Tyttö tuli!

Aikas sopivan kokoinen pötikkä sieltä tuli eli 3370g ja 48 cm. Tosin synnytysvaiheessa tuntui kaikkea muuta kuin sopivalta.

Mullahan oli supisteluja kaks viikkoa ennen h-hetkeä. Kun vaavi syntyi torstaina, kävin jo la-su yönä synnärillä tooosi kovien selkäpoltteluiden takia. Synnytys ei kuitenkaan ollut silloin vielä käynnissä. Keskiviikkona alkoi taas supistella kipeästi, mutta vähän iisimmin kuin tuolloin la-su yönä. Supistelujen takia mulla veti selän jotenkin ihan jökkiin, en pystynyt tekeen mitään muuta kuin ulvomaan kivusta. Lämmin kauratyyny auttoi hetkellisesti, samoin suihku. Selkä oli niin kipeä, etten tuntenut sen kivun alta edes supisteluja kunnolla, vaikka tiesinkin niitä tulevan jo suht säännöllisesti. Silloin lähdettiin sitten taas synnärille. Limatulppaa mulla oli tossa vaiheessa tullut jo reilun vuorokauden eli mulla se oli semmoista ruskeaa "vanhaa limaista verta". Synnärillä sain petidiinipiikin, joka helpotti oloa ja aloin tuntea, että supistuksiakin tuli jo ihan kivasti, vaikkei ihan säännöllisiä vielä olleetkaan. Synnytys ei ollut vieläkään käynnissä... Sain kuitenkin jäädä yöksi vuodepaikalle ja sain toisen petidiinipiikin ja sain vähän nukuttuakin. Aamuyöstä kivut alkoivat taas olla kammottavia ja oletin saavani taas piikin. Lääkäri määräsi kuitenkin vain panadolia, jotka oksensin heti. Aamulla kätilö teki tutkimuksen ja totesi, että synnytys on käynnissä. Pääsin samantien saliin ja ihana kätilö suositteli mun selkätuskajumiin heti epiduraalia. Olin ajatellut synnyttää mahdollisimman luomusti, mutta epiduraali kuulosti hyvältä, kun en pystynyt edes makoilemaan missään asennossa.. saati synnyttämään. Epiduraalia voisin kuvailla taivaaksi. Mulla se vei kyllä kaikki kivut pois. Aluks en tuntenut edes supistuksia, mutta pikkuhiljaa ne alkoivat tuntua, mutta eivät mitenkään kivuliaina. Sain toisen annoksen laimeaa puudutetta, kun olin 8 senttiä auki. Kun olin täysin auki, silloin supistukset tuntuivat siltä kuin vauva olisi oikeasti putkahtanut ulos peräaukosta ilman mitään apuja. Ponnistusvaiheessa mulla ei kyllä puudute enää vaikuttanut. Vauvan pää tuntui suurelta ja vaikka kuinka punnasi, ei vaavi meinannut tulla ulos. Lopulta Vauvan sydänäänet vähän laskivat ja kätilö päätti tehdä välilihan leikkauksen ja toinen kätilö tuli painamaan mahan päältä vauvaa ulos. Itse huusin tässävaiheessa suoraa huutoa, mutta ponnistamisen tarve oli aivan valtava. Sinertävä vaavi pötkähti lopulta pihalle ja tuska oli kyllä valtava. Tuntui uskomattomalta ja sumuiselta koko tilanne. Mutta vauva on todellakin sen tuskan arvoinen, siitä ei ole epäilystäkään.

Alapää on hieman kipeä, mutta tuntuu, että haava paranee kuitenkin hyvin. Istuminen on hankalaa ja se jälkivuodon määrä on aivan järkyttävä... mutta lopulta mulle jäi kuitenkin ihan kokonaispositiivinen kuva koko synnytyksestä. Salissa me tosiaan oltiin semmonen viitisen tuntia eli suht nopsaan meni ja ajantaju menee synnytyksessä kyllä täysin. Näin jäkikäteen ajateltuna tuntuu paljon lyhyemmältä ajalta.

Tsemppiä vaan! Hyvin kaikki menee :)

kitsi24 kirjoitti:

Mullahan oli supisteluja kaks viikkoa ennen h-hetkeä. Kun vaavi syntyi torstaina, kävin jo la-su yönä synnärillä tooosi kovien selkäpoltteluiden takia. Synnytys ei kuitenkaan ollut silloin vielä käynnissä. Keskiviikkona alkoi taas supistella kipeästi, mutta vähän iisimmin kuin tuolloin la-su yönä. Supistelujen takia mulla veti selän jotenkin ihan jökkiin, en pystynyt tekeen mitään muuta kuin ulvomaan kivusta. Lämmin kauratyyny auttoi hetkellisesti, samoin suihku. Selkä oli niin kipeä, etten tuntenut sen kivun alta edes supisteluja kunnolla, vaikka tiesinkin niitä tulevan jo suht säännöllisesti. Silloin lähdettiin sitten taas synnärille. Limatulppaa mulla oli tossa vaiheessa tullut jo reilun vuorokauden eli mulla se oli semmoista ruskeaa "vanhaa limaista verta". Synnärillä sain petidiinipiikin, joka helpotti oloa ja aloin tuntea, että supistuksiakin tuli jo ihan kivasti, vaikkei ihan säännöllisiä vielä olleetkaan. Synnytys ei ollut vieläkään käynnissä... Sain kuitenkin jäädä yöksi vuodepaikalle ja sain toisen petidiinipiikin ja sain vähän nukuttuakin. Aamuyöstä kivut alkoivat taas olla kammottavia ja oletin saavani taas piikin. Lääkäri määräsi kuitenkin vain panadolia, jotka oksensin heti. Aamulla kätilö teki tutkimuksen ja totesi, että synnytys on käynnissä. Pääsin samantien saliin ja ihana kätilö suositteli mun selkätuskajumiin heti epiduraalia. Olin ajatellut synnyttää mahdollisimman luomusti, mutta epiduraali kuulosti hyvältä, kun en pystynyt edes makoilemaan missään asennossa.. saati synnyttämään. Epiduraalia voisin kuvailla taivaaksi. Mulla se vei kyllä kaikki kivut pois. Aluks en tuntenut edes supistuksia, mutta pikkuhiljaa ne alkoivat tuntua, mutta eivät mitenkään kivuliaina. Sain toisen annoksen laimeaa puudutetta, kun olin 8 senttiä auki. Kun olin täysin auki, silloin supistukset tuntuivat siltä kuin vauva olisi oikeasti putkahtanut ulos peräaukosta ilman mitään apuja. Ponnistusvaiheessa mulla ei kyllä puudute enää vaikuttanut. Vauvan pää tuntui suurelta ja vaikka kuinka punnasi, ei vaavi meinannut tulla ulos. Lopulta Vauvan sydänäänet vähän laskivat ja kätilö päätti tehdä välilihan leikkauksen ja toinen kätilö tuli painamaan mahan päältä vauvaa ulos. Itse huusin tässävaiheessa suoraa huutoa, mutta ponnistamisen tarve oli aivan valtava. Sinertävä vaavi pötkähti lopulta pihalle ja tuska oli kyllä valtava. Tuntui uskomattomalta ja sumuiselta koko tilanne. Mutta vauva on todellakin sen tuskan arvoinen, siitä ei ole epäilystäkään.

Alapää on hieman kipeä, mutta tuntuu, että haava paranee kuitenkin hyvin. Istuminen on hankalaa ja se jälkivuodon määrä on aivan järkyttävä... mutta lopulta mulle jäi kuitenkin ihan kokonaispositiivinen kuva koko synnytyksestä. Salissa me tosiaan oltiin semmonen viitisen tuntia eli suht nopsaan meni ja ajantaju menee synnytyksessä kyllä täysin. Näin jäkikäteen ajateltuna tuntuu paljon lyhyemmältä ajalta.

Tsemppiä vaan! Hyvin kaikki menee :)

Onnittelut pikkuisen johdosta! Ja kiitos tosta synnytyskertomuksesta.