Itse nyt raskausviikolla 14 2 ja toinen ultra ollut viikko sitten ja kaikki pitäisi olla ok. Edelleen väsyttää paljon ja vatsa turvoksissa plus kasvanut. Yksinäisyys vaivaa sillä olen jo ns äippä vapaalla. Tuntuu ettei jaksa vaan tehdä näitä arkirutiineja täytyisi olla muutakin tekemistä ja ystäviä. Kaikki ovat töissä ym. joten tuntuu todella yksinäiseltä ja olisi kiva jos löytäisin vertaiseni yli 35 v hesasta päin niin voisi vaihdella kuulumisia ja ylimalkaan tutustua. Yksin siis ollaan...
Rva 14 + 2
yksinäistä
5370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eli minä olen myös joutunut olemaan sairaslomalla jo
helmikuusta lähtien, laskettu aika heinäkuussa. Pitkä on aika, on. Tottahan kaikkee kotiaskarta riittäis, varsinkin talven jälkeen, mutta kun välillä tosiaan menee ihän tekemättömäksi. Ei jaksa mitään...ja toisaalta kun ei voikaan tehdä kummosia. Alkaa heti supistelut ja joka paikkaa kolottaa. Kolmen aiemman lapsen odotukset meni hyvin ja ei tällaisia ongelmia ollut, mutta varmaan ikä tuo uusia rasitteita raskauksiin. Mutta väliaikaistahan tämä on, sillä minä itseäni lohdutan. Kunhan tuo maha tuosta häviää ja saa lapsen käsilleen, niin alkaa toisenlaiset touhut. Ja toivottavasti kaikenlaiset kivut jäävät taakse. Oikein odotan että olo muuttuu taas normaaliksi. Syö riittävästi rautaa ja vitamiinejä, ne auttaa kuitenkin vireyteen. Vaikka ei rauta aina imeydy vereen, vaikka mitä tekis. Sekin on tullut tämän raskauden taakkana. Kaikkee me äidit kärsitään että saadaan perheeseen lisää väkeä. Kyllä isät pääsee helpolla, kuuntelevat (jos kuuntelevat) vain meidän raporttia päivän lopuksi kuinka hankalaa taas tänään oli.....No, koeta jaksaa!!!
Viikko viikon perään aika kuluu vääjäämättä.
Ps. Asun kauempana, joten voin auttaa vain näin kirjoittelemalla.
Täällä mennään samoilla viikoilla ja yli kolmeviis ollaan.Hesassa asustellaan.Mä olen ollu koko alkuraskauden saikulla.Laita sähkis osoitteesi ni meilaillaan.
Tosi kiva kun sain vastauksia...helpottaa jo tietää ettei ole ihan ýpöyksinäisyydessä..osoitteeni on [email protected] ps muuten odotan kaiken lisäksi esikoista tällä iällä
ja hesasta ja esikoinen ja yksin odottelen.
[email protected] niin puretaan puolin ja toisin tunteita ym.