Hei kirjan kirjoittaja,
kirjasi oli mielenkiintoista luettavaa. Jos saan antaa palautetta, niin sinussa on kirjallisesti hyviä lahjoja, joita kannattaa käyttää ehdottomasti. Kirjoitat mielestäni johdonmukaisesti ja pohdiskelevan persoonallisella tavalla. Tällainen tapa on lukijalle mielenkiintoinen ja pitää koko ajan lukemisen 'vireessä'. Suuntaa kirjoittamisen piiriin ja kehittämään erilaisia kirjoituksia taidoilla.
Elämäsi tarina Hare Krishna-liikkeessä oli varmasti sinulle kokemuksia antavaa. Elämä on moni-vivahteinen. Yhteiskunta ja uskonto ovat aina sotineet keskenään. Maailma jatkaa menoaan, nyky-teknologia-kehitys aina vain menee huimaa vauhtia eteenpäin, ihminen muuttuu, asenteet, arvomaailmat muuttuvat, ryhmittymät muuttuvat, ihmis- ja sosiaali-rakenteet muuttuvat, mutta silti aina säilyy jokaisen ihmisen sisäinen arvo-maailma. Ja oma maailman katsomuksensa ja kasvunsa.
Elämä on kasvua ja itsensä etsimistä. Se ei ole ahdas ismi tai jyrkkä kielto. Se on askeleita, joiden kautta jokainen etenee, omalla valitulla tavallaan. Jokainen askel meidän elämän tiellä jättää jälkensä.
Joka kantaa oman näkemyksensä ja tutkii omaa paikkaansa, se on hyvällä tiellä. Kiitos luku-kokemuksesta.
Terv: luku-toukka
P. V:lle kirjelmä
1
414
Vastaukset
- Pamu
Kiitos kiitos, kehut lämmittää aina ja kummasti!
Kiitos kuitenkin ennenkaikkea itsellesi kun kirjani luit. Oli hauska kuulla, että kirjan ajoittainen ylämäkihaasteellisuus ei vetänyt pohdiskelulihaksiasi hapoille, vaan tunsit pikemminkin vireystilan kohoamista. Se kertoo sinusta itsestäsi paljon.
Elämän monivivahteisuudesta sen verran, että totta niin, kaikki muuttuu jatkuvalla syötöllä, mutta, aivan niin kuin totesit, ihmisen sisäinen maailma /todellisuus säilyy samanlaisena. Näin käy ainakin niille, jotka uskaltavat hyväksyä tarkkojen opinkappaleiden sijasta välittömän elämisen tai elossaolon kokemuksen, ihmeen, uskonnoksensa. Ideologioilla sen sijaan on paha tapa eristää ihmisiä ja luontokappaleita toisistaan, pyrkiä oppien avulla hallitsemaan niin itseä kuin muitakin. Mielestäni siinä on mukana aimo annos pelkoa. Ihmettely ja elämän kummastelu tuo elollisia sen sijaan lähemmäksi toisiaan. Ällistellään!
yst.terv PTV
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2303368- 592877
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I262492Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk182471Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve761973Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä851869Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401832Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro191825Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.911672Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691013