Ujous on esteenä parisuhteen löytämiselle. Mikä vaikuttaa juuri siihen, että on vaikea lähestyä kivanoloista neitosta tai vastata katseisiin?
Onkohan edes sopivaa mennä jututtamaan ventovierasta vastakkaisen sukupuolen edustajaa esim. puistonpenkille? Siinä on se torjutuksi tulemisen pelko ja että nolaa itsensä tunkemalla nokkansa toisen rauhaan.. Toisaalta itse kyllä tykkäisin jos kiva tyttö tai tytöt lyöttäytyisivät seuraani esim. puistonpenkille tai kahvilan pöytään. Mutta onko se niin ettei sitä vain ole ulkoisesti puoleensavetävä kun ei ole aivan Mr. Finland, vaikka komeaksi onkin usein mainittu.
Mulla on kaiketi se ongelma, että pelkään näyttää kiinnostukseni. Ehkä sillä suojelen itseäni torjumiselta. Tahtoisin päästä eroon siitä häpeästä ja mallista, jonka olen lapsena ja nuorena vanhemmilta imenyt. Kotona ei ole ollut mallia terveestä rakastamisesta ja vanhempien välisestä läheisyydestä. Kielteiset tunteet kuten viha ja inho on kuitenkin osattu näyttää. Ei se ole lasten kehitykselle terveellistä kun äiti puhuu miehestään ja lasten isästä tyyliin: "On se v*ttmainen tuo ukko ja "tulkaa äidin luo, ettei pahuus tartu isästänne". Lasten pitäisi kokea olonsa turvalliseksi ja vanhempien pitäisi osoittaa avoimesti rakastavansa myös toisiaan. Aina ei tietenkään se ole mahdollista mm. päihde- ja mielentervesongelmista johtuen.
Mutta lapsuus on ollut ja mennyt ja pitäisi kyetä nyt rakentamaan itse mieleisiä ihmissuhteita ja erityisesti parisuhde olisi hienoa saada aikaiseksi. Se on vain vaikeaa kun ei tiedä missä voisi tavata ja kun antaa itsestään kenties nokkavan/välinpitämättömän kuvan. Sitä minä pelkään. On harmillista jos viestitänkin että "Ei kiinnosta, olen ylpeä" vaikka ajattelenkin että "siinäpäs on mukavanoloinen nuori nainen". Alkaa keinot olla vähissä. Moni on saanut alkoholista rohkeutta, mutta ei se mulle käy. En halua alkoholia avuksi ja kun baareissa joskus käyn, olen aika passiivinen lähestymään ketään.
Pitäis vain saada otettua jossakin tutustumiskontaktia nuoriin naisiin. Ei se ujous/estot enää sitten olisi ongelma. Tiedän sen itsekin että monikin nainen pitäisi minusta kunhan saisi sen "kuoren" rikottua. On surullista että sitä on luonut "suojakuoren", vaikka olisi suunnaton rakkauden- ja läheisyydenkaipuu..
Lieköhän kenelläkään muulla tällaista ongelmaa..
T. Menninkäinen vaan
Onkohan edes sopivaa mennä jututtamaan ventovierasta vastakkaisen sukupuolen edustajaa esim. puistonpenkille? Siinä on se torjutuksi tulemisen pelko ja että nolaa itsensä tunkemalla nokkansa toisen rauhaan.. Toisaalta itse kyllä tykkäisin jos kiva tyttö tai tytöt lyöttäytyisivät seuraani esim. puistonpenkille tai kahvilan pöytään. Mutta onko se niin ettei sitä vain ole ulkoisesti puoleensavetävä kun ei ole aivan Mr. Finland, vaikka komeaksi onkin usein mainittu.
Mulla on kaiketi se ongelma, että pelkään näyttää kiinnostukseni. Ehkä sillä suojelen itseäni torjumiselta. Tahtoisin päästä eroon siitä häpeästä ja mallista, jonka olen lapsena ja nuorena vanhemmilta imenyt. Kotona ei ole ollut mallia terveestä rakastamisesta ja vanhempien välisestä läheisyydestä. Kielteiset tunteet kuten viha ja inho on kuitenkin osattu näyttää. Ei se ole lasten kehitykselle terveellistä kun äiti puhuu miehestään ja lasten isästä tyyliin: "On se v*ttmainen tuo ukko ja "tulkaa äidin luo, ettei pahuus tartu isästänne". Lasten pitäisi kokea olonsa turvalliseksi ja vanhempien pitäisi osoittaa avoimesti rakastavansa myös toisiaan. Aina ei tietenkään se ole mahdollista mm. päihde- ja mielentervesongelmista johtuen.
Mutta lapsuus on ollut ja mennyt ja pitäisi kyetä nyt rakentamaan itse mieleisiä ihmissuhteita ja erityisesti parisuhde olisi hienoa saada aikaiseksi. Se on vain vaikeaa kun ei tiedä missä voisi tavata ja kun antaa itsestään kenties nokkavan/välinpitämättömän kuvan. Sitä minä pelkään. On harmillista jos viestitänkin että "Ei kiinnosta, olen ylpeä" vaikka ajattelenkin että "siinäpäs on mukavanoloinen nuori nainen". Alkaa keinot olla vähissä. Moni on saanut alkoholista rohkeutta, mutta ei se mulle käy. En halua alkoholia avuksi ja kun baareissa joskus käyn, olen aika passiivinen lähestymään ketään.
Pitäis vain saada otettua jossakin tutustumiskontaktia nuoriin naisiin. Ei se ujous/estot enää sitten olisi ongelma. Tiedän sen itsekin että monikin nainen pitäisi minusta kunhan saisi sen "kuoren" rikottua. On surullista että sitä on luonut "suojakuoren", vaikka olisi suunnaton rakkauden- ja läheisyydenkaipuu..
Lieköhän kenelläkään muulla tällaista ongelmaa..
T. Menninkäinen vaan
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä minulla ainakin on ihan samat ongelmat. Olen kuin lasipullossa, josta näen muut ja he minut. Ääni vain ei kulje paksun lasipullon läpi. Toivottavasti joskus saan itse tai joku muu saa pullon rikki. Itsellänikin oli nuoruudessa rikkinäinen koti äidin sairastumisen takia ja v-maisen äitipuolen takia. Joudun rakentamaan itseluottamukseni ja luottamuksen muihin uudestaan. Mietin, että kärsin ainakin ajoittain sosiaalisten tilanteiden pelosta. Olisiko kenelläkään kokemusta millaista hoitoa työterveyshuollosta voisi saada?
"Onkohan edes sopivaa mennä jututtamaan ventovierasta vastakkaisen sukupuolen edustajaa esim. puistonpenkille? Siinä on se torjutuksi tulemisen pelko ja että nolaa itsensä tunkemalla nokkansa toisen rauhaan.."
On ilman muuta soveliasta, varsinkin jos yrittää olla kohtelias ja aluksi vaikka kysyy, sopiiko tulla viereen istumaan ja juttelemaan. Noin 30% tytöistä kieltäytyy tässä vaiheessa ja sanoo ettei kaipaa seuraa.
Loput tytöt ovat sellaisia, että niille voi jutella 10-30min, jonka jälkeen häipyvät eikä niitä sen jälkeen enää näe. Ja hyvin pienestä osasta tulee tavallisia kavereita joita näkee myöhemminkin mutta jotka eivät ole kiinnostuneita seurustelusta.
Jos on oikein aktiivinen ja tekee satoja aloitteita joka kuukausi, silloin tällöin voi löytyä jotain yhden illan - parin viikon suhteita, sen sijaan pitkäaikaisen seurustelusuhteen löytäminen on varsin hankalaa kun tyttöjä ei sellaiset ikinä kiinnosta.
Eli älä ainakaan odota liikoja jos ryhdyt aloitteelliseksi ja ystävälliseksi. Minulla alkaa nyt 11. kesä jonka olosuhteiden pakosta joudun viettämään yksin enkä edelleenkään ole löytänyt ketään lukioaikaisen tyttöystävän tilalle, eikä aloitteellisuudesta ole ollut mitään hyötyä.