MUN (kauriin)

on miehiä joo ja vielä ihanampia – AINA tulee joku joka on ihanampi.

Jäitä hattuun nyt molemmille vaan...ootte AIVAN liian nuoria sitoutumaan.

Kuinka ollakaan, minulla oli sinun ikäisenäsi jokseenkin sama tilanne. Rakastuin elämäni ensimmäistä kertaa, samat taustatiedot, samat horrorskoopit. Täytyy kylläkin sanoa, että suvaitsevainen ja takertuvainen eivät soveltuneet exääni, mutta muuten näyttää kaikki samalta.

Silloin olin lopulta ihan varma, että juttu kestää. Se kestikin monta vuotta. Luulimme kumpikin, että vanhenemme yhdessä. Lopulta kuitenkin oli selvää, että halusimme elämältä eri asioita ja elää ne asiat eri tavalla. Se kirkastui kummallekin vasta vuosien myötä, vaikka toki olimme erilaisia jo aluksi. Yhteiselo ei todellakaan onnistunut enää loppuvaiheessa.

Olen nyt 32. Olen vanhempi ja viisaampi, tiedän itsekin, mitä haluan ja mikä ei sovi. Luulin tietäväni jo 20-vuotiaana, mutta en ihan tiennytkään. Tai ennemminkin en osannut lukea kumppaniani oikein enkä kuvitella tulevaisuutta.

En silloin ajatellut olevani liian nuori, enkä oikeastaan ajattele niin nytkään. Meidän tapauksessamme se ei onnistunut, mutta olen varma, että monen muun tapauksessa se onnistuu. Nyt olen sen verran järkevämpi, että osaan lukea tietyt ennusmerkit. Tietyillä luonteill ei ole yhteistä tulevaisuutta. Näen sen nyt ja olen nähnyt jo pitkään, mutta ei se ollut ollenkaan selvää 11 vuotta sitten.

Jälkiviisas ei voi oikeasti olla. Sillä hetkellä päätös löydä hynttyyt yhteen tuntui enemmän kuin oikealta. Naimisiin ei menty, mutta yhdessä asuttiin väliaikaisten etäsuhteilujen ohella oikeastaan tapaamispäivän yöstä lähtien eroon asti. Ei se kaduta, vaikka monesta muistosta tuleekin yhä vihaiseksi. Jos ei olisi aikoinaan ollut sitä suhdetta, olisi tapahtunut jotain ihan muuta. Mitä lie? En voi tietää. Loppu meni ihan löperiksi, mutta alussa oli paljon hyviä asioita, joita en kuitenkaan heti vaihtaisi pois.

Kiitos kaikille vastanneille:) sain hieman helpotusta ongelmiini...