psykiatrin keinot

kun minä olin psykiatrilla kuukausi pari sitten, vein mukanani listan:

"-olen väsynyt
-alakuloinen
-mikään ei kiinnosta
-en kiinnostu uusista asioista
-kaikki tuntuu ponnistelulta
-joka paikkaan särkee

-tuntuu ettei jaksa liikkua
-tuntuu kuin olisi 10 kilon reppu selässä
-tuntuu epämiellyttävältä
-en pidä ulkonäöstäni
-turvotusta nilkoissa
-turvotusta vatsassa, paljon
-väsyttää
-tekisi mieli vain nukkua

-unihäiriöt aamuyöllä, n 8-10 krtaa yössä herään
-illalla ei saa unta
-aina väsynyt
-nukun pommiin usein

-en uskalla käydä yksin kaupassa
-paniikkioireita, hengenahdistus, hikoilu, vapina, huimaus, pahoinvointi
-epäsosiaalisuutta
-ei kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin
-koulunkäyntiin ei löydy motivaatiota

-en erota mikä on unta ja mikä realistista, kun ryhdyn muistelemaan asioita, sekoitan unen ja toden.

-muistamisongelmia
-en pysty keskittymään koulussa tehtäviin
-jos valehtelen jonkin asian tuttavalleni, uskon itsekin asian olevan totta

-en pidä ulkonäöstäni
-yksin oleessani puhun itselleni vihamieliseen sävyyn-
-syyttelen, komentelen itseäni
-en juuri arvosta itseäni
-tunnen olevani huono äiti lapselleni
-minulla ei ole ystäviä lainkaan
-kun toivon jotain pahaa toisille, perun sen äkkiä, koska luulen sen toteutuvan

-erosin kirkosta
-otin tatuointeja
-menin viikon tuntemisen jälkeen kihloihin
-otin lävistyksiä kasvoihini
-hain lainaa
-avaan tilejä joka paikkaan mihin saan
-rahat aina lopussa"

Hän kysyi minulta: saisinko kirjoitaa sinulle diagnoosiksi psykoottinen depressio, että saat sitten ilmaislääkkeet, niin rahahuolesi helpottavat edes vähän.

Mä vaan siihen et samakait tuo kait sie tiiät mitä teet, sit hän viel monta kertaa kysyi et haluaisinko sen diagnoosin, mie vaan et ihan sama..

Eli oonko sairas ja psykoottinen, vai antoiko se diagnoosin muka vain ilmaislääkkeiden takia.. Lääkityksenä mulla seroquel ja optipar.
151015
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tuossa taas hyvä osoitus psykiatrian pseudolääketieteellisyydestä. Tautimääritykset perustuvat konventioon, eivät patologiaan. Psykiatria voisi avoimesti tunnustaa olevansa samanlaista sielun tohtorointia kuin papin hoitama ripin vastaanottaminen. Eihän siinä mitään mitään vikaa että ihmiset purkavat pahaa oloaan toiselle ihmiselle, joka varmasti on ihan hyvä ihmistuntija. Jätettäisiin vaan se turha kuvitelma lääketieteellisyydestä sivuun. Psyyken lääkkeitäkin olisi parempi kutsua esim. piristeiksi ja niitä pitäisi olla vapaasti kaupan.

"-erosin kirkosta"
-erittäin tervejärkinen päätös

Jaksamista sinulle.

Äänestä

vielä käydä töissä ja opiskella. Nostan hattua.
Itselläni on monia mainitsemiasi oireita, ei kuitenkaan ns. psykoottistyyppisiä. Itse en kuitenkaan pysty tekemään juuri mitään.

Äänestä
  • pakko jaksaa.. tosin kun kotiin pääsen lyyhistyn sänkyyn peiton alle.. perheellisenä mun on mietittävä lapseni tulevaisuutta.. eikä työtön äiti ole paras mahdollinen..

    Suoritan asiat työssäni.. en jaksa muuta

    Äänestä

  • kleopatra84 kirjoitti:

    pakko jaksaa.. tosin kun kotiin pääsen lyyhistyn sänkyyn peiton alle.. perheellisenä mun on mietittävä lapseni tulevaisuutta.. eikä työtön äiti ole paras mahdollinen..

    Vaikea yhtälö sinulla on ratkaistavana, ei voi muuta sanoa.

    Toivottavasti tilanne muuttuu ajan myötä
    vähemmän rasittavaksi!

    Nuku hyvin.

    Äänestä

  • kleopatra84 kirjoitti:

    pakko jaksaa.. tosin kun kotiin pääsen lyyhistyn sänkyyn peiton alle.. perheellisenä mun on mietittävä lapseni tulevaisuutta.. eikä työtön äiti ole paras mahdollinen..

    Suoritan asiat työssäni.. en jaksa muuta

    On sitten tärkein mahdollinen syy jaksaa.
    Selviytyä,ja myös tervehtyä.

    Äänestä

Minulla itselläni on lähes kaikki samat oireet kuin sinullakin, ja useaan otteeseen eri lääkärit ja psykologit ovat sanoneet toistuvissa masennuskausissani olevan mukana psykoottisiakin piirteitä.

Siitä huolimatta en ole saanut viralliseksi diagnoosiksi psykoottista masennusta, vaan "pelkän" vaikean masennuksen. Siispä saan lääkkeisiini vain kelan peruskorvauksen, ja sen jälkeen itse maksettavaksi jää vielä reilut 120 euroa/kk. Ja se on ihan _helvetin_ suuri summa minulle kuntoutustuen varassa elävälle.
Psykoottisen masennuksen diagnoosi helpottaisi tilannettani suuresti.

Muuten itse hoitoon olen kyllä tyytyväinen: lääkityksen lisäksi saan kunnollista, tiivistä ja pitkäaikaista terapiaa (jonka jatkuminen on turvattu ainakin vielä muutamaksi vuodeksi eteenpäin).
Välillä, kun vointini on ollut oikein huono, on ollut myös sairaalahoitojaksoja, joista niistäkin minulla on lähes pelkästään hyviä kokemuksia.

Äänestä

Miksi erosit kirkosta? En kysy tätä moittien, vaan aidosti kiinostuneena.

Jos kirkko ei ole pysynyt mielestäsi tarjoamaan mitään todellista vaihtoehtoa, niin voin kertoa että Jumala voi, ja se mitä Hän tarjoaa, on meille valmistettu Jeesuksen Kristuksen sovitustyössä, jonka kautta ihminen voi saada kaikki syntinsä anteeksi, rauhan sydämeensä ja elämänsä tasapainoon.

Jeesuksen Kristuksen vastustaja, saatana, on saanut monien ihmisten elämän aivan sekaisin, johdattelemalla ihmiset sellaiseen elämäntyyliin, joka syö ja kalvaa heitä sisäisesti, niin että ihmiset ovat lopulta sielullisesti aivan "onttoja", ts. siis tyhjää täynnä, eikä mikään tunnu enää kiinnostavan, kun saatana kuiskaa ihmisen tajuntaan valhettaan, että "elämällä ei ole sinulle enää mitään tarjottavanaan"...

Tai sikäli siinä on sellainen totuuden hitunen, että ehkäpä sellaisella elämällä, mitä olet viettänyt, ei olekaan enää tarjottavaa sinulle...

Katsoin kuvaasi; se mitä minä siinä näen, niin minusta sinä olet kaunis ja näyttäisit omaavan sisäistä herkkyyttä. En tiedä osunko yhtään oikeaan, mutta kuitenkin: herkät ihmiset ovat juuri niitä, joihin tämä nykyinen kovuutta huokuva maailman meno ensimmäisenä sattuu, haavoittaen ja kolhien heidän sisintään, riippmatta siitä vaikka itsekin yritettäisiin alkaa olemaan tämän nykyajan muotin mukaisia ettei erotuttaisi porukasta ja paljastettaisi omaa sisäistä herkkyyttä....(?)

Mutta; Jeesuksessa Kristuksessa on sinullekin tarjolla kokonaan uusi elämä, joka perustuu siihen, että Hän voi tehdä sinusta sisäisesti aivan uuden luomuksen, kun saat kaikki syntisi anteeksi ja sinun kohdallasi, elämän kirjassa, käännetään esiin aivan uusi puhtaan valkoinen sivu... Jos vain tahdot niin...

Jeesus sinua auttakoon, siunatkoon ja johdattakoon löytämään elämäsi... t:RR

Äänestä
  • Vastaan nyt ensin kun alko niin ******aan..
    Mutta varmaan kleopatrallakin on tähän omat painavat sanansa sanottavana..

    Muuten oli oikeen hyvä kirjoitus jos jättää sen jeesuksen pois siitä.

    Heh,että te jeesustelijat jaksatte jauhaa..
    Annaskun arvaan, olet huolissasi omasta taivaspaikastasi,
    eikös se ole aina varmempi mitä useamman ihmisen olet käännyttänyt omaan uskoosi..

    "jonka kautta ihminen voi saada kaikki syntinsä anteeksi, rauhan sydämeensä ja elämänsä tasapainoon."

    Että vaikka mitä tekee niin kaikenhan saa anteeksi.
    Sehän on sitten kuin suomen oikeuslaitos..
    Taitaa olla sun kavereitas siellä töissä.

    "herkät ihmiset ovat juuri niitä, joihin tämä"

    Herkät ja heikot ihmiset on juuri niitä joihin
    sä yrität istuttaa omaa ideologiaasi.
    Koska täysissä mielen ja sielunvoimissa oleva
    ei viitsi edes kuunnella sun sepustuksiasi..

    Mielelläni kyllä keskustelisin tästä aiheesta
    mutta tämä on aivan väärä palsta sellaiseen.
    Osoita oikea palsta niin täältä kyllä saat kommenttia.

    Äänestä

  • Darksoul kirjoitti:

    Vastaan nyt ensin kun alko niin ******aan..

    Se on parasta mitä sielun tuskia kärsivälle ihmiselle voi tarjota. Vai mitä sinä itse olisit tarjoamassa kun yritä houkutella itsareita harkitsevia mailamaan suoraan itsellesi? Onko niin valon arkaa juttua että et kehtaa täällä esittää?

    Nimimerkkisi ja se, että olet halunnut sisällyttää, raamatussakin mainitun, pedon luvun mailiosoitteeseesi, kertovat ja osoittavat sinusta ja sinun tarkoitusperistäsi myöskin ihan tiettyä tarkoitusta ja tiettyä suuntaa, -vai mitä? Se on todellakin huono ja tuhoisa suunta, pänvastoin kuin tämä uskon valinta, jota minä suosittelen, siis Jeesuksen Kristuksen armo. Siinä on tarjolla jotain uutta, parempaa ja tämän maailman synkkyden keskellä kestävää; -aivan uusi elämä.

    Eipä siis ihme, että "hiilesi alkavat hehkua" näistä kirjoituksista joissa tarjotaan parasta ratkaisua, joka on Jeesus Kristus, ihmiselle, jonka elämä on ajautunut synkkään umpikujaan, masennukseen ja ahdistukseen. Vai onko sinun mielestäsi, siinä tilanteessa, joku pimeyden ruhtinaalta voiman hakeminen parempi vaihtoehto, kun muutekin, jo omastakin takaa, on ihan riittävästi ja överiksi asti todella syvää, synkkää olotilaa?

    Älä puutu ja aliarvioi ihmisiä ja heidän harkintakykyään, vaikka he olisivatkin ajautuneet elämässään kriisiin. Tämän maailman "poppamiehillä" ei vain oiken hyviä apuja heille tunnu löytyvän...

    Miten muuten perustelet, ettei tällaiset kirjoitukset sopisi tänne? Puhutaanhan täällä paljon huonommistakin "lääkkeistä" ja oletkos esim. älähtänyt siitä että joku täällä yllyttelee herkässä tilassa olevia ihmisiä itsaria tekemään? Siinäkö ei mielestäsi ole mitään väärää; -oletko siihen puuttunut?

    Äänestä

  • Depiskus kirjoitti:

    "Se on parasta mitä sielun tuskia kärsivälle ihmiselle voi tarjota."

    Jaaha,entäs lääkäri ja lääkkeet?

    Minun puolesta jos siitä uskomisesta on apua niin siitä vain,
    mutta siinä voi myös käydä huonomminkin kun usko loppuu.

    "Vai mitä sinä itse olisit tarjoamassa kun yritä houkutella itsareita harkitsevia mailamaan suoraan itsellesi? Onko niin valon arkaa juttua että et kehtaa täällä esittää? "

    Jos nyt olisin vähänkin tiukkapipoisempi niin
    tuosta voisi hyvinkin nostaa syytteen kunnianloukkauksesta.
    Onneksesi en ole samanlainen tiukkapipo kun sinä..

    Mutta se ei itseasiassa kuulu pätkääkään sinulle mitä minä henkilökohtaisesti viestin toisten ihmisten kanssa.

    Minä olen itse selvinnyt vaikeasta masennuksesta
    ja en todellakaan uskomalla jeesukseen, vaan itseeni.
    Ja uskon että toisetkin voivat selviytyä samoin kun minä.

    "Nimimerkkisi ja se, että olet halunnut sisällyttää, raamatussakin mainitun, pedon luvun mailiosoitteeseesi, kertovat ja osoittavat sinusta ja sinun tarkoitusperistäsi myöskin ihan tiettyä tarkoitusta ja tiettyä suuntaa,"

    No voi herra jeesus näitä juttuja..heh
    Enempi huumorimielellä sen nimimerkin keksin..
    Ja numeroita pistelin perään sen enempää miettimättä..
    Ehkäpä sitten olen enemmän kallellaan "sinne" päin
    kuin sinun jumalaasi,ainakin se alakerran kaveri
    näyttäisi jo tätä mailmaa hallisevan..

    "Eipä siis ihme, että "hiilesi alkavat hehkua" näistä kirjoituksista joissa tarjotaan parasta ratkaisua, joka on Jeesus Kristus,"

    Kyllä luulen että aika monella muullakin alkaa jo
    hieman keittää näitä lueskellessa..tai ainakin huvittaa..

    "Miten muuten perustelet, ettei tällaiset kirjoitukset sopisi tänne?"

    Loukkaavat uskonnonvapautta.

    Ja tämä palsta käsittelee ymmärtääkseni
    sairautta nimeltä masennus,eikä partahippiä nimeltä jesus..

    "yllyttelee herkässä tilassa olevia ihmisiä itsaria tekemään? Siinäkö ei mielestäsi ole mitään väärää; -oletko siihen puuttunut? "

    Oletkos itse?
    Eihän sellaiset jutut tosiaankaan hyvältä näytä ja jotain kyllä pitäisi tehdä,mutta mitä?
    Eiköhän se olisi kuitenkin palstan seriffin tehtävä.

    >>> Minä olen itse selvinnyt vaikeasta masennuksesta

    Ja uskon että toisetkin voivat selviytyä samoin kun minä. >>>

    -Ei Jeesukseen turvautuminen tarkoita ettei voisi uskoa itseensä, pikemminkin päinvastoin, silloin ihminen juuri vapautuu olemaan aidosti se mikä hän on persoonaltaan, ilman mitään turhia esittämisiä.

    -Suurin osa ihmisistä masentuukin kai sen takia, että usko omaan itseen on romahtanut tai sitä ei koskaan ole kunnolla ollutkaan.

    >>> No voi herra jeesus näitä juttuja..heh

    Ja numeroita pistelin perään sen enempää miettimättä..>>>

    -Siitä on kyllä huumori todella kaukana, kun lukee sen kohdan raamatusta: Ilm.13:16. On olemassa asioita, joista ei saa huumoria tekemälläkään, mutta tarkoituksenahan onkin enempi, mukamas "neutraloida" ko. käsitettä, niin ettei se enää tuntuisi miltään, sitten kun se kerran tulee todellisuudeksi...

    >>> Ehkäpä sitten olen enemmän kallellaan "sinne" päin kuin sinun jumalaasi,ainakin se alakerran kaveri näyttäisi jo tätä mailmaa hallisevan.. >>>

    Niin "näyttäisi"; -sehän onkin valheen ruhtinas, mutta totuus on, että todellakin se vain näyttää siltä, kun otetaan huomioon sen lopullinen kohtalo, joka on sinetöity kerran n. 2000v. sitten pikassa nimeltä Golgata, jonne oli silloin pysytetty kolme ristiä... Siellä, silloin jo, saatana kärsi lopullisen tappionsa, mutta toki se on vielä "vapaalta odottamassa tuomiotaan" ja yrittää saada mukanaan, samasta tuomiosta osalliseksi, mahdollisimman paljon sen valheiden eksyttämiä ihmisiä. Siitä tuomiosta, saatanan vallasta ja sen ihmisiä tuhoavasta vallasta ja kahleista, Jeesus Kristus tahtoo ihmiset vapauttaa ja pelastaa, iankaikkiseen elämään ja takaisin Jumalan yhteyteen.

    >>>Loukkaavat uskonnonvapautta.

    Ja tämä palsta käsittelee ymmärtääkseni
    sairautta nimeltä masennus,eikä partahippiä nimeltä jesus.. >>>

    -Miten niin "loukkaavat uskonnonvapautta"? Ettei vaan nyt olisi niin että sinä tässä loukkaat minun uskonnonvapauttani, sekä myös sananvapautta, kun yrität toppuutella minua kertomasta vapaalla foorumilla omasta uskostani.

    -Ja, tässä tapauksessa, siis minun tapuksessani, se nimen omaan liittyy masennukseen, koska minä itse omassa elämässäni löysin Jeesuksen ja pääsin ainakin ahdistuksestani sen jälkeen kun minulla oli diagnosoitu masennus ja ahdistustila

    >>> Oletkos itse?

    Eiköhän se olisi kuitenkin palstan seriffin tehtävä. >>>

    Kyllä olen puuttunut, ja kommentoinut noita kirjoituksia, koska se on mielestäni todella saatanallisen törkeää, että jo muutenkin itsarin, aivan kuin "kuilun partaalla" olevia ihmisiä yritetään vieläpä kannustaa siihen, aivan kuin yritettäisiin heitä oikein tuupata selästä, jos ei itse olekaan vielä varma että "hypätäkkö" vai ei...

    Luukkaan evankeliumi:
    4:18 "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen,..."

    "se on mielestäni todella saatanallisen törkeää, että jo muutenkin itsarin, aivan kuin "kuilun partaalla" olevia ihmisiä yritetään vieläpä kannustaa siihen"

    Se on Helvetin törkeää ja jonkun siihen
    todella pitäisi konkreettisesti puuttua.
    Kenties se on jopa lainvastaistaista?

    No sentään jostain asiasta ollaan täysin samaa mieltä.
    Vaikka muuten hieman "eri puolella" ollaankin..

    Ei olla "eri puolilla", mutta erilaisia on katsomukset. Se ei todellakaan tarkoita, esim. että minä sinua ihmisenä pitäisin jotenkin huonompana, tai "vihollisena" tms. Saatat olla ties kuinka paljon ihanampi ihminen ja persoona kuin mitä minä olen. Ja, joka tapauksessa molemmat ollaan Jumalalle yhtä arvokkaita ihmisyksilöitä, uskoipa siihen tai ei...

    Että oli huvittava lukea tuota teidän kinaanne!!!Itse olen todellakin DarkSoulin puolella.Tulee tuosta teidän kinastanne aivan minun ja yhden Pekan tappelumme (lue:satavuotinen sota)!!
    Piristi tuo kyllä kummasti...

    Äänestä

Mikä tuossa on psykoottista?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kleopatra84 kirjoitti:

kun minä olin psykiatrilla kuukausi pari sitten, vein mukanani listan:

"-olen väsynyt
-alakuloinen
-mikään ei kiinnosta
-en kiinnostu uusista asioista
-kaikki tuntuu ponnistelulta
-joka paikkaan särkee

-tuntuu ettei jaksa liikkua
-tuntuu kuin olisi 10 kilon reppu selässä
-tuntuu epämiellyttävältä
-en pidä ulkonäöstäni
-turvotusta nilkoissa
-turvotusta vatsassa, paljon
-väsyttää
-tekisi mieli vain nukkua

-unihäiriöt aamuyöllä, n 8-10 krtaa yössä herään
-illalla ei saa unta
-aina väsynyt
-nukun pommiin usein

-en uskalla käydä yksin kaupassa
-paniikkioireita, hengenahdistus, hikoilu, vapina, huimaus, pahoinvointi
-epäsosiaalisuutta
-ei kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin
-koulunkäyntiin ei löydy motivaatiota

-en erota mikä on unta ja mikä realistista, kun ryhdyn muistelemaan asioita, sekoitan unen ja toden.

-muistamisongelmia
-en pysty keskittymään koulussa tehtäviin
-jos valehtelen jonkin asian tuttavalleni, uskon itsekin asian olevan totta

-en pidä ulkonäöstäni
-yksin oleessani puhun itselleni vihamieliseen sävyyn-
-syyttelen, komentelen itseäni
-en juuri arvosta itseäni
-tunnen olevani huono äiti lapselleni
-minulla ei ole ystäviä lainkaan
-kun toivon jotain pahaa toisille, perun sen äkkiä, koska luulen sen toteutuvan

-erosin kirkosta
-otin tatuointeja
-menin viikon tuntemisen jälkeen kihloihin
-otin lävistyksiä kasvoihini
-hain lainaa
-avaan tilejä joka paikkaan mihin saan
-rahat aina lopussa"

Hän kysyi minulta: saisinko kirjoitaa sinulle diagnoosiksi psykoottinen depressio, että saat sitten ilmaislääkkeet, niin rahahuolesi helpottavat edes vähän.

Mä vaan siihen et samakait tuo kait sie tiiät mitä teet, sit hän viel monta kertaa kysyi et haluaisinko sen diagnoosin, mie vaan et ihan sama..

Eli oonko sairas ja psykoottinen, vai antoiko se diagnoosin muka vain ilmaislääkkeiden takia.. Lääkityksenä mulla seroquel ja optipar.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu