Ajattelin kysellä onko teillä sellaisia tunteita, että olette jääneet paitsi jostain? Tulin äidiksi 21-vuotiaana, vauva syntyi joulukuussa ja olin juuri aloittanut opinnot Helsingin yliopisossa syksyllä. Kaverit bilettää ja menee, mokailee ja nauraa ja kertoilee biletys-illoistaan. Välillä on sellainen tunne, että jään jostain paitsi.
Nuoret äidit
äippis85
291781
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
itse tulin äidiksi tuossa vuosi sitten, 22-vuotiaana. opiskelut amk:ssa kesken, aion jatkaa niitä nyt syksyllä.
ehdin bilettää omasta mielestäni ihan tarpeeksi ennen raskautumista, kyllä nykyään vähän ketuttaa joskus kun kaikki kaverit mun mies kavereineen on menossa ja ite istuu kotona. ja sillon ku keljuttaa oikein kovasti jää ukko kotiin ja pääsen ite vähän tuulettumaan.
kurjalta tuntuu etenkin silloin ku lapselliset kaverit on saaneet lapsenvahdin ja pyytävät sitten miestäni(aina sitä!!) mukaan ulos. ois kiva jos joskus tajuaisivat pyytää meitä molempia mukaan ja sen verran ajoissa että saatas iteki lapsenvahti hommattua..:(
muutenkin tuntuu että on kaverit nykyään aika vähissä.. ite saa soitella jos haluaa yhteyttä pitää, minnekään ei juuri enää pyydetä ja harvat käy kylässä. vaikka mielellään minä täältä kotoa poistuisin sekä lapsen kanssa että ilman. mut joo, ehkä nuo kaverit ei osaa oikeen ajatella tätä mun tilannetta ku suuri osa heistä on vielä lapsettomia..
taidan siis omistaa elämäni jatkossa ihan vaan pelkästään lapselleni ja alan elää hänen kauttaan:D:D:D!
No en ole mikään party-beibi ikinä edes ollut, mutta jotenkin kun ehti tutustua joihinkin syksyn aikana niin vähän on sellainen olo, että olisi kiva olla mukana joissain jutuissa.
Avomieheni tekee töitä ihan hullusti ja olen tosi paljon kahdestaan tyttömme kanssa. Välillä olen yksinäinen, myönnän.
Minä jatkan heti opintojani kun äitiysloma loppuu ja tyttö menee päivähoitoon. Olen mä silti tosi onnellinen kaikin puolin. Meillä on ihana koti ja kaikki perusjutut kunnossa, sanaharkkaakkin on joskus miehen kanssa..
no ei oikeastaan.välillä ajattelee jos on joku hyvä bändi vaikka soittamassa jossain baarissa et voi kun mäkin pääsisin mut ei ole rahaa jne... sit kaverit selittää et miten oli hyvä bändi.. se kyl välillä harmittaa mut on nuo lapset kuitenkin niin ihania että niitten kanssa aika menee tosi kivasti vaikka välillä pinnaa kiristää.eli en kyl oikeestaan haaveile muusta nyt vaan olen ollut niin kauan kotosalla et odotan innolla syksyä!aikuisopiskeluni alkaa silloin,pääsin kouluun joka on aina ollut unelmissani ja mies saa vuorostaan jäädä kotiin=)
sain esikoisen 17 vuotiaana ja nuorimmaisen 20 vuotiaana.aika paljon kuitenkin loppujen lopuksi tarkemmin ajateltuna olen päässyt näitten vuosien aikana liikkeelle koska mies on kotosalla lasten kanssa mutta välillä kaivataan miehen kanssa myös kahden oloa ja sitä että saataisiin kahden humpsutella=)
Just noi bändijutut minuakin joskus harmittaa.
Toisaalta on sitten niin palkitsevaa nähdä kun oma tytär nauraa uusilla hampaillaan jotain hölmöä. Kaikki on niin suhteellista.
Kaipaan joskus aikuista seuraa ja sellaista keskustelua, pohdintaa ja maailmanparannusta. Mutta onneksi on netti ja voi kirjoittaa tänne ja hienoa saada loistavia vastauksia, kiitos!
Sain ensimmäiset lapseni 19,20 ja 22-vuotiaana.Kavereilla ei ollut vielä lapsia,joten olin hiukan yksin tilanteen kanssa,mutta nyt yli 40-vuotiaana olen todella tyytyväinen ratkaisuun.Olen kahden,kohta kolmen lapsen mummo ja se on ihanaa.Lapsen kasvattaminen aikuiseksi kestää parikymmentä vuotta,sekin pitää muistaa.On ihanteellista,jos nuoret vanhemmat saavat joskus lapsenhoitoapua(kunhan muistavat että päävastuu on aina vanhemmilla).Siksi joskus menenkin hoitamaan lapsenlapsia,että vanhemmat pääsevät käymään elokuvissa,ulos syömään tms.
Et tiedä kuinka tuntuu hienolta kuulla tuollaista! Kaikki ystäväni ihmettelivät kun halusin pitää lapsen ja alkaa perheen vaikka oltiin tunnettu niin vähän aikaa mieheni kanssa.
Meillä ainakin lapsi on yhdistänyt meitä ja syventänyt kaikkia tunteita. Hankalaakin on ollut, tietysti ja pinna kiristyy joskus katkeamispisteeseen. Rakkautta riittää kuitenkin ja heittipä tuo hölmö taiteilija-hunsvotti ajatuksen toisesta lapsestakin :)
Minä en ole nuori äiti, vaan luullakseni aika keski-ikäinen ensisynnyttäjä. Minulla on ihana mies ja puolivuotias tyttö, enkä vaihtaisi elämääni mihinkään.
Minä lähden ensi syksynä opiskelemaan yliopistolle ja vauva jää vuodenvaihteeseen saakka kotiin isänsä kanssa. On minullakin ollut joskus semmoinen olo, että voi vitsit kun kaverit pääsee sinne ja tänne (useimmat ystäväni ovat lapsettomia) ja minä joudun järjestämään asiat moneen kertaan ennen kuin voin lähteä minnekään. Baariin tai terassille olisi kivaa lähteä, mutta olen koko ajan niin fyysisesti väsynyt, etten jaksa valvoa.
Se minua harmittaa erityisesti, kun kaverit eivät ymmärrä, kuinka tärkeää minun on pysyä aikatauluissa! Jos olemme sopineet tapaamisajankohdan, niin se ei voi yhtä äkkiä muuttua minulla tuntia myöhäisemmäksi. Silloin kuviot voivat olla jo aivan toiset.
Lisäksi se minua joskus kaduttaa, etten opiskellut tehokkaammin raskausaikana ym. sillä nyt opintojen tekeminen päiväsaikaan on silkka mahdottomuus. Toisaalta nyt aloitan kuudennen vuoteni yliopistolla, ja olen tehnyt saavutettuihin opintoviikkoihin nähden tosi paljon hommia. Mutta kun haluan opiskella monia aineita... Eli joskus yön pimeinä tunteina on käynyt mielessä, että pitikö tuo lapsi tähän elämäntilanteeseen väkisin tehdä. Silti iloitsen vauvastani joka päivä enkä vaihtaisi elämääni.
Halusin vain sanoa sulle, että koskaan elämässä ei ole täydellinen aika lapselle. Jokainen aktiivinen ja elämästä kiinnostunut ihminen keksii aina itselleen uusia ja uusia virikkeitä, olipa lapsi tai ei. Enkä usko, että se on iästä kiinni. Näethän, että minäkin pähkäilen joskus "elämätöntä elämää", vaikka täytän tänä vuonna 28.
Tsemppiä ja iloa opiskeluun! Ehkä me mammat saadaan itsestämme syksyllä sen verran irti, että mennään vaikka vanhalle avajaispippaloihin. Ja tiesit kai, että Vironkadulla on HYY:n lapsiparkki, jonne voi jättää yli puolivuotiaan muutamaksi tunniksi parina päivänä viikossa. Itse en ole parkkia vielä testannut.
harmittaa täälläkin että kaverit ei aina ymmärrä! minun kavereista kaikilla on lapsia,melkein mutta hepä saavatkin lapsen likan vaikka joka päivä ja heile ei ole ollenkaan ongelma jättää lasta hoitoon toisin kuin taas minulle ja miehelleni.aina tuntuu haikealta jättää lapset "vieraamman" ihmisen kanssa enkä sitä mielelläni teekkään siksi kaverit ei ymmärrä eivätkä he ymmärrä että me ei voida mieheni kanssa lähteä yhtäkkiä extempore reissuille koska rahaa ei välttämättä aina ole vaan pitää jo hyvissä ajoin suunnitella ja laskea budjetti.kaverit saattavat suuttua jos asiat yhtäkkiä peruuntuvat tai ei voidakaan enää yhdentoista aikaan illalla lähteä esim.makkaran paistoon koska olen aika tarkka lasten uni rytmeistä.ainoat jotka tilanteeni ymmärtävät ovat lapseton serkkuni ja lapseton esikoisen kummi=)
Koskaan en mikään bilehile ole ollut, ei ole kiinnostanut sellainen ikinä. MInua ei nuo baaristeluhommat niinkään harmita vaan harrastukset joihin en voi ottaa lastani mukaan. Eikä aina saa lapsenvahtiakaan..
Joskus tuntuu että jotain jäi kokematta ja näkemättä, mutta siltä se varmaan tuntuisi ilman lastakin tai jos olisin lapsen myöhemmin hankkinut.
Lapsuus on todella lyhyt. Esim. 3 vuotta menee hujauksessa. Lapsuus on väliaikaista...tämä hetki.
Olen aina ollut kauhea rämäpää, tehnyt asiat aina vähän eritavalla, tai niinkuin olis toivottavaa. En osannut yhtään pysähtyä tai rauhoittua, reissaamista ja biletystä ja mokailua yms. Välillä piti käydä vähän ottamassa lepoakin. Ei ole varmasti YHTÄÄN MITÄÄN, mikä olisi jäänyt hampaan koloon että olisi pitänyt tehdä tai elää ennen lasta. En kaipaa entistä elämääni, mutta en kadukkaan.
Biletys elämä on loppupelissä todella tyhjää! Se kuulostaa hirveän hauskalta, vaikkei ole. Itse kertoilin omia juttujani ja muut nauroivat että miten aina sinulla on noin hauskoja reissuja ja aina sattuu jotain. (Minä itkin sisältä päin omaa tyhjää merkityksetöntä elämääni) Henkisesti rasittavaa ja masentavaa pitemmän päälle. En ikäpäivänä vaihtaisi elmääni mihinkään muuhun.
Harvoin kun käy niin on varmasti tuplasti hauskempaa.
ei kylläkään harmita. Meillä on kaksi lasta joista ekan sain 18v, mainittakoon, että iästä huolimatta olin kyllä jo ehtinyt maistaa sen bilepolun tarpeekseni, eli sen puolesta ei kyllä voi sanoa että harmittais. Kyllä sitä ehtii vielä tehdä vaikka mitä ja nyt on tullut aika paljon muita juttuja kehiin. Tykkään olla juuri näin.
Omiin tunteisiin on aina oikeus, mutta 21v ei ole mikään nuori äiti.
itse tulin äidiksi ensimmäisen kerran 19 vuotiaana, enkä todellakaan tunne jääväni mistään paitsi. Eilen oltiin mieheni kanssa baarissa todella pitkään aikaan, huomasin jo muutaman tunnin jälkeen että hauskempaa olis kotona ollut. Joskus toki haluan hengähtää ja viedää lapset mummolaan, baarin sijaan sitten mennään vaikka elokuviin mistä minä ainakin itse saan paljon enemmän irti kuin baari-illasta
Niin kai se on vähän suhteellista, mikä on nuori mikä ei. Itse ainakin koin olevani nuori äiti 21-vuotiaana.
Mutta nyt tämä perhe lähtee ulos kävelylle kun tuo mieskin on maisemissa välillä :). Onkohan täällä muita helsinkiläisiä äitejä paljon?
Moi! Mä olen ja opiskellaan samassa yliopistossa. Missä tiedekunnassa opiskelet? Minä valmistun pian käyttäytymistieteellisestä tiedekunnasta luokanopettajaksi, ja sitten minulla on vielä sivuaineoikeus humanistiseen tiedekuntaan. Eli alan pyöriä syyskuusta alkaen täysipäiväisesti päärakennuksella.
helsinkiläinen äiti.
En ole enää nuori kuin mieleltäni (33 v.), enkä opiskele yliopistolla,
mutta asun keskustassa eli hengailen kulmilla aika paljon ;-)
Täällä samoin mies tekee melkein liikaa töitä, tänäänkin ollut koko päivän toimistolla :-(
Elämä jota vietin ennen lapseni syntymää oli tyhjää,masentavaa ja merkityksetöntä:( Monesti itkin känniiltojen mokauksia monta viikkoa. Se oli minulle henkisesti raskasta
Tuntuu siltä, että tuo "nuoren" äidin käsite jatkuvasti kasvaa ja kasvaa.. kohta varmaan kolmekymppisetkin ovat "nuoria" äitejä..!
En ole ikinä ymmärtänyt tuota johonkin tiettyyn ikään kuuluvaa kuviota, siten että kaikkien muka pitäisi elää se samalla tavalla. Itseäni alkoi baarielämä kyllästyttää jo 18-vuotiaana..! Kotoa olin muuttanut jo 15-vuotiaana. Ihan tarpeeksi siinä oli ehtinyt olla ja mennä.
Suurin osa noista bilettäjistäkin yleensä haaveilee siitä, että olisi jotain muuta tekemistä kuin olla, mennä ja sekoilla. Se on pitemmän päälle erittäin tylsää, kun mikään ei ole pysyvää eikä ole ketään kenen kanssa viettää rauhallista koti-iltaa.. Okei, toki jotkut tykkää bilettää jatkuvasti ja olla ikisinkkuja. Itse taas toisaalta en koe, että lapsi olisi mitenkään biletyksen este, tosin minulle se ei tarkoitakaan joka viikonloppuista kännäilyä.
olen 22 ja poika syntyi ollessani 21..
Välillä kieltämättä tuntuu että ois kiva voida lähteä kavereiden mukana sunnuntai kaljalle ja tulla kotiin sitten kun huvittaa..välittämättä siitä että a)ei voi olla myöhään kun seur aamuna pitää olla pojan kanssa
b)ei voi juoda paljoa samasta syystä..
Ja nyt kun on tv auki ja siellä puhutaan kesäfestareista..haikailen sitä kun sai lähteä festareille, pakata reppu täyteen siideriä ja pukeutua hölmösti ja vaan bilettää... Kyllä noita "ah, voisipa vielä"-tunteita välillä tulee, vaikka minäkin ehdin viettää 14 v. asti tuota hurjaa nuoruuttani..enkä voi kyllä sanoa että kaduttaisikaan mikään...
Mutta kyllä se vaan niin on, että kun lähden bilettämään kavereiden kanssa(olen muuten ainoa kaveripiiristämmä kellä on lapsi)niin väsy iskee siinä 00-01 aikaan...tai jos ehdotetaan että lähtekää risteilylle kavereiden kanssa..(esim lapsen mummi ehdottaa, ottaisi lapsen hoiviinsa yöksi)niin ei..en voi kuvitella olevani erossa lapsesta niin pitkään ja viel' herran jestas laivalla joka voi vaikka upota tai missä ei ole kenttää jos jtn sattuu :)
Ja joskus kun kaverit pyytää ja ois mahollisuus lähteä, niin en lähde...kun ei tee mieli(tai ei ole rahaa)..
ja kun muistelen viimeistä festarireissuani kaksi vuotta sitten, niin ei mulla kyllä kauheen hauskaa ollut...oli sellanen fiilis että joo, nää on jo nähty.. :)
Välill tulee kyl olo että kaipais jtn meininkiä taas mutta kun muistelee niitä aikoja ihan oikeasti, millaista se oli, niin ei se nyt niiiiiin kivaa ollutkaan...en mä kyllä vaihtais tätä perheellisen elämää bilettäjän elämään.. :)
Minä sain lapseni 20-vuotiaana. Silloin aikas moni tuli päin naamaakin sanomaan, että minkäs vahingolle voi.. Olen kuulemma niin nuori äiti..
Omalle äidillenikin oli tultu sanomaan, että tyttärelles oli kuulemma semmoinen vahinko käynyt..
Niin no suunniteltua oli ja erittäin toivottua.
Minä olen erittäin nuoren näköinen, minua veikattiin 3kk aikaa 15veeksi=O
Nykyään kai mielletään meidät 20-23v synnyttäjät nuoriksi, kun yhä useammat hankkivat lapsia vasta lähempänä kolmeakymppiä..
Minä olin töissä baarissa 18-vuotiaana, olin plokkaaja ja baarimikko ja täytyy kyllä sanoa ettei paljoa huvittanut sitten lähteä työpaikalle vielä kännäämään..
Että kait se minäkin sain tarpeekseni jo 18veenä, kun eipä siellä kapakoissa nykyään tule hilluttua.
Minusta ei ole mitenkään tavoiteltavaa, että nuori muuttaa pois kotoa jo 15-vuotiaana. Ainakaan minä en olisi ajamassa vielä tuossa vaiheessa jälkikasvua maailmalle, sillä tuolloinhan ihminen on lähes lapsi! Muistan, että ollessani lukiossakin noin 16-19-vuotiaana tarvitsin todella paljon vanhempieni ja kodin tukea, ja mieluusti vanhempani sen minulle antoivat. Muutin omaan asuntooni vähän jälkeen ylioppilaskirjoitusten, ja aika oli oikein sopiva.
Minua ärsyttää, että nyky-yhteiskunnassa toitotetaan sitä, kuinka lasten täytyy itsenäistyä. Suurin piirtein 10-vuotias ei saisi enää tarvia äitiä ollenkaan. Ainakin minä haluan seurata lapseni elämää ja kehitystä mahdollisimman kauan, koska sellaisen olen mennyt hankkimaan. Haluan, että hän voi keskittyä kasvuunsa ja kasvutehtäviinsä sekä tietysti koulunkäyntiin kaikessa rauhassa ilman, että hänen täytyy alkaa ottaa vastuuta elämästään (talous, huusholli ym.) liian aikaisin. 15-vuotiaana ihminen ei ole suinkaan vielä kypsä itsenäiseen elämään. Vielä teinivuosina tapahtuu lapsen kehityksessä niin kiinnostavia asioita, että toden totta haluan elää sen kaiken lapseni kanssa.
Omasta nuoruudestani muistan railakkaimpana aikana juuri lukiovuodet ja ylioppilaskesän, kun elämä oli kuitenkin niin huoletonta. Äiti osti kaapin täyteen ruokaa ja pesi pyykkiä, ja isi saattoi piffata vähän bensarahaa, ettei tarvinnut viimeisiä kesätyörahoja tuhlata. Siinäpä juostiin ympäri kaupunkia ja tultiin kotiin reilusti baarien sulkemisajan jälkeen. Nautimme elämästä! Eikä tämä kaikki tehnyt minusta kuitenkaan millään tavalla vastuutonta tai hemmoteltua yksilöä, vaan olen mielestäni erittäin vastuullinen perheenäiti ja vaimo.
Kaikkien kotiolot eivät ole sellaiset, että siellä voisi asua ja voi olla pakottavia syitä muuttaa pois kotoa heti kun mahdollista.
En itsekään haluaisi, että tyttäreni muuttaisi kotoa pois yläasteen jälkeen, tosin opinnothan saattavat ehkä vaikuttaa siten, että joutuu vaikka viikot asumaan koululla mutta kotona saa olla ja saa olla lapsi niin kauan kuin haluaa.
Mulla siinä kyse ollut mistään itsenäistymisestä, tai oli siltä osin kun oli pakko.
Mutta kannattaisi muistaa, että joku tulee 21-vuotiaana aikuiseksi ja on elänyt sitä aikuisen elämää jo useamman vuoden, sen sijaan kun joku toinen 21-vuotias kenties vasta on muuttanut pois kotoa eikä voisi kuvitellakaan perustavansa vielä omaa perhettä. Siltä osin se ikä ei aina kerro kaikkea..
paitsi juuri mistään:) ehkäpä kaverisi ajattelevat samalla tavoin jossainvaiheessa ainankin;) kun sinulla lapsi ja heillä ei..
minäkin olen 24 vuotta:) ja viimesilläni raskaana en ikinä ole ollut mikään "bailaaja" muutenkaan kyllä joten ainankin itse on sitämieltä että mitään ei ole tullut menetettyä:D
koe jääneeni mistään paitsi! sain tyttöni 21vuotiaana. sitä ennen olen tosiaankin bilettänyt,mokaillut ,koheltanut ja sekoillut=) olen tosiaan elänyt täysillä=) ja elän vieläkin,en ole käynyt baarissa kuin 3kertaa (tyttö nyt 1v6kk) ei mun tartte,mulla on niin ihanaa ukkoni ja lapseni kanssa=)puuhaa riittää,ulkoillaan ,leikitään, käydään kylässä yms.. mun mielest kannattas miettii kuinka ihana se oma lapsi on yms..eikä miettii mitää kavereitten juomis juttui!
En oikein ole ikinä ymmärtänyt sitä miksi juominen ja rellestys liitetään melkein aina siihen, että silloin ihminen viettää oikeata elämää?! Sain ensimmäisen lapseni 19-vuotiaana ja tämä toinen syntyy kun olen 21 v. Silti koen eläväni oikeaa ja aitoa elämää.. Toki elämääni kuuluu velvoitteet lapsista ja ehkei se ole yhtä vapaata kun ilman lapsia, mutta en tosiaan koe ettei minulla olisi elämää. No aikuisia kontakteja kaipaa varmaan jokainen, joka viettää aikaansa pääasiassa kotona, mutta muuten minulle tämä koti- ja perhe-elämä on oikeaa elämää.. :O
Eniten nuorena äidiksi tulossa minua on ärsyttänyt se, että tuntuu että saa aina selitellä miksi minulla on lapsi(a). Aina saa olla perustelemassa miksi on halunnut lapsia tähän elämänvaiheeseen. Sitä en jaksa ymmärtää.. Itsekään en vaadi selityksiä niiltä, jotka tekevät lapsensa vasta 30 kymppisinä ja yli, mutta tuntuu, että itse olisi jatkuvasti selitysvelvollinen muille. Outoa!
Äitiyslomien ja hoitovapaiden jälkeen aion jatkaa opintojani joko amk:ssa tai yliopistossa (en ole vielä päättänyt missä). Mutta minä en ainakaan koe äitiyden myötä jääväni paitsi mistään. Jos joskus harvoin haluan viihteelle niin lapsilla on isä sitä varten joka hoitaa. Mutta sellainen tarve iskee hyvin harvoin..
Oma tietoinen valintani oli tehdä lapset tähän väliin, joten en suostu valittamaan osaani. :)
Miksi muidenkaan siis pitäisi säälitellä sitä, ettei minulla (muka) ole elämää.. Koska minusta baarissa riekkuminen ei ole sitä elämää, mitä haluan viettää tyyliin joka viikonloppu.. Joillekin se voi ollakin, mutta silloin kannattaisi varmaan siirtää lastenteko hamaan tulevaisuuteen. Kiva kuulla, että on näinkin paljon nuoria äitejä täälläkin palstalla.. Sori sekavaa sepustusta..!
ja aluksi otti päähän kun ei voi enää mennä ja bilettää, mutta nyt tähän on jo tottunut poika 5kk.
Kerran pari olen käynyt baarissa, mutta sillon kun poika oli 3kk en jaksanut olla kuin hädin tuskin puoleen yöhön. Sitä kumminkin mietti yö syöttöjä jne ja päättää lähetä nukkumaan :)
samassa iässä olen äidiksi tullut. Menot oli menty ja juhlat juhlittu vaikka eka lapsiperhe olimme tuttavapiirissämme. Ammatit molemmilla taskussa ja vakituiset työpaikat, asunto mallillaan jne. Eli aika eri tilanne kuin sinulla..
Ei ole kaduttanut ei koskaan harmittanut enkä luule jääneeni mistään paitsi. Moneen pääsi vauvan kanssa mukaan, kapakkaillat oli ainoa johoon ei, mutta niitä ei koskaan kaivannutkaan. Muukin porukka alkoi seurata esimerkkiä ja asettua aloilleen kuka mihinkin ja mitenkin, mutta vähitellen ja alkoi uudet jutut jauuusu elämänvaihe kaikilla.