Askaisissa tuhoutui rivitalo.Jälleen kerran ullakko oli avoin.Asuntojen väliset seinät ulottuvat ulkokattoon asti kai vain viime vuosina tehdyissä rivitaloissa (uudet määräykset).Kapitalistit ovat säästäneet ja rivitaloja on tuhoutunut.
Tyhmät
rakentajat
4377
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Se rivitalo oli Askaisten kunnan omistama talo, joka on taatusti rakennettu sosiaalisilla syillä asutettavien majapaikaksi.
Toki Askaisissa ei sosialisteja ole, mutta kyllä ne kepulaisetkin osaavat rahan päälle sen verran laskea, että kunta on aikanaan saanut sitä mitä on tilannutkin.
Nimittäin rakennuslupia myönnettäessä, ettei kunnan yleishyödyllisiä hankkeita rakennellessaan tarvitsisi noudattaa samoja sääntöjä kuin hartiapankkilaisten tonttikeinottelijoiden? Usein kyllä kuulee monen rakentajan manailevan rakennustarkastusta pilkunviilauksesta, jos ei lupia oitis tule hankkeelle kuin hankkeelle, vaillinnaisista suunnitelmista huolimatta.
Tarkkana vaan pojat, että hyvää tulis!
Siinä meillä on rakennusmestarit vauhdissa.
Kuulkaa, kyllä ne seinät ylettyy aina kattoon asti. Eihän se katto muuten ilmassa pysy.
Eihän sen katon ole tarvis ilmassa pysyäkään, hyvä teknikko?