtunut. Mutta voi käydä myös niinkin, että tuosta ikäerosta tulee ongelmia.
18-vuotiaan ja kolmekymppisen maailmat kuitenkin erilaisia. Toisella elämä alussa, toisella elämä tasaantumassa.
No joo, en mä halua masentaa. Haluan vain muistuttaa elämän realiteeteista, ettet putoa liian korkealta.
kirjotit että hankitte talon,koiran,LAPSIA.. niin se sun puolisos alkaa olla siinä iässä et ne lapset pitäs alkaa hankkimaan jos aikoo..että jos et tunne itttees valmiiks perhe-elämään ni ehkä teil ei oo ihan suunnitelemaanne tulevaisuutta..ikä ero ihan liian suuri...ilmeiseti henkisestikin?