Vaakamiehen häilyvyys

ei enää, kiitos

Olin suhteessa vaakamieheen. Älyllisellä tasolla synkkasi loistavasti; tuntui, että parempaa keskusteluseuraa ei olekaan. Siihen se sitten jäikin.

Kun piti jotain konkreettista saada aikaan, oli sitten kyseessä sovittu yhteenmuutto, sovittu ulkomaanmatka, sovittu tapaaminen, mistään ei lopulta tullut mitään. Vaakamies vetäytyi viime hetkellä jokaisesta projektista omituisiin, olemattomiin syihin vedoten.

Samanaikaisesti hän halusi kanssani naimisiin, suunnitteli häitä (!) - vaikka minulle itselleni koko naimisiinmeno ei edes ollut millään tavalla suhteemme kynnyskysymys. Mitä olisikaan tapahtunut, jos olisimme alkaneet puuhata vielä häitä?!? Onneksi emme ehtineet. Hälytyskellot alkoivat jossain vaiheessa sisälläni kalkattaa tämän miehen suhteen - täysin ailahteleva, epäluotettava ihminen. Mitä hän oikein haluaa?!?
Se jäi arvoitukseksi.

Olen joskus lukenut tältä palstalta vastaavia kokemuksia vaakamiesten kanssa seurustelleilta naisilta. Nyt olen itse tässä samassa tilanteessa. Olisi kiva lukea uudelleen jonkun vastaava tarina. Ja myös kuulla vaakamiesten kommentteja - en haluaisi yleistää, mutta teissä ON jotakin hyvin häilyvää. Mitä se oikein on?

21

4071

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaakkus

      Ihan perusmeininkiä vaa'alta. Ollaan tämmösiä haaveilijoita, omassa päässä suunnitellaan ja mietitään ummet ja lammet ja unelmat, mutta jos jotain pitää huulille tuoda ni johan alkaa tökkimään. Älyllinen keskustelu on sitten erikseen. Vaikeita ihmisiä suhteessa, ystävinä parhaita :)

      • ap.

        Aika osuvasti todettu, kiitos :)

        Tällainen käsitys jäi vaakamiehestä; hän eli oman päänsä sisällä elämäänsä.

        Ja tosiaan, älylliset keskustelut olivat asia erikseen: sohvalla olisi voinut istua kaksi viikkoa pelkästään "parantamassa maailmaa".

      • skopu vaan

        Mites tällaseen pitäis sit suhtautua - antaa mennä toisesta korvasta sisään toisesta ulos nää haihattelut?! Kai siinä pitää toisen osapuolen olla aika realistinen ihminen, et jaksaa moista...
        Eli miten sun mielestä olis paras suhtautumistapa vaakamieheen. Et jos kaikki on vaan haihattelua, ja mistään ei koskaan tuu mitään, kun pitäis jotain päättää ihan oikeesti, niin mitä vaakamies itse tässä tilanteessa oikein toivoo toiselta? Ymmärtämystäkö? Unohtamistako? Välinpitämättömyyttäkö?

    • Nimetön

      Olen tyypilinen vaakamies: älyllinen, diplomaattinen, sovitteleva, yms. mutta en tunnista itsessäni yhtään tuollaisia muita piirteitä mitä kuvailit. Itse olen hyvin tarkka siitä, että mitä sovitaan se pidetään ja en koskaan peru mitään kuin ison pakon edessä. Myöskään en ole ailahteleva enkä epäluotettava vaan täysin päinvastoin.

      En tiedä olenko poikkeus mutta uskallan väittää olevani kaikkea muuta kuin häilyvä...

    • Deep waters

      ...kartan muistakin tekijöistä, esim nousevasta merkistä ja marsin sijainnista.

      Oma vaakani kyllä miettii tarkoin kaikkia päätöksiään, mutta kun päätös on tehty, se pitää.

      Arvostan hänen tapaansa miettiä asioita monelta eri kantilta...itse kun tuppaan massiivisen määrän vettä kartalla omaavana tekemään päätökset samantien vahvan "mutu"-tuntuman varassa.

      • faktaa vaa'oista

        Tilastot kertovat sen, että eronneissa on eniten vaakoja. Vaaka menee naimisiin liian nuorena ja nimenomaan 'mutu'-tuntumalla, laittaa liudan lapsia, eroaa, menee uudelleen naimisiin, laittaa uusia lapsia, ja loppuelämä meneekin näitä uusperhekuvioita hoidellessa.

        Vaaka ei ole harkitseva, vaan päättämätön. Tämä päättämättömyys koskee kaikkea muuta paitsi nuoruuden aikaista yksityiselämää. Jos katsotte esim. tuntemienne vaakamiesten elämänkaarta, voin melkein vannoa, että edellä kuvaamani pitää jokaisen kohdalla enemmän tai vähemmän paikkaansa.

        Vaa'oilla on siis perhekuviot jossain 40:n kieppeillä sen verran sekaisin, että tiedä viitsiikö yksikään nainen edes lähteä tällaiseen
        sekametelisoppaan mukaan...

      • Vaakamies-46

        Olen juuri tuollainen, mietin asioita monelta kantilta ja päätöksen tehtyäni se pitää. Teen päätöksiä usein myös hyvin nopeasti, eli en edes jahkaile.

      • Vaakamies-46
        faktaa vaa'oista kirjoitti:

        Tilastot kertovat sen, että eronneissa on eniten vaakoja. Vaaka menee naimisiin liian nuorena ja nimenomaan 'mutu'-tuntumalla, laittaa liudan lapsia, eroaa, menee uudelleen naimisiin, laittaa uusia lapsia, ja loppuelämä meneekin näitä uusperhekuvioita hoidellessa.

        Vaaka ei ole harkitseva, vaan päättämätön. Tämä päättämättömyys koskee kaikkea muuta paitsi nuoruuden aikaista yksityiselämää. Jos katsotte esim. tuntemienne vaakamiesten elämänkaarta, voin melkein vannoa, että edellä kuvaamani pitää jokaisen kohdalla enemmän tai vähemmän paikkaansa.

        Vaa'oilla on siis perhekuviot jossain 40:n kieppeillä sen verran sekaisin, että tiedä viitsiikö yksikään nainen edes lähteä tällaiseen
        sekametelisoppaan mukaan...

        Tämä väittämäsi vaakaihmisistä ei pidä lainkaan paikkaansa kohdallani. Ensimmäiset lapset 36-vuotiaana ja saman naisen kanssa jo 20 vuotta sekä perhekuviot edelleen hyvässä järjestyksessä (myös vaimon mielestä).

    • kroohpyh

      Tämä ei ole kyllä sukupuolisidonnaista. Kuvailit tuossa täydellisesti tuntemani naisvaa`an.

      • joka sana

        Minä yhdessä vaakamiehen kanssa 30 vuotta. Totta on että suunnitelmia riitti... jatkuvasti uusia... jos jotain sai alulle ei varmasti päätökseen... eli tosiaan elämäänsä siellä päänsä sisällä... nyt erottu... muun muassa tämä toimettomuus sai lopulta pinnan kärähtämään... ja joka asia piti puntaroida joka puolelta tuhansia kertoja... kai se oli välttelyä ettei tarvinnut ryhtyä puuhaan...

      • vilhu
        joka sana kirjoitti:

        ...unelmointi on tärkeämpää kuin unelmien toteuttaminen - vaaka kuuluu näihin.

        Minulla on vaakaystävä (nainen), joka aina aloittaa jonkin uuden harrastuksen ja pitää siitä kovaa meteliä. Menee muutama viikko ja harrastuksesta ei enää edes sovi puhua. Sitä ei enää ole.

      • Häilyt
        vilhu kirjoitti:

        Kaikkea pitää saada, mutta ei kuitenkaan sittenkään.

    • *Lumikki*

      Elämää vaa'an kanssa voi kuvailla hyvin mielenkiintoiseksi. Se on sekoitus unelmia, pohdintoja, realismia, äkillisiä innostuksia.Vaa'alla on halua kontrolloida ja samalla antaa kaikkensa peliin. Välillä mennään vauhdilla, toisinaan homma jumii totaalisesti. Itse tulimerkkinä olen polttanut päreeni muutaman kerran. Tuo "häilyvyys" jota alan pian ymmärtää on hyvin tyypillistä vaa'alle. Se ei aina kuitenkaan tarkoita, että unelmia ei tulla toteuttamaan tai on annettu turhia lupauksia. Se merkinnee aikaa, jolloin pohditaan ja suunnitellaan päässä viimeistä piirtoa myöten. Minulla on tapana toimia nopeasti, intuitiivisesti. Tuupin vaakaani eteenpäin tilanteissa, joissa hän ei tunnu saavan ratkaisua aikaan. Siinä tosin täytyy olla hyvin taitava; hyvät perustelut mukana ja tietysti houkutin riittävän suuri. Älykkyys ja kyky oivaltaa ovat erittäin hienoja piirteitä, joita vaa'assani erityisesti arvostan. Täydennämme toisimme hyvin. Rauhaa ja tulisuutta, hyviä keskusteluja ja voimakas eroottinen tunnelataus. Ehkä siksi alan sietää tuon "häilyvyyden" olemassa oloa. Enhän itsekään ole täydellinen.

      • ap.

        Minäkin arvostin vaakamiehessäni hänen terävää älyään ja oivalluskykyään erittäin paljon (olenhan itse neitsyt :) - mikä sinä muuten olet?)
        Se toi myös eroottisen latauksen suhteeseemme.

        Ajattelen toisaalta myös, että käytännön elämää ei ehkä ollut tarkoitettukaan tähän meidän väliseen suhteeseen (- vaikka mistä sen voi tietää), vaan tällainen fiilistely ja fantasiointi, joka kyllä meiltä neitsyiltäkin luonnistuu oikein hyvin :)

        Onhan vaakamies mielenkiintoinen ihminen. Tunnen toisenkin, jonka kanssa tosin ei ole ollut mitään suhdetta, ja jota en edes varsinaisesti tunne kovin hyvin. Pari kertaa tavattiin työasioissa, ja piti tosiaan ihan vain keskustella työasioista - ja kuinkas sitten kävikään: puhua pulputimme ihan muusta, välillemme syttyi sellainen käsittämätön keskusteluyhteys ja halu puhua kaikesta maan ja taivaan välillä. Se oli jälkikäteen ajateltuna ihan uskomatonta! Ja saattaa ollakin niin, että ainoastaan vaakamiehen kanssa voi kokea jotakin näin tajunnan räjäyttävää...

        No, tulipa nyt sitten kehuttuakin vaakamiestä, ihan huomaamatta :)

      • *Lumikki*
        ap. kirjoitti:

        Olipas mukavaa lukea kommenttiasi ap. Itseasiassa arki vaa'an kanssa on hyvin helppoa. Häilyväisyys tulee esiin vain tiettyinä sykleinä.Aivan kuten muutenkin elämä kulkee väliin varjoissa, väliin valossa. Pidämme samoista asioista, teemme yhdessä jouhevasti kotityöt. Arvostamme toistemme panosta parisuhteen ja hyvän olon eteen. Olen tulisieluinen oinas, joka on kohdannut haasteellisen persoonan. Rakkaani omaa riittävästi diplomatiaa, herkkyyttä, rauhallisuutta, varmuutta. Ei kuitenkaan lammasmaisuutta. Sellaista johdonmukaista ja oikeudenmukaista otetta. Ja ne keskustelut...ne syntyvät milloin ja missä vain. Aihe on vapaa ja näkökulmia löytyy...

      • lissukkaa
        ap. kirjoitti:

        Minäkin arvostin vaakamiehessäni hänen terävää älyään ja oivalluskykyään erittäin paljon (olenhan itse neitsyt :) - mikä sinä muuten olet?)
        Se toi myös eroottisen latauksen suhteeseemme.

        Ajattelen toisaalta myös, että käytännön elämää ei ehkä ollut tarkoitettukaan tähän meidän väliseen suhteeseen (- vaikka mistä sen voi tietää), vaan tällainen fiilistely ja fantasiointi, joka kyllä meiltä neitsyiltäkin luonnistuu oikein hyvin :)

        Onhan vaakamies mielenkiintoinen ihminen. Tunnen toisenkin, jonka kanssa tosin ei ole ollut mitään suhdetta, ja jota en edes varsinaisesti tunne kovin hyvin. Pari kertaa tavattiin työasioissa, ja piti tosiaan ihan vain keskustella työasioista - ja kuinkas sitten kävikään: puhua pulputimme ihan muusta, välillemme syttyi sellainen käsittämätön keskusteluyhteys ja halu puhua kaikesta maan ja taivaan välillä. Se oli jälkikäteen ajateltuna ihan uskomatonta! Ja saattaa ollakin niin, että ainoastaan vaakamiehen kanssa voi kokea jotakin näin tajunnan räjäyttävää...

        No, tulipa nyt sitten kehuttuakin vaakamiestä, ihan huomaamatta :)

        arvortin vaan enpä arvosta enää ja tulin todella siihen tulokseen etten ala vaakan kanssa ennä ikinä muuta kuin hyvää päivää kiitos

      • ginne

        Erittäin hyvin kuvailtu vaakamiestä...

    • ffgggd

      onneksi ei häitä ehtinyt. olisi varmaan jättänyt alttarille, kun olisi alkanutkin ahdistaa.

      "vetäytyi viime hetkellä jokaisesta projektista omituisiin, olemattomiin syihin vedoten."
      Tuo on niin totta, että naurattaa.
      Vaaka ahdistuu, kun joutuukin konkreettisen tilanteen eteen. Pitäisi niinkun sitoutua johonkin asiaan ihan oikeesti.

      • ap.

        Tuo on kyllä minustakin niin totta vaa'asta kuin olla ja voi!

        Minulla on naispuolinen vaakaystävä, jolle ei voi koskaan tuosta vain täräyttää, että valitsepa tehdäänkö näin vai noin - pitää antaa hänelle vähintään viikko aikaa valmistautua henkisesti, niin että hän saa punnita asiaa rauhassa, ja vielä senkin jälkeen hän kokee tilanteen ahdistavksi :):):)

    • morjenta

      minusta tuntuu kuin vaakamiehet luulee olevansa maailman napoja.kyräilevät naisen kustannuksella ja sitten on loppu ja ei syytä ole vaaoissa kuulema .??voi han oskari onnen onkijoita koko vaaka.

    • Nimetön

      No nyt meni metsään. Ei saa yleistää minä olen vaaka eikä toi sun kokemus tunnu sopivan minuun miltään osin hiljainen olen mutta ne lupaukset ne pidän se on minun ehkä tärkein piirre ihmisissä ja mä en pidä että niistä KUKAAN luistaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      16
      1275
    2. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1060
    3. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      170
      1042
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      775
    5. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      751
    6. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      719
    7. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      51
      716
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      714
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      659
    10. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      617
    11. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      532
      612
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      602
    13. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      81
      565
    14. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      563
    15. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      551
    16. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      526
    17. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      523
    18. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      515
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      501
    20. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    Aihe