Katselin haikeana myrskyävänä vellovaa merta. Vaahtopäät hakkasivat rannan isoille kiville ja pärskeet lentelivät kasvoilleni. Kietaisin lämpimän villaisen takkini tiukemmin ympärilleni. Tuuli tuiversi vaaleat pitkät hiukset sekaisin vasten kasvojani. Vetäisin syvään raikasta, kosteaa syksyistä ilmaa. Syksyn myrskyt, tyrskeet jotka sitten jo toivat pian talvenkin tullessaan, myllersivät kuin omat sieluni tunteet.
Kesä oli mennyt. Kesä oli vienyt mukanaan niin Villen kuin Peterin. Viikonloppu veneellä oli loppujen lopuksi mulle moraalisesti niin raskas keikka, että en ollut kehdannut kohdata kumpaakaan miestä – huolimatta molempien pyynnöistä. Jenna oli joutunut kuuntelemaan moraalisen krapulan aiheuttamia vuodatuksiani pitkin syksyä. Vaikka mä tiesin, että kundit kuitenkin pitivät molemmat musta, en voinut ajatuksilleni mtään siitä että pidin itseäni liian helppona.
- Miks sä tollasta murehdit…. Jenna oli sanonut.
- Toiset ei saa koskaan elämässään tollasia muistoja ja viboja… hitto… sulla oli vaan totaalisen upee mahdollisuus nauttia kahdesta niinkin upeesta miehestä. Älä anna moisen asian enää mieltäsi painaa.
Niin, oikeassahan Jenna oli, tavallaan. Mutta yksinäisinä hetkinä sitä ei jaksanut itseään tsempata. Harmitti sekin, että Ville oli kuitenkin mulle edelleen kuin tavoittamaton unelma. Enkä mä jaksanut ajatella vierelleni muita kundeja. Treffeillä olin kyllä käynyt, mutta siihen ne olivat jääneet. Mikään ei oikein muiden kanssa onnistunut niin kuin Villen kanssa.
Kietaisin takin tiukemmin ympärilleni ja nousin lähteäkseni takaisin autolle. Se itsesäälissä rypeminen riitti taas sille erää. Meri pärskäytti vielä lenkkareilleni vaahtopäät ja sai varpaani kastumaan.
- Mikä kaunokainen täällä käveleekään… kuulin tutun äänen kävellessäni venelaituria pitkin autolleni päin.
Poskilleni levisi puna. Olin hämilläni ja yllättynyt. Ville pysähtyi ja jäi seisomaan eteeni. Katseli mua pää kallellaan.
- Noh…. sähän oot surullinen… onko jotain tapahtunut… Ville sanoi ääni kysyvänä ja sinisten silmien katse vangitsi mun katseen siihen kiinni. Hymyilin vaisusti.
- ei mitään…. kaikki on ihan ok. oli vaan yllätys nähdä sut… vastasin ja koitin esittää reipasta.
Tuuli tuiversi Villen pitkät hiukset sekaisin. Se korjasi hiukset pois silmiltään ja näin siinä vasemmassa kädessä nimettömässä sormuksen. Se sormus esti mua saamaan sen mitä eniten halusin.
- Mä tulin kattoon miten vene on säilynyt myrskyssä, jos sulla ei ole kiire niin tuu mukaan…. Ville ehdotti.
- Ei mulla mihinkään ole kiire…. vastasin ja käännyin merelle päin ja sain kasvoilleni tuulenpuuskan joka kovuudellaan salpasi hengityksen.
- Ole hyvä, käy peremmälle, Ville sanoi ja avasi hytin oven.
Astuin alas hyttiin, jossa sielläkin olin saanut nauttia Villen rakastajan taidoista. Kaikki oli siistiä ja tuoksui puuveneelle, raikkaalle. Istahdin sängyn laidalle. Vene keinui. Keinunta tuntui veneen sisällä rauhallisemmalta kuin miltä ulkona pauhaavat aallokot näyttivät. Kylmät väreet kulkivat selkää pitkin. Tällä kertaa kuitenkin ihan kylmästä. Kastuneet lenkkarit saivat varpaat kylmiksi ja se viileys alkoi levitä joka puolelle. Kietouduin taas lujemmin villatakkiini.
- sä oot nainen ihan jäässä… Ville kuiskasi ja tuli istumaan vierelleni. Se nappasi shaalin toiselta sängyltä ja kietoi sen ympärilleni.
- Näin… ja sit mä otan sut vielä syliin… Ville kuiskasi.
Ville kömpi taakseni sängylle. Istui hajareisin taakseni ja vetäisi mut syliinsä, kietoen kätensä ympärilleni. Painoin pääni vasten kosteaa villapaitaa. Se oli tuttu ja lohduttava paikka. Villen kädet vaelsivat shaalin päällä. Hieromalla edestakaisin se sai mulle lämpimämmän olotilan. Suljin silmäni. Hiljaisuus, veneen keinunta, rauhoitti mieltä
- Mitä sulle kuuluu… se kysyi hiljaisuuden rikkoen ja silitti hiuksiani.
- Opiskelua, opiskelua… koitan urakoida mahdollisimman paljon kursseja ettei jää viimeiselle vuodelle enää paljoa tentittävää, vastasin totuudenmukaisesti, arkisesti.
Ville hymisi hiljaa. Käsi jatkoi edelleen hiuksieni silittelyä.
- Mut… miten muuten… onks sulla joku…Ville takellellen kuiski.
Saatoin siinä silmätkin kiinni nähdä mielessäni Villen ilmeen… oliko se vieläkin mustasukkainen…
- ei… ei ole sellaiselle aikaa… vastasin tovin hiljaisuuden jälkeen.
Sanojeni jälkeen tuli hiljaista. Pää vasten Villen rintaa painautuneena kuuntelin sen tasaista ja rauhallista sydämen rytmiä. Se pumppu ei vähistä hätkähtänyt. Olin ennenkin kuunnellut miten rauhallisesti ja voimakkaana se hakkasi.
- Elämä on joskus aika hullua…. Ville huokaisi. Pitkät, farkkujen verhoamat jalat, kietoivat mut syliinsä tiukemmin ja lähemmäs Villeä.
- Hmm… hymisin vastaukseksi… kosketin varovasti farkkujen verhoamaa lihaksikasta reittä. Annoin käden nousta kapealle lantiolle ja siitä villapaidan alle. Tunsin viileissä sormissani paidan alta huokuvan ihon lämpimyyden.
Ville huokaisi kuuluvasti. Tarrautui muhun lujemmin, puristi lujaa vasten itseään.
- Kun sä tietäisit… miten monet illat oot ajatellu sua…halu saada koskea sua on tuntunut välillä oikeena kipuna…
- Niin.. sulla on Liisi… mä kuiskasin.
Ville nosti kädellään leuastani katseeni ylöspäin. Komea mies katseli mua sinisillä silmillään, repi sieluani.
- Mut sua mä haluan… se kuiskasi, kumartui alaspäin ja sain suulleni hellän, lempeän suudelman.
Kesä oli mennyt. Kesä oli vienyt mukanaan niin Villen kuin Peterin. Viikonloppu veneellä oli loppujen lopuksi mulle moraalisesti niin raskas keikka, että en ollut kehdannut kohdata kumpaakaan miestä – huolimatta molempien pyynnöistä. Jenna oli joutunut kuuntelemaan moraalisen krapulan aiheuttamia vuodatuksiani pitkin syksyä. Vaikka mä tiesin, että kundit kuitenkin pitivät molemmat musta, en voinut ajatuksilleni mtään siitä että pidin itseäni liian helppona.
- Miks sä tollasta murehdit…. Jenna oli sanonut.
- Toiset ei saa koskaan elämässään tollasia muistoja ja viboja… hitto… sulla oli vaan totaalisen upee mahdollisuus nauttia kahdesta niinkin upeesta miehestä. Älä anna moisen asian enää mieltäsi painaa.
Niin, oikeassahan Jenna oli, tavallaan. Mutta yksinäisinä hetkinä sitä ei jaksanut itseään tsempata. Harmitti sekin, että Ville oli kuitenkin mulle edelleen kuin tavoittamaton unelma. Enkä mä jaksanut ajatella vierelleni muita kundeja. Treffeillä olin kyllä käynyt, mutta siihen ne olivat jääneet. Mikään ei oikein muiden kanssa onnistunut niin kuin Villen kanssa.
Kietaisin takin tiukemmin ympärilleni ja nousin lähteäkseni takaisin autolle. Se itsesäälissä rypeminen riitti taas sille erää. Meri pärskäytti vielä lenkkareilleni vaahtopäät ja sai varpaani kastumaan.
- Mikä kaunokainen täällä käveleekään… kuulin tutun äänen kävellessäni venelaituria pitkin autolleni päin.
Poskilleni levisi puna. Olin hämilläni ja yllättynyt. Ville pysähtyi ja jäi seisomaan eteeni. Katseli mua pää kallellaan.
- Noh…. sähän oot surullinen… onko jotain tapahtunut… Ville sanoi ääni kysyvänä ja sinisten silmien katse vangitsi mun katseen siihen kiinni. Hymyilin vaisusti.
- ei mitään…. kaikki on ihan ok. oli vaan yllätys nähdä sut… vastasin ja koitin esittää reipasta.
Tuuli tuiversi Villen pitkät hiukset sekaisin. Se korjasi hiukset pois silmiltään ja näin siinä vasemmassa kädessä nimettömässä sormuksen. Se sormus esti mua saamaan sen mitä eniten halusin.
- Mä tulin kattoon miten vene on säilynyt myrskyssä, jos sulla ei ole kiire niin tuu mukaan…. Ville ehdotti.
- Ei mulla mihinkään ole kiire…. vastasin ja käännyin merelle päin ja sain kasvoilleni tuulenpuuskan joka kovuudellaan salpasi hengityksen.
- Ole hyvä, käy peremmälle, Ville sanoi ja avasi hytin oven.
Astuin alas hyttiin, jossa sielläkin olin saanut nauttia Villen rakastajan taidoista. Kaikki oli siistiä ja tuoksui puuveneelle, raikkaalle. Istahdin sängyn laidalle. Vene keinui. Keinunta tuntui veneen sisällä rauhallisemmalta kuin miltä ulkona pauhaavat aallokot näyttivät. Kylmät väreet kulkivat selkää pitkin. Tällä kertaa kuitenkin ihan kylmästä. Kastuneet lenkkarit saivat varpaat kylmiksi ja se viileys alkoi levitä joka puolelle. Kietouduin taas lujemmin villatakkiini.
- sä oot nainen ihan jäässä… Ville kuiskasi ja tuli istumaan vierelleni. Se nappasi shaalin toiselta sängyltä ja kietoi sen ympärilleni.
- Näin… ja sit mä otan sut vielä syliin… Ville kuiskasi.
Ville kömpi taakseni sängylle. Istui hajareisin taakseni ja vetäisi mut syliinsä, kietoen kätensä ympärilleni. Painoin pääni vasten kosteaa villapaitaa. Se oli tuttu ja lohduttava paikka. Villen kädet vaelsivat shaalin päällä. Hieromalla edestakaisin se sai mulle lämpimämmän olotilan. Suljin silmäni. Hiljaisuus, veneen keinunta, rauhoitti mieltä
- Mitä sulle kuuluu… se kysyi hiljaisuuden rikkoen ja silitti hiuksiani.
- Opiskelua, opiskelua… koitan urakoida mahdollisimman paljon kursseja ettei jää viimeiselle vuodelle enää paljoa tentittävää, vastasin totuudenmukaisesti, arkisesti.
Ville hymisi hiljaa. Käsi jatkoi edelleen hiuksieni silittelyä.
- Mut… miten muuten… onks sulla joku…Ville takellellen kuiski.
Saatoin siinä silmätkin kiinni nähdä mielessäni Villen ilmeen… oliko se vieläkin mustasukkainen…
- ei… ei ole sellaiselle aikaa… vastasin tovin hiljaisuuden jälkeen.
Sanojeni jälkeen tuli hiljaista. Pää vasten Villen rintaa painautuneena kuuntelin sen tasaista ja rauhallista sydämen rytmiä. Se pumppu ei vähistä hätkähtänyt. Olin ennenkin kuunnellut miten rauhallisesti ja voimakkaana se hakkasi.
- Elämä on joskus aika hullua…. Ville huokaisi. Pitkät, farkkujen verhoamat jalat, kietoivat mut syliinsä tiukemmin ja lähemmäs Villeä.
- Hmm… hymisin vastaukseksi… kosketin varovasti farkkujen verhoamaa lihaksikasta reittä. Annoin käden nousta kapealle lantiolle ja siitä villapaidan alle. Tunsin viileissä sormissani paidan alta huokuvan ihon lämpimyyden.
Ville huokaisi kuuluvasti. Tarrautui muhun lujemmin, puristi lujaa vasten itseään.
- Kun sä tietäisit… miten monet illat oot ajatellu sua…halu saada koskea sua on tuntunut välillä oikeena kipuna…
- Niin.. sulla on Liisi… mä kuiskasin.
Ville nosti kädellään leuastani katseeni ylöspäin. Komea mies katseli mua sinisillä silmillään, repi sieluani.
- Mut sua mä haluan… se kuiskasi, kumartui alaspäin ja sain suulleni hellän, lempeän suudelman.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tämän jatkon löysin laatikostani...
Kirjotat todella kauniisti, ja osaat kuvailla sanoillasi todella hyvin. Tälläiset pitkät tekstit luovat tarinaan ihanan tunnelman, eikä kirjoitus mene vain muutaman kappaleen pituiseksi panemiseksi.
todella ihana alku.. :)
Hyvää tekstiä, kuten aina sinulta! Kirjoitat hyvin kuvailevasti, itse en ainakaan jaksa lukea jotakin muutaman rivin tuherruksia, joissa suorastaan syöksytään heti asiaan. Naisena nimenomaan tunnelmalliset ja kuvailevat tarinat kiinnostavat eniten. Lyhyissä "hän tuli käytävällä vastaan ja nussimme kolme kertaa"- tarinoissa on mahdotonta luoda mitään mielikuvia ko. tilanteesta, olo on lähinnä turhautunut:D
...ollenkaan omaa tekstiä??? Plakiaatio on ikävää...!
Ville on aivan on luomukseni ja on ollut ilo jakaa tämä fantasia kanssanne.
Jos sitä plagioinnista alkaa syyttelemään, kannattaisi lyödä todisteetkin pöytään...
Lisää näitä naisten ajatuksia lukevia tekstejä. Just sopivaa, ei liian imelää mutta ei miesten sellaisia nussin nussin ja päähäni ei mahdu kuin oma saaminen. Tahdon ehdottomasti kuulla jatkoa! :))
Tämä tarina kosketti minua jotenkin erikoisesti, en osaa sanoa miten, mutta se tunne jonka siitä sain oli jotenkin sellainen että "nyt ymmärrän mikä minun on"... en tiedä oletko ennen Gynarilla -kirjoitustasi kirjoittanut Violasta ja Villestä, kun ei täällä niitä ainakaan näy, mutta jos olet niin olisi kiva jos saisit laitettua ne uudestaan, haluaisin ehkä jotenkin ymmärtää Violan ja Villen suhdetta paremmin. Kaikki kirjoituksesi ovat ollet upeita, osaat hyvin kirjoittaa ja kuvata asioita, kiitos upeista teksteistäsi niitä on mukava lukea.
On ollut ilo jakaa kanssanne fiktio Ville...
Löydät kaikki vanhat kirjoitukset kun laitat Haku-kohtaan Naapurin namu. Ovat jo niin vanhoja, että ovat tippuneet viestiketjusta.