Eli paha ongelmani on aina ollut se, että yritän aina vain miellyttää muita. Kyllä mä omat mielipiteeni sanon ja sillai, mutta mä yritän ihmisille puhuttaessakin melkein sanoa heille kaiken mitä he haluavat kuulla. Kaverit sanovat, että olen muiden vietävissä, mutta en sitten tiedä mitä se kauheasti tarkoittaa, koska se on tiedostamaton ongelmani. Ja tämä miellyttäminen ilmenee varsinkin silleen, että en ikinä voisi kuvitellakkaan alkavani riitelemään jonkun kanssa,koska se loukkaisi hänen tunteitaan, monesti jos joku kysyy lähtisinkö illalla vaikka jonnekkin bileisiin, niin lupaudun menemään, vaikka ei kiinnostaisi paskaakaan. En vain halua, että hän loukkaantuu.
Muuten kai itsetuntoni on ok. Ulkonäköni on ok,luonteeni on muuten ok(paitsi tuo miellyttäminen!). Voisiko tuo miellyttämisen halu johtua esimerkiksi siitä, että en ole koskaan kelvannut äidilleni? aina on löytynyt kritisoitavaa ja arvosteltavaa. Vaikka sain koulussakin koulun menestyksekkäimmän oppilaan stipendin, niin siitäkin tuli vain nälvimistä.
Mutta siis kysyn teiltä: Miten pääsen miellyttämisen halusta eroon, kun erittäin harvoin edes tiedostan sitä! Tai miten oppisin enemmän tiedostamaan tilanteita, joissa yritän miellyttää muita?
Muuten kai itsetuntoni on ok. Ulkonäköni on ok,luonteeni on muuten ok(paitsi tuo miellyttäminen!). Voisiko tuo miellyttämisen halu johtua esimerkiksi siitä, että en ole koskaan kelvannut äidilleni? aina on löytynyt kritisoitavaa ja arvosteltavaa. Vaikka sain koulussakin koulun menestyksekkäimmän oppilaan stipendin, niin siitäkin tuli vain nälvimistä.
Mutta siis kysyn teiltä: Miten pääsen miellyttämisen halusta eroon, kun erittäin harvoin edes tiedostan sitä! Tai miten oppisin enemmän tiedostamaan tilanteita, joissa yritän miellyttää muita?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Heij,
sinun pitää oppia sanomaa ei. Ensi kerralla, kun joku pyytää sinua jonnekin minne et halua mennä kiinnostuksen puutteen tai muun takia, et mene sinne miellyttääksesi muita, sanot ei. Itsesi takia.
"Voisiko tuo miellyttämisen halu johtua esimerkiksi siitä, että en ole koskaan kelvannut äidilleni?"
Mielestäni voi. Yrität saada muiden hyväksyntää miellyttämällä, koska äitisi ei kelpuuttanut sinua.
En itsekään mielelläni riitele ihmisten kanssa. Välitän heidän tunteistaan liikaa. Mutta joskus ei riitaa voi välttää. Joskus on pakko riidellä.
"sinun pitää oppia sanomaa ei. Ensi kerralla, kun joku pyytää sinua jonnekin minne et halua mennä kiinnostuksen puutteen tai muun takia, et mene sinne miellyttääksesi muita, sanot ei. Itsesi takia. "
-Tuo on ollut opettelussa jo jonkun aikaa, mutta mulla tulee tuosta hirveät omantunnontuskat. En ehkä näytä sitä laisinkaan ulospäin, mutta sisälläni mietin, et "nyt se varmaan loukkaantu hirveesti ku en lähtenykkää sen kaa sinne ja sinne tai sit se ajattelee, et mä en enää halua olla sen kaveri tms."
ja tuosta riitelystä.. Mulla tulee helposti kaikkia sisäisiä patoutumia, ku en hoida niitä puhumal tai riitelemäl tai mitenkä. Kuuntelen musiikkia tai piirtelen. Ja sit kaverit pelästyy ku yhtäkkiä huudan niille kurkku suorana syyttä..näin jo kerran käynyt.
Niin, ei on lyhyt sana, mutta vaikea sanoa. Kokemusta on. Pikku hiljaa sen sanominen kuitenkin helpottuu. Se ei ole itserakasta ja kyllä kavereiden pitäisi ymmärtää, jos et halua jonnekin lähteä.
Kaveri ehkä vähän pettyy, kun et lähde hänen kanssaan jonnekin, mutta ei varmasti ajattele että et haluaisi olla hänen kaverinsa enää.
Niin, asiat patoutuvat sisälle jos niistä ei puhu, tai jos niitä ei saa sanottua. Mutta ei kukaan onnistu olemaan riitelemättä.
Kyllähän kaverit pelästyvät jos niille huutaa, mutta luulisin heidän ymmärtävän jos sitten selität miksi huusit ym.
Muuten en osaa oikein neuvoa.
Samankaltaista ongelmaa itellänikin. :D Onneks en ole ihan ainut tässä asiassa.
Ja nuo omatunnon tuskat... tietäisitkin. "Turhan kiltti"
Noista patoutumistakin on ollut muutaman tutun kanssa puhetta. Ne sanoi pelkäävänsä, että vielä joskus napsahdan oikein kunnolla ja kaikki vuosien varrella kohdatut vääryydet tulvii ulos ja... no se siitä. Toivottavasti niin ei tapahdu vielä pitkään aikaan. :/ Onneksi edes sinä saat ne silloin tällöin purettua pois.
Liikunta muuten auttaa.
Liikunta kyl auttaa, se on aivan totta:) ainakin hiukka.
Varsinkin jos juoksee itsensä niin naatiksi, ettei muista koko asiaa...
Niin ja jos aina myönnyt asioihin, joista et oikeastaan pidä, niin ehkäpä muutkin sen huomaavat. Jos minun kaverini suostuisi aina kaikkeen, mihin siitä pyytäisin, tulisi minulle paha olo siitä. Siis jos kerta tietäisin, että se ei oikeastaan niin halunnutkaan sitä ja tätä. Tuntuisi tosi kurjalta ja ehkäpä monesti voisin jättää pyytämättä kaveria johonkin, jos luulisin, ettei se välttämättä halua. Koska en haluaisi että se tulee sinne kiltteydestä, eikä oikeasti pidäkkään koko asiasta. Siksi, koska ei henno sanoa minulle ei.
Niinpä se voi tuntua myös muista hankalalta, eli siltä kannalta ajatellen sinun kannattaisi sanoa se ei. Eipä tarvisi muidenkaan miettiä, että kiinnostaako sinua sittenkään, vaikka mukaan lupauduit. Eikä heidän tarvitse kokea sitä, että et näytäkään niin viihtyvän heidän seurassa, kun teette jotain asiaa yhdessä, mikä ei niin sinua kiinnosta.
Voi olla, että sinulla on jäänyt joku miellyttämisen tarve lapsuudesta. Mutta jos sen ymmärtää, voi myös huomata, ettei sitä tarvitse enää olla.
Meinaan, että minäkin olen päässyt monesti ongelmasta, jotka olen pistänyt lapsuuteni piikkiin, vaikka sen, kun pelkäsin niin hirveästi miehiä, jopa yläasteella luokanvalvojaani. Pelkäsin aina, että jos se suuttuu ja alkaa huutamaan ja laittaa kaikki asiat minun syykseni ja vielä jälkeenpäin kertoo muille, miten typerä olen ollut. Vaikka oikeasti se olisi sen joku oma moka. Isäni kun toimi aina siihen suuntaan...
Mutta jotenkin olen sen ymmärtänyt, että ei minun tarvitse enää sellaista pelätä. Ja se toinen, joka käyttäytyy niin minua kohtaan tekee väärin, enkä minä. Vaikka en osaisikaan siinä tilanteessa niin puolustaa itseäni. Se ei silti tekisi minusta huonoa. Ja vaikka toinen kuinka lujaa huutaa ja haukkuu minua omasta virheestään jollain keinolla, se ei ole enää niin paha. Eikä minun enää tarvitse pelätä sanoa jotain opettajille tai muillekaan. Eikä sitä, että ne vääntäisivät jostain yhdestä lauseesta hirveän metelin tai tulisivat syyttämään minua siitä. Vaikka oikeasti en edes olisi sanonut mitään pahaa.
Eli jos olet huomannut sen, että käytökseesi on ehkä vaikuttanut ne lapsuudenm kokemukset, niin ehkäpä sinun olisi aika päästä niistä eteenpäin. Eikä loppu elämää syyttää ja miettiä sitä, mikä se on aiheuttanut, vaan yrittää päästä siitä ohi. Sitä kai oletkin jo alkanut miettimään.