Salkoruusu

Kovin vähän tuntuu löytyvän tietoa salkoruusujen hoidosta netistä. Voisiko joku laittaa ihan tavalliset hoito-ohjeet. Salkoruusun (Nigra) ostin plantagenista eikä puhettakaan mistään hoito-ohjeista (eikä osaavasta henkilökunnasta..). Pärjääkö III-vyöhykkeellä? "Säilyy monivuotisena kun kukkineet kukkavarret poistetaan" eli kukinnan jälkeen maata myöten matalaksi? Suojataanko talvella? Millainen paikka, aurinkoinen?
Kiitos jos joku vastaisi!
115597
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Salkoruusu on kaksivuotinen, eli ensimmäisenä vuonna tekee lehtiruusukkeen, ja vasta seuraavana vuonna kukkii.(Sun salkoruusu kukkii kyllä jo tänä kesänä).

Hyvillä paikoilla voi säilyä talven yli perennamaisena.

Ensinnäkin talvimärkyys on sille kohtalokas, eli sen pitäisi olla mielellään kohopenkissä, läpäisevässä maassa johon vesi ei jää seisomaan.

Sitä voi myös peittää talveksi kuivilla lehdillä ja havuilla, mutta vasta sitten kun routa on jo maassa ettei mätäne. Ja aurinkoinen paikka on hyvä.

Siis leikataan kukinnan jälkeen vaan ne pitkät kukkavarret pois, se lehtiruusuke saa jäädä. Mutta tämä tarkoittaa sitä ettei kukka tee siemeniä. Niistä se yleensä kylväytyy ja pysyy kasvupaikalla. Kannattaa antaa sen tehdä siemeniä edes johonkin oksaan, niin voit sitte kylvää ne siihen lähistölle ja saat monta uutta salkoruusua.

Tämä on vähän hankala kasvi kyllä pitää talven yli hengissä, harvemmin sen saa pidettyä monivuotisena..

Äänestä
  • Sitäpä piti vielä sanomani, että kun siemenet kesällä kylvetään, niistä tulee saman kesän aikana se uusi pieni lehtiruusuke (joka pitää saada pidettyä hengissä talven yli), niin routa monesti irroittaa ne keväällä kasvualustastaan ja sitten kuolevat siihen.

    Eli ne pitää muistaa käydä painamassa takaisin multaan keväällä etteivät kuole kuivuuteen. Sama koskee muuten muitakin pikkutaimia, routa nostelee.

    Äänestä

  • kukkatarhuri kirjoitti:

    Sitäpä piti vielä sanomani, että kun siemenet kesällä kylvetään, niistä tulee saman kesän aikana se uusi pieni lehtiruusuke (joka pitää saada pidettyä hengissä talven yli), niin routa monesti irroittaa ne keväällä kasvualustastaan ja sitten kuolevat siihen.

    Eli ne pitää muistaa käydä painamassa takaisin multaan keväällä etteivät kuole kuivuuteen. Sama koskee muuten muitakin pikkutaimia, routa nostelee.

    uskomattoman mahtavia kaakkois-Euroopassa, kuin pieniä puita aivan täynnä kukkaa, en ole nähnyt sen vertaisia Suomessa ikinä.
    Vahinko, että meidän ilmastossa ei ole mahdollista.

    Äänestä

Olen siemenestä kasvattanut salkoruusuja ja niitä on nyt olut jo monena vuonna. Uusia tulee, kun vanhat kasvit levittää siemeniään. Oli sekoituspussi, jossa oli erivärisiä salkoruusuja, yksinkertaisia ja kerrottuja. En ole leikannut edes sitä kukkavartta syksyllä pois vaan vasta keväällä, ovat saaneet rauhassa siementää. Muutamat on olleet tosi komeita,korkeutta varmaan pari metriä ja isot vaaleanpunaiset kukkaset. hieno erikoinen väri oli myös kerrottu tummapunainen, melkein musta.
Samalla lailla kaksivuotinen on mm. maariankello, hieno kukka sekin. Mutta ei taida olla yhtä menestyvä kuin salkoruusu. en ole varma, mahtaako se vielä tänä kesänä löytyä pihastani.

Yksi ihana suositeltava on ruusunätkelmä. Muistuttaa hajuhernettä, mutta on monivuotinen. Oli monta vuotta, mutta hävisi toissa talvena. Syynä saattoi olla se, että omat koirat kuseksivat siihen kohtaan aitaa, missä se nätkelmä kasvoi, taisi raukka saada liikaa lannoitusta.

Äänestä

Salkoruusua putkahtelee pihassa edelleen, vaikka ensimmäiset olen kylvänyt varmaan kymmenen vuotta sitten. Kukkineet varret saa jäädä paikoilleen, vasta keväällä katkaisen ne. Useampaa väriä on ollut, mutta viime kesänä ainakin vielä vaaleanpunaista oli jäljellä. Nytkin lehtiruusukkeita on muutama näkyvissä. En tiedä vielä, kukkivatko tänä kesänä vai onko ne poikasia ;)
Ruusunätkelmänkin taimet oli haussa, kun haluan nopeasti ne pihaan. Siemeniä pitää myös laittaa tänä kesänä. Se on todella ihana kukka. Hankkikaa ihmeessä pihaanne. Siemeniä löytyy ainakin, taimia ei kovin monessa paikassa ole myynnissä. Ruusunätkelmä on monivuotinen.

Äänestä

Perinneperennolla taitaa kyllä olla joku muu kuin salkoruusu, se ei kyllä putkahtele noin vaan, vai oletko jossain ykkösvyöhykkeellä ?

Äänestä
  • Salkoruusun siemeniä olen ostanut, kylvänyt ja istuttanut pussillisen monia vuosia sitten. Ihan samanlaisia lehtiruusukkeita ilmestyy edelleen kukkamaahan. Sehän on kaksivuotinen kasvi, joka ensimmäisenä vuotena kasvattaa lehtiruusukkeen ja seuraavana kesänä kukkii. En nypi kuihtuneita kukkia pois, enkä katkaise kukkavanoja syksyllä. Itse se siementää ja taimettuu. Tiedän kyllä, mitä pihassani kasvaa! (Niin, ja asun Tampereen lähellä)

    Äänestä



Kuka ostaa ruusunätkelmää taimena ? Hahhah. Myydäänkö edes ? Hupijuttu.
Se on vähän sama kuin ostais herneentaimen, jos niitä myytäis.....
Pavut vaan maahan. Siis siemenet. Sil sipuli.

Äänestä

Perinneperenna-neropatille tiedoksi: siemenet kylvetään !
Ei istuteta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertokaa kirjoitti:

Kovin vähän tuntuu löytyvän tietoa salkoruusujen hoidosta netistä. Voisiko joku laittaa ihan tavalliset hoito-ohjeet. Salkoruusun (Nigra) ostin plantagenista eikä puhettakaan mistään hoito-ohjeista (eikä osaavasta henkilökunnasta..). Pärjääkö III-vyöhykkeellä? "Säilyy monivuotisena kun kukkineet kukkavarret poistetaan" eli kukinnan jälkeen maata myöten matalaksi? Suojataanko talvella? Millainen paikka, aurinkoinen?
Kiitos jos joku vastaisi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu