Eli kiinnostais tietää onko muilla noudatettu np-ultran mukaista laskettua jos on heittänyt menkoista lasketusta ajasta? Itsellä neuvolan mukaan menkoista la on 3.12 ja NP-ultrassa lääkäri kirjoitti erikseen lappuun että la uä:mukaan on 30.11 ! Kuuluisko tota uä:n laskettua nyt noudattaa,ainakin lääkäri sen erikseen siihen kirjoitti ?
Noudatetaanko
Ultran mukaista laskettua?
5914
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla kans noin mutta laskettua aikaa ei ruvettu muuttamaan. Olikohan niin että jos yli viikon heittää niin sit muutetaan. Eihän sillä lasketulla ajalla periaatteessa kuitenkaan mitään merkitystä ole (muutaman päivän heitolla).
np-ultran antama LA on tarkin, mutta sitä ei välttämättä muuteta, jos ei muutu yli 3 vrk. Näin siis meilläpäin oli tapana, jollain muulla paikkakunnalla voi tuo raja olla eri. Siinä äitiyskortissa on kohta "todennäköisin laskettu aika" (tai sinne päin) johon ne sitten kirjaa sen, joka pitää. Mulla muuttui juuri tuon 3 vrk, joten siihen kirjattiin ultran altama päivä.
Yleensä ultran mukainen la otetaan käyttöön jos heittoa on viikko eteen- tai taaksepäin kuukautisista lasketusta lasketusta ajasta. Sinullahan ei ole kuin muutama päivä eli lähes samoja viikkoja vastaa vauveli sekä kokonsa että sinun kuukautiskiertosi mukaan. Ei laskettu aika ole mikään "pyhä" päivämäärä jota "noudatetaan".
Kun mullahan heitti sen yli kolme päivää tai 3vrk ja lääkäri oli merkannut lasketuksi 30.11 eli ilmeisesti hänen mielestään sitä noudatettaisiin!
täälläpäin taas ei muuteta jollei eroa ole yli 10 päivää, mulla oli np-ultran mukaan vähän reilu viikon nuorempi mutta LA.ta ei muutettu.. yksityinen kirjoitti kyllä erillisen lapun jonka näytin sitten neuvolalääkärille.
Tosin ero pieneni taas kun olin juuri rakenne-ultrassa.