Sotkumalaista kunnallis- ja maapolitiikkaa maanomistajien ehdoilla
”Nykyaikaisessa yhteiskunnassa peritty tai hankittu omaisuus ei ole ainoastaan yksinomistamista varten, sen omistamiseen liittyy yhteiskunnallisia velvollisuuksia”.
Näin lausui vuonna 1940 eräs maamme myöhemmistä pitkäaikaisista valtiomiehistämme.
Moraalin, oikeuden ja kohtuuden käsitykset eivät näy juurikaan kuuluvan yhteiskuntaamme ja näin ollen kunnallishallintomme päättäjiltä näyttää kadonneen suhteellisuudentaju ja päätöksenteosta on tullut vain vallankäytön väline. Tuolloin on vaarassa demokratia ja kunnallishallinnon varsinainen tarkoitus, siis kuntalaisten perusasioista huolehtiminen. Joka taas johtaa siihen että vallankäyttö kohdistuu helposti yksityisten eduista huolehtimiseen, ”yhteisen edun nimissä”.
Esimerkiksi maapolitiikalla, jota kunta voi ohjata, voidaan vaikuttaa maanarvon muodostukseen tekemällä ns. ennakkopäätöksiä, siis mm. maakauppoja. Ei ole kuntalaisten etu, jos maanarvoa nostetaan kunnallisilla päätöksillä, vaan se on maanomistajien etu, sillä alueella, jonka alueen hintaa kulloinkin ”korjataan”. Tuo maanarvon korjaus tehdään taas kuntalaisilta kerätyillä verovaroilla, jotka siirretään näin suoraan tarkoin harkitulle kohderyhmälle.
Se, kuinka lähellä päätöksentekijät ja edunsaajat ovat toisiaan ja missä kulkee tuo yhteiskunnallisen velvollisuuden raja jäävätä itsensä päätöksenteosta, on sitä kykyä tuntea poliittisen päätöksenteon moraalista puolta.
Oikeudenkäsitteen tunteminen tulee esille kyvystä arvioida, onko tuollainen maapolitiikka kunnallishallinnon tehtävää yleensäkään, vai kuuluuko sellainen vapaiden markkinoiden voimille, joilla muodostuneita hintatasoja kunta sitten noudattaa, pitäytyen myös niissä.
Suhteellisuuden tajua vaaditaan siinä, mikä on saadun vastikkeen arvo maksettuun hintaan nähden. Kunnallispolitiikka tuntuu olevan osin sitä, että mielivaltaisten tarjousten ainoa hyväksyjä ja maksaja on kunta, joka sitten välittää maata edelleen ns. todelliseen käypään hintaan, tai polkuhintaan, ”pakon ja yhteisen edun nimissä”, kun samaan aikaan kunnallisia maksuja korotetaan yhä kiihtyvään tahtiin.
”Jopinpostia”
”Nykyaikaisessa yhteiskunnassa peritty tai hankittu omaisuus ei ole ainoastaan yksinomistamista varten, sen omistamiseen liittyy yhteiskunnallisia velvollisuuksia”.
Näin lausui vuonna 1940 eräs maamme myöhemmistä pitkäaikaisista valtiomiehistämme.
Moraalin, oikeuden ja kohtuuden käsitykset eivät näy juurikaan kuuluvan yhteiskuntaamme ja näin ollen kunnallishallintomme päättäjiltä näyttää kadonneen suhteellisuudentaju ja päätöksenteosta on tullut vain vallankäytön väline. Tuolloin on vaarassa demokratia ja kunnallishallinnon varsinainen tarkoitus, siis kuntalaisten perusasioista huolehtiminen. Joka taas johtaa siihen että vallankäyttö kohdistuu helposti yksityisten eduista huolehtimiseen, ”yhteisen edun nimissä”.
Esimerkiksi maapolitiikalla, jota kunta voi ohjata, voidaan vaikuttaa maanarvon muodostukseen tekemällä ns. ennakkopäätöksiä, siis mm. maakauppoja. Ei ole kuntalaisten etu, jos maanarvoa nostetaan kunnallisilla päätöksillä, vaan se on maanomistajien etu, sillä alueella, jonka alueen hintaa kulloinkin ”korjataan”. Tuo maanarvon korjaus tehdään taas kuntalaisilta kerätyillä verovaroilla, jotka siirretään näin suoraan tarkoin harkitulle kohderyhmälle.
Se, kuinka lähellä päätöksentekijät ja edunsaajat ovat toisiaan ja missä kulkee tuo yhteiskunnallisen velvollisuuden raja jäävätä itsensä päätöksenteosta, on sitä kykyä tuntea poliittisen päätöksenteon moraalista puolta.
Oikeudenkäsitteen tunteminen tulee esille kyvystä arvioida, onko tuollainen maapolitiikka kunnallishallinnon tehtävää yleensäkään, vai kuuluuko sellainen vapaiden markkinoiden voimille, joilla muodostuneita hintatasoja kunta sitten noudattaa, pitäytyen myös niissä.
Suhteellisuuden tajua vaaditaan siinä, mikä on saadun vastikkeen arvo maksettuun hintaan nähden. Kunnallispolitiikka tuntuu olevan osin sitä, että mielivaltaisten tarjousten ainoa hyväksyjä ja maksaja on kunta, joka sitten välittää maata edelleen ns. todelliseen käypään hintaan, tai polkuhintaan, ”pakon ja yhteisen edun nimissä”, kun samaan aikaan kunnallisia maksuja korotetaan yhä kiihtyvään tahtiin.
”Jopinpostia”
Vastaukset 6
Vanhimmat
yhteisen edun nimissä esim. hyvästä rantapalstasta hintaan 5e/m2 jos tiedät kunnan myyvän sen kaavoituksen jälkeen 50e/m2??
Sinulle
Olet käsittänyt kyllä asian aivan väärin.
Totta kai jokainen saa pyytää ja myydä maataan siihen hintaan millä hän katsoo voivansa ja haluavansa sen tehdä. Markkinoillahan hintojen tulee muodostua kysynnän ja tarjonnan mukaisesti. Hinnan olisi muodostuttava vain yksityisillä markkinoilla, ei verovaroilla. Kunnalla on maata mitä kaavoitta ja myydä ilman, että se olisi pakotettu sitä ostamaan. On vain tahtokysymys sen kaavoittamiseksi, jota ei ymmärrettävistä syistä ole. Kuntahan voisi romahduttaa tonttien hinnat, mikäli se vain haluaisi, eikä se ole ”yleisen edun” mukaista.
On helppoa tehdä kauppaa välittämättä maan hinnasta, kun raha ei ole omaa ja toisaalta samalla yleinen maanhinta paikkakunnalla nousee. Vois jopa ottaa käyttöön käsitteen arvoton arvonnousu.
Jotenkin vain tuntuu käsittämättömältä, että samaan aikaan puhutaan ja kauhistellaan terveydenhuollon kustannuksia, vaikka kyse on jopa lakisääteisestä kunnan velvoitteesta. On kylläkin totta, että kun on terve, ei terveydenhuoltoon investointi bisneksen rinnalla tunnu järkevältä. Hukkaanhan se raha siinä menee ja ties kenen hyväsi vielä.
Kun kunnassamme on menty tällaiseen ”postimerkkikaavojen” laadintaan on varmasti jokaisella maanomistajalla mahdollisuus kaavoitta ja periä maastaan niin paljon kuin haluaa. Tätä halukkuutta vain ei pahemmin taida olla. Kun raakamaan hintaan lisätään kaavoitus ja infran (tiestö, vesi, viemäri yms.) kustannukset nousee tontin neliöhinta herkästi lukemiin, jota kukaan ei suostu maksamaan, jollei hintaa alenneta verovaroja käyttämällä. Se, jolla tuohon verovarojen käyttöön määrään pystytään vain vaikuttamaan, on raakamaan hinta. Muut kustannukset ovat kaikille samat.
Kun kunnassa on kova tonttien kysyntä,ja tulevaisuudessa ehkä vielä kovempi,maan hinta nousee väistämättä.Näin minä olen tämän markkinatalouden ymmärtänyt.
Kirjoituksestasi saa sen käsityksen että kunnassa harjoitetaan "hyvävelikauppaa",eli kunta ostaa kalliilla ja myy halvalla??Silloin tuhlattaisiin verovaroja,muuten en tuota väitettä verovarojen haaskauksesta ymmärrä.
Mielestäni kunta tekee oikein myydessään tontteja markkinahintaan,ainakin parhailta paikoilta.Kuivanmaan tontit voi sitten olla vähän halvempia.
Siitä vasta poru nousisi jos kunta jakaisi tontit puoli-ilmaiseksi,niin että ostajat voisivat tehdä niillä muutaman vuoden päästä muhkeita tilejä.
Käsiti ja et käsittänyt.
Kunta on ollut se joka on kaupoillaan määrittänyt pääosin tonttien hintatason Sotkamossa ja varsinkin alueilla, jossa on kysyntääkin. Markkinahinnan tulisi mielestäni syntyä juuri kysynnän ja tarjonnan mukaisesti, muttei kunnan toimesta, vaan yksityisten keskeisillä kaupoilla ja kunnan tulisi pyrkiä
kaikin keinoin välttämään raakamaan ylihinnoittelua. Ymmärrän ja hyvin että se on vaikeaa, mutta kuitenkin.
Tällainen kohtelu tulisi sitten olla kaikille sama. Täytyi vain sivusta kauhistellen katsoa kun toiselta puolen kylää vaihdettiin maata 1:10. Sellaista hölmöläisten peitonjatkamista.
On vain ajan kysymys kun kysyntä on ko. alueella kova ja taas ollaan ostamassa kalliilla ilmaiseksi aikoinaan saatua ja silloin jo virkistyskäyttöön lahjoitettua aluetta.
Puomi oli tiellä kun viimeksi kävin.
Ei yksityisetkään maanomistajat tyhmiä ole.Ei tarvitse olla kummoinen talousasiantuntija kun katsoo Sotkamon tulevaisuuden näkymiä,niin voi kyllä ennustella maan hinnannousua.Siihen ei kunta pysty paljoakaan vaikuttamaan,koska kovin suuri hintahaitari tonttien hinnalla ei kuitenkaan voi olla.
Viisaitahan ne kaikki on ja ovat olleet. Jos luet tarkkaan kirjoittamani oivallat lopulta juonen, joka päätyy juuri tuohon samaan tulokseen, johon kirjoituksessasi nyt olet päätynyt.
Toisin toimittuna hinnan nousu olisi ollut vain hitaampaa ja verorahoja olisi tarvinnut käyttää vähemmän.
Se mihin tässä pyrin on jäänyt sivuseikaksi, jote väännän sen rautalangasta. Kunnalla on lakisääteisiä velvoitteita ja kun ne alkavat vakavasti horjua on kyseenalaistettava muu toiminta. Tuo lakisääteisten asioiden korjaaminen kun on vain tahtokysymys. On vain niin, että noihin lakisääteisiin velvoitteisiin sijoitetuista euroista harvempi tarttuu omaan haaviin, ja se on se suurin este.