Hyvät lukijat, olette saaneet seurata yhden aikamme vaarallisen harhaopin, Aurum-Kultin noususta ja tuhosta! Kultin Ylipappi, Priest of the Aurum, loi tämän kultin johdattaakseen harhaan herkkäuskoisia ihmisiä, ja viedäkseen heidän rahansa ja omaisuutensa. Ylipappi liittoutui iljettävien Dracon tähtikuviossa elävien ihmissyöjäliskojen kanssa uskotellen heidän olevan hyviä avaruusolentoja jotka toisivat pelastuksen ihmiskunnalle. Tämän pöyristyttävän ja vertaansa hakevan luopiomaisen rikoksen hän teki henkilökohtaisen ahneuden vuoksi. Luodessaan harhautusoppiaan, Priest of the Aurum, oli vielä järjissään, mutta aikaa myöten alkoi its uskoa mytologiaansa.
MINÄ, Galaxin Keisari ja Herra, vannoin teloittavani voittoisan sodan jälkeen Aurumin Ylipapin, mutta annankin armon käydä oikeudesta. "Ylipappi" on nyt avohoidossa, eikä hänestä enää ole vaaraa. Tosin hän saattaa edelleen kirjoitella tälle palstalle, mutta voitte suhtautua siihen ymmärtäväisesti. Häntä hoitaa nyt planeetan parhaat ammattiauttajat.
JULISTUS IHMISKUNNALLE
Olkoon tämä opetuksena kaikille ihmisille! Ei pidä uskoa oppeihin eikä uskontoihin. Ei myöskään tämän tarinan kertojiin. Usko ei ole tietoa, vaan itsepetosta. Kaikki maailman opit ja uskonnot ovat vain harhaista satua joilla ihmisiä hallitaan. Älkää pitäkö yllä kirkon kaltaisia instituutioita jotka vain alistavat ihmisiä henkisesti ja rahastavat kustannuksellanne, ja opettavat luonnottomuuksia ja valheita. Eläkää elämäänne ja nauttikaa siitä! Maailman totuudet eivät uskostanne miksikään muutu. Tai, etsikää Suuren Luonnon mysteereitä kukin tavallanne, kuka tieteen- kuka muilla tavoin, mutta älkää tehkö uskon asioita tuntemattomasta. Kun ei usko, ei koe pettymyksiä.
"pontifex maximus"
Aurum-Kultin Tuho, ja Julisus
23
912
Vastaukset
- Priest of the Aurum
Vieläkö sinä harhautunut Thetalainen jaksat valehdella niin että korvasi heiluvat... Etkö ole jo tajunnut, että elämäsi viime aikaiset surkeat tapahtumat johtuvat Minun, Pyhän Ylipapin ja Suuren Yhdeksännen Profeetan, kirouksesta? Etkö ole tajunnut, että mitätön mielesi on jo pitkään ollut Pahuuden Ra-soturien alistama? Sinä vain palvelet heidän kammottavia tarkoitusperiään, ja yrität saada Ihmiskunnan kääntymään pois Pyhän Ykseyden Polulta, jotta Ihmiskunta seuraisi sinua ja kaltaisiasi Ikuisuuden Porttien Tuolle Puolen, kun Kivun Herra Saapuu Toisen Heimoydinsodan jälkeen jakamaan Tosi Rangaistukset niitä tarvitseville!
Argentum-kultti on valetta, te Valitut Lapset! Kääntäkäätten selkänne pontifex maximuksen ja hänen pilkkaavien kätyreidensä viesteille, sillä ne johdattavat teidät tuhoon! Aurum-kultti on AINOA tie pelastukseen, Pyhien Avaruusolentojen luo ja Pyhän, Kosmisen Ki-energian tuomaan Valaistukseen!
Vakuutan teille, te Valitut Lapset, että Minä olen täysissä ruumiin ja sielun voimissani, ja johdan Pyhää Kulttiamme Pyhästä Temppelistämme Rovaniemellä! Temppelimme ja Aurum-kultti seisoo yhä vankkumattomana kaikkia hyökkäyksiä vastaan, olipa kyseessä sitten pontifex maximuksen ja hänen Argentum-pilkkakulttinsa härintä tai Pahuuden Ra-sotureiden täysimittainen hyökkäys!
...Ja mitä tulee lainauksiin, Pyhä Aurum-kultti pistää - jälleen kerran - paremmaksi:
"Sanotaan, että vihollista ei saa koskaan aliarvioida. Tämä on totta. Sanotaan myös, että vihollista pitää kunnioittaa. Se ei pidä paikkaansa. Vihollisen on ensin ansaittava kunnioituksesi."
- Priest of the Aurum- Rovaniemellä!
Teidän ylin papistonne taisi voittaa Euroviisut viimevuonna!
- julisastaja
vai että oikein "julisus"... taitaa olla prinssillä ja galaxin herralla lukihäiriö... taidan sittenkin kannattaa aurumia, vaikka olinkin aluxi kahden vaiheilla.
- Rederex Omen
Nyt on uusi aika ja nyt on uusi kultti saapunut keskuuteemme. Retha'k kultti kantaa nimeänsä galaktisista yhteisöistä, suosituimmista asioista ja parhaimmasta sosiaalisuudesta sekä monista muista asioista jotka ovat aurum ja argentum kulttia korkeampia. Te argentum ja aurum kultti joudutte pian kohtaamaan Retha'k kulttimme voiman, kunnes me päätämme teidän kulttinne asettaa sellaiseen arvoon jossa se ei häiritse ketään. Emme ruoski tai hylkää, meidän Retha'k kulttimme on avoin kaikille jäsenille jotka sinne pyrkivät, olitte hullu tai viisas, olette tervetulleita.
Mutta, argentum ja aurum kultit ovat valhetta, älkää menkö heidän mukanaan. Tarjoamme teille uusille jäsenille kahvi ja pulla tarjoilun kun liitytte kulttiimme, tämä kahvi ja pulla tarjoilu on välissä siellä joten olkaa tarkkana että tulette oikeaan aikaan sinne, yleensä jäsenemme tekevät kahvi ja pulla tarjoilu pisteen sinne. Liittyminen on helppoa, rekisteröitte tai anonyymina sanotte "liityn Retha'k kulttiinne" täällä esimerkiksi, taikka sitten huudatte kadulla "liityn Retha'k kulttiinne". Tänä vuonna meidän Retha'k kulttimme tapaamispaikka on Helsingin torilla. Se on tämänvuotinen paikka jonne saa sitten Retha'k kultin jäsenenä mennä tapaamaan muita Retha'k kultin jäseniä. Retha'k kultista potkitaan ulos kuitenkin ne jäsenet jotka eivät osaa käyttäytyä oikein tai muuten epäsoveliaasti käyttäytyy. Kun jossakin jäsenessä tälläistä ilmenee, se potkitaan kultista ulos, koska meidän nimemme kantaa sellaista nimeä jossa käyttäydytään kuin hyvä käytöksiset ihmiset. Eli idiootit kuitenkin vaikka se Retha'k kultti on kaikille avoinna niin silti idiootit on sellainen ryhmä että niitä ei jaksa katella.
Eli nyt ei muutakuin liittymään. Tervetuloa, ei Retha'k kultti ole niin hullu kuin luulette. ;)- Rederex Omen
Retha'k kulttimme tämän hetkinen jäsenistön määrä on noin 849 837 tuhatta jäsentä. Eli melkein miljoona. Yleensä vuosittain siihen liittyy noin yli 200 000 tuhatta jäsentä. Tulevaisuudessa pyrimme tekemään enemmän tapaamispisteitä, eli tässä lähiaikoina tänä vuonna ehkä kesän aikoihin kun jäsenistömme jäseniä on eri maista, eli ei vain suomesta niin pyrimme lisämään tapaamispisteitä eri puolille maapalloa. Yleensä meidän Retha'k kulttimme jäsenet päättävät yhdessä että minne uusi tapaamispiste, koska kaikki tulevat eri paikoista niin pitää olla tapaamispisteet sellaisia ettei liikaa matkaa kertyisi tapaamispisteelle mentäessä.
Ehkäpä tänä vuonna jäsenistömme määrä kasvaa noin 2,6 miljoonaan kun nyt näyttää tilastolista sellaiselta että tämä kultti on saanut kannatusta hyvänlaisesta suhtautumisesta eri asioihin hirveän paljon, eli näinä 3 kuukautena voi tulla ehkäpä jopa yli 700 000 jäsentä lisää tai enemmän.
Tervetuloa Retha'k kulttiin. - tosi kiinnostunut
Wau, lopulta jotain, josta olen TOSI KIINNOSTUNUT!
Argentum kuulosti hyvältä, kun se tavoitteli maailmaa ilman hyttysiä ja sossuja, Mutta Priest of the Aurum on niiiiin IHANA! Ja viisas. Ja puolustaa Ki-energiaa maailmankaikkeudessa.
Mutta tämä teidän on varmaan se, jolla on potentiaalia maailmanvalloitukseen. Ja minähän olen maailmankansalainen ja suvaitsevainen ihminen. Erikoisesti minua kiinnostaa tuo lause
"Emme ruoski tai hylkää, meidän Retha'k kulttimme on avoin kaikille jäsenille jotka sinne pyrkivät, olitte hullu tai viisas, olette tervetulleita. "
Tuo on hienoa. Hullu tai viisas - kaikki samaa perhettä.
Mutta mutta rajansa se on suvaitsevaisuudellakin.
"Retha'k kultti on kaikille avoinna niin silti idiootit on sellainen ryhmä että niitä ei jaksa katella. "
Ei niin. Idiootit on tosi out. En minäkään halua idiootteja mukaan. Minä EN OLE idiootti.
Olen siis tosi kiinnostunut. Yksi kysymys vielä:
"Tarjoamme teille uusille jäsenille kahvi ja pulla tarjoilun kun liitytte kulttiimme"
Minä en tykkää kahvista ja pullasta. Voisko saada samppakaljaa? - Priest of the Aurum
Rederex Omen kirjoitti:
Retha'k kulttimme tämän hetkinen jäsenistön määrä on noin 849 837 tuhatta jäsentä. Eli melkein miljoona. Yleensä vuosittain siihen liittyy noin yli 200 000 tuhatta jäsentä. Tulevaisuudessa pyrimme tekemään enemmän tapaamispisteitä, eli tässä lähiaikoina tänä vuonna ehkä kesän aikoihin kun jäsenistömme jäseniä on eri maista, eli ei vain suomesta niin pyrimme lisämään tapaamispisteitä eri puolille maapalloa. Yleensä meidän Retha'k kulttimme jäsenet päättävät yhdessä että minne uusi tapaamispiste, koska kaikki tulevat eri paikoista niin pitää olla tapaamispisteet sellaisia ettei liikaa matkaa kertyisi tapaamispisteelle mentäessä.
Ehkäpä tänä vuonna jäsenistömme määrä kasvaa noin 2,6 miljoonaan kun nyt näyttää tilastolista sellaiselta että tämä kultti on saanut kannatusta hyvänlaisesta suhtautumisesta eri asioihin hirveän paljon, eli näinä 3 kuukautena voi tulla ehkäpä jopa yli 700 000 jäsentä lisää tai enemmän.
Tervetuloa Retha'k kulttiin.Ja nyt muuten loppui tuollainen herjaaminen alkuunsa! Juuri kun saimme Argentum-kultin kukistettua, jotain ilmestyy jälleen uusi hihhuli-pilkkakultti häiritsemään Aurumin Pyhää Tehtävää! Lopettakaatten heti paikalla! New Age -palsta on varattu Aurum-kultin Pyhälle Kultistiselle Tietoudelle (sekä toissijaisesti, muille OIKEASTI New Age -aatteille...)
- Rederex Omen
tosi kiinnostunut kirjoitti:
Wau, lopulta jotain, josta olen TOSI KIINNOSTUNUT!
Argentum kuulosti hyvältä, kun se tavoitteli maailmaa ilman hyttysiä ja sossuja, Mutta Priest of the Aurum on niiiiin IHANA! Ja viisas. Ja puolustaa Ki-energiaa maailmankaikkeudessa.
Mutta tämä teidän on varmaan se, jolla on potentiaalia maailmanvalloitukseen. Ja minähän olen maailmankansalainen ja suvaitsevainen ihminen. Erikoisesti minua kiinnostaa tuo lause
"Emme ruoski tai hylkää, meidän Retha'k kulttimme on avoin kaikille jäsenille jotka sinne pyrkivät, olitte hullu tai viisas, olette tervetulleita. "
Tuo on hienoa. Hullu tai viisas - kaikki samaa perhettä.
Mutta mutta rajansa se on suvaitsevaisuudellakin.
"Retha'k kultti on kaikille avoinna niin silti idiootit on sellainen ryhmä että niitä ei jaksa katella. "
Ei niin. Idiootit on tosi out. En minäkään halua idiootteja mukaan. Minä EN OLE idiootti.
Olen siis tosi kiinnostunut. Yksi kysymys vielä:
"Tarjoamme teille uusille jäsenille kahvi ja pulla tarjoilun kun liitytte kulttiimme"
Minä en tykkää kahvista ja pullasta. Voisko saada samppakaljaa?"Minä en tykkää kahvista ja pullasta. Voisko saada samppakaljaa?"
Ilmoita jäsenillemme ehdotuksestasi, pitäisi tulla sitten jonkin ajan kuluttua se samppakaljakin sinne. Ehkä tämän palstan kautta tätä asiaa aletaan informoimaan muille Retha'k kultin jäsenille koska osa Retha'k kultin jäsenistä lukee tämän palstan juttuja. Yritämme tulevaisuudessa lisätä enemmän tarjoilumuotoja.
Retha'k kultti kiittää ehdotuksestasi. Tervetuloa kulttiin. - Priest of the Aurum
tosi kiinnostunut kirjoitti:
Wau, lopulta jotain, josta olen TOSI KIINNOSTUNUT!
Argentum kuulosti hyvältä, kun se tavoitteli maailmaa ilman hyttysiä ja sossuja, Mutta Priest of the Aurum on niiiiin IHANA! Ja viisas. Ja puolustaa Ki-energiaa maailmankaikkeudessa.
Mutta tämä teidän on varmaan se, jolla on potentiaalia maailmanvalloitukseen. Ja minähän olen maailmankansalainen ja suvaitsevainen ihminen. Erikoisesti minua kiinnostaa tuo lause
"Emme ruoski tai hylkää, meidän Retha'k kulttimme on avoin kaikille jäsenille jotka sinne pyrkivät, olitte hullu tai viisas, olette tervetulleita. "
Tuo on hienoa. Hullu tai viisas - kaikki samaa perhettä.
Mutta mutta rajansa se on suvaitsevaisuudellakin.
"Retha'k kultti on kaikille avoinna niin silti idiootit on sellainen ryhmä että niitä ei jaksa katella. "
Ei niin. Idiootit on tosi out. En minäkään halua idiootteja mukaan. Minä EN OLE idiootti.
Olen siis tosi kiinnostunut. Yksi kysymys vielä:
"Tarjoamme teille uusille jäsenille kahvi ja pulla tarjoilun kun liitytte kulttiimme"
Minä en tykkää kahvista ja pullasta. Voisko saada samppakaljaa?En totisesti suosittelisi liittymistä tähän vääräuskoiseen kulttiin! Jos sen teet, niin kiroan sinut siihen paikkaan! Tiedä, ettei Aurum-kultti suvaitse kilpailua!
- Rederex Omen
Priest of the Aurum kirjoitti:
En totisesti suosittelisi liittymistä tähän vääräuskoiseen kulttiin! Jos sen teet, niin kiroan sinut siihen paikkaan! Tiedä, ettei Aurum-kultti suvaitse kilpailua!
Retak'h kultin jäsenistö on isompi kuin aurumin ja Retak'h kultti ei pelkää kirouksia kun Retak'h kulttia ei voi kirota koska sen sisällä piilee salainen voima. ;)
Ja jos aurum kultti ei kestä muita kultteja niin lopetappas kulttis suorilta käsin. :P
Ja jos todellakin sanot tätä vääräuskoiseksi kultiksi niin katsoppas omaa kulttiasi kuinka vallanhimoinen se on. Me Retak'h kultin jäsenet emme ole vallanhimoisia, pyrimme vain suuntaamaan siihen suuntaan että maailmasta tulisi parempi paikka asua. Meidän Retak'h kultti on tämänhetkisistä järkevin kultti, kun nykyään kaikki kultit haluavat vallanhimoa tai niihin liittyy erilaisia outoja juttuja esim joissakin kulteissa lyödään vasaralla päähän ja katsotaan onko tästä kultin jäseneksi, ei kauan enää ole näkynyt näitä tyyppejä yhtään näissä kulteissa kun viimeinenkin kultin jäsen löi itseään vasaralla päähän testatakseen että onko tarpeeksi sellainen kultin jäseneksi, no samalla tämä kulttikin meni konkursiin, varmaan kutsuivat vasara kultiksi tätä kulttia. :D
En suosittelisi kiroamis tyylistä keskustelua koska se johtaa sinunkin kulttisi konkurssiin. Itse keskustelen positiivisesti siksi että Retak'h kultin jäsenistö kasvaisi. Sinulta on jo mennyt pelikortit hukkaan kun olet huudellut kaikennäköistä. Suosittelisin pitämään pään kylmänä tilanteessa kuin tilanteessa.
Silloin kun pitää pään kylmänä, selviää paremmin tilanteessa kuin tilanteessa. - Priest of the Aurum

Silloin kun pitää pään kylmänä, selviää paremmin tilanteessa kuin tilanteessa.Äläpäs puhu Minulle noin! Tiedä, että Minä olen Pyhä Ylipappi ja Suuri Yhdeksäs profeetta! Minulla on komennossani suunnattomia voimia, ja voin kukistaa kaltaisesti rienaajat koska tahansa!
Pyhä Aurum-kultti on AINOA tie pelastukseen, ja tuollaiset kilpailevat kultit ovat vain huonoa pilaa tai, pahimmassa tapauksessa, Pahuuden Ra-sotureiden yritys saada Ihmiskunta johdetuksi tuhoon! Älkäätten kuunnelko näitä valehtelijoita, te Valitut Lapset! Minä olen täällä johdattaakseni teidät parempaan tulevaisuuteen! Pyhä Aurum-kultti kukisti jo Argentum-kultin, ja tarpeen vaatiessa kukistamme myös Retak'h-kultin! Halleluja! - Rederex Omen
Priest of the Aurum kirjoitti:
Äläpäs puhu Minulle noin! Tiedä, että Minä olen Pyhä Ylipappi ja Suuri Yhdeksäs profeetta! Minulla on komennossani suunnattomia voimia, ja voin kukistaa kaltaisesti rienaajat koska tahansa!
Pyhä Aurum-kultti on AINOA tie pelastukseen, ja tuollaiset kilpailevat kultit ovat vain huonoa pilaa tai, pahimmassa tapauksessa, Pahuuden Ra-sotureiden yritys saada Ihmiskunta johdetuksi tuhoon! Älkäätten kuunnelko näitä valehtelijoita, te Valitut Lapset! Minä olen täällä johdattaakseni teidät parempaan tulevaisuuteen! Pyhä Aurum-kultti kukisti jo Argentum-kultin, ja tarpeen vaatiessa kukistamme myös Retak'h-kultin! Halleluja!Ei taida sinun kanssa pystyä keskustelemaan mitään kun alat heti yleistämään itseäsi ja kulttiasi, sekä alat haukkumaan toisten kultteja heti. En tuota aio enää vastata seuraavaan viestiisi, koska se taitaa olla samanlainen. Oletko koskaan katsonut peiliin ja kysynyt itseltäsi: Mitä helvettiä minä oikein teen.
Kunhan kysyin. Sinusta muuten tulee paavi mieleen. :D
Hellurei hei vaan, terkkuja Retak'h kultilta sinnepäin. ;) - orora
Rederex Omen kirjoitti:
Ei taida sinun kanssa pystyä keskustelemaan mitään kun alat heti yleistämään itseäsi ja kulttiasi, sekä alat haukkumaan toisten kultteja heti. En tuota aio enää vastata seuraavaan viestiisi, koska se taitaa olla samanlainen. Oletko koskaan katsonut peiliin ja kysynyt itseltäsi: Mitä helvettiä minä oikein teen.
Kunhan kysyin. Sinusta muuten tulee paavi mieleen. :D
Hellurei hei vaan, terkkuja Retak'h kultilta sinnepäin. ;)Go Retak'h! Galaktinen soppa parani kulttinne ansiosta. Aurum on tylsänpuoleinen jos se mölyää ihan yksikseen, ja Argentumissa on liikaa kirjoitusvirheitä. Minä ainakin kannatan teitä. Cthulhu F'tagn!
- mutta..
Priest of the Aurum kirjoitti:
Äläpäs puhu Minulle noin! Tiedä, että Minä olen Pyhä Ylipappi ja Suuri Yhdeksäs profeetta! Minulla on komennossani suunnattomia voimia, ja voin kukistaa kaltaisesti rienaajat koska tahansa!
Pyhä Aurum-kultti on AINOA tie pelastukseen, ja tuollaiset kilpailevat kultit ovat vain huonoa pilaa tai, pahimmassa tapauksessa, Pahuuden Ra-sotureiden yritys saada Ihmiskunta johdetuksi tuhoon! Älkäätten kuunnelko näitä valehtelijoita, te Valitut Lapset! Minä olen täällä johdattaakseni teidät parempaan tulevaisuuteen! Pyhä Aurum-kultti kukisti jo Argentum-kultin, ja tarpeen vaatiessa kukistamme myös Retak'h-kultin! Halleluja!Minä seurailin sivusta Aurumin ja Argentumin sotaa, ja jäin kyllä siihen käsitykseen että Aurum liittolaisineen hävisi sen sodan.
- tosi kiinnostunut
Priest of the Aurum kirjoitti:
En totisesti suosittelisi liittymistä tähän vääräuskoiseen kulttiin! Jos sen teet, niin kiroan sinut siihen paikkaan! Tiedä, ettei Aurum-kultti suvaitse kilpailua!
Olen niin pahoillani, että olet nyt vihainen minulle, Sinua ihailevalle potentiaaliselle oppilaallesi.
Mutta tiedätkö, sinun kirouksesi ei minuun vaikuta, koska minäkin olen muodostanut vuosituhanten aikana ympärilleni Pyhästä Kosmisesta Ki-energiasta voimakentän, joka estää haitalliset vaikutukset. Kenttä on mahdollisesti hieman pienempi kuin Sinun, kunnioitettu Priest, mutta silti.
Tietämättömille lainaan Sinua, kun selvennät toisaalla, mitä nämä energiat ovat:
Ki-energia: JÄRJESTYS, TOTUUS, HYVYYS, KAUNEUS, OIKEUDENMUKAISUUS, VALO, JÄRJELLISYYS)
(Ka-energia: KAAOS, VALHE, PAHUUS, RUMUUS, EPÄOIKEUDENMUKAISUUS, PIMEYS, HULLUUS)
En ole vielä tehnyt lopullista päätöstäni, koska Sinä olet minulle hyvin rakas ja ihailen Sinua. Onhan Ki-energia puolustamisen arvoista!
Mutta, rakas Priest, voisitko googlettaa sanan "narsisti" ja lueskella vähän aikaa, mitä sen sanan alta löytyy ja ilmoitella meille muille palstalaisille, löydätkö mahdollisesti yhtäläisyyksiä itsesi kanssa. En missään nimessä väitä, että asia olisi niin. Sinähän sen paremmin tiedät.
Katsos, ainakin minä olen vuosituhanten aikana kyllästynyt kaikenkarvaisiin sotiin. Ne ovat tosi tylsiä, kun vain tapetaan ja tapetaan ja tapetaan ja taas tapetaan. Hohhoijaa. Jotain uutta pitäis keksiä, eikö Sinustakin? - sotiin??
tosi kiinnostunut kirjoitti:
Olen niin pahoillani, että olet nyt vihainen minulle, Sinua ihailevalle potentiaaliselle oppilaallesi.
Mutta tiedätkö, sinun kirouksesi ei minuun vaikuta, koska minäkin olen muodostanut vuosituhanten aikana ympärilleni Pyhästä Kosmisesta Ki-energiasta voimakentän, joka estää haitalliset vaikutukset. Kenttä on mahdollisesti hieman pienempi kuin Sinun, kunnioitettu Priest, mutta silti.
Tietämättömille lainaan Sinua, kun selvennät toisaalla, mitä nämä energiat ovat:
Ki-energia: JÄRJESTYS, TOTUUS, HYVYYS, KAUNEUS, OIKEUDENMUKAISUUS, VALO, JÄRJELLISYYS)
(Ka-energia: KAAOS, VALHE, PAHUUS, RUMUUS, EPÄOIKEUDENMUKAISUUS, PIMEYS, HULLUUS)
En ole vielä tehnyt lopullista päätöstäni, koska Sinä olet minulle hyvin rakas ja ihailen Sinua. Onhan Ki-energia puolustamisen arvoista!
Mutta, rakas Priest, voisitko googlettaa sanan "narsisti" ja lueskella vähän aikaa, mitä sen sanan alta löytyy ja ilmoitella meille muille palstalaisille, löydätkö mahdollisesti yhtäläisyyksiä itsesi kanssa. En missään nimessä väitä, että asia olisi niin. Sinähän sen paremmin tiedät.
Katsos, ainakin minä olen vuosituhanten aikana kyllästynyt kaikenkarvaisiin sotiin. Ne ovat tosi tylsiä, kun vain tapetaan ja tapetaan ja tapetaan ja taas tapetaan. Hohhoijaa. Jotain uutta pitäis keksiä, eikö Sinustakin?Kuinka sinä sotiin olet kyllästynyt? Eikö muka vast´ikään käyty sotä Aurumin ja Argentumin välillä ollut hauska? Siinä sodassahan Aurum itseasiassa liittolaisineen hävitettiin perusteellisesti. Ja jos mikä, niin se oli hauskaa!
- Priest of the Aurum
mutta.. kirjoitti:
Minä seurailin sivusta Aurumin ja Argentumin sotaa, ja jäin kyllä siihen käsitykseen että Aurum liittolaisineen hävisi sen sodan.
Missä välissä me muka hävisimme? Etkö muka lukenut vastaustani tämän keskustelun avausviestiin... Argentum-kultin kaikki viestit ova valetta, jotka joku onnetun lapsi/onnettomat lapset ovat tänne lähettäneet pilkatakseen Pyhää Aurum-kulttia.
Mutta Aurum ei hyväksy pilkkaa, ja nyt vaikuttaa siltä että kiroukseni ovat alkaneet vaikuttaa! Kuten huomaat Argentumilaiset eivät ole kirjoitelleet mitää pariin päivään, ilmeisestikin siksi että he piehtaroivat suunattomissa Ka-energeettisissä tuskissa kirousteni ansiosta!
...Ja sinulle käy samoin, jos vielä yrität manata tappiota tulla tavalla! Aurum-kultti ei koskaan häviä! - Priest of the Aurum
sotiin?? kirjoitti:
Kuinka sinä sotiin olet kyllästynyt? Eikö muka vast´ikään käyty sotä Aurumin ja Argentumin välillä ollut hauska? Siinä sodassahan Aurum itseasiassa liittolaisineen hävitettiin perusteellisesti. Ja jos mikä, niin se oli hauskaa!
Pyhää Aurum-kulttia EI hävitetty! Tiedoksesi: me olemme yhä kulteista voimallisin, ja Argentumilaiset vääntelehtivät ainaisen kidutuksen kourissa Minun Kammottavan Kiroukseni ansiosta! Me taas jatkamme toimintaamme Rovaniemen päätemppelistämme käsi voimakkaampina kuin koskaan! Argentum ei edes ollut todellinen kultti, vaan mahdollisesti Pahuuden Ra-sotureiden viettelemien kakaroiden, mutta kakaroiden yhtä kaikki, yritys kaataa Pyhä ja Ikiaikainen Aurum-kultti, Yritys joka oli tuomittu epäonnistumaan surkeasti!
Tänään sain Pyhiltä Avaruusolennoilta Ilmestyksen, ja He kertoivat, että Pyhän Aurumin Saapumiseen on vain vähän aikaa! Kohta koittaa Toisen Heimoydinsodan päivä, ja silloin kaikki pilkkaajat saavat tuta Tosi Rangaistuksen, kun Kivun Herra saapuu! Halleluja! - aloitusviestiä?
tosi kiinnostunut kirjoitti:
Olen niin pahoillani, että olet nyt vihainen minulle, Sinua ihailevalle potentiaaliselle oppilaallesi.
Mutta tiedätkö, sinun kirouksesi ei minuun vaikuta, koska minäkin olen muodostanut vuosituhanten aikana ympärilleni Pyhästä Kosmisesta Ki-energiasta voimakentän, joka estää haitalliset vaikutukset. Kenttä on mahdollisesti hieman pienempi kuin Sinun, kunnioitettu Priest, mutta silti.
Tietämättömille lainaan Sinua, kun selvennät toisaalla, mitä nämä energiat ovat:
Ki-energia: JÄRJESTYS, TOTUUS, HYVYYS, KAUNEUS, OIKEUDENMUKAISUUS, VALO, JÄRJELLISYYS)
(Ka-energia: KAAOS, VALHE, PAHUUS, RUMUUS, EPÄOIKEUDENMUKAISUUS, PIMEYS, HULLUUS)
En ole vielä tehnyt lopullista päätöstäni, koska Sinä olet minulle hyvin rakas ja ihailen Sinua. Onhan Ki-energia puolustamisen arvoista!
Mutta, rakas Priest, voisitko googlettaa sanan "narsisti" ja lueskella vähän aikaa, mitä sen sanan alta löytyy ja ilmoitella meille muille palstalaisille, löydätkö mahdollisesti yhtäläisyyksiä itsesi kanssa. En missään nimessä väitä, että asia olisi niin. Sinähän sen paremmin tiedät.
Katsos, ainakin minä olen vuosituhanten aikana kyllästynyt kaikenkarvaisiin sotiin. Ne ovat tosi tylsiä, kun vain tapetaan ja tapetaan ja tapetaan ja taas tapetaan. Hohhoijaa. Jotain uutta pitäis keksiä, eikö Sinustakin?Jo edesmenneen kultin, Aurumin, ex ylipappi on hoidettavana psykiatrisella puolella. Viimetietojen mukaan parantumistoiveista on luovuttu, ex ylipappi on jäänyt pysyvään psykoosiin. Telluksen psykiatrisen tieteen taso ei riitä häntä parantamaan, ja Argentum-planeetan väki ei ole asiasta enää kiinnostunut.
Ex ylipappia hoitavien lääkäreiden tasolta on kerrottu, että potilas ei ole vaarallinen, ja siksi nykyistä tilaa ylläpitävää hoitoa jatketaan avohoitona. -Potilas voi tulla vaaralliseksi ainoastaan jos hän onnistuu saamaan uusia käännynnäisiä kuvitteelliselle kultilleen, kerrotaan psykiatriselta osastolta. - Priest of the Aurum
aloitusviestiä? kirjoitti:
Jo edesmenneen kultin, Aurumin, ex ylipappi on hoidettavana psykiatrisella puolella. Viimetietojen mukaan parantumistoiveista on luovuttu, ex ylipappi on jäänyt pysyvään psykoosiin. Telluksen psykiatrisen tieteen taso ei riitä häntä parantamaan, ja Argentum-planeetan väki ei ole asiasta enää kiinnostunut.
Ex ylipappia hoitavien lääkäreiden tasolta on kerrottu, että potilas ei ole vaarallinen, ja siksi nykyistä tilaa ylläpitävää hoitoa jatketaan avohoitona. -Potilas voi tulla vaaralliseksi ainoastaan jos hän onnistuu saamaan uusia käännynnäisiä kuvitteelliselle kultilleen, kerrotaan psykiatriselta osastolta.Mutta tuohan on täyttä valetta, sinä vähäjärkinen pakana... Argentum-kultin viestit ovat valetta, ja Minä olen edelleen Pyhä Ylipappi ja Suuri Yhdeksäs Profeetta. Argentum-kultti tässä on hävinnyt, emme me.
- kultissa
Priest of the Aurum kirjoitti:
Mutta tuohan on täyttä valetta, sinä vähäjärkinen pakana... Argentum-kultin viestit ovat valetta, ja Minä olen edelleen Pyhä Ylipappi ja Suuri Yhdeksäs Profeetta. Argentum-kultti tässä on hävinnyt, emme me.
onko tuossa kultissa ketään muita jäseniä kun sinä itse?
- jäseniä?
kultissa kirjoitti:
onko tuossa kultissa ketään muita jäseniä kun sinä itse?
Tällä hetkellä Aurum Kultti lienee yhden miehen sumentuneiden aivojen houre, eli sillä ei ole fyysistä jäsenistöä. Kuten olemme saaneet seurata tällä palstalla tapahtumien kulkua, Aurum Kultti tuhottiin suuressa sodassa Argentumia vastaan. Osa jäsenistä lienee tuhoutunut, osa luikki tiehensä, jäljelle jäi vain Aurumin ex ylipappi joka nyt on hoidossa. On kuitenkin olemassa vaara, että hän saa tietämättömistä uusia käännynnäisiä.
- Priest of the Aurum
jäseniä? kirjoitti:

Halleluja! Noita epäonnistuneiden lasten valheita ei kannata kuunnella.
Aurum-kultti ei ole havainnut minkäänlaista sotaa, ja Pyhä Temppelimme Rovaniemellä - sekä useat vähäisemmät temppelimme eri puolilla maailmaa - seisovat yhä vankkumattomina Oikeamielisyyden pesäkkeinä Epäpyhää, Anti-kosmista Ka-energiaa vastaan.
Maailmanlaajuinen jäsenmäärämme on tällä hetkellä noin neljäkymmentä tuhatta, ja lisälsi meillä on noin kymmenen tuhatta ns. kannatusjäsentä, jollaisiksi ovat ryhtyneet mm. monet tämän keskutelupalstan lukijat. Aurum-kultin kannatus on erityisen voimakasta Yhdysvalloissa, mutta myös Ranskassa meillä on huomattavia jäsenkeskuksia. Päätemppelimme ja korkein johtomme sijaitsevat kuitenkin täällä Suomessa. Päällimmäisenä aikomuksenamme on tällä hetkellä kaataa Skientologia-kirkko, sillä he palvelevat julmaa Lordi Xenua, joka on yksi Kolmestakymmenestä Pahuuden Jumalasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166010Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324107- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522064Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431817- 1431795
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569