Niin moikka vaan!
Olen vähän päälle kolmekymppinen mies ja elämä suht. koht. kunnossa.
Ja kysynkin teiltä heti että mitä ihmettä oikein tarkoittaa, että elämä on kunnossa, tai todella hyvässä kunnossa?
Mielestäni tuo edellinen siis, että elämä voisi olla jotenkin hyvässä kunnossa, on jotenkin naiivia.
Jos se tarkoittaa sitä, että on kaunis vaimo, komea omakotitalo, komea auto, sekä lapsi, niin sanon tuolle kaikelle, että ei kiitos!
Siis minua ei kiinnosta mikään rahan hankkiminen, noita kusipäitä velkamersuineen ja volvoineen käy sääliksi.
Ja ei se kaunis vaimokaan pitkälle kanna, kohta tulee riidat, ja sitten jos olet ns. hyväntahtoinen mies, niin annas olla kun vaimo jo pistää sua tossun alle ja vaatii uutta sisustusta, uutta elämänlaatua jonka on lukenut jostain naistenlehdestä, uutta laatua seksiin. ym.
Jos todella olet sellainen mies, että saat jotain kiksejä, että voit näyttää naapureillesi/yleensä ihmisille, että minullapas on komea auto, sekä kaunis vaimo, niin toisaalta onnittelen sinua!
Sinunlaisellasi hölmöllä ei ole vaaraa tulla alkoholistiksi, koska täytyy käydä pelaamassa golfia, ihan vaikka pr. mielessä, ts. nuolemassa ylempiesi persettä.
Haaveenasi on yhä suurempi talo, että lapsetasi tulee jotain, vaikka lääkäri, ym.
Mutta, mutta.
Elämäpäs ei ole mikään helppoheikki jota voidaan kusettaa kuten nämä yleensä edellämainitut ihmiset ovat kusettaneet ihmisiä ostamaan turhia kulutustavaroita. Siis, tarkoitan, että yleensä nämä edellä mainitut "menestyksekkäät" joita tämän päivän yhteiskunta ja media ihannoi ja yllyttää samankaltaiseen elämään.
No, elämässä on niin monta monessa, että sitten kun, herätäänkin todellisuuteen ja huomataan että tämähän on kaikki velkarahalla ostettua "onnea", velkaa esim. vähintään 150 000 ja silti jotenkin e se onni vain karkaa jotenkin... ja hermot alkaa kiristyyn.
No, monesti tapahtuu sen kaltaisia "murhenäytelmiä", kuten tämä julkisuudessa oleva "björkvistin" juttu.
Sanon "murhenäytelmä" sanan suluissa, koska viisaampi ihminen olisi jo kaukaa nähnyt, että ei tämä voi päättyä hirveän onnellisesti.
Joten, en sääli tippaakaan tuota julkisuudessa olenva parin kohtaloa, kumpikin vaikuttaa aika itsekkäältä paskiaiselta, joka edustaa tätä nyky ajan "menestyskulttuuria".
Nämä kusipäät muuten tunnistaa liikenteessä siitä, että he eivät käytä vilkkua enää juuri ollenkaan.
Olisihan nöyryyttävää näyttää kanssa ajelijoille, että nyt minä siirryn kaistalta toiselle.
Ja yksi tämä "menestys" perheen etiologiaan kuuluu tietty komeat häät, alla 100 vierasta olisi nöyryytys, pitää olla mahdollsimman paljon vieraita ja näytellä onnellista.
Sitten nämä tällaisessa avioliitossa olevat marisevat jo kohta nettien palstoilla, kuinka eivät saa parisuhteeltaan sitä tai tätä, ja pettäminen on erittäin yleistä.
Myös naiset pettävät, ja sitten jos kysyy, että etkö tunne huonoa omaatuntoa, että petät miestäsi, joilla on lapsia kanssasi, niin vastaus voi yllättävän usein olla: "en tunne syyllisyyttä, koska minä olen ansainnut onnea, ja sitä mieheni ei pysty minulle antamaan, esim. sängyssä."
Pitäisikö tällaisia ihmisiä sääliä?
Oma vastaukseni on, ei helvetissä?
Syy miksi heitin tälläisen jutun tänne palstalle on se, että monet ns. alkoholistit ovat jo nähneet kaukaa tällaisen elämän onttouden, jotenkin intuitiivisesti aistineet sen.
Eli väitän, että toiset ns. alkoholistit, näkevät kyseisen elämän onttouden, ja ovat jotenkin sielullisesti vanhempia/kypsempiä, että vaikka heille annettaisiin upouusi mersu, tai audi tai avo-auto, niin he kieltäytyisivät kunniasta, eivätkä lähtisi ajelemaan tuonne kaduille avo-autollaan, aurinkolasit päässä.
Oikeastaan tällaisilla edellämainitulla hölmöillä on elämä kivaa, he saavat kiksejä siitä, että ajavat, esim. jollain avo mersulla.
Minä sanon tuohon, että ei helvetti, että on tylsiä ihmisiä.
Itse en ole tuntenut elämäniloa lapsuuden sekä murrosiän alkuvaiheiden jälkeen.
Seksi on kokeiltu ja mielestäni siitä ei ole onnellisen elämän takeeksi.
Eli, pointtini on että minulla ei ole hirveästi mitään elämäniloa, en kaipaa mitään helvetin "menestystä", en paljoa rahaa, ja vaikka saisin kaikki naiset ketkä haluaisi, niin tämä ontto olo ei poistu sisältäni.
Millään masennuslääkkeillä tila ei parane, kokeiltu on, lääkärit pitävät minua fiksuna ihmisenä.
Olenko siis liian fiksu tähän maailmaan?
En alkoholia niin paljoa juo, mutta se tuo joskus eden pienen lohdun tähän elämän onttouteen.
Onko kenelläkään samanlaisia ajatksia/tuntemuksia?
Vastauksia odottelen.
Olen vähän päälle kolmekymppinen mies ja elämä suht. koht. kunnossa.
Ja kysynkin teiltä heti että mitä ihmettä oikein tarkoittaa, että elämä on kunnossa, tai todella hyvässä kunnossa?
Mielestäni tuo edellinen siis, että elämä voisi olla jotenkin hyvässä kunnossa, on jotenkin naiivia.
Jos se tarkoittaa sitä, että on kaunis vaimo, komea omakotitalo, komea auto, sekä lapsi, niin sanon tuolle kaikelle, että ei kiitos!
Siis minua ei kiinnosta mikään rahan hankkiminen, noita kusipäitä velkamersuineen ja volvoineen käy sääliksi.
Ja ei se kaunis vaimokaan pitkälle kanna, kohta tulee riidat, ja sitten jos olet ns. hyväntahtoinen mies, niin annas olla kun vaimo jo pistää sua tossun alle ja vaatii uutta sisustusta, uutta elämänlaatua jonka on lukenut jostain naistenlehdestä, uutta laatua seksiin. ym.
Jos todella olet sellainen mies, että saat jotain kiksejä, että voit näyttää naapureillesi/yleensä ihmisille, että minullapas on komea auto, sekä kaunis vaimo, niin toisaalta onnittelen sinua!
Sinunlaisellasi hölmöllä ei ole vaaraa tulla alkoholistiksi, koska täytyy käydä pelaamassa golfia, ihan vaikka pr. mielessä, ts. nuolemassa ylempiesi persettä.
Haaveenasi on yhä suurempi talo, että lapsetasi tulee jotain, vaikka lääkäri, ym.
Mutta, mutta.
Elämäpäs ei ole mikään helppoheikki jota voidaan kusettaa kuten nämä yleensä edellämainitut ihmiset ovat kusettaneet ihmisiä ostamaan turhia kulutustavaroita. Siis, tarkoitan, että yleensä nämä edellä mainitut "menestyksekkäät" joita tämän päivän yhteiskunta ja media ihannoi ja yllyttää samankaltaiseen elämään.
No, elämässä on niin monta monessa, että sitten kun, herätäänkin todellisuuteen ja huomataan että tämähän on kaikki velkarahalla ostettua "onnea", velkaa esim. vähintään 150 000 ja silti jotenkin e se onni vain karkaa jotenkin... ja hermot alkaa kiristyyn.
No, monesti tapahtuu sen kaltaisia "murhenäytelmiä", kuten tämä julkisuudessa oleva "björkvistin" juttu.
Sanon "murhenäytelmä" sanan suluissa, koska viisaampi ihminen olisi jo kaukaa nähnyt, että ei tämä voi päättyä hirveän onnellisesti.
Joten, en sääli tippaakaan tuota julkisuudessa olenva parin kohtaloa, kumpikin vaikuttaa aika itsekkäältä paskiaiselta, joka edustaa tätä nyky ajan "menestyskulttuuria".
Nämä kusipäät muuten tunnistaa liikenteessä siitä, että he eivät käytä vilkkua enää juuri ollenkaan.
Olisihan nöyryyttävää näyttää kanssa ajelijoille, että nyt minä siirryn kaistalta toiselle.
Ja yksi tämä "menestys" perheen etiologiaan kuuluu tietty komeat häät, alla 100 vierasta olisi nöyryytys, pitää olla mahdollsimman paljon vieraita ja näytellä onnellista.
Sitten nämä tällaisessa avioliitossa olevat marisevat jo kohta nettien palstoilla, kuinka eivät saa parisuhteeltaan sitä tai tätä, ja pettäminen on erittäin yleistä.
Myös naiset pettävät, ja sitten jos kysyy, että etkö tunne huonoa omaatuntoa, että petät miestäsi, joilla on lapsia kanssasi, niin vastaus voi yllättävän usein olla: "en tunne syyllisyyttä, koska minä olen ansainnut onnea, ja sitä mieheni ei pysty minulle antamaan, esim. sängyssä."
Pitäisikö tällaisia ihmisiä sääliä?
Oma vastaukseni on, ei helvetissä?
Syy miksi heitin tälläisen jutun tänne palstalle on se, että monet ns. alkoholistit ovat jo nähneet kaukaa tällaisen elämän onttouden, jotenkin intuitiivisesti aistineet sen.
Eli väitän, että toiset ns. alkoholistit, näkevät kyseisen elämän onttouden, ja ovat jotenkin sielullisesti vanhempia/kypsempiä, että vaikka heille annettaisiin upouusi mersu, tai audi tai avo-auto, niin he kieltäytyisivät kunniasta, eivätkä lähtisi ajelemaan tuonne kaduille avo-autollaan, aurinkolasit päässä.
Oikeastaan tällaisilla edellämainitulla hölmöillä on elämä kivaa, he saavat kiksejä siitä, että ajavat, esim. jollain avo mersulla.
Minä sanon tuohon, että ei helvetti, että on tylsiä ihmisiä.
Itse en ole tuntenut elämäniloa lapsuuden sekä murrosiän alkuvaiheiden jälkeen.
Seksi on kokeiltu ja mielestäni siitä ei ole onnellisen elämän takeeksi.
Eli, pointtini on että minulla ei ole hirveästi mitään elämäniloa, en kaipaa mitään helvetin "menestystä", en paljoa rahaa, ja vaikka saisin kaikki naiset ketkä haluaisi, niin tämä ontto olo ei poistu sisältäni.
Millään masennuslääkkeillä tila ei parane, kokeiltu on, lääkärit pitävät minua fiksuna ihmisenä.
Olenko siis liian fiksu tähän maailmaan?
En alkoholia niin paljoa juo, mutta se tuo joskus eden pienen lohdun tähän elämän onttouteen.
Onko kenelläkään samanlaisia ajatksia/tuntemuksia?
Vastauksia odottelen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En ole minäkään koskaan nöyrtynyt statuksenhankinta-oravanpyörään, kun siinä hommassa mielestäni menee elämä hukkaan.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi läpi elämän pitäisi juosta tavaran, rahan ja ylipäätään jonkin stauksen ja toisten ihmisten perässä.
Onni ja tasapaino eivät löydy toisesta ihmisestä, tavaroista tai rahasta.
Meikäläisellä on hyvä vertailukohde, kun vanhemman velipojan kanssa ollaan kuin yö ja päivä.
Hän asuu komeassa tiilitalossa, ajaa mersulla, omistaa mukavan kesämökin, ja moottoripurjehtijasta (lentokoneesta) porukassa ainakin siiven tai peräsimen.
Kivat hänelle, ja todella en ole kateellinen, kun ukkoriepuun ei muuta mahdukaan kuin mammona ja raha.
Tiedän, että häntä kartetaan, kun aina alkaa elvistelemään ainoalla elämänsisällöllään, eli ansioillaan ja rojuillaan - ei sitä kuuntele erkkikään. Se vasta on onttoa elämää, kun ei ole ystäviäkään.
Itsekin elämän sivustakatsojana ymmärrän asenteitasi varsin hyvin, ja senkin, että tämä elämänasenne voi laittaa juomaan. Niin teki minullakin, ja juotuihin viinamääriin ja vuosiin nähden meikäläisen pitäisi olla haudassa tai pultsarina. Olen kaukana siitä.
Että kuoma, älä hae filosofiastasi itsellesi oikeutusta juomiseen.
Elämä ilman maanista rahan perässä juoksemista on parhaimmillaan juomattomana, usko pois.
joo, se laittaa oksettaan kun oikein sitä paskaa seuraa. Sitä että se kaljapullohartiainen v70 kuski tulee slipoveri päällä golpäkinsä kanssa kotio, ja muijja huikkaa jo kaukaa että moneltä se brysselin kone lähtee..
kyllähän sanomisesas on pointtia, mutta onhan tossa katkeruuttakin.
Eihän sitä muitten elämästä oikeasti tiedä kuin sen mitä näkee ja lopun sitten arvailee..
niiku uö sano, älä kusipäistä ainakaan syytä juomiseen hae, sillä niitä riittää ja viina ei lopu.
Peace man!