Kiimingin

osaa hävitä kuin vl-mies kirjoittamalla kalevassa 20.5. mm. ”Pääsisimmekö nykyisestä ’kirkollisesta politikoinnista’ jo kypsempään tapaan?” ja ennen vaaleja politikoiden ei anna vastuksia uskonnollisista taustoistaan, sa saarnakin lipsahtaa radioon eiheuttaen lisämainosta. Jutusta tuli mieleen: ”väärin äänestetty!”

Khran tekstiä.” Lehdistön suuri valta ja vastuu tulee ilmi myös kirkollisten vaalien yhteydessä. Minusta vaikuttaa siltä, että tärkeimmäksi mielipiteen muokkaajaksi nostetaan toistuvasti herätysliiketausta. En väitä, että se on täysin vailla merkitystä, mutta itse tehtävän hoidon kannalta se nousee kohtuuttoman suureen merkitykseen.”

Kaikuna tuomikirkkoseurakunnan kappalainen vastaa tämän päivän Kalevassa: ”Jokaiselta ehdokkaalta sopii odottaa sitä, että hän reilusti tunnustaa, mitä hän edustaa ja mikä on hähehn viiteryhmänsä” ja edelleen: ”Jos hän suhtautuu kriittisesti viiteryhmäänsä, sekin tulisi uskaltaa ja myöntää avoimesti ja julkisesti” sekä ”Tosiasia, josta perusteettomasti vaietaan, on se, että vanhoillislestadiolainen herätysliike tärkeissä uskonopin tulkinnoissa itse asemoi itsensä kirkon uskon ulkopuolelle. Jos ehdokas kuuluu tällaiseen liikkeeseen, on asian julkituonti vaalien perustiedotukseen kuuluva asia.”

Lieneekö oululainen Kaleva ryhtymässä kriittiseksi vai oliko reilun politikoivan vl-häviäjän ” lausumat Kirkonmäellä”-palstalla sellaisia, että piti antaa sija vastikkeellekin.
393481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

uskaltavat sanoa "ääneen" sen, mitä mieltä valtaväestökin on lahko-opista! Varmaan useammat papitkin mielessään miettineet menettelytapoja rikkaruohojen kitkemiseen?

Äänestä
  • Olen erittäin kiinnostunut vl-liikkeen historiasta. Vl-liikkeen historia on täynnä kaikennäköisiä likaisia kähmintöjä, joilla esim. media saatiin hiljaiseksi joskus ennen muinoin.

    Nykyään se on vaikeampaa.

    Äänestä

  • "Onneksi jotkut papit uskaltavat sanoa "ääneen" sen, mitä mieltä valtaväestökin on lahko-opista! Varmaan useammat papitkin mielessään miettineet menettelytapoja rikkaruohojen kitkemiseen?"

    Niin ne asenteet vähitellen muuttuvat. Asennemuutoksen on täytynyt lähteä vl-liikkeen sisältä. Muutoin en pitäisi mahdollisena, että Pohjois-Suomen valtalehti Kaleva on viimeaikoina (mm. Kinnusen kirjoitus) uskaltanut lähteä murtamaan vaikenemisen muuria, joka on ollut 30-40 vuotta lähes rikkumaton. Nämä puheenvuorot ovat mielestäni merkkejä siitä, että uusi pehmeämpi linja on lyömässä läpi vl-liikkeen sisällä.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    "Onneksi jotkut papit uskaltavat sanoa "ääneen" sen, mitä mieltä valtaväestökin on lahko-opista! Varmaan useammat papitkin mielessään miettineet menettelytapoja rikkaruohojen kitkemiseen?"

    Niin ne asenteet vähitellen muuttuvat. Asennemuutoksen on täytynyt lähteä vl-liikkeen sisältä. Muutoin en pitäisi mahdollisena, että Pohjois-Suomen valtalehti Kaleva on viimeaikoina (mm. Kinnusen kirjoitus) uskaltanut lähteä murtamaan vaikenemisen muuria, joka on ollut 30-40 vuotta lähes rikkumaton. Nämä puheenvuorot ovat mielestäni merkkejä siitä, että uusi pehmeämpi linja on lyömässä läpi vl-liikkeen sisällä.

    En usko vl-liikkeen pehmeämpään linjaan, mutta media saattaa ehkä sittenkin hiukan ärhäköityä. Oulussa asuu nykyisin muitakin ostokykyisiä kuin vl-liikemiehiä.

    Äänestä

  • Kilpailutekijä kirjoitti:

    Asioista tulee vielä tutkimuksia ja lehtiartikkeleita, vain ajan kysymys. Hienoa että Kaleva on jo herännyt.

    Äänestä

  • Kilpailutekijä kirjoitti:

    En usko vl-liikkeen pehmeämpään linjaan, mutta media saattaa ehkä sittenkin hiukan ärhäköityä. Oulussa asuu nykyisin muitakin ostokykyisiä kuin vl-liikemiehiä.

    Kyllä se vaan niin on ollut, että vl-liike on estänyt aikaisemmin Kalevaa ja muitakin Pohjois-Suomalaisia viestimiä kirjoittamasta kriittisiä juttuja. Tämä saattaa Etelä-Suomesta katsoen tuntua uskomattomalta, mutta näin se on ollut pian 40 vuotta. Vl-liikkeellä on ollut ja on edelleenkin Pohjois-Suomessa erittäin suuri valta mediassa puhumattakaan Oulun seudun kuntien päätöksenteossa.

    Täysin naulan kantaan sanottu. media pelkää ilmoittajia ja ilmoittajat vl-asiakkaiden katoa...

    Äänestä

Niemelästä on tullut sellainen kuva, että hän edustaa hyvin maltillista vl-kantaa. On korkeasti oppinut mies, toiminut pitkään kirkkoherrana, kuulemma tykättykin. Ikävää,että hänellä taisi tulla etenemisessä katto vastaan vl-taustan vuoksi. Toisaalta olisi voinut vaikka blogissaan ottaa avoimesti esille, mitä vl-tausta merkitsee hänelle käytännössä. Ihmisiä se vanhollislestadiolaisuus kerta kaikkiaan pelottaa.

Äänestä
  • Onko oman taustan salailu "maltillisuutta"?

    Äänestä

  • Olen kanssasi eri mieltä, tunnen hänet ja en kyllä voi sanoa että tykkäisin.

    Äänestä

  • mutta ei suurinta osaa ihmisistä.

    Äänestä

  • Jos tämä Kiimingin pappi ei hyväksy SRK:n hoitokokousten hengellistä painostusta ja ihmisten julksita loukkaamista, hänen tulee tehdä tällaiset SRK:n linjasta poikkeavat käsityksensä äänestäjille selväksi.

    Silloin häntä voisi ei-vl-seurakuntalainenkin äänestää.

    Mutta hän ei valitettavasti ilmaissut mitään tällaiseen kriittisyyteen viittaavaa julkisuudessa vaikka asiaa häneltä tiedusteltiin.
    Väisteli ja kierteli kysymyksiin vastaamisessa.

    Sellainen menettely ei herätä luottamusta.

    Äänestä

Osoittaa suurta arvostelukyvyn puutetta, että Kiimingin vl-pappi pitää herätysliiketaustansa saaneen vaalia edeltäneessä julkisuudessa "kohtuuttoman merkityksen".

Kun vl-papin kanta on vl-opin mukainen, eli että suurin osa seurakunnan jäsenistä joutuu helvettiin ja ovat saatanan lapsia, ei tätä papin käsitystä voi kukaan seurakuntalainen pitää vähäarvoisena.

VL-opetus poikkeaa kirkon kristinopista monessa kohtaa, ja tämä on yksi vakavimpia eroja.

Tämä asia on syytä jokaisen seurakunnan jäsenen tietää kun mennään äänestämään papin tehtävään sopivaa henkilöä.

Kiimingin kirkkoherran näkemys, että tämän tiedon antaminen seurakunnan jäsenille tiedoksi olisi osoitus "median vallasta" viittaa avoimesti siihen, että hänen mielestään tämä keskeinen asia olisi pitänyt salata seurakuntalaisilta, eli valitsijoilta!

Pöyristyttävä asenne.
Vaalissa hävinnyt kirkkoherra edustaa samaa salailukulttuuria kuin SRK.

Äänestä
  • Mutta tuohan on suviseurapuhujalistalla oliko viime vai kesien taa sitten.

    Äänestä

  • Viime eduskutnavaalien aikaan hämmästytti monia vanhoillislestadioalisten ehdokkaiden harjoittama oman hengellisen kodin salaaminen. Yksikään ehdokkaista ei kertonut nettisivullaan vakaumuksestaan äänestäjille.

    Ainoastaan nykyisin ei-vl-kansanedustaja, silloinen kuntaministeri, kertoi avoimesti, kunnioittavasti ja kauniisti lapsuustaustastaan, johon liittyy vl-suurperheessä kasvaminen.

    Yksikään nyky-lestadiolainen ehdokas ei paljstanut äänestäjille hengellisyyttään.
    Sen sijaan varsin moni muulla tavoin kristitty kertoi äänestäjille avoimesti hengellisestä kodistaan. Näitä ehdokkaita oli sekä kristillisessä liitossa että keskustassa, vasemmistoliitossa ja demareissa. He eivät piilotelleet vakaumustaan.

    Äänestäjän oikeusturva edellyttää suurempaa avoimuutta kuin mihin vl-ehdokkaat ovat valmiita.

    Äänestä

  • Avoin valintatilanne kirjoitti:

    Viime eduskutnavaalien aikaan hämmästytti monia vanhoillislestadioalisten ehdokkaiden harjoittama oman hengellisen kodin salaaminen. Yksikään ehdokkaista ei kertonut nettisivullaan vakaumuksestaan äänestäjille.

    Jos ihminen pyrkii kansalaisten edusmieheksi ja näiden asioita ajamaan, taikka korkeaan virkaan, hänen pitäisi ehdottomasti osoittaa rehellisyyttä ja avoimuutta.

    Äänestä

  • Avoin valintatilanne kirjoitti:

    Viime eduskutnavaalien aikaan hämmästytti monia vanhoillislestadioalisten ehdokkaiden harjoittama oman hengellisen kodin salaaminen. Yksikään ehdokkaista ei kertonut nettisivullaan vakaumuksestaan äänestäjille.

    Ainoastaan nykyisin ei-vl-kansanedustaja, silloinen kuntaministeri, kertoi avoimesti, kunnioittavasti ja kauniisti lapsuustaustastaan, johon liittyy vl-suurperheessä kasvaminen.

    Yksikään nyky-lestadiolainen ehdokas ei paljstanut äänestäjille hengellisyyttään.
    Sen sijaan varsin moni muulla tavoin kristitty kertoi äänestäjille avoimesti hengellisestä kodistaan. Näitä ehdokkaita oli sekä kristillisessä liitossa että keskustassa, vasemmistoliitossa ja demareissa. He eivät piilotelleet vakaumustaan.

    Äänestäjän oikeusturva edellyttää suurempaa avoimuutta kuin mihin vl-ehdokkaat ovat valmiita.

    Miksi vl:t salaavat vakaumuksensa?

    Ehdokkuustilanteissa oma vakaumus salataan taktisista syistä. Vl:t tietävät ja tuntevat omat ehdokkaansa tikitilleen tarkasti ja ehdokkaat ovat täysin varmoja vl-äänistä. He tietävät kilpailevansa vl-äänistä vain keskenään. Kun valituksi tulemiseen eivät pelkät vl-äänet riitä, lähdetään haravoimaan ei-vl-ääniä, joita ei tulisi jos taustat avoimesti kerrottaisiin. Tämähän on epärehellistä ja epäeettistä toimintaa, mutta tarkoitus pyhittää keinot aina kun valtaa on jaossa.

    Tuotahan se juuri on, että ei voi tervehtiä syntistä ja bublikaania, mutta kyllä ääni vaan vaaleissa kelpaa.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Miksi vl:t salaavat vakaumuksensa?

    Ehdokkuustilanteissa oma vakaumus salataan taktisista syistä. Vl:t tietävät ja tuntevat omat ehdokkaansa tikitilleen tarkasti ja ehdokkaat ovat täysin varmoja vl-äänistä. He tietävät kilpailevansa vl-äänistä vain keskenään. Kun valituksi tulemiseen eivät pelkät vl-äänet riitä, lähdetään haravoimaan ei-vl-ääniä, joita ei tulisi jos taustat avoimesti kerrottaisiin. Tämähän on epärehellistä ja epäeettistä toimintaa, mutta tarkoitus pyhittää keinot aina kun valtaa on jaossa.

    omaa uskoa ??
    Se vaan on ehkä opetettu,vanhemmilta tai seuroissa opittu tapa,että jos tunnustaa uskonsa,siis olevansa vanh.lestadiolainen,niin heti maailma pilkkaa,eli sitä piilottaa omaa vakaumusta,jumalan terveellä tervetiminenkin sanotaan "mumisten" ja uskoa häpeää, mutta sitten kuitenkin seurapuheissa kehoitetaan avoimesti tunnustamaan uskonsa maailman edessä. Ja sanottiin vielä, että kun sitä rukoilee voimia tunnustaa uskonsa,niin kyllä ne epäuskoiset ymmärtää ja kunnioittaa sellaista ihmistä.
    On toki sellaisiakin vl-ihmisiä,jotka sanoa paukauttavat sen "jumalan terveen" normaalilla kuuluvalla äänellä,vaikka kassajonossa,mutta vähemistönä ne taitaa olla.
    Nyt ulkopuolisena sitä ei tajua,miksi sitä piti silloin niin vietävästi hävetä uskonsa tunnustamista,sillä muissa lahkoissa näyttää ihmiset tuovan julki oman elämänkatsomuksensa ihan avoimesti,esim kiertävät sananjulistajat,ym.
    Eli luulisin, ettei siinä vakaumuksen piilottelusa yleensä mistään taktikoinnista ole kyse,vaan aidosta häpeän tunteesta.

    Äänestä

  • sitä häpesi kirjoitti:

    En myönnä olevani väärässä tuossa taktikointikannassani, koska olen sen nin monen esimerkin kohdalla suhteellisen läheltä ollut näkemässä.

    Muuten olen kyllä kanssasi samassa käsityksessä, että vl:t häpeävät tunnustaa uskoaan ulkopuolisille. Mielestäni se johtuu siitä, että vl-liike on leimallisesti äärilike, jonka toimintavoissa, kulttuurissa ja lähihistoriassa on paljon epärehellisyyttä, jota he eivät itsekään voi olla huomaamatta. Useimmat vl:t tuskin itsekään hyväksyvät näitä ominaispiirteitä, mutta kun on niin lujin sitein kiinni yhteisössä ettei paljon muita vaihtoehtoja ole olemassa.

    Kaksinaamaisuus se hävettää.
    Kun vl joutuu olemaan itselleenkin epärehellinen, se ei voi olla jättämättä jälkiä.

    Äänestä

  • sitä häpesi kirjoitti:

    omaa uskoa ??
    Se vaan on ehkä opetettu,vanhemmilta tai seuroissa opittu tapa,että jos tunnustaa uskonsa,siis olevansa vanh.lestadiolainen,niin heti maailma pilkkaa,eli sitä piilottaa omaa vakaumusta,jumalan terveellä tervetiminenkin sanotaan "mumisten" ja uskoa häpeää, mutta sitten kuitenkin seurapuheissa kehoitetaan avoimesti tunnustamaan uskonsa maailman edessä. Ja sanottiin vielä, että kun sitä rukoilee voimia tunnustaa uskonsa,niin kyllä ne epäuskoiset ymmärtää ja kunnioittaa sellaista ihmistä.
    On toki sellaisiakin vl-ihmisiä,jotka sanoa paukauttavat sen "jumalan terveen" normaalilla kuuluvalla äänellä,vaikka kassajonossa,mutta vähemistönä ne taitaa olla.
    Nyt ulkopuolisena sitä ei tajua,miksi sitä piti silloin niin vietävästi hävetä uskonsa tunnustamista,sillä muissa lahkoissa näyttää ihmiset tuovan julki oman elämänkatsomuksensa ihan avoimesti,esim kiertävät sananjulistajat,ym.
    Eli luulisin, ettei siinä vakaumuksen piilottelusa yleensä mistään taktikoinnista ole kyse,vaan aidosta häpeän tunteesta.

    Mutta piilottelu on Raamatun vastaista hommaa, siellähän kielletään pistämästä kynttilää vakan alle. Usko pitää näyttää ja kertoa eikä piilotella.

    Äänestä

..kirjoitus ja asetti kyllä kirjoittajan harkintakyvyn kyseenalaiseen valoon. MInulla on ollut hänestä positiivisempi kuva, mutta kylläpä se rapistui.

Hän ilmeisesti rinnasti kokoomuksen ja kansalaissodan raakuudet vl-liikeen hoitokokoussynteihin.

Ei kyllä ottanut mitään irtiottoa vl-liikeen synneistä ! Hyväksyneekö ne sitten - mene ja tideä !

Äänestä
  • "Jos vaikka nykyistä kokoomuksen kannattajaa joku rohkenisi syyttää 1918 sodan vääryyksistä punaisia kohtaan, olisi tällainen meidän kaikkien mielestä itsestään selvää, väärin ja tuomittavaa. Mutta tapahtuuko jotain vastaavaa herätysliikkeen perusteella?"

    ”Pääsisimmekö nykyisestä ’kirkollisesta politikoinnista’ jo kypsempään tapaan?” eli lakaisisimme kaiken maton alle kuten srk:ssa, kysyy sama k-herra?
    Toivottaa toki lopussa menestystä ja siunausta virkaan valitulle, pientä suuremmalla piikillä "...seurakuntalaiset ottivat ehkä nyt pienimmän riskin." Ja juuri kun täällä on saatu "oikia piispa" pimpiläisen sijaan ja joku roti toimintaan.

    Äänestä

islam-tutkimuksestaan, jossa valtaa sekä politiikkaa ym. käsitellään vl:n suhteen:
http://www.kaltio.fi/index.php?134
Tällaisia kun ilmestyy yhä useammin, avartuu ajattelumme-kiitokset totuudenmukaisesta analyysista ja syistä yrittää kiistää tutkimustulokset.

Äänestä

Niemelä on katkera vaalitappiostaan ja panee tappionsa median ja äänestäjien syyksi. Raukkamaista. Olisi ollut parempi olla hiljaa ja niellä vaanh haavansa.
Ei, ei ole Niemelästä koskaan hiippakunnan kakkosmieheksi. Henkinen johtajareservi ei riitä.

Ehkä olisikin parempi, että jatkossa kirkkoherrat valitsisikin kirkkoneuvosto. Yleinen vaali onkin typerä aivan kuten Niemelä vakuuttaa, mutta aivan toisesta syystä kuin hän selittelee. Jos kirrkoherrat valitsisi valistunut kirkkoneuvosto, sen varmempaa olisi silloin, ettei vl-papeilla olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia tulla valituiksi edes lestadiolaispitäjissä. Nythän vl-pappeja valitaan eräissä vl-pitäjissä kirkkoherroiksi paljolti sen vaikutuksesta, mikä on pantu alulle ehkäisemättömöässä aviovuoteessa.
Media saa Suomesa sanoa mielipiteensä vapaasti, toistaiseksi. Haluaakko Niemelä jotain muuta parempaa järjestelmää tilalle?

Äänestä
  • tietty. Armoneuvojen kera!

    Äänestä

  • Kappalaiset ja seurakuntapastorit valitsee jo nyt kirkkoneuvosto. Jostain syystä kuitenkin Suomessa on lukuisia vl-kappalaisia ja seurakuntapastoreita.

    Äänestä

  • ja seurakuntapastorit kirjoitti:

    Kappalaiset ja seurakuntapastorit valitsee jo nyt kirkkoneuvosto. Jostain syystä kuitenkin Suomessa on lukuisia vl-kappalaisia ja seurakuntapastoreita.

    on seurakuntia ja kuntia, joissa on vl-enemmistö-ei siinä sen kummallisempaa ihmettelemistä. Saavatpa normaaliseurakuntalaiset seurata manöövereitään ja työllistää tuomiokapituleita tarvittaessa -tosin pappi osaa pitää suun säkkiä myöten, kun muukalaisia kirkonpenkeillä jumalanpalveluksissa ja muissa toimituksissa.

    Äänestä

  • on murtumassa monessa mielessä ja avoimuus lisääntymässä, ajatteluahan täällä ei ole koskaan puuttunut-media vaan on vaiennut eikä ole antanut tilaa mielipiteille.
    Eron huomaa siitä, kun 60-luvun lopun Oulun heinoslaisuus on ruodittu tarkkaankin, mutta samanaikaisia hoitokokouksia ei vieläkään voida avoimesti käsitellä.
    Karpon ohjelma jotenkin lipsahti julkisuuteen, kakkosen vl-luotaavan ohjelman srk sai jotenkin hyllytetyksi.
    Tuli mieleeni, olikohan pm:ssä ruomiorovastiehdokkaiden haastatteluja tai ilmoituksia? Ilmaisjakeluissa ja Kalevassakin, sekä netissä, oli paljonkin juttuja kysymyksineen ja vastauksineen-onneksi sammutetuin vl-lyhdyin ei päästy aika-ajoja pidemmälle.

    Äänestä

  • Oulussa srk-valta kirjoitti:

    on murtumassa monessa mielessä ja avoimuus lisääntymässä, ajatteluahan täällä ei ole koskaan puuttunut-media vaan on vaiennut eikä ole antanut tilaa mielipiteille.
    Eron huomaa siitä, kun 60-luvun lopun Oulun heinoslaisuus on ruodittu tarkkaankin, mutta samanaikaisia hoitokokouksia ei vieläkään voida avoimesti käsitellä.
    Karpon ohjelma jotenkin lipsahti julkisuuteen, kakkosen vl-luotaavan ohjelman srk sai jotenkin hyllytetyksi.
    Tuli mieleeni, olikohan pm:ssä ruomiorovastiehdokkaiden haastatteluja tai ilmoituksia? Ilmaisjakeluissa ja Kalevassakin, sekä netissä, oli paljonkin juttuja kysymyksineen ja vastauksineen-onneksi sammutetuin vl-lyhdyin ei päästy aika-ajoja pidemmälle.

    En elänyt silloin kun näitä tapahtui. Olen mummilta kuullut siitä heinoslaisuudesta joka harhaopiksi sitten ilmeisesti leimautui. Siitä on tutkimustakin, ja tulossa elokuva, oli yhdessä lehdessä.

    Mutta minä en vastausta saanut kun kysyin miksi ei lehdet saaneet kirjoittaa vl:sta?

    Äänestä

  • Puuttuu kypsyyttä ja aikuisuutta kantaa tappionsa katkeroitumatta. Hmmästyttää kun kyse sentään monta akateemista oppiarvoa hankkineesta miehestä. Oppiarvot eivät tuo sydämen sivistystä.

    Äänestä

  • Kiiminkiläinen kirjoitti:

    Puuttuu kypsyyttä ja aikuisuutta kantaa tappionsa katkeroitumatta. Hmmästyttää kun kyse sentään monta akateemista oppiarvoa hankkineesta miehestä. Oppiarvot eivät tuo sydämen sivistystä.

    luulin kyseistä VL-pappia fiksummaksi. Tunsin jotenkin myötähäpeää Kalevassa olleen kirjoituksen takia. Olis kannattanut reilusti kertoa olevansa VL eikä venkoilla.

    Äänestä

  • ihmetyttää kirjoitti:

    luulin kyseistä VL-pappia fiksummaksi. Tunsin jotenkin myötähäpeää Kalevassa olleen kirjoituksen takia. Olis kannattanut reilusti kertoa olevansa VL eikä venkoilla.

    On valta ja akateemisuus sokaissut jo miehen suhteellisuudentajun.

    Äänestä

  • nuori ihminen kirjoitti:

    En elänyt silloin kun näitä tapahtui. Olen mummilta kuullut siitä heinoslaisuudesta joka harhaopiksi sitten ilmeisesti leimautui. Siitä on tutkimustakin, ja tulossa elokuva, oli yhdessä lehdessä.

    Mutta minä en vastausta saanut kun kysyin miksi ei lehdet saaneet kirjoittaa vl:sta?

    60-luvulla sokos-aukiolla (nyk. rotuaarilla) "mellakoimassa" muun nuorison mukana, kun heinoslaiset kokoontuivat kokouksiinsa-joukkoa oli muutama sata nuorta, joiden lomitse ja poliisin suojeluksessa he luikkivat taloon ja pois. lisää:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Heinoslaisuus

    vähän myöhemmin kahden korttelin päässä ry:llä lestadiolaiset lukittujen ovien pitivät salaisia hoitokokouksiaan, mutta niiden sisällöstä tihkui tietoa vain vähän. Vastaava mellakointi olisi seurannut, mikäli kaikki olisi kantautunut nuorison korviin? Hankala oli uskoa naapurin pojan kertomaakaan ennen kuin tämä joutui mielisairaalaan-samaan aikaan kun muut mukanaolleet eivät "muistaneet" mitään. Nykyisin tieto on kaikilla muilla kuin vl:lla ja eri lähteistä jopa koottavissa kokonaisuus toimenpiteistä, jotka kohdistuivat liki kaikkiin.

    Äänestä

  • joukon mukana kirjoitti:

    Ehkä nyt on tullut aika tutkia vl-liike kun heinoslaisuus on tutkittu? 1960-luvun kirjakääröt avautuvat, niin kuin isoäitini tapasi sanoa kaikesta, että "kirjakääröt avautuvat". Voi kun hän vielä eläisi, tiesi niin paljon asioita. Suomessa on päteviä tutkijoita yliopistoissa, joten onhan se hiukan kummaa, ettei asioita ole tutkittu kun näkyvästi tulee ilmi, että ihmisiä asia vaivaa ja monella on yhä paha olla, ketkä ovat nuo ajat eläneet.

    Äänestä

toimittaja, joka varmaan seuraa näitä ja muita vl-palstoja ja kokoaa materiaalia. Toivottavasti pääsee Valkealaan esittämään kiperiä kysymyksiä eikä Kaleva editoimatta julkista srk:n jakamaa tiedote-propagandaa. Kriittisyys ja tosiasioiden julkistaminen oululaismediankin asia, hyssyttely ja "uhkailujen aika" julistettakoon olevan ohi! Kun srk ei itse halua eikä pysty pesäänsä puhdistamaan, eikä kirkollakaan asia ole akuutti, kansalaiset ja media antakoot alkusysäyksen tilinteolle.

Äänestä
  • Kaleva on ollut lehdistä rohkein viime aikoina monenkin asian suhteen kirjoittelua ajatellen .. ei moni lehti ole samoja juttuja rohjennut pitää esille enkä puhu nyt vl.sta vaan yleisesti.

    Äänestä

luin, että yli 100 seurakuntalaista oli jäänyt paitsi äänestysilmoitusta. Onkohan tämä viimeinen jäynäys, riittääkö 100 mahdollista ääntä vl:n valintaan vai onko edessä uudet vaalit, jolloin vl:t valjastetaan ja ohjeistetaan äänestämään oikein? Toisaalta: valittukin oli kepulainen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

vl-kirkkoherra kirjoitti:

osaa hävitä kuin vl-mies kirjoittamalla kalevassa 20.5. mm. ”Pääsisimmekö nykyisestä ’kirkollisesta politikoinnista’ jo kypsempään tapaan?” ja ennen vaaleja politikoiden ei anna vastuksia uskonnollisista taustoistaan, sa saarnakin lipsahtaa radioon eiheuttaen lisämainosta. Jutusta tuli mieleen: ”väärin äänestetty!”

Khran tekstiä.” Lehdistön suuri valta ja vastuu tulee ilmi myös kirkollisten vaalien yhteydessä. Minusta vaikuttaa siltä, että tärkeimmäksi mielipiteen muokkaajaksi nostetaan toistuvasti herätysliiketausta. En väitä, että se on täysin vailla merkitystä, mutta itse tehtävän hoidon kannalta se nousee kohtuuttoman suureen merkitykseen.”

Kaikuna tuomikirkkoseurakunnan kappalainen vastaa tämän päivän Kalevassa: ”Jokaiselta ehdokkaalta sopii odottaa sitä, että hän reilusti tunnustaa, mitä hän edustaa ja mikä on hähehn viiteryhmänsä” ja edelleen: ”Jos hän suhtautuu kriittisesti viiteryhmäänsä, sekin tulisi uskaltaa ja myöntää avoimesti ja julkisesti” sekä ”Tosiasia, josta perusteettomasti vaietaan, on se, että vanhoillislestadiolainen herätysliike tärkeissä uskonopin tulkinnoissa itse asemoi itsensä kirkon uskon ulkopuolelle. Jos ehdokas kuuluu tällaiseen liikkeeseen, on asian julkituonti vaalien perustiedotukseen kuuluva asia.”

Lieneekö oululainen Kaleva ryhtymässä kriittiseksi vai oliko reilun politikoivan vl-häviäjän ” lausumat Kirkonmäellä”-palstalla sellaisia, että piti antaa sija vastikkeellekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu