Lueskelin näitä viestejänne ja tuntui helpottavalta huomata, että on lukuisia muitakin jotka kärsivät paniikkihäiriöstä. Itse olen kärsinyt niistä jo 16 vuotta, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Olen myös sairastanut nivelreumaa 20 vuotta, joten varmasti tulee mieleen että ei ton elämä kovin hääppöstä voi olla. No, mä olen kuitenkin onnellinen, vaikka en tietenkään ihan tyytyväinen elämääni. Mulla on ihana perhe, ihana avomies ja neljä lasta. Suunnattomasti helpottaa se että kaikki lähipiirissäni tietävät paniikkihäiriöstäni, eivätkä välitä ajoittain ilmenevästä oudosta käytöksestäni. En ole paljoa lääkkeitä käyttänyt, koska aikanaan kaikenlaista kokeiltiin, mutta ei..Käytän reumaani jo kolmea eri lääkettä, enkä halua olla mikään myrkkyrobotti, joka toimii kemiallisilla aineilla. Saan paniikkikohtauksia aika harvoin ja olen oppinut ne kestämään, vaikka se rajoittaakin elämääni jonkin verran. Eniten vaivaa se että itsetuntoni on erittäin huono, mikä taas ahdistaa enemmän esimerkiksi kaupungilla liikkuessani. Tietysti toivoisin että kaikki nämä vaivat helpottaisivat, mutta kyllä niiden kanssa oppii elämäänkin. Toivon teille kaikille jaksamista, varsinkin nuorille kärsiville, älkää antako periksi. Älkää hävetkö oireitanne, vaan kertokaa lähipiirillenne, se jo helpottaa. Olkaa vahvoja!
Oma tarinani
minna38
1513
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kiitos rohkaisusta ja kirjoituksestasi.