Tänään puistossa sanoin lastani p***apääksi, väänsin väkisten hatun 1.5-v. päähän, kun se oli mahdottoman jännä leikki heittää hattu aina maahan(tyhmyyttä, kun pitää edes hattua, jossa ei ole nauhoja leuan alla). Aamusta alkaen ajattelen, etten jaksa poikaa. KAIKKI; siis ihan KAIKKI täytyy tehdä väkisten, koska ei arki muuten rullaa ollenkaan, kun syliä ja hoitoa tarvii myös puolivuotias vauveli. Vaipan vaihdossa on kaikista kivointa potkia sen minkä pieniltä jaloiltaan jaksaa, jos yleensäkkään ruoka maistuu,niin mukavinta on kaataa maitomuki lattialle (nokkamuki) ja huitoa käsillä suuta lähestyvästä lusikasta ruoat lattialle, puistosta on kiva lähteä juoksentelemaan naapurin pihoille, varsinkin jos äiti on hoitamassa vauvaa, leikkitovereita on kiva nyrkittää ja hiekkaa on suorastaan mahtavaa heitellä niiden ja äidin päälle. Sisälle tuleminen on yhtä järkyttävää huutoa, 2 tuntia kestävät raivarit arkipäivää.
En tiedä miten oikeasti jaksan, odotan vain, että lapseni kasvaisivat ja rauhoittuisivat. Kotona ei paljon naureta eikä iloita, koska kaikki esikoisen kanssa on yhtä taistelua ja vielä pitäisi jaksaa hoitaa se vauvakin...ja valittaa kellekkään ei voi, sillä "olisin nyt vaan onnellinen, et mulla sentään on lapsia, ja VAIN kaks..jollain voi olla useampiakin.." Lähes kaikki hoito ym. toimenpiteet pitää tehdä väkisin, huomion kiinnittäminen muualle tms. lepertelyt ei auta meidän jääräpäälle. Koen jo syyllisyyttä kun on pakko käyttää voimaa esim. estäessä potkimista ja KIELTÄESSÄ lasta (20 kertaa EI-sana, selittelyineen ja perusteluineen ei auta mitään, epäieln ,et kuuleekohan poika edes mitään) En tiedä mitä teen, haaveilen vaan, et lähden töihin tai että lapset kasvaisivat ja vähän rauhoittuis tämä..
Itsekin koen välillä niin suunnatonta raivoa, että luulen pojan jo pelkäävän minua. Napasutuksia sormille olen joskus antanut, kun mikään ei tunnu muuten auttavan..ja sitten koen kauheaa syyllisyyttä. Neuvolassa ja perheneuvolassa olen asiasta puhunut, mutta olen saanut kuulla, että sellaista se uhmaikä on ja meillä on kuulemma temperamenttinen lapsi..
En tiedä miten oikeasti jaksan, odotan vain, että lapseni kasvaisivat ja rauhoittuisivat. Kotona ei paljon naureta eikä iloita, koska kaikki esikoisen kanssa on yhtä taistelua ja vielä pitäisi jaksaa hoitaa se vauvakin...ja valittaa kellekkään ei voi, sillä "olisin nyt vaan onnellinen, et mulla sentään on lapsia, ja VAIN kaks..jollain voi olla useampiakin.." Lähes kaikki hoito ym. toimenpiteet pitää tehdä väkisin, huomion kiinnittäminen muualle tms. lepertelyt ei auta meidän jääräpäälle. Koen jo syyllisyyttä kun on pakko käyttää voimaa esim. estäessä potkimista ja KIELTÄESSÄ lasta (20 kertaa EI-sana, selittelyineen ja perusteluineen ei auta mitään, epäieln ,et kuuleekohan poika edes mitään) En tiedä mitä teen, haaveilen vaan, et lähden töihin tai että lapset kasvaisivat ja vähän rauhoittuis tämä..
Itsekin koen välillä niin suunnatonta raivoa, että luulen pojan jo pelkäävän minua. Napasutuksia sormille olen joskus antanut, kun mikään ei tunnu muuten auttavan..ja sitten koen kauheaa syyllisyyttä. Neuvolassa ja perheneuvolassa olen asiasta puhunut, mutta olen saanut kuulla, että sellaista se uhmaikä on ja meillä on kuulemma temperamenttinen lapsi..
Vastaukset 19
Vanhimmat
se kunnon uhmaikä tuleekin. Sun muksushan on ihan pieni palleroinen vielä. Ota vaan neuvolaan uudestaan yhteyttä ja sanot että et jaksa ja apua on saatava.
Toimit väärin. Poikasi ei rauhoitu koskaan , päinvastoin, jos itse et pysy rauhallisena. Hae apua ennen kuin pilaat poikasi elämän. Pojalle tulee vaikeuksia muualla, päiväkodissa ja koulussa. Häiriökäyttäytyminen pahenee.Kotona pitäisi olla rauhallinen ja hyvä ilmapiiri, mutta teillä ei niin ole...
Outoa, että neuvolassa ei oteta asiaa vakavasti.
itte toimit tuossa tilanteessa??? en näe mitään vakavaa asiassa, normaalii arkee, itekkö väännät tekohymyy aina? jos vaippa ei mee hyvällä ni sit se menee väkisin, ei se lapsi siihen kuole, oppii et silloin ku äiti päättää niin silloin toimitaan...
Miksi lapsen pitäisi pitää hattua ollenkaan tähän aikaan vuodesta? Jätä koko kapistus kotiin, eipä pääse sitä heittelemään enää.
Jos poika riehuu sinulle, käännä huomiosi vauvaan äläkä edes yritä takoa järkeä lapsen päähän kun tämä saa raivarin.
Kiellä potkiminen vaipanvaihdon aikana, nappaa jalat yhteen ja pidä niitä tiukassa otteessa.
Jos lapsi riehuu leikkipuistossa, älä vie häntä sinne ennenkuin osaa käyttäytyä- miksi tahtoisit pahoittaa itsesi ja muiden mielen?
Noin pieni tuskin välittää perusteluista ainakaan sataan kertaan, joten tyydy vaan hokemaan EI:tä tuhat kertaa päivässä.
Jos maidot lentää tahallaan lattialle, olkoot ilman juotavaa yhden ruokailun ajan.
jo sopivan ikäinen...isot pojat/tytöt käyttää pottaa..
ja lapiot pois kun heittää hiekkaa, et sano mitään muuta kuin ET HEITÄ HIEKKAA, otat vain lapparin pois...et heitä!
Ja se hattu tosiaan pois, yltyy vaan kun huomaa että saa sut juoksemaan sillai.
Meeppä kirjastoon ja lainaa tahkokallion ja sinkkosen kirjoja, maanläheisiä vinkkejä arkipäivään!
sun kokeilla, että vaikka v-loppuna tai jokupäivä jos vaikka isä (jos on) voisi katsoa nuorinta niin lähtisit tämän uhmaajan kanssa kaksistaan esim.eväsretkelle. Ei tarvi olla mitään extriimii, vaikka lähimmälle puiston penkille istumaan ja juomaan mehua ja syömään eväsbanani. Vaikuttaisi että poika on myös hyvin mustasukkainen sinusta. Varmasti vailla vain huomiotasi, sillä ei muutoin potkisi kun touhuat vauvan kanssa.
Ja ymmärrän turhautumisesi, kun tuntuu että poika imee kaiket mehut. Mulla myös hyvin temperamenttinen ja suorastaan hirveä välillä ja tuossa iässä missä sun nyt, niin omani oli myös järkyttävä. Jälkikäteen vain totesin, että pojan käytös suurimmaxi osaksi johtuu minun komminnikaatioongelmasta pojan kanssa. Nyttemmin meillä menee jo paljon paremmin.
Paljon hyviä neuvoja, muutama tuli minunkin mieleen, meillä hyviksi havaittuja keinoja.
- Taikamukista maito ei kaadu lattialle.
- Lusikka omaan käteen, tuon ikäinen osaa jo syödä itse, tosin ruokailun jälkeen pitää varata aikaa sotkujen siivoukseen...
- Vaihda vaippa sylissä istuttaen tai kun seisoo, housuvaippa ehkä helpompi "lennossa" vaihdettavaksi kuin teippivaippa
- Jos heittää hiekkaa niin siirrä kauemmas leikkimään tai poista hiekkalaatikolta, tietenkin myös kiellät heittämästä hiekkaa
- Voitko puistossa pyytää jotakuta muuta aikuista välillä kieltämään lasta tai noutamaan karkulaisen takaisin? Meillä toimii kun joku muu kuin äiti kerrankin kieltää ja karkailut loppuu kun joku muu hakee karkulaisen.
- Jos et ole yksinhuoltaja niin pyydä/vaadi myös isää huomioimaan mahdollisimman paljon esikoista, osittain huono käytös voi johtua iän lisäksi huomionhausta.
Ota vielä yhteyttä neuvolaan ja vaadi apua. Myös soskun kautta voit saada jonkun auttamaan, esim. viemään esikoisen tai molemmat 1-2 krt/vk ulos, saat hetken omaa aikaa.
Voimia ja jaksamista sinulle!
minulla on yksi neuvo, joka toimii silloin tällöin meillä. mulla on myös temperamenttinen poika, jonka kanssa tulee matseja päivittäin.
huomioi hyvä, älä pahaa. älä huuda, se ei auta, saat vain kurkun kipeäksi. oma lapseni hakee huomiota rumalla käytöksellä ja lähtötilanteissa sillä, ettei suostu lähtemään/pukemaa. Silloin pitää varata riittävästi aikaa etukäteen ja vain odottaa hiljaa, rauhallisesti ja sanoa, että minä lähden nyt. pattitilanteessa pukea vaikka väkisin. ei pikkulapsi nyt sinua voimissa voita. miten selviät murkun kanssa jos et selviä puolitoistavuotiaan kanssa? jos lapsi riehuu ruokapöydässä, estä se (kaikki kielletty pois ulottuvilta) ja puhu vaikka säästä. näin lapsi ei saa huomiota pahasta, sitä hän hakee. hän nauttii siitä että huomaat hänet, hyväs tai pahassa. puolitoistavuotias ei käsitä oikeaa ja väärää vielä, saat opettaa sitä kärsivällisesti vielä pitkään. Lapsi, joka saa osakseen kärsivällisyyttä, oppii laupiaaksi itsekin.
pääidea on se, että pahanteon seuraus pitää olla lapsen mielestä ikävä - SIIS EI HUOMIOTA, mit hän hakee. tässä tapauksessa siis -> ei ylenpalttista huomiota pahantekoon, vain pahanteon esto ja rauhallinen kieltäminen. Kun lapsi on kiva ja kiltti, kehu häntä. Hyvinä hetkinä helli häntä ja hali ja pusi.
Aina, joka kerta kun lapsi tekee "väärin", annat ensin varoituksen ja toisella kertaa "rangaistuksen". Anna huutaa, anna kiljua, mutta pidä pääsi!!! Joudut tekemään töitä, mutta usko pois, pääset helpommalla sitten kun lapsi on neljän...
ps. en halua olla ilkeä, mutta pakkokos niitä lapsia on tehdä jos ei jaksa!
Ei auta. Minun neuvoni on, että ota syliin hellästi ja puhu kauniita. Anna esikoisellesi AIKAASI! Rähjäämällä ja komentelulla asiat pahenee. Tottakai rajat, mutta paljon huomiota. Älä kiinnitä esim hatun heittelyyn huomiotasi, anna heittää ja käännät katseesi ja pian keksit jonkun uuden jutun johon laspi voi kiinnittää huomionsa.
"ps:pakkoko niitä lapsia on tehdä jos ei jaksa" sulla ei varmaan itsellä ole lapsia? tai jos onkin niin joku viikonikäinen pikkupallero joka vain nukkuu, KUKAAN ei aina jaksa EI millään pahalla tämäkään!!
kuules tietää jaksaako vaiko ei??? Korteistako katsot.. Lapsetkin jopa ovat yksilöitä...
..tarkoitan siis että tietää ennekuin on lapsi itsellä!! Jokainen varmaan odottaessaan uskoo olevansa äiti jolla pinna kestää AINA, kärsivällisyys 10 jne... Käytäntö kasvattaa, ja sitähän tämä elämä on!! JOs ei käytäntö kasvata, aika junnaamiseksi elämä menee, ja hyvä vaan että ihmiset täällä edes neuvoja kyselevät, sillä sekin jo itsessään helpotaa monenkin oloa että on "ääneen asian sanonut". Se kertoo myös siitä että ihmiset haluavat kasvaa ja vahvistua kun ovat huolissaan jaksamisestaan ym..
Että hauskaa ja aurinkoista kesää kaikille!!!
veikkaan että kaveri rauhoittuu kunhan laitat vauvan jonkun muun hoitoon ja vietät isomman kanssa laatuaikaa, joka päivä edes vähän aikaa. Anna hänelle huomiota niin että hän saa kokea olevansa sulle se ainoa ja rakas, eikä vaan kiusankaoppale kun onkin sulla uusi rakas,vauva
Tiedän sen raivon ja epätoivonkin tunteen, jonka lapsi voi herättää. Olen sen itse kokenut 1.5-vuotiaani kanssa. Minulla ei ollut edes toista siinä huolehdittavana ja silti olin välillä helisemässä pojan kanssa.
Jaksamista ja täydet sympatiani sinulle! Uskon, että löydät tavat selvitä lapsen kanssa koettelevassa ikävaiheessa! Meillä pahinta riiviövaihetta kesti pari kuukautta. Tiukat ja vaativat otteet kannattaa ottaa käyttöön, niinkuin moni on täällä kirjoittanut. Niissä puitteissa kuin vauvalta ehdit. Kannattaa varmaan yrittää väistellä pahimpia konfliktitilanteita,jos vain mahdollista. Tsemppiä!!
Mä nauroin niin mahdottomasti kun luin sun viestin,koska toi kuullosti ihan kuin oisin itse kirjoittanut ton.Mulla kylläkin vain yksi lapsi,1,2 vuotia poika.Oon meinaan itse ollu ihan hulluuden partaalla.Voimia sulle ja mulle ja niin monelle muulle.
Minä myös tunnen itseni välillä hirviöksi kaksivuotiaani kanssa (myös vauva kainalossa...) Ihan kaikesta täytyy ottaa yhteen. Jos ei muuta niin huutaa kuin palosireeni muuten vaan (tai tietenkin haluaa äidin huomion). Pahimpina päivinä huudetaan, kun ei halua lähteä ulos, ulkoa ei halua tulla sisälle, ei halua syödä, ei nukkua eikä tietenkään leikitkään onnistu... Kaikkein parhaiten siihen on näyttänyt tehoavan, kun ei ole huomaavinaankaan huutoa. Jos esim sisälle tuleminen menee huutamiseksi, otan pojan kainaloon ja kannan eteiseen. Siinä kun on aikansa huutanut ja hieman rauhoittunut, niin menen juttelemaan. Jos raivarikohtauksen aikana yrittää jutella tai selitellä mitään niin tilanne vain pahenee ja itsellä palaa pinna. Olen myös yrittänyt muistaa huomioida häntä, kun kaikki on hyvin. Eli kehua rauhallisia leikkejä ja hyvin onnistuneita sisäänlähtemisiä sekä syöntihetkiä. Tsemppiä vain sullekin, kyllä se ajan kanssa tasaantuu. Muista myös jutella muiden äitien kanssa. Vaikka tuntuu, että elämä just nyt on ylitsepääsemättömän vaikeaa, niin kyllä ne kaikilla on samat ongelmat. Helpottaa vähän kun sen huomaa.
tuossa on mustasukkaisuuttakin mukana kun vauva vie niin paljon sun ajasta ja huomion