Koska en vain mitenkään pysty luottamaan muihin ihmisiin. Tunnen aina itseni ulkopuoliseksi olinpa missä tahansa ja millaisessa seurassa tahansa. Kasvoin sellaisessa perheessä jossa ei kannusttettu ilmaisemaan tunteitaan ja jossa asioista ei pitänyt puhua.
Ja lisäksi tuntuu että pohjimmaisin syy siihen miksi en kykene luottamaan muihin ihmisiin on se, että ollessani aivan lapsi, 4-5 vuotta, jos tein jotakin mitä ei olisi saanut tehdä esim. kaadoin kukkapurkin lattialle tjtn muuta noloa. Ja sitten jos tuli sukulaisia tai vieraita käymään kylässä, niin sitten äiti kertoi niille että olin tehnyt niin ja niin ja sitten ne nauroivat. Tekee kyllä tosi hyvää pienen lapsen itsetunnolle tuollainen.. Ja nyt taidankin olla vain iso lapsi enkä aikuinen ihminen.
Ja lisäksi tuntuu että pohjimmaisin syy siihen miksi en kykene luottamaan muihin ihmisiin on se, että ollessani aivan lapsi, 4-5 vuotta, jos tein jotakin mitä ei olisi saanut tehdä esim. kaadoin kukkapurkin lattialle tjtn muuta noloa. Ja sitten jos tuli sukulaisia tai vieraita käymään kylässä, niin sitten äiti kertoi niille että olin tehnyt niin ja niin ja sitten ne nauroivat. Tekee kyllä tosi hyvää pienen lapsen itsetunnolle tuollainen.. Ja nyt taidankin olla vain iso lapsi enkä aikuinen ihminen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Suosittelen luettavaksi, Elämän lapsi Vastuulliseen aikuisuuteen Tommy Hellsten.
Olen kokenut samanlaisia tuntemuksia kuin sinä.
Ymmärrän sinua ja tuntemuksiasi.
Kirjastosta löytyy tämä kirja myös.
Hyviä paranemisia sinulle!
Kova tuntemaan häpeää vai? Minä oon sellanen.Korvat vetää punaiseksi jo jonkun vanhan jutun ajattelu, jota häpesi. Vaikka terveellä järjellä ajateltuna, sen olisi pitänyt olla sellainen asia jolle olisi voinut aidosti hymyillä ja nauraa jo silloin... Ne on melkein kaikki sellaisia.
ulkopuolisuuden tunne aina läsnä.
Lapsuuteni oli rikkonainen, asuin monessa paikassa eri ihmisten hoivissa ja siitä vartamsti jäänyt turvattomuuden tunne joka vaikuttaa hamaan hautaan asti.
Pohjimmiltaan varmaan se tunne että en ole rakastamisen arvoinen kun on heitelty paikasta toiseen. Niinpä kaikki ihmissuhteeni ovat aina katkenneet.
Ihana mies oli tarjolla, moneen kertaan ja mokasin senkin.
Pelkäsitkö läheisyyttä?
Ihan ymmärrettävää sinun tunteesi, johtunee lapsuudestasi, ei ole ollut turvapaikkaa, pesää
niinkuin linnulla yksi pesä, elämäsi ollut epävarmaa joka on ehkä sinustakin tehnyt epävarman, et voi luottaa, et arvosta itseäsi,
sinulla ei ole vain juuria, et osaa rakastaa,
itsetunto?Itsensä arvostaminen siitä pitäisi lähteä.
Minusta tuntuu että omilta vanhemmilta opitut haitalliset ajattelutavat ja toimintakaavat ovat niin syvään iskostuneet minuun etten kykene niistä irtautumaan millään. Lisäksi kouluaikana minun itsetuntoa murennettiin entisestään henkisellä kiusaamisella ja haukkumisella.
Ei vaan uskalla luottaa keneenkään kun ei ole koskaan voinut keneenkään luottaa, enkä ole tämän vuoksi ikinä kyennyt edes muodostamaan mitään ihmissuhteita. Ehken ikinä kykenekään.
Jokainen ihminen on omanlaisensa. Jokaisella on mielensä sisällä omat arat kohtansa. Et ole ainoa ihminen maailmassa, joka suree jotakin tiettyä asiaa. Jokainen suree jotakin, aina. Surutonta elämää ei ole. Turhaan pidät itseäsi "isona lapsena". Aikuinen sinä olet.