raskaana...
Minulle on tehty nuoruudessani raskaudenkeskeytys; epävakaa parisuhde, työttömyys ja allekirjoittaneen ikä vaikuttivat asiaan. Se oli suuri päätös ja satutti paljon ja pitkään. Vannoin etten ikinä joutuisi vastaavaan tilanteeseen, kunnes;
Meni kymmenen vuotta ja huomasin olevani raskaana. Minulle oli juuri diagnosoitu masennus ja hädin tuskin pystyin huolehtimaan itsestäni. Päätöstä kypsyteltiin hitaasti ja pitkään. Silloinkin päädyin keskeytykseen.
Nyt olen juuri pääsemässä jaloilleni ja saamassa elämäni hallintaan. Ja taas paukahti; raskaana! Lapsen isä ilmoitti ettei tahdo sitä, ei aio olla missään tekemisissä lapsen kanssa ja elatusmaksujakaan on turha pyydellä.
Mitähän ihmettä mä teen? Ajatus yksinhuoltajuudesta ei houkuta, lapsen saaminen pitäisi olla iloinen asia ja kuulua parisuhteeseen. Miten mukava olisikaan iloita asiasta kaksin :(
En kaipaa moraalisaarnoja ehkäisystä, se puoli on niin hyvin hoidossa kuin näiden sairauksien kanssa voi. Pelkään sairastuvani masennukseen taas ja epäilen suuresti kykyäni hoitaa lasta yksin. Kunnon tukiverkostokin puuttuu.
Mitä enemmän ajattelen asiaa järjellä, sitä varmempi olen keskeytyksestä. Tunnepuolella onkin pientä kaaosta.
Minulle on tehty nuoruudessani raskaudenkeskeytys; epävakaa parisuhde, työttömyys ja allekirjoittaneen ikä vaikuttivat asiaan. Se oli suuri päätös ja satutti paljon ja pitkään. Vannoin etten ikinä joutuisi vastaavaan tilanteeseen, kunnes;
Meni kymmenen vuotta ja huomasin olevani raskaana. Minulle oli juuri diagnosoitu masennus ja hädin tuskin pystyin huolehtimaan itsestäni. Päätöstä kypsyteltiin hitaasti ja pitkään. Silloinkin päädyin keskeytykseen.
Nyt olen juuri pääsemässä jaloilleni ja saamassa elämäni hallintaan. Ja taas paukahti; raskaana! Lapsen isä ilmoitti ettei tahdo sitä, ei aio olla missään tekemisissä lapsen kanssa ja elatusmaksujakaan on turha pyydellä.
Mitähän ihmettä mä teen? Ajatus yksinhuoltajuudesta ei houkuta, lapsen saaminen pitäisi olla iloinen asia ja kuulua parisuhteeseen. Miten mukava olisikaan iloita asiasta kaksin :(
En kaipaa moraalisaarnoja ehkäisystä, se puoli on niin hyvin hoidossa kuin näiden sairauksien kanssa voi. Pelkään sairastuvani masennukseen taas ja epäilen suuresti kykyäni hoitaa lasta yksin. Kunnon tukiverkostokin puuttuu.
Mitä enemmän ajattelen asiaa järjellä, sitä varmempi olen keskeytyksestä. Tunnepuolella onkin pientä kaaosta.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ikävä tilanne, varsinkin jos joutuisit tulemaan toimeen lapsen kanssa yksinäsi.
Oletko miettinyt esimerkiksi adoptiota? Pystyisitkö synnyttämään lapsen ja luovuttamaan sen jollekin lapsettomuudesta kärsivälle pariskunnalle? Jot et, niin suosittelen aborttia. Parempi keskeyttää raskaus, kuin synnyttää ei-toivottu lapsi, jonka kanssa et usko pärjääväsi.
Voimia, mitä päätätkin.
Sinulla on varmaan psykologi tai psykiatri, koska olet masennuksesta joskus diagnosoitu. Juttele hänen kanssaa ja käy vaihtoehtoja läpi. Abortti on varmaan ensimmäinen, mikä tulee mieleen, mutta toisaalta vauvan kanssa kyllä aina pärjää, kun saa apua ja vaikka se onkin suuri elämän muutos.
Vaikutat kuitenkin kypsältä ja järkevältä. Suosittelen sitä käyntiä terapeutillesi, hän on ammattilainen ja osaa varmasti auttaa. Voimia täältä!
minäkin olin masentunut ja ahdistunut kun sain tietää olevani raskaana. Yritin kuolettaa tunteeni jotta olisin pystynyt tekemään abortin. sairaalassa lääkäri näki surullisuuteni ja tuskani läpi eikä suostunut tekemään aborttia. Aurinko tuli näkyviin pilven takaa siihen pieneen sairaalahuoneeseen. Kun kuljin kotiin, päätös pitää vauva alkoi voimistua. EN voinut tappaa elämää sisältäni. Viikko sitten pieni prinsessani syntyi tähän maailmaan niin täydellisenä ja suloisena. Se mitä tunnen nyt, on onnea ja iloa!!!
Lääkärit eivät kylläkään kieltäydy tekemästä aborttia. Mutta onhan tämä ihan satuna mainio, semmoinen vähän kuin free willy, onnellinen loppu :)
nainen ei ole ihan 100% varma niin lääkäri voi kieltäytyä tekemästä abortin ja esim. siirtää sitä parilla päivällä..!!!ja tämä on faktaa ei satua....
lääkäri voi todellakin kieltäytyä tekemästä aborttia jos potilas ei ole kuitenkaan ihan varma siitä. minusta ihan hyvä asia että niin on.
lääkärin pitää nähdä potilaan tila niin että ei tehdä vääriä päätöksiä sellaisessa mielentilassa jossa potilas ei itse tiedä mitä oikeastaan tahtoo. abortin voi saada myöhemmin kun potilas itse on varma asiastaan.
Oletko koskaan miettynyt että jos nyt tapat TÄMÄNKIN lapsen olet jo kolme lasta tappanut. Aattele sinulla on uskomaton onni että olet nyt kolmesti OLLUT saamassa lasta mutta EI sinulle ei ole kelvannut se onni. Aattele jotku yrittävät koko elämänsä lasta eikä he saa vaikka yrittävät ja yrittävät ja käyvät kalliissa hedelmällisyys hoidoissa ja lopuksi ehkä joutuvat adoptoimaan lapsen ja sehän tunnetusti maksaa ja yleensä e joudutaan ottamaan ulkomailta koska suomessa on pitkät jonot. Ja sinä vaan teet abortteja mitään muuta ajattelematta. Voisit vaikka antaa ne adoptioon. kyllä sinä siihen pystyt jos pystyt tappamaan oman lapsesi sisältäsi moneen kertaan ja surutta jatkaa elämää.. Ja valitat byt ettei ole muka mitään tukiverkostoa ympärilläsi.. Oletko huomannut että asut suomessaa???? Suomessa saa niin paljon apua kuin vaan haluaa.. Etenkin tääläisissä tilanteissa ja niin myös yksinhuoltaja äiditkin. Että mieti jotain muita vaihtoehtoja kuin abortti tappaisit jo KOLMANNEN LAPSESI!!!
Moi!
No minä olen nimenomaan se, joka kävi viimekuussa epäonnistuneen koeputkihedelmöityksen ja tulos oli nolla! siis kaksi vuotta pitkin lääkäreitä ja monta inseminaattiota ja yksi mikrokoeputkihedelmöitys, rahat meni , suru tuli ja kädeen ei jäänyt muu kun lasku! En edes tietä, miten monta tuhatta euroa yksityisellä maksettiin.
Minut tekee hyvin surulliseksi se, että nainen, joka ei halua lasta, se vaan tule raskaaksi ja keskeyttä noin vaan.
Kyllä minun tekis mieli huuttaa ihan äänen, että ANNA SE LAPSI MINULLE!!! Älä tapa sitä, vaan anna sen elää!
Minä itse olen koko lapsettomuushoitosta niin onneton, että ajattelin ryhtyä sijaisäitiksi, ainahan on niitä lapsia joiden vanhemmat eivät jaksaa , pystyy tai haluaa heistä huolta pitää.
Jos ihmeessä haluat sen lapsen synnyttää ja antaa adoptoivaksi, niin en epäröis hetkeäkään, meillä olis hyvää koti hänelle tarjottavana.
Mutta on Sinullakin monta vaihtoehtoa, siis se abortti, mikä olis kyllä aika tyhmä temppu noiden aborttien jälkeen, mitä olet jo tehnyt.Ja muista, että abortti on viimeinen ja lopullinen päätös, sitä ei saa enää peruutta. Mitä jos sen abortin jälkeen et sais enää koskaan lapsia vaikka elämä muuttuisi ja löytäisit miehen ja haluat lapsen myöhemmin?
Ja toinen mahdollisuus antaa lapsi adoptioon, varmaan lapsi saa jostain hyvän ja rakastavaisen perheen, sinä kuitenkin antaisit lapsellesi mahdollisuuden, sinä antaisit hänen elää!
Kolmas vaihtoehto on sijoitus. Että annan lapsen sijaisperheeseen ja olisit kuitenkin lapsen äiti ja lapsi olis mahdollista hakea kotiin kun saat elämäsi kuntoon. Mutta se on minusta aika huono lapsen kannalta. se oppii rakastamaan uutta perhettä ja sitten se revittään pois ja viedään bioäitin luokseen joka itseasiassa on hänelle aika vieras, tapamisista huolimatta.
Noh, toivottavasti kirjoitat tänne, mitä teet. Minua tosiaan kiinosta. Voi että kunpa olisin minä raskaana...
Koen myötätuntoa tilannettasi kohtaan. Toisaalta ymmärrän myös alkuperäistä kirjoittajaa. Tilanteita on niin monia ja halut, tarpeet ja toiveet eivät tässä elämässä aina kohtaa.
Sinulle toivon voimia ilman lapsia jos näin on tarkoitus. Ja alkuperäiselle toivon voimia.
syyllistäkö toisia, varsinkaan nuoria omasta lapsettomuudestanne.
et itse ole ollut yh-äiti niin et tiedä minkälaista elämä on elää yksin lapsen kanssa.
jos omasta takaa ei ole tukea niin se voi olla todella vaikeaa. ihmiset ovat myös erinlaisia. toiset jaksavat ja jotkut eivät. jotkut haluavat myös sen isän ja perheen. ei kannattaisi tuomita toisia varsinkaan kun se johtuu omista syistä, siis omasta lapsettomuudesta, vaikkakin sekin on vaikeaa tietenkin.
Se on selvä, ettei syylistäminen auttaa ketään. mutta viestin kirjoittaja ei ole enää teiniäiti eikä abortti ole ensimmäinen. Siis minun käsitykseni mukaan hänellä olis ikää ja pitäis jo ruvetta vastuuta ottamaan. Kyllä sitä ymmärrä ensimmäisen murkkuiän abortin, entäs toinen ja kolmas? Ei sillalailla voi jatkaa. Minusta pitäis se aborttikierre katkasta. Synnytää se lapsi ja päättä silloin, jaksaako ja haluaako sen pitää tai antaa sijoitukseen tai adoptoivaksi. Kirjoitin niistä vaihdoehtoista tässä ajemmin. Ei abortti ole aina pakko tehdä. sitäpaitsi uskon, että jokainen abortti vahinkoittaa naisen kohtua ja terveyttä, mitä jos hän sen jälkeen ei tule ikinä raskaaksi vaikka joskus löytää sen oikean ja haluaa perustaa perheen ja saada lapsia? silloin se voi olla myöhässä eikä tehtyä saa tekemättömäksi.
Selvää on se, että abortteja tehtään ja tullaan aina tekemään ja vastustajia löytyy samoin aina. mutta minusta tärkeämpi on se, ettei täällä palstalla haukuttais eikä loukattais ihmisten tunteita. Apua täältä on tultu hakemaan ja sitä pitäis myös antaa. Itse olen tullut ulkomaalta ja oppinut suomen kielen kuulo mukaan. Mutta joku on ottaanut siitä nokkiinsa ja unohdanut asia, mistä kirjoitin. Ja minua on siis suoralta kädeltä haukuttu lyttyyn, että kun kerran ulkomailta niin varmaankin varas, huora tai roisto. Jos ei sitä, niin varmaan siis sotapakolainen joka elää suomalaisten verorahoilla. Siis ihan ihmittelen, miten sairaita ja typeriä naisia täällä palstalla liikkuu. Ihan kun heillä ei ole mitään muuta tehdä, kun satutta ihmisia, kellä jo muutenkin on paha olo.
Itse en halua satutta sitä kolmatta aborttia harkitsevaa eikä ketään muutakaan. Yritän sanoa vaan mielipideni ja se on tosiaan se, ettei aina ole vaihtoehto abortti. On mahdollisuus adoptioon tai sijais-, tai tukiperheeseen antaa , kun itse ei halua tai jaksaa.
Jäi silmään muuten eräs tytön, siis nuoren äitin viesti, joka meinas tehdä abortin, mutta lääkäri ei sitä tehnyt. hän on nyt onnellinen siitä pikkuisesta, joka on hänellä sylissä. Niin se pitää olla. mutta sen sijaista että hän voisi ilmaista muillekin sen oman ratkaisun, niin joku tollo sitä äitiä jo loukkaasi siellä toisella puolella. Jos kyseinen äiti satut sitä lukemaan, niin sanon sinulle, että teit oikein ja nauti siitä lapsesta. mutta Sinulle itselles olisi parempi, kun et lue niitä viestejä, jota eräät tänne kirjoittaa, pahoittelet vaan mieltäsi. minä en saanut edes nukuttua sen jälkeen kun joku minusta itiooti täällä teki, kaiken haukkumisen jälkeen hän käskii minun painua kouluun ja toivottii, etten koskaan tulis raskaaksi. Siis sellaisia naisia täällä liikku usein.
Vaikka lapsen isä ei halua olla lapsen kanssa tekemisissä, hänen on maksettava elatusmaksut. Vaikka hän kuinka uhkailee, ei mies voi pestä käsiään asiasta noin vain. Oikeus pitää kyllä siitä puolesta huolen. Määrää tarvittaessa isyystestiin elastusmaksua varten.
saarnoistanne, tuestanne ja mielipiteistänne.
Halusin vielä kuitenkin poiketa sanomassa viimeisen sanani.
Tiedän että konservatiivisen maailmankatsomuksen mukaan olen huono ihminen. Kyse on kuitenkin minun elämästäni, parhaani olen yrittänyt, toisilla elämän onni ja auvo on vaan ollut helpompi saavuttaa kuin minulla.
Lisäksi ihmettelen kovasti kuinka joku ihminen voi tuomita toisen ihmisen vain oman moraalikäsityksensä perusteella. Sitten vielä ihmettelemme sotia ja muita ristiriitoja maailmassa. Eikö meidän pitäisi hyväksyä toisemme? En minäkään tuomitse ihmisiä jotka yrittävät lapsia keinohedelmöityksellä, vaikka se sotiikin omaa moraalikäsitystäni vastaan.
(tästä lauseesta minut varmaan lynkataan pian)
Olen myös koko elämäni ihmetellyt asiaa nimeltä oma lapsi. Mikä on se juttu joka siitä tekee maailman suurimman asian? "Nainen ei ole kokonainen nainen jos koskaan ei ole synnyttänyt"
Työssäni näin päivittäin sen surullisen kääntöpuolen lapsista joista ei välitetä. On mielestäni kamalan väärin että kuka tahansa saa synnyttää lapsen tähän maailmaan vaikka ei pysty siitä huolehtimaan. Toisaalta on kovin surullista etteivät ne jotka lapsen haluaisivat välttämättä saa sitä. Kummallisen kamala maailma, ja hirvittävän epäoikeudenmukainen.
Lopuksi toivon voimia kaikille omien ongelmiensa kanssa painiville. Jokaisen tuska on hänen itsensä kokoinen eikä sitä sovi vähätellä.
Itse olen päätökseni tehnyt, kliseisesti sanottuna olkoon tämä loppuelämäni ensimmäinen päivä.
"Hyväksy itsesi;
"Puh", sanoi Kani lempeästi,
"sinä olet älytön."
"Tiedän sen", sanoi Puh nöyrästi.
Auringonpaistetta kaikille tasapuolisesti
"En minäkään tuomitse ihmisiä jotka yrittävät lapsia keinohedelmöityksellä, vaikka se sotiikin omaa moraalikäsitystäni vastaan."
No, jostain syystä elämän alkuun auttaminen on yleisesti vähemmän tuomittua kuin jo alkaneen lopettaminen...
Jos näin tosiaan on ettet hoitoja hyväksy mutta abortin kylläkin, niin toivoppa sitten ettet koskaan itse olisi siinä tilanteessa että muillakaan keinoin et enää raskaaksi tule kuin hoidoilla..
Onnea elämäsi ensimmäiselle päivälle!
On rohkea teko päättää raskaudesta eri lailla kuin mitä teit viimeksi.
Raskaus varmasti muuttaa elämääsi, mutta samalla se tuo varmasti jotain hyvääkin...
Onnea synnytykseen!
Hei!
Olin itse aivan samassa tilanteessa kuin sinä ja tiedän kyllä tunteesi täysin. Minä kuitenkin päädyin synnyttämään lapsen ja pitämään sen myös itse. Viimeiset neljäkuukautta ovat olleet kyllä elämäni vaikeimmat, mutta myös kasvattavimmat. Masennuslääkkeitä olen joutunut käyttämään raskauden ajan aina tähän päivään asti. Mut päivä kerrallaan ajatus auttaa kummasti. Olen oppinut nauttimaan aivan pienistä asioita, lapsen aurinkoiset hymyt auttavat kummasti jaksamaan. Biologonen isä joutuu kyllä maksamaan elatusmaksut, siit valtio pitää huolen. Eli isä viedään vaikka väkisin isyystestiin jos ei vapaa ehtoisesti mene. Eli voimia sinne päädyitpä mihin ratkaisuun hyvänsä. Kuitenki rakkaus mitä tuntee omaa lastaan kohtaan on jotain aivan ainut laatuista, sitä tunnetta ei voi tietää ennen kuin sen itse kokee... niin paljon huolta, rakkautta, iloa, surua.