Olen kirjoitellut bio-sivuille joten en kirjoita kaikkea samaa tänne, mutta kaipaisin neuvoja yhdestä tapauksesta.
Poikani on perhekodissa, meni maaliskuussa, lomat 3vk:n välein 6,5h meillä kotona, isän luokse ei ole vielä päässyt. Päihteistä ei ole kyse vaan koulu kävi mahdottotaksi. Odotamme pääsyä as-tutkimuksiin. Poika 9-v.
Lauantaina poika kieltäytyi menemästä takaisin. Työntekijä ei vienyt väkisin. Perhekodin vanhemmat tulivat hakemaan. Poika telkesi itsensä vessaan, ovi irroitettiin saranoilta, kiedottiin mattoon, ei rauhoittunut, lopuksi vietiin autoon jolloin "isä" painoi poikaa niskasta päätä polviin kun hän istui takapenkillä. Lapsi huusi: en saa happea, jolloin "äiti" käski "isää" päästämään irti. Itse seisoin auton ulkopuolella ja huomasin lapselta tulevan verta nenästä. Olen yrittänyt soittaa sinne tänään monta kertaa, ei vastata.
Miten teitä on neuvottu tekemään tälläisissä tilanteissa? Oletteko saaneet koulutusta? Missä menee raja kiinnipidossa? Onko teitä opastettu miten sairaita lapsia käsitellään?
Aika paljon kysymyksiä. Jos edes muutamaan saisin vastauksen. Rehellisiä mielellään ilman haukkumista, kiitos.
Kiitoksia etukäteen.
Poikani on perhekodissa, meni maaliskuussa, lomat 3vk:n välein 6,5h meillä kotona, isän luokse ei ole vielä päässyt. Päihteistä ei ole kyse vaan koulu kävi mahdottotaksi. Odotamme pääsyä as-tutkimuksiin. Poika 9-v.
Lauantaina poika kieltäytyi menemästä takaisin. Työntekijä ei vienyt väkisin. Perhekodin vanhemmat tulivat hakemaan. Poika telkesi itsensä vessaan, ovi irroitettiin saranoilta, kiedottiin mattoon, ei rauhoittunut, lopuksi vietiin autoon jolloin "isä" painoi poikaa niskasta päätä polviin kun hän istui takapenkillä. Lapsi huusi: en saa happea, jolloin "äiti" käski "isää" päästämään irti. Itse seisoin auton ulkopuolella ja huomasin lapselta tulevan verta nenästä. Olen yrittänyt soittaa sinne tänään monta kertaa, ei vastata.
Miten teitä on neuvottu tekemään tälläisissä tilanteissa? Oletteko saaneet koulutusta? Missä menee raja kiinnipidossa? Onko teitä opastettu miten sairaita lapsia käsitellään?
Aika paljon kysymyksiä. Jos edes muutamaan saisin vastauksen. Rehellisiä mielellään ilman haukkumista, kiitos.
Kiitoksia etukäteen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Haluaisin vielä tietää, että mitä sinä teit tai sanoit pojalle? Teillähän oli aikaa keskustella ennekuin perhekodin vanhemmat tulivat paikalle, työntekijän lähdettyä.
Mitä poika sanoi sinulle syyksi, oliko teillä keskustelu yhteys?
Sinänsähän lapsi ei pääse loukkaamaan itseään eikä muita mattoon käärittynä, mutta kun on kyse vain 9v., niin aika tylyltä kuulostaa. Verta nenästä tulee aika helposti, toisilla pienestäkin kolauksesta.
Mitä muuta sinusta tilanteessa olisi voitu tehdä?
Olisiko poika lähtenyt rauhoittelulla, keskustelemalla?
Lähdetettävähän se kuitenkin oli.
Sinulla on varmasti tosi kurja olo ja epätietoisuus vaivaa. Kummallista ettei puhelimeen vastata. jatka yrittämistä ja ota sosiaalityöntekijään yhteys huomenna.
Poika vain jankkasi ettei halua lähteä kokoota mihinkään. Yritin suostutella ja kerroin samalla että tulemme ke isän kanssa perhekodille sopimaan kotilomista kun kesäloma alkaa. Ei se auttanut. Poika oli sängyn alla piilossa.
En koskaan ole sanonut/luvannut pojalle mitään mitä en voi pitää. En halua sekoittaa lapsen päätä.
Se vain tuntui ja näytti kauhealta koko tilanne. Mielestäni perhekodin "isä" oli liian kovakourainen ja huomasin hänen olevan todella hermostunut ja hän tärisi. Mutta "äiti" oli rauhallinen ja asiallinen. Kiitos hänelle.
Minustakin "isä" kuulosti kovakouraiselta näin nuoren lapsen kanssa, ehkä rauhoittelu olisi ollut paikallaan. Kuitenkin tuntuu myös siltä, että lapseen ei olisi tehonut mikään muu kuin "pakottaminen". Mielestäni lapselle ei voinut antaa periksi, mutta kun ei lasta tunne on vaikea ajatella mikä olisi toiminut.
"isä" ilmeisesti pelkäsi auktoriteettinsä puolesta ja siksi päätyi tälläiseen ratkaisuun. Kuitenkin olisi hyvä jos saisit perhekodin vanhempien kanssa käytyä tämän asian läpi ja ilmoittaa oman kantasi tilanteeseen ja hekin voisit kertoa miksi näin tekivät.
sessanne kuinka as, adhd jne lapsia ja nuoria käsitellään, hoidetaan ja kasvatetaan?
Miten sinä reagoisit,
jos näkisit kerrotun tapahtuman, missä biologiset vanhemmat
kohtelisivat, kuljettaisivat ja käärisivät mattoon
(mm. happea huutavaa, verta vuotavaa...) jne lasta?
Pridessa vain raapaistaan pintaa siinä kuinka erikoislapsia hoidetaan. Sijaisperhe pyritään valitsemaan niin että juuri se perhe pystyisi vastaamaan lapsen tarpeisiin. On perheitä missä vanhemmat ovat kouluttautuneet erikoislapsiin ja varsinkin perhekodeissa on töissä sopivan koulutuksen saaneita, ainakin pitäisi olla. Lisäkoulutusta on tarjolla sitä tarvitseville ja yhä useammin sijoitetaan juuri lapsia joilla on jokin diagnoosi tai on tutkimuksen alla.
Se on totta että esim. adhd-,asperger yms. lapsiin ei useimmiten tavalliset "kasvatusmenetelmät" toimi.
Kyllä minä tiedän perheen jossa oma lapsi (autistinen) on kääritty mattoon tämän saadessa raivarin, lapsi oli jo niin koookas, että vanhemman ja lapsenkin turvallisuus oli vaarasssa.
Asioissa on aina vähintään kaksi puolta ja tuomitakaan ei voi jos ei tiedä kaikkea.
Aikaisemmin jo kirjoitin, että tämän ikäisen (9v) ollessa kyseessä toiminta tuntui liioitetulta.
Miksi "lähdettävähän se kuitenkin oli"??? Missä menee rajat päätöksissä pysymiselle? Ei näköjään missään: Lasta ei kuunnella hyvällä eikä kiukulla; ei ollenkaan. MIKÄ olisi ollut väärin, jos lapsi olisi saanut olla kotona esim maanantaihin, jolloin saa tavoitettua lääkärin ja sos.työntekijät ja lapsen ja äidin asianajajan? Em tilanne oli väkivaltaa lasta ja sen nähneitä kohtaan. Empatiaa ei ainakaan ole tuolla isykällä, eikä kykyä toimia kasvatus- tai hoitoalalla.
ja tutkimuksiin ei ole muuta kuin yksityiseltä lääkäriltä lähetetty lähete tutkimuksiin paikalliseen sairaalaan. Eli lapsen terveydenhuollon tutkimukset ovat kesken.
Lapselta puuttuu asianmukainen diagnoosi ja sen myötä kaikki hänelle k o t i o l o i h i n "normaalisti" kuuluvat ja tarjottavat
yhteiskunnan palvelut terapioineen kaikkineen.
Lapsen kaltoinkohtely ja pahoinpitely on aina rikos,
tehtiin se sitten kotona tai sijaishuollossa.
tapauksessa myös se kolmas;
lapsen kokemus ja näkemys koko häntä koskevasta asiasta.
Ja varsinkin nyt lapsen ollessa sijoitettuna
kuinka sijaispaikka häntä kohtelee inhimillisenä ja tuntevana ihmisenä
erilaisissa, vaativissa ja lapsen kannalta todella vaikeissakin tilanteissa.
Miksi käytät itsestäsi nimeä bioäiti? Sellaisia ei ole? On vain lapsen oikeat vanhemmat ja sijaishoitajat.
Älä anna sijareille "jalansijaa" kutsumalla itseäsi tuolla arvoa alentavalla nimellä, jooko?
Etkö voisi ottaa poikaa kotiin. Tuollainen lähtö on todella kyseenalainen.
Onko sinne perhekotiin niin pitkä matka, ettet voisi itse viedä lasta?
Kerro pojallesi joka tilanteessa, että rakastat häntä ja haluat hänet takaisin kotiin! Kerro myös, että tämä on VÄLIAIKAINEN ratkaisu.
Jos suinkin mahdollista, niin vie itse lapsi ensikerralla pk.
Tällaista kohtelua ei saa äitinä sietää.
Laita RAJAT perhekodin touhulle! Usein he purkavat aggressionsa viattomaan lapseen (varsinkin ukot) ja se sinun äitinä on estettävä.
Älä anna enää koskea lapseen vaan aloita puhumalla vaikka etukäteen, kuinka kauan vielä olette kotona yhdessä ja sitten pitää lähteä. Yritä puhumalla selvitä seuraavasta kerrasta ja korosta KOKO AJAN pojallesi, että erillään asuminen on VÄLIAIKAISTA!!
Muista: Sinä olet lapsesi ainoa ÄITI, jota poika rakastaa!! Arvosta itseäsi, älä suostu nöyristelemään perhekodin tai sossujen edessä!
He eivät ole YHTÄÄN parempia lapsesi hoitajia, voi olla toisin päin. Jaksamista ja voimia!
Itke paljon, kun poikasi on lähtenyt. Se helpottaa omaa tuskaasi!
Se bioäiti tuli vain ensimmäisenä mieleen kun aloin kirjoittamaan tälle palstalle.
Kyllä poika tiesi koska tullaan hakemaan, katseli kelloa aika usein.
Perhekotiin on 25km mutta minulla ei ole autoa.
Pelkään jos puhun väliaikaisesta asumisesta ja käykin niin että en saakkaan poikaa takaisin niin silloin olen valehdellut pojalleni ja sitä en halua tehdä. Poika tietää että rakastan häntä, olen myös sanonut sen usein. Olen myös kertonut että et ole paha vaan sinulla on synnynnäinen sairaus ja et voi käytöksellesi mitään. Poika pelkää hepuleita itsekkin ja yleensä ne tulevat ns. vaikeissa/patti tilanteissa.
Mitä itkuun tulee olen itkenyt joka kerta kun poika on palannut perhekotiin päivälomalta. Vaikka olemme eronneet isän kanssa olemme usein puhelinyhteydessä kuten eilen. Itkin koko puhelun ajan kun kerroin illan tapahtumat.
Olen monesti miettinyt hakevani pojan pois sieltä mutta samalla olen pelännyt "vanhempien" reaktiota/käytöstä. Haettaisiinko poika pois poliisien voimin, vietäisiinkö pahimmassa tapauksessa kaikki lapset??? Miltä pojasta tuntuisi kun väkisin taas vietäisi???
kauhistuin kun luin kertomuksesi, tuntuu että osaisit paremmin hoitaa poikasi kuin nuo kauheat "ammattikasvattajat", eikö heillä ole aavistustakaan miten lapsen saa neuvottelemalla mukaan? tuonikäiseen tehoaa parhaiten palkitseminen, varmasti olisi jokin porkkana jolla pojan saisi tottelemaan ilman noin räikeää vakivaltaa? Lisäksi olen sitä mieltä että ei ole välttämätöntä noudattaa sossunmääräyksiä, sijarit voivat hyvin joustaa ja antaa lisäaikaa ilma seuraamuksia, kyseessä ei ole sentään mikään vankikarkuri vaan pieni poika!
Toniakin tiedoissa oli, että olet kotiäiti ja hoidat viittä lasta kotona. Ilmeisesti pulmia pojan kanssa on ollut, kun sijoitettu tilapäisesti perhekotiin??? Viiden lapsen hoitaminen on rankkaa varsinkin yksin, tai jos on jo uusperhe. Miksi poika oireilee ja miksi on perhekodissa? Miksi on noin lyhyt kotiloma, onko lapsen kotiloma laukaissut vastentahtoisuuden lähteä takaisin sijaiskotiin. Jos lapsella on vaikeaa ja oireilee olisi varmaan hyvä rauhoittaa tilanne ja jättää kotilomat kesälle. Perhehoitokodin vanhemmat ovat olleet ehkä neuvottomia ja isä ottanut käyttöön ohjeet jotka on tarkoitettu hiukan suuremmille lapsille. Eikös mattoon käärimistä käytetä, ettei lapsi pysty vahingoittamaan itseään tai muita.
Ikäviä juttuja, mutta pääosa lapsen käyttäytymisestä saattoi olla dramaattinen esitys ja kohdistettu äidille. Tuli mieleen onko perheessä pikkusiskoja ja veljiä talossa hän saattaa kokea saavansa liian vähän huomiota ja käyttäytyy siksi kuten käyttäytyy. Koko oireilu koulussa ja kotona voi olla mustasukkaisuuttaa eikä välttämättä mitään neurologista. Nykyään kaikki asiat medikalisoidaan ja heti haetaan diagnoosia ja lääkitys. Kaikella on kaksi puolta ja nyt täällä käsitellään vain yhtä. Sitä ihmettelen, ettei siellä perhekodissa ole vastattu puhelimeen. Yleensä lapsi rauhoittuu tällaisten jälkeen ja elämä jatkuu.
tutkimuksiin? Mutta tutkimus jäi kesken ja poika sijoitettiin, koska ei annettu mahdollisuutta oikean diagnoosin saamiseen.
Aspergeriin ei ole olemassa lääkitystä niin, että turha tuoda nyt tuollaista näkökantaa tähän. Ja nimenomaan as-oireyhtymää ei saa jättää huomioimatta, koska se johtaa nimenomaan tällaiseen lapsen väärään kohteluun. Koko huostaanottoa ei olisi tarvittu kun tutkimukset olisi viety loppuun, mitä koulussa jo suositeltiin ja oikea dg olisi varmistunut.
Tuohan se on se tyypillinen sijarin asenne, että kun lapsi oireilee, niin kotilomat pois!!!!!!!
Voi taivas! Lue tuo yläpuolella oleva kirjoitus tämän päivän Helsingin Sanomista. As-lapsi oireilee erittäin voimakkaasti pelkästään äidistä ja tutusta ympäristöstä erottamiseen, koska ne ovat hänelle elinehto selviytymiseen!
Kotiloma on lyhyt nimenomaan sen takia, koska sijareilla ei ole oikeaa tietoa, miten poikaan pitäisi suhtautua ja he luulevat äidin vesittävän heidän sääntöjään. Näin muistan Toniakin kirjoituksista.
Lapsi kotiin!
Oikea dg ja kuntoutussuunnitelma lapselle!
Perusopetuslain mukaiset tuet lapselle kouluun!
Mitään huostaanottoa ei tarvita tässä tilanteessa, eikä yhdessäkään muussa vastaavassa tilanteessa neurologisten oireyhtymien kohdalla.
Minulla on viisi lasta mutta vanhin on täysi-ikäinen, asuu ulkomailla.
Hieman taustatietoa pojasta: Syntyi keskosena (32,2) teratooma kaulalla, leikattu 2vk:n vanhana. Rampattu sairaalassa jälkitutkimuksissa 5v ja syöty lisäkilpirauhashormoonilääkettä. 3-v tarkastuksessa huomattu ensimmäisen kerran omaehtoisuus. Yritetty päästä tutkimuksiin jo 4v. On oltu kriisijaksollakin 2,5vk jolloin puhuttiin aspergeristä. Joten ei ne neuronpuolen jutut ole tuulesta temmattuja. Dg jakson jälkeen oli määrittämätön käytöshäiriö jolloin hain Hemon lastenneurolääkäriltä lähetteen as-tutkimuksiin. Hän muuten totesi että aivan selvä as-tapaus. Niin kauan kun tutkimukset ovat kesken ei poikaan voida soveltaa muuta kuin "taviksen" sääntöjä.
paljon on jo lapsi joutunut pienen elämänsä aikana kokemaan. Yksin tuollaiset sairaalakokemuksetkin saattavat vaikuttaa myöhemmin käyttäytymiseen, mutta jos lisäksi vielä joku sairaus, niin aivan liian jyrkältä toiminnalta tuntui toi "ammattilaisisän" touhu.
Meillä on vaan ihan tavallinen sijaiskoti ja sijarin aivot ja sydän, joten luulen etten olisi pystynyt lasta väkisin kodistaan mukaani raastamaan. Siinä ei nyt nähty lapsen hätää mielestäni ollenkaan, vaan lähinnä hänelle näytettiin paikkaa ja sitä kuka määrää. Lasta ei siis taaskaan kuunneltu.
Olen pieniä poikkeuksia tehnyt vanhempien pyynnöstä muutoinkin, ilman että lapset olisi kiljuen niitä vaatineet. Sossuihin kun ei vkonloppuna saa yhteyttä, niin olen ottanut omalle vastuulleni pienet lisäajat ja paluuaikataulujen muutokset. Olen ensin jututtanut lapsia ja kysynyt, että onko se myös heidän toivomuksensa ja varmistanut, että kaikki on ok. Ei omien vanhempien tapaamisissa voi olla noin tiukkoja rajoja.
Ei kai lapsesi ollut kotonaan minkäänlaisessa vaarassa, että olisi pitänyt kiireellä saada pois. Olisitko itse kuitenkin toivonut, että olisivat joustaneet ja antaneet lapsen jäädä, vai oliko muita ongelmia?
Mielestäni olisivat hyvin voineet joustaa ja sitten maanantaina uudet keskustelut ja tilannekartoitukset sossun kanssa, jossa olisi myös kuultu lasta.
Jos et vielä ole sossulaan soittanut, niin soita mahd. pian ja hommaa lapsesi kotiin, jos sulla on mahdollisuus häntä kotona pitää.
niin, niin aiheeton ja turha! Ehdottomasti olisi pitänyt viedä tutkimukset loppuun, koska as-dg:n jälkeen koko tilanne olisi muuttunut ihan toiseksi! Ja Toniak sanoi, että edes hänen väsymisestään ei ole kyse, vaan lapsen kouluongelmien takia tehdystä älyttömästä huostaanottopäätöksestä - kesken tutkimusten.
Ja nimenomaan as-lapsi jos kuka kärsii tutusta ympäristöstä erottamisesta, kuten yllä olevan ketjun lehtijutussa sanotaan. Tässä on siis kyse aiheettomasta huostaanotosta ja lapsen ymmärtämättömästä ja väärästä kohtelusta sijaishoitopaikassa. Aivan samoin kuin oli meilläkin aikanaan.
Meillä oli pahin tilanne sellainen kun lapsi jo pelkäsi hoitajaansa, että kun kotiloma läheni loppuaan, 6 tuntia ennen lähtöhetkeä lapsi alkoi itkeä, että: "Äiti rakas, älä vie minua sinne! Se on vankila, se on hirveä paikka, minä olen siellä niin yksinäinen, minä en kestä olla siellä!"
Itku ja huuto koveni, mitä enemmän kello oli. Mutta pelkäsin, että jos kieltäydyn viemästä, ovat sossupäivystys ja poliisit ovella, joten minun oli pakko viedä ääneen itkevä ja vastaan tappeleva lapsi sinne hirveään paikkaan! Ajattelin, että poliiseista ym. tulee vain lisää traumoja lapselle, vaikka TIESIN, että sijoitus oli lapselle joka tapauksessa väärin, laiton, rikollista, ihmisoikeuksien vastaista ym.
Ja niin minä vein ääneen itkevän ja vastaan tappelevan lapsen takaisin pahoinpideltäväksi sijoituspaikkaansa...
Onneksi tuo pahin vaihe ei kestänyt kuin vähän toista kuukautta, sitten sain huostan puretuksi ja lapsen kotiin. Lapsi oli hyvin huonokuntoinen, mutta lapsen huostaanotettavaksi lähettäneet psykiatrit käänsivät selkänsä. Ylilääkäri kielsi sairaalaa antamasta vastaanottoaikoja meille, olimme siis ilman hoitosuhdetta. Lääkäreitä ei kiinnostanut sekään, että he olivat väärällä diagnoosilla määränneet lapselle Risperdal-lääkityksen, joka olisi vaatinut säännöllisen maksakoe- ja sydänfilmiseurannan.
Niin minä kelvoton huono huostaanottoäiti jätin sitten lääkkeen pois omine neuvoineni vähitellen, terapioin lasta taitojeni mukaan, mitkä vuosien mittaan olen oppinut lapsen käsittelystä. Yksityiseltä lääkäriasemalta varmistui 4 kk:n tutkimusten jälkeen Aspergerin-oireyhtymä, jota olin tarjonnut psykiatreille jo vuosia aikaisemmin. Ja toisen sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrian ylilääkäriltä kuulin, että ne psykiatrian yksiköt, joissa olimme asioineet. ovat tunnettuja lääkäripiireissä vääristä toimintatavoistaan.
Näillä ns. hoidollisilla huostaanotoilla tehdään lapselle niin paljon hallaa, että ne olisi kiellettävä lailla!
Palataan hetkeksi lauantaihin ja vastaan kysymyksiisi.
Poika ei ollut vaarassa kotona mutta olisin toivonut että asiat olisi puhuttu selviksi. Pojalle kun pitää juurta jaksaen selittää asiat ja kertoa niin kuin ne on, kiertelemättä.
Sitten tähän päivään. Varasin ajan lääkärille, 14.40. Sitten alkoi ongelmat soitin soskuun työntekijälleni ja hän käski perua ajan. En perunu vaan soitin lakiiehelle joka otti yhteyttä "isoon pomoon" ja hän lupasi että poika tuodaan lääkärintarkastukseen ja sos.virasto korvaa rikkoutuneen oven. "Iso pomo" lupais tutkia perhekodin toimintaa. Hän sai tarkan selvityksen kaikista tapahtumista. Eivät kuulema ole toimineet oikein ja virhe on tehty ainakin tapaamisten suhteen. Ja minulla on oikeus pyytää lääkärin lausuntoa pojan kunnosta. Tarkoitti tällä että jääkö poika hetkeksi kotiin vai palaako perhekodille tarkastuksen jälkeen.
Joka tapauksessa "syyniin" joutuvat.
Meillä kävi huono tuuri paikan suhteen. En todellakaan halua yleistää kun tiedän olevan paljon hyviä perhe/sijaiskoteja. Teille hyville: Yrittäkää jaksaa vaikka saattekin kuraa niskaanne. Valitettavasti kaikilla on tapana yleistää...
Ja kiitos kirjoituksistanne.
jutun lääkäreiden tekmistä hoitovirheistä. Sulle kuuluis isot korvaukset, jos et vielä vienyt asiaa eteenpäin, niin vie nyt.
tapaisit häntä seuraavan kerran vaikka kesällä, tietäen vielä että lapsellasi on vahva as-epäily
(tiedätkö muuten mitä as lapsen jokapäiväisessä elämässä ja olossa tarkoittaa?).
Ja asioilla on aina kaksi puolta,
mutta väkivaltaa ja voimankäyttöä ei voi eikä saa puolustella
ei kotona eikä SIJAISHUOLLOSSA!
Surkeaa jos sinulla on vieraiden perheiden lapsia hoidettavana ja huollettavana ja haluat siitäkin huolimatta puolustella sijaiskodin ihmisen voimainkäyttöä pientä poikaa kohtaan ja vielä niin että veri nenästä pojalla tirskuu!
Sellaista ei voi millään tavalla puolustella eikä varsinkaan jos kyseessä on lapselle sossun toimesta määrätty "sijaiskasvattaja"!
Jos jollakulla on vieraan lapsia ja nuoria hoidossa,
näitä lapsia ja nuoria on kohdelta ja käsiteltävä kuin luojan antamaa kallisarvoista lahjaa,
joka on väliaikaisesti (toivottavasti) hoitoon, huoltoon ja kasvatettavaksi annettu!
"ongelmiin" liittyen
"Keskosina syntyneillä puheen - ja kielenkehityksen ongelmia vielä kouluiässä"
http://www.oulu.fi/aktuumi/numerot/aktuumi402.pdf
sivulla 47.
Olen lueskellut tuota ketjua tuolla biovanhempien puolella ja täällä..
Tuo tilannehan, mikä teillä kotona on ollut, varmaan on näyttänyt aika rajulta, lapsi viedään väkisin lomilta, verta lentää. Omakohtaisiakin kokemuksia vastaavanlaisista on.
Nämä erityislapset on siitä haastavia, että ne osaa tosiaankin pistää vastaan. Ne osaa puhua, itkeä, raivota saadakseen tahtonsa läpi. Joskus voi olla kyse valtapelistä, jota lapsi käy omien vanhempien ja sijaisvanhempien kanssa, vaikka ei uskoisi. En sano että näin on sinun tapauksessa.
Rajat on noille lapsille hirveän tärkeät, ettei niistä lipsuta, jos jotain sovitaan niin se pitää, vaikka sitten joutuisikin tekemään sen väkisin. Jos lapsi saa kiukulla tai "en halua lähteä"-raivokohtauksilla tahtonsa läpi yhdenkään kerran, niin voi vaan kuvitella miten kauan menee siihen kertaan että lapsi lähtee vapaaehtoisesti. Jos periksi annetaan, lapsi on löytänyt tavan, jota käyttää kun ei halua jotain tehdä, jolla uskoo saavansa aikuiset taipumaan. Periksi antamisesta voi lähteä sellainen kierre jota on vaikea pysäyttää, ja lapsen kehitys meneekin takapakkia eteenpäin menemisen sijasta.
Jos tällainen erityislapsi saa yliotteen aikuisista, se tuntee olonsa sisimmässään turvattomaksi. "Miten aikuiset muka voisivat suojella minua pahalta, jos ne eivät minullekaan pärjää? Minähän olen vain pieni poika." Tällaiselle lapselle ei saa antaa periksi vaan pitää tiukat rajat, jotka luovat turvallisuuden.
Yhdeksänvuotias lapsi voi olla jo niin iso, että lapsen kanssa kanppaileminen ja kiinni pitäminen vie todella paljon voimia. Siksi tuntuu minusta, että tuo mattoon kääriminen on varmaan kuitenkin aika turvallinen tapa viedä lapsi autoon, muutenhan lapsi voisi riehuessaan satuttaa paitsi itseään myös muita. Raivokohtauksen saaneella lapsella on hirvittävät voimat, oletko varma että sijaisperheen isän tärinä ei johtuisi siitä, miten paljon on joutunut tuossa tilanteessa voimiaan ponnistelemaan niin fyysisesti kuin henkisestikin? Tällaisessa tilanteessahan sijaisvanhempaa varmasti pelottaa, että mitä ne jotka ovat tapauksen nähneet, ajattelevat.
Ei varmaan kannata kyllä lähteä siihen, että haet pojan pois sieltä. Siitähän ei kenellekään mitään hyvää seuraisi, jos lapsi on sijoitettuna niin sehän haetaan varmasti takaisin vaikka poliisien kanssa. Jos näin tekisit, tulisi lapsellekin sellainen olo että sijaisperheessä on jotain pahaa kun äiti sieltä hänet pois hakee silläkin uhalla että joutuu poliisien kanssa tekemisiin. Sellaista äiti=hyvä sijaiskoti=paha ristiriitaa kannattaa välttää, silloin lapsella olisi paha olo sijaisperheessä vaikka siinä ei mitään vikaa olisikaan. Kannattaa ennemmin olla samalla puolella, vetää yhtä köyttä, jolloin lapsi voi luottaa niin äitiin kuin sijaisvanhempiinkin. Kun yhdessä haluatte lapsen parasta ja tervehtymistä, niin lapsella on hyvä olla molemmissa paikoissa ja tulokset ovat paljon parempia!
Jos erityislapsi ilmoittaa, että ei halua asua tietyssä sijaiskodissa, onko niin, että erityislasta ei tulekkaan kuulla eikä noteerata hänen omassa asiassaan siten kuin lastensuojelulaki edellyttää?
Toinen kysymys heräsi siinä mielessä, että tuo kirjoitus heijasti sellaista mentaliteettia, että aikuinen olisi lastensuojelussa jotenkin suojeltavan lapsen vastapuoli ja että kyse olisi valtapelistä. En usko, että se noin on. Silloin tietenkin kun lapsi joutuu mielestään epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, niin hän nousee kapinaan, ellei ole jo aivan tahdottomaksi nujerrettu, mutta näin toimii myös aikuinen vaikkeivät mitään epänormaaleja olisikaan. Kai nyt sentää erityislapsetkin tiedostavat ja ainakin alitajuisesti edellyttävät elämässään, että heidänkin mielipidettään kuullaan siitä, saavatko he jäädä omaan kotiinsa. Tuossa tapauksessahan lapselle oma koti merkitsi turvaa. Lapsihan ei ole tehnyt mitään muuta, kuin halunnut jäädä kotiinsa ja kun sitä ei noudatettu, niin alkoi väkivaltakierre. Fyysisesti lapsi voidaan viedä kodistaan, mutta henkisesti ei. Sijaisisä ei edes seuraavana päivänä vielä ollut kyennyt rauhoittumaan, vaan epävakaus ilmeni raivostumisena lääkärissäkäynnin yhteydessä. Mitäs tästä voi päätellä muuta kuin, että olis ehkä kannattanut tutkituttaa myös sijaisisän persoona.
tuosta myös minun mieleeni. Tiedän, että noin juuri pitää yleensä lasten kanssa menetellä, että ei joka kiukuttelusta periksi anneta ja sitä kautta vietitään lapselle, että tiedän mikä on sulle parasta ja luodaan hänelle sitä turvallisuuden tunnetta. tuossa vain jäi mietityttämään, että tietävätkö nyt lapsen asioita hoitavat todella mikä lapselle on tässä tilanteessa parasta. Jos lapsen kiukuttelun syy on, että hän ei halua lähteä omasta kodistaan, jossa hänellä on hyvä olla, niin onko se todella vain rajojen hakemista ja uhmaa.
Todellisesti lapsi ei ole ilmeisestikään mitenkään "ansainnut" vapaudenmenettämisrangaistustaan. Hän on vain luultavasti sairas. Onko se antanut oikeutuksen huost.otolle ja erottamisen omasta kodistaan, sisaruksistaan ja äidistään. Ikävä lapsella on varmaan kova, oli hän terve tai sairas. En usko, että minkään ikäinen lapsi voi tuollaista kohtelua ymmärtää tai hyväksyä. Eikä epäoikeuden mukaista kohtelua pidäkkään hyväksyä. Miksi ylipäätään lapsi laitetaan tuolla tavalla kärsimään? Nyt ei ole ollenkaan kyse siitä onko sij.perhe hyvä vai ei, vaan siitä onko lapselle hyväksi ja tarpeellista olla sijoitettuna. Jos vielä on pelättävisää, että sijoituksesta ja ehkä kaikin puolin väärästä kohtelusta aiheutuu hänelle lisää traumoja, niin kenen etu tämä on? Onko tässä mitään järkeä? Vaikuttaa siltä, että tässäkin tapauksessa on hutkittu ennen kun on tutkittu ja lapsi kärsii aina vain lisää. Onneksi tätä asiaa on nyt kait alettu tutkia ja viedä eteenpäin. Toivottavasti se todellinen lapsen paras löydetään mahd.pian.
tietoa täällä!
Vastasin sinulle jo mutta se tipahti näköjään tuonne alemma samaan ketjuun.
Eihän erityislasten kohtelusta mitään erityistietoa tarvittaisi, jos heihin voisi soveltaa TAVANOMAISIA lasten kasvatustapoja! Tuo on juuri sitä psykodynaamista ajattelua, jolla tietyt psykiatrian yksiköt hoitavat näitä erityislapsia väärin. Yritä nyt ihmeessä ymmärtää, että tuolla teet lapselle hallaa niin paljon, niin kuin tähän astinen väärä kohtelu jo ei olisi hänelle tarpeeksi!
Tuola tavalla juuri asiat pyöritellään vanhempien syyksi! Eihän tuossa pojalla mitään ongelmia olisikaan, jos ne olisi tiukalla rajojen laittamisella ratkaistavissa. Aivan kamalaa, että tuollaista asennetta levitetään täälläkin!!!!!
kun lastensuojelulaki antaa selvät rajat siihen, milloin lapseen saa käydä kiinni, eli silloin kun lapsi on todella vaaraksi itselleen tai muille.Valtataistelu ei ole sellainen tilanne!
sillä pahinta
mitä voi kukaan omalle lapselleen tehdä
on mennä lasta väärin ja jopa rikollisesti kohtelevalle "puolelle".
Kyllä lapsen tai nuoren vanhemman on aina (vaikka lapsi tai nuori olisi huostaanotettukin) oltava "hereillä", katsottava ja seurattava
oman lapsensa tilannetta ja kohtelua lapselle vieraiden ihmisten taholta ja toimesta!
"....Kannattaa ennemmin olla samalla puolella, vetää yhtä köyttä, jolloin lapsi voi luottaa niin äitiin kuin sijaisvanhempiinkin. Kun yhdessä haluatte lapsen parasta ja tervehtymistä, niin lapsella on hyvä olla molemmissa paikoissa ja tulokset ovat paljon parempia!...."
No-more, tiesitkö että perhekodit ovat liikevoittoa tavoittelevia yrityksiä.
Jos bisneksen teko perhekodissa menee syystä tai toisesta huonosti ja tappiota syntyy niin
kuinka luulet kyseisessä yrityksessä toimittavan?
kohden lasten suojelun "hoitotoimintaa" menee pahoinpitelynkin raja,
koskipa se sitten lasta tai nuorta!
Itselläni on kolme erityislasta, ja olen todellakin joutunut turvautumaan jos jonkin moiseen temppuun tilanteen rauhoittamiseksi. Kerran on käynyt vahinko, jossa pakkosylissä ollut lapseni onnistui riuhtomaan niin, että kasvot osuivat kaapin kulmaan, josta häntä poistin. Vertahan siinä tuli, nenästä ja kaapin kulmasta tulleesta haavasta!
Mutta kyllä kertomasi pistää miettiään, miksi noin on toimittu? Kiedottu mattoon???? Miksi??? Ymmärtääkseni holding-terapia, jota tämä pakkohalaus rauhoittaminen on, perustuu nimenomaan aikuisen rauhalliseen, kuitenkin turvalliseen kontaktiin, jolla pyritään välttämään lapsen itsensä ja ympärilläolevien loukkantuminen lapsen rauhoittuessa.
Olen soveltanut sitä yli 10-vuotiaaseen ilman, että olisin tarvinnut jotain "apuvälinettä" lapsen aloillaan pysymiseen!
Sinuna varautuisin jatkossa kameralla/videokameralla, jos näyttää että tällaista saattaa tapahtua. Näin voidaan jälkikäteen arvioida tapahtuminen kulkua ja näin rajujen keinojen tarpeellisuutta.
Tästä tapauksesta suosittelisin jokatapauksessa ilmoittamaan vähintään sossuun ja vaatimaan neuvottelua tapahtuneen vuoksi. Lisäksi kannattaa miettiä, miten perheessä lapsesi kanssa yleisesti ottaen toimitaan, olisiko tarpeen syyttää jopa pahoinpitelystä?
Nykyään on surullista, että vanhemmat leimataan herkästi riittämättömiksi, kun kyseessä on erityislapsi, jolta vian ympäristö odotta liikaa hänen resursseihinsa nähden....
voi!
Erityislapsen jos kenen kohdalla on voiman käyttö ehdottomasti haitallista!
Ja aivan järkyttävää rueta täällä paasaamaan tuollaisesta valtapelista asperger-lapsen kohdalla, koska siitä ei tuossa tilanteessa ole ollut kyse!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Tuo on sitä kaikkein törkeintä väärää asennetta, mitä tavallisen lapsen kasvattamisen puolelta voi asseihin soveltaa ja tuon kylä sijaisvanhemmat näköjään osaavat! Näin heti toniakin kirjoituksista, että juuri tuosta rajojen laittamisesta vaikka väkisin tuossa tuon sijari-isän kohdallakin on kyse.
Tätä ei voi edes yrittää lyhyesti selittää ja perustella, eikä siihen ole nyt mahdollisuutta, koska olen töissä ja kotona ei lähipäivinä ole konetta käytössä. Toisaalta raivostuttaa alkaa sijaisvanhempien palstalla opettaa ja kurssittaa palkan edestä työtä tekeviä hoitajia oikeaan erityislasten kohteluun. Se nimittäin kuuluisi ihan toisille henkilöille, eikä as-lapsia pitäisi koskaan sijoittaa paikkaan, jossa ei ole HEIDÄN käsittelyynsä perehtyneitä erityiskoulutuksen saaneita henkilöitä.
As ei taistele valtapeliä yhtään kenenkään kanssa! Hänen tuskansa ja ahdistuksensa kodista eroon joutumisesta täytyy olla tähtitieteelistä tasoa, että hän on yrittänyt tuolla tavalla puolustautua väkisin viemistä vastaan! Sanalla sanoen koko huostaanotto on laiton ja ehdottomasti lapsen edun vastainen niin tässä kuin kaikissa muissakin vastaavissa tilanteissa. Nämä kaikki lapset pitäisi saada ehdottomasti pois lastensuojelun hyppysistä!
Kun lapsi lähtee esim. kouluterveyshuollosta vahvana AS-epäilynä, käytäntöä pitäisi muuttaa niin, että hän pääsee suoraan neurologiseen arvioon, tuo psykiatrinen pelleily on aivan turhaa ja pelkästään lasta traumatisoivaa. Oikean hoidon kieltäminen johtaa psykiatrian yksikössä lapsen väärään hoitoon, pahimmillaan huostaanottoon, jossa häntä myös kohdellaan väärin.
Eikö Suomessa ole mitään ihmisoikeustahoa, joka puuttuisi tällaisiin tilanteisiin ja yleensä tähän koko asiaan!?
Korjaan väärinkäsityksen joka viestistäni aiheutui. En ole hoitaja enkä töissä yhdessäkään laitoksessa tai sijaispaikassa. Olen erityislapsen äiti.
Kerroin vain omakohtaisesta kokemuksesta, ei voi sanoa että tämän keskustelun aloittajan lapsi olisi juuri samanlainen kuin oma tapaukseni. Kirjoituksessani ei ole tarkoitus levittää jotain tietynlaista asennetta, halusin vain tuoda "valtapelin" ja "rajat" mukaan tähän keskusteluun, koska niitä ei tässä aikaisemmin näyttänyt olevan.
Se oli kirjoitukseni tarkoitus, että näitäkin asioita voi kyseessä olevan lapsenkin kohdalla miettiä. Ja sellaiset, joilla vastaavia ongelmia on ollut ja sattuvat tätä lukemaan, voivat miettiä. Sitä, sopivatko nämä juuri tähän lapseen en todellakaan tiedä, sen tietää parhaiten lapsen oikea äiti eli toniak. Ymmärsin nyt että eivät sovi koska AS on jotakin sellaista mihin ei tavalliset konstit sovellu? Äidit yleensä tuntevat lapsensa parhaiten. Meillä äideillä on kuitenkin joskus sellainen piirre, että ajatellaan lastemme olevan "kullannuppuja" vaikka ne eivät sitä aina olekaan. En sano nyt, että toniakin lapsi ei olisi kullannuppu, sanon vaan että omani ei ole aina, yleensä kylläkin.
AS lapsesta ei ole minulla kokemusta, siihen on siis vaikea kommentoida mitään. Omalla lapsellani ei vielä tiedetä mikä on vikana (diagnoosia ei ole), vikaa kuitenkin on, onneksi tutkimukset tulossa.
Minun lapseni on suurikokoinen ikäisekseen ja siksi todella vaikeasti pideltävissä. Olen muutaman kerran jäänyt alakynteen puolen tunnin pitelyn jälkeen ja saanut potkuja mahaani ja nyrkin iskuja. Itse en ole kovin vahva, joten siitäkin saattaa johtua se että aina kiinnipitäminen ei onnistu. Me ihmiset ei olla samanlaisia. Kaikki aikuiset eivät ole samanlaisia voimiltaan, eivätkä samanikäisen lapset samanlaisia voimiltaan ja kooltaan.
Tarkoitukseni ei ollut todellakaan aiheuttaa pahaa mieltä, tuoda vain näkökulmia, jotka voi toki heti hylätä jos ne eivät sovi. Pahoittelut siitä jos jonkun mieli pahoittui.
kommemtoi
olisiko parempi pitää ...... mölyt mahassa.
Ottaapa asista selvää (as lapsista)
ja kirjoittelee sitten viisaampaana ja asiasta enemmän tietävänä omia neuvojaan ...
Huomaat varmaan, että täällä on jälkikäteen biovanhemmille (nimeenomaan!!) turha puolustella je selitellä kirjoitustaan tai selventää jotain... niin kuin sinäkin, viestisi jälkeen sait joltakin viisaalta vastauksen; ottaa asioista selvää ja tulla vasta sitten tänne plaaplaaplaa. Ylistettäköömme tätä henkilöä kun hän viisaudellaan meitä valaisi;hän kun ilmeisesti kaikkitietävä ku n hänellä tämäkin mielipiteensä oli oikeus lausua.
Kuitenkin; JAKSAMISTA SINULLE JA LAPSELLE, toivottavasti kaikki menee hyvin ja saatte diagnoosista edes jonkinsorttista helpostusta elämäänne. Onhan se helpompi olla kun tietää mikä lapsella on ja osaa hoitaa sitä myöten oikein.
Iloista kesää!
puhui sikäli asiaa, että kuinka voi aina tietää, että mikä on ns. lapsen normaaliin kehitykseen kuuluvaa käyttäytymistä ja mikä taas neurologisesta vammasta johtuvaa.
Käsittääkseni nämä lapset ovat lapsia vammastaan huolimatta ja kokeilevat vanhempiaan samoin kuin "terveetkin". Miten voi aina tietää minkä pistää vamman piikkiin ja mikä on aivan normaalia rajojen hakemista, jolloin vanhemman kuuluisi lapselle rajat näyttää. Tällä en ota kantaa tuohon sij.perheen käyttäytymiseen, vaan ihan yleisesti. Ymmärsin, että "no-more" halusi herättää vanhemmat huomaamaan, sen paitsi, että lapsi on ehkä jotenkin "sairas", niin silti myös lapsi eikä "sairauden" varjolla pitäisi kaikkea antaa periksi. Mielestäni ei lasta saa koskaan siinä mielessä pitää erityislapsena, että hänellä olisi tavallaan lupa käyttäytyä huonosti. Ero on vain siinä, kuinka lasta käsitellään ja ohjataan oikeanlaiseenkäyttäytymiseen.
Oletteko äidit tulleet sitä puolta ajatelleeksi, kun erityislastenne kanssa taistelette, että miten sen rajan osaa vetää, ettei tulisi liikaa annettua periksi vain koska tiedätte, ettei lapsi ole ihan terve. Kaikki lapset kuitenkin tarvitsisivat ne rajat ja ohjausta, että lapsi tuntisi olonsa turvalliseksi, keinot vain vaihtelee tapauskohtaisesti.
Näyttää usein siltä, että nyky vanhemmat ei oikein osaa niitä rajoja asettaa ja niissä pysyä edes ns. terveiden lastensa kanssa. Luulen, että tästä oli lähinnä kysymys.
Asiaa asiaa, erityislapset jos ketkä osaavat siinä missä terveetkin lapset pelata, kokeilla ja pistää vanhemmat sekä sijaisvanhemmat lujille. Kaikki normaalista poikkeava käytös ei siis välttämättä ole sen kummempaa kuin protestia, mielenilmaisua tai halua antaa lapsen "hylänneelle" äidille vähän mallia missä mennään. Sitten tulee toniakin tarinan mukaisia "ylilyöntejä" puolin ja toisin. Toivottavasti asiat ovat nyt kunnossa, nämä palstat eivät ole oikea paikka käsitellä asioita joissa on ainakin kaksi ellei kolmekin puolta.
Nuo alkukirjoituksesi pohdinnat olivat juuri niitä kysymyksiä, joiden kanssa jokainen erityislapsen vanhempi joutuu tekemään todella työtä, mutta vaikka ei apua heti alkuvuosina järjestyisikään, sitä vain oppii tuntemaan lapsensa niin hyvin, että kyllä ne valtarajojen kokeilut oppii erottamaan lapsen pahasta olosta johtuvasta uhmasta.
Minulla on kirkkaasti as-kriteerit täyttävä 10-v lapsi, jolla ei uhmasta ole juuri edes tietoa, jos vain lapsen tarpeet on pystytty täyttämään, eikä sekään ole aina helppoa edes perustarpeiden osalta. Itse kuvaisin aspergerin tämän 10-vuotisen kokemukseni perusteella ihmisen aistijärjestelmän yliherkkyydeksi, jolloin lapsen vointi kulkee tietyn pituista aaltoliikettä hyvien ja huonojen jaksojen vaihdellessa. Meillä aaltoliike on noin 2 kk:n pituinen.
Aallon laskuvaihe alkaa joskus ilman mitään ulkoista tapahtumaa, mutta jos lapselle on stressiä, esim. huonoja kokemuksia kaverisuhteissa tai hän joutuu olemaan kovassa melussa, alkaa huono vaihe ilman muuta. Mitä enemmän stressihormonia erittyy, sitä enemmän aistijärjestelmä reagoi ja lapsella on voimakkaita pahanolontunteita, jotka eivät näy ulkopuolisille ollenkaan. Silloin myös tunne-elämä käy suurilla ylikierroksilla.
Jos lapsi ei silloin pääse häntä perinpohjin ymmärtävän aikuisen seuraan, voivat seuraukset olla mitä tahansa. As-oireet vaihtelevat henkilöstä toiseen, mutta eräs as-lapsi kuvasi vaikeinta vaihetta näin: "Kaikki haisee niin kamalalle, että oksettaa. Tavallinen sähkövalo sattuu silmiin, ei kestäisi muita ääniä kuin kellon tikityksen. Koko keho polttaa ja kirvelee sisältä, ihon pinta ei kestäisi kosketusta. Vatsaan koskee koko ajan ja kamalinta äiti, jos sinä et ole lähellä niin, että ei voida jutella."
Nämä tuntemukset siis eivät näy päälle päin kuin korkeintaan murjottavana ilmeenä ja itkeskelynä tai syrjään vetäytymisenä. Omalle lapselleni oli kauheinta huostaanotto ja kotoa pois joutuminen, koska häntä ei laskettu pyynnöistäni huolimatta as-tutkimuksiin, vaan sairaalapaikkojen takia tehtiin huostaanotto lastenkodin hoidolliselle osastolle. Pelkästään kotoa pois joutuminen on as-lapselle voimakkaampi stressitilanne kuin tavalliselle lapselle. Lisäksi häntä sijoituspaikassa kohdellaan sääntöjen suhteen tavallisena lapsena, eikä hän pahanolon tunteidensa takia voi noudattaa annettuja ohjeita, aina ei edes ymmärrä, mitä häneltä vaaditaan, koska huonon vaiheen aikana hän on tietyllä tavalla voimakkaasti sisään päin kääntynyt.
Kuitenkin toisaalta tietyt rajat assille on altava tiukemmat kuin tavalliselle lapselle, esim. arkirutiinien on noudatettava mieluummin minuutin tarkkuutta, puolen tunnin tarkkuus ei riitä.
Mutta kuten sanottu as-lapsetkin eroavat toisistaan, eikä tässä kirjoitettu välttämättä kaikilta osin päde Toniakin lapseen, mutta hyvin pitkälle uskon löytyvän samaa kuitenkin.
Omalle lapsellani tulee tavallisen lapsen uhma näkyviin ns. hyvän vaiheen aikana, eikä huostassa olo ollut sitä hetkeäkään. Mitään hänen oirekuvastaan ei ymmärretty siinä laitoksessa, jonka piti olla huippu ja mahdottoman hyvä. Kaikki hänen paha olonsa kuitattiin vain tavallisen lapsen uhmaksi ja turhanpäiväiseksi kiukutteluksi ja rajojen kokeiluksi. Hirveintä lapsen mukaan oli nimenomaan rangaistukseksi yksin jättäminen (ja tietysti pahoinpitely), koska hän ei tarvitse mitään muuta niin paljon kuin ymmärtävää ja keskustelevaa aikuista lähelleen pahimman stressin aikana.
On käsittämätöntä, että as-epäilyllä tutkimuksiin lähtevät lapset eivät pääse suoraan neurologian osastolle, vaan joutuvat kulkemaan psykiatrian yksikön kautta, jolloin seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Hyviäkin psykan yksiköitä on, mutta sitten on noita huostaanoton kannattajia, joissa lapsen kaikki ongelmat nähdään kotoa johtuviksi, mikä on järjetöntä!
Huonosta ja väärästä kohtelusta lapsi voi pahimmillaan sairastua tietysti psyykkisestikin. Esim. omalla lapsellani oli muutaman kuukauden kestäneen sijoituksen jälkeen pakkoliikkeitä, mielettömiä pelkoja ja painajaisia, joita ei ollut ollut koskaan ennen.
Kyllä ne neurologiankin osastolla tulisivat ilmi, jos kotioloissa olisi todella jotain, mikä on lastensuojelun asia. Noista järjettömistä huostaanotoista olisi päästävä eroon mahdollisimman nopeasti. Minun käsityskykyyni ei mahdu ollenkaan, että koska neurologista kuntoutusta on lapsille jo olemassa tässäkin maassa, niin miksi ihmeessä joissakin paikoissa tutkimukset kielletään, jolloin lapsi jää ilman juuri hänen oireitaan helpottavaa apua ja tukea?!
Me jouduimme huostaanoton jälkeen turvautumaan yksityiseen lääkäriasemaan, josta dg:n varmistumisen jälkeen päästiin neurologian osastolle. Heti ensimmäisellä käynnillä saimme vinkkejä myös tavallisen kotiarjen helpottamiseen ja vanhemmille on tarjolla lisää koulutusta jatkossa.
Kun siis joku arvosteli turhaa medikalisointia ja diagnoosien perässä juoksemista, niin siitä ei aspergereiden kohdalla ole kyse. Vaan se on ainoa tie saada heille helpotusta ongelmiinsa niin kotona kuin toivottavasti vielä joskus myös koulussa. Nythän as-lapsille ei ole läheskään joka kunnassa heille sopivia erityisluokkia, eikä koulunkäyntiavustajien saamisesta ole esim. Helsingissä mitään toivoa.
Toniak, ja kotona pieniä erityislapsia
niin ei enää siinä enää mitään "neuvoja" kaipaa sen suhteen että voisiko vai eikö voisi jne.
Jokainen sairaan lapsen tai nuoren vanhempi (olipa sairaus sitten mikä tahansa) tietää ja tuntee oman lapsensa rajat, olot ja oireet jne. Ja miltä sinusta tuntuisi jos ventovieras ihminen alkaisi sinun erityislastasi "hoitamaan" ottamatta huomioon lapsesi sairautta tai tietämättä sinun ja lapsesi välistä "kieltä".
Toniakin lapsen (KOULUVAIKEUS -HUOSTAANOTOSSA) tapauksessahan, kuka tahansa lapsi kokeilisikin "rajojaan", jos sijaishuollossa on paha olla.
Saatika sitten että ainoa lasta todella "ymmärtävä ja oikein tulkitseva" eli äiti ei voi eikä saa olla lapselle "tulkkina" ulkomaailmaan nähden ...
Ja miksi lapsi on otettu huostaan kouluvaikeuksien vuoksi
jos lapsi ei edes sijaishuollossa ollessakaan käy koulua .........
Ilmeisesti ensimmäinen ilmoitus meni poliisille lääkäriltä ja äitini teki myös ilmoituksen jolloin hänelle kerrottiin: asiasta tiedetään jo. Asia meni tutkintaan ja ainakin oven rikkomisesta tulee jotain. Pk:n isän olisi pitänyt kutsua poliisit paikalle eikä alkaa irroittaa ovea!
Yksi mielenkiintoinen asia vielä! 9.11.06 on kirjattu kouluterv.hoit. papereihin: perhekodista oli sanottu ettei heillä riitä resurssit ottamaan poikaa ja ehdotettu hakeutumista last.neurologisiin tutkimuksiin. Mutta kumminkin he kohtelevat poikaa kuin hänellä ei olisi mitään as-epäilyä. (vaikka papereista löytyy epäily)
Valitettavasti meillä näin.
Yksi asia vielä. Pk:n pitäjille kysymys.
Mitä tarkoittaa kun yritysrekisterissä ei ole tietoja v 2005 jälkeen??? Olen katsonut monen muun pk:n tietoja ja kaikilta löytyy tietoja v. 2006. Ja toisessa rekisterissä lukee poistettu v. 2005???
Yritysrekisteri ei ole virallinen taho vaan sieltä saa poistaa omia tietoja koska haluaa. Kaupparekisteri puolestaan on virallinen rekisteri, josta poistetaan tiedot vain kun yritys puretaan eli lopetetaan.
Muuten...onko lapsesi otettu huostaan? Jos ei ole, häntä ei saa viedä väkisin...