SRK säännöstelee

tiukentamalla ja löysentämällä sääntöjään. 70- ja 80-luvulla vl-yhteisö kasvoi liikaa, joten sitä piti karsia. Huonoimmasta päästä jäsenistöä karsittiin ja kun mummot oli heitetty pihalle, niin estettiin liiallinen syntyvyys heittämällä puolet nuorista miehistä saatanalle.

Nykyään "sielunvihollinen" vie ilman SRK:n apuakin melkein kaikki nuoret, joten SRK vain seurailee vierestä..
4633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Viestistäsi voi rivievälejä huolellisesti lukemalla päätellä, että uskot SRK:lla olevan henkilöjäseniä.

Äänestä
  • oiva vallanpidon väline, sen on tutkijakin huomannut "SELKEÄ HIERARKIA JA ORGANISAATIO, JONKA JOHTAJAT MÄÄRITTELEVÄT USKONNOLLISEN SANOMAN TULKINNAN JA JÄSENTENSÄ VALVONNAN. VAIKKA LESTADIOLAISUUS PYRKII YHTEISÖN YKSIMIELISYYTEEN JA YKSEYTEEN, LIIKKEEN JOHTAJAT OVAT KUITENKIN YHTEISÖN PUHTAUDEN JA SAMANMIELISYYDEN YLIMPIÄ VARTIJOITA. HIERARKIAN KAUTTA PUHDASOPPISUUS "LASKEUTUU" MYÖS LIIKKEEN ALEMMILLE TASOILLE."
    samaten jäsennyys- ja lakkautussäännökset ry-säännöissä ihmetyttävät; vaadittiinkohan 3v jäsennyys johtoelimiin pääsyyn ja lakkautettaessa koko talkoilla rakennettu mammona siirtyy Ouluun omistukseen?

    Äänestä

  • yhdistys on kirjoitti:

    oiva vallanpidon väline, sen on tutkijakin huomannut "SELKEÄ HIERARKIA JA ORGANISAATIO, JONKA JOHTAJAT MÄÄRITTELEVÄT USKONNOLLISEN SANOMAN TULKINNAN JA JÄSENTENSÄ VALVONNAN. VAIKKA LESTADIOLAISUUS PYRKII YHTEISÖN YKSIMIELISYYTEEN JA YKSEYTEEN, LIIKKEEN JOHTAJAT OVAT KUITENKIN YHTEISÖN PUHTAUDEN JA SAMANMIELISYYDEN YLIMPIÄ VARTIJOITA. HIERARKIAN KAUTTA PUHDASOPPISUUS "LASKEUTUU" MYÖS LIIKKEEN ALEMMILLE TASOILLE."
    samaten jäsennyys- ja lakkautussäännökset ry-säännöissä ihmetyttävät; vaadittiinkohan 3v jäsennyys johtoelimiin pääsyyn ja lakkautettaessa koko talkoilla rakennettu mammona siirtyy Ouluun omistukseen?

    Sotkuisempaa sanomaa en ole näillä palstoilla ennen nähnyt.

    Äänestä

  • varsinaista puppua. kirjoitti:

    Sotkuisempaa sanomaa en ole näillä palstoilla ennen nähnyt.

    jota ei vl-ihmismielellä voi ymmärtää; sen sijaan normaali-ihminen ymmärtää luetun, selkokielisen tekstin

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jäsenmääräänsä kirjoitti:

tiukentamalla ja löysentämällä sääntöjään. 70- ja 80-luvulla vl-yhteisö kasvoi liikaa, joten sitä piti karsia. Huonoimmasta päästä jäsenistöä karsittiin ja kun mummot oli heitetty pihalle, niin estettiin liiallinen syntyvyys heittämällä puolet nuorista miehistä saatanalle.

Nykyään "sielunvihollinen" vie ilman SRK:n apuakin melkein kaikki nuoret, joten SRK vain seurailee vierestä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu