mikä on?

aloin hetki sitte seurusteleen miehen kans jolla on paniikkihäiriö. hän käyttää xanor-nimistä lääkettä jota hän ottaa sitten kun iskee tämä kohtaus.
mies kuitenkin saa kohtauksen todella helposti, ihan pienmestäkin hermoilusta/stressistä. luulen myös,että hän kärsii aikamoisista itsetunto-ongelmista.
kysynkin nyt, että kuinka minä tyttöystävänä voisin parhaiten auttaa miestäni silloin kun hän saa kohtauksen ja muutenkin?
6564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kysy häneltä. Lähellä oleminen, silittäminen voi olla paras keino olla avuksi. Tai sitten juttelu, yritä saada hänen ajatukset muualle kohtauksesta. Jonkun kivan laulun hyräily/kuuntelu voi olla avuksi.
Itse rauhoitun paremmin jos joku vain on siinä lähellä.

Äänestä
  • ..oli minulla, silloin kun kohtaukset olivat pahimmillaan.Kun pääsi turvallisen ihmisen kainaloon ja siinä itkeä tirautti paha olo helpotti.

    Äänestä

kunhan olet hänen lähellä ja turvana. ei kannata alkaa hössöttämään turhia. pidä kädestä kiinni ja vie vaikka raittiiseen ilmaan jos se auttaisi..
kannattaa myös tehdä selväksi poikaystävällesi, että
olet valmiina tilanteessa kuin tilanteessa poistumaan hänen kanssaan paikalta, jos hän itse sitä haluaa. se tuo turvaa jo etukäteen, kun hän tietää, että kohtauksen iskiessä voi vain sanoa että "nyt mennään", eikä tarvitse ruveta sen kummemmin enempää jaarittelemaan.

itsetuntoa voit myös kohottaa ihan arkipäiväisissä asioissa. muista kiittää ja kehua sekä ehdottomasti KANNUSTAA kaikissa asioissa. tee se kuitenkin kohtuuden rajoissa ettei se ole liian läpinäkyvää. ja ennen kaikkea - ole rehellinen hänelle kaikissa asioissa. eiköhän se siitä! hyvää kesää!!

Äänestä

kaverillasi vain alpratsolaami lääkitys? Eihän se
auta tohon vaivaan.

Äänestä

Kun poikaystäväsi saa paniikki kohtauksen laita kädet hänen ympäri ja pidä tiukkana. Monesti kun saa paniikkikohtauksen ja rupee juoksemaan ympäri se vaan pahenee.

Muuten rutiinit ovat todella tärkeät. Kun minä olen saanut nukkua hyvin ja päässyt tunnin lenkille ja syönyt kunnolla samaan aikaan muutaman päivän niin ei ole panikki oireita olleenkaan kunnes poikkean rutiinista.

Kerro poika ystävällesi että hän on sinulle rakas. Lue kirjoija ahdistuksesta ja paniikista, paljon kirjoija löytyy kirjastosta.

Äänestä
  • on poikaystävälläni siis noitten xanorien lisäksi toinen, ihan säännöllinen lääkitys mut sen lääkkeen nimee en muista,mut etiketis lukee muistaakseni et 1 tabletti aamuisin paniikkihäiriöön.
    kiitos kaikille tosi paljo vinkeistä, ehkä mä noilla eväillä saan rauhoteltua sitä kun kohtaus iskee :)
    voimia teillekin! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


...? kirjoitti:

aloin hetki sitte seurusteleen miehen kans jolla on paniikkihäiriö. hän käyttää xanor-nimistä lääkettä jota hän ottaa sitten kun iskee tämä kohtaus.
mies kuitenkin saa kohtauksen todella helposti, ihan pienmestäkin hermoilusta/stressistä. luulen myös,että hän kärsii aikamoisista itsetunto-ongelmista.
kysynkin nyt, että kuinka minä tyttöystävänä voisin parhaiten auttaa miestäni silloin kun hän saa kohtauksen ja muutenkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu