hei kaikille. en mielelläni kirjoittaisi tänne, koska apua ja tukea tarvitsevia on muutenkin tosi paljon tälläkin palstalla, mutta toivottavasti ei nyt hirveästi häiritse.. jospa edes joku viitsisi vastata jotain, kun alkaa asiat tuntua menevän yli kohtuun ja ymmärryksen.
Olen nuori tyttö eikä edellisestä itsemurhayrityksestäni ole noin kuukautta kauempaa. Isäni sekä isäpuoleni ovat mieleltään vakavasti, parantumattomasti sairaita. Sisarukseni on narkkari, toinen sisarus perhekodissa, kaksi lähisukulaistani ovat käyttäneet minua seksuaalisesti hyväksi lähes 10v. mummoni kuoli useita vuosia sitten ja ikävä tuntuu vain kasvavan jatkuvasti, ajattelen häntä jokapäivä. minulla ei oikein ole läheisiä ihmisiä, monet sukulaiseni ovat sadistisia eikä heidän kanssaan yksinkertaisesti seurustelu suju. Äitini, jonka elämä on ollut ja on helvettiä, on henkisesti terve, vaikka hänen fyysiset vakavat sairaudet saavat minut ajoittain pelkäämään pahinta. Vanhan läheisen mummoni kunto heikkenee sitä tahtia, että pelkään menettäväni pian hänetkin. tänään papaltani löydettiin kasvain, nyt saa pelätä, onko se pahanlaatuinen. nyt äitini makaa sairaalassa kovissa tuskissa ja sen aiheuttajaa etsitään. Yksi niistä harvoista tervejärkisistä sukulaisistani, jonka kanssa pystyi olemaan ja puhumaan, muuttaa satojen satojen kilometrien päähän ja pelkään, ettemme enää näe kuin kerran vuodessa jos niinkään usein. käyn terapiassa ja juttelen kouluterveydenhoitajan kanssa, mutta en pidä siitäkään, koska jonain päivänä menetän heidätkin, sillä nehän vain tekevät palkallista työtään eivätkä välitä minusta aidosti. silti tuntuu haikealta, kun siirryn eri kouluun, enkä näe välttämättä enää ikinä sitä terveydenhoitajaa. kavereita ei juuri ole, en tiedä miksi. en vain löydä itselleni sopivaa seuraa, suurinosa nuorista tuntuu olevan niin epäkypsiä ja kylmiä, arvostelevia selkäänpuukottajia. koulussamme on joitakin ujoja, yksinäisiä, joita kiusataan jopa opettajienkin voimin, eikä asialle tapahdu mitään, vaikka olen puhunut siitä siellä. pelkään heistä jonkun uhrin tekevän itsemurhan tai masentuvan pahasti. muiden tylyys, ajattelemattomuus ja ilkeys saavat minut päivittäin joko suuttumaan tai itkemään, haluaisin vain vetäytyä ja surmata itseni, vaikka minkäänlaista kiusaamista ei kohdistu minuun. en voi katsoa, kuinka muilla on paha olla. pelkään isäpuoleni ja veljeni ja itseni tekevän itsemurhan, sillä äitini ei välttämättä kestäisi sitä. olen kuitenkin päättänyt elää, tapahtui mitä hyvänsä, teki se sitten kuin kipeää hyvänsä. en kestä maailmantuskaa, epäoikeudenmukaisuutta ja kaikkea vääryyttä ja julmuutta. pääni on pullollaan kaikkia sairaita asioita, joita olen elämässäni nähnyt vauvaiästä tähän päivään, eli viiltelyä, väkivaltaa, verilammikoita, täysin tuhottuja kotejamme, rattijuopon kyyditystä autolla pyörätiellä.. yksi kaverini on perhekodissa vielä 5vuotta, emme näe koskaan, ja hän jatkuvasti uhkailee itsemurhasta. pelkään tosissani, kaikkien muiden ongelmat täyttävät pääni eikä minulla ole omaa elämää. tunnen olevani niin yksin tässä kaikessa, haluaisin muiden rakkautta ja lämpöä mutta se tuntuu niin mahdottomalta että välillä tulee tilanteita, jolloin on pakotettava itseni olemaan tekemättä itsemurha. koskaan eivät myös ihastukseni ole alkaneet kansssani millekkään. vaikea uskoa, että tulisin koskaan saamaan miestä, joka voisi rakastaa minua tällaisena. mutta ellen väkisellä uskoisi parempaan, en voisi olla täälä enää hetkeäkään. uskon ja toivon, että tulevaisuus on jo paljon valoisampi, mutta päivittäin tekee niin kipeää, että tuntuu etten pysty siihen. miten rueta elämään omaa elämää, kun sitä ei ole ollut ikänäni ?
Olen nuori tyttö eikä edellisestä itsemurhayrityksestäni ole noin kuukautta kauempaa. Isäni sekä isäpuoleni ovat mieleltään vakavasti, parantumattomasti sairaita. Sisarukseni on narkkari, toinen sisarus perhekodissa, kaksi lähisukulaistani ovat käyttäneet minua seksuaalisesti hyväksi lähes 10v. mummoni kuoli useita vuosia sitten ja ikävä tuntuu vain kasvavan jatkuvasti, ajattelen häntä jokapäivä. minulla ei oikein ole läheisiä ihmisiä, monet sukulaiseni ovat sadistisia eikä heidän kanssaan yksinkertaisesti seurustelu suju. Äitini, jonka elämä on ollut ja on helvettiä, on henkisesti terve, vaikka hänen fyysiset vakavat sairaudet saavat minut ajoittain pelkäämään pahinta. Vanhan läheisen mummoni kunto heikkenee sitä tahtia, että pelkään menettäväni pian hänetkin. tänään papaltani löydettiin kasvain, nyt saa pelätä, onko se pahanlaatuinen. nyt äitini makaa sairaalassa kovissa tuskissa ja sen aiheuttajaa etsitään. Yksi niistä harvoista tervejärkisistä sukulaisistani, jonka kanssa pystyi olemaan ja puhumaan, muuttaa satojen satojen kilometrien päähän ja pelkään, ettemme enää näe kuin kerran vuodessa jos niinkään usein. käyn terapiassa ja juttelen kouluterveydenhoitajan kanssa, mutta en pidä siitäkään, koska jonain päivänä menetän heidätkin, sillä nehän vain tekevät palkallista työtään eivätkä välitä minusta aidosti. silti tuntuu haikealta, kun siirryn eri kouluun, enkä näe välttämättä enää ikinä sitä terveydenhoitajaa. kavereita ei juuri ole, en tiedä miksi. en vain löydä itselleni sopivaa seuraa, suurinosa nuorista tuntuu olevan niin epäkypsiä ja kylmiä, arvostelevia selkäänpuukottajia. koulussamme on joitakin ujoja, yksinäisiä, joita kiusataan jopa opettajienkin voimin, eikä asialle tapahdu mitään, vaikka olen puhunut siitä siellä. pelkään heistä jonkun uhrin tekevän itsemurhan tai masentuvan pahasti. muiden tylyys, ajattelemattomuus ja ilkeys saavat minut päivittäin joko suuttumaan tai itkemään, haluaisin vain vetäytyä ja surmata itseni, vaikka minkäänlaista kiusaamista ei kohdistu minuun. en voi katsoa, kuinka muilla on paha olla. pelkään isäpuoleni ja veljeni ja itseni tekevän itsemurhan, sillä äitini ei välttämättä kestäisi sitä. olen kuitenkin päättänyt elää, tapahtui mitä hyvänsä, teki se sitten kuin kipeää hyvänsä. en kestä maailmantuskaa, epäoikeudenmukaisuutta ja kaikkea vääryyttä ja julmuutta. pääni on pullollaan kaikkia sairaita asioita, joita olen elämässäni nähnyt vauvaiästä tähän päivään, eli viiltelyä, väkivaltaa, verilammikoita, täysin tuhottuja kotejamme, rattijuopon kyyditystä autolla pyörätiellä.. yksi kaverini on perhekodissa vielä 5vuotta, emme näe koskaan, ja hän jatkuvasti uhkailee itsemurhasta. pelkään tosissani, kaikkien muiden ongelmat täyttävät pääni eikä minulla ole omaa elämää. tunnen olevani niin yksin tässä kaikessa, haluaisin muiden rakkautta ja lämpöä mutta se tuntuu niin mahdottomalta että välillä tulee tilanteita, jolloin on pakotettava itseni olemaan tekemättä itsemurha. koskaan eivät myös ihastukseni ole alkaneet kansssani millekkään. vaikea uskoa, että tulisin koskaan saamaan miestä, joka voisi rakastaa minua tällaisena. mutta ellen väkisellä uskoisi parempaan, en voisi olla täälä enää hetkeäkään. uskon ja toivon, että tulevaisuus on jo paljon valoisampi, mutta päivittäin tekee niin kipeää, että tuntuu etten pysty siihen. miten rueta elämään omaa elämää, kun sitä ei ole ollut ikänäni ?
Vastaukset 6
Vanhimmat
joka mielenkiinnola luki kirjoituksesi ! Sinä olet jo niskan päällä, hei! Se lausahdus, jonka sanot kaksikin kertaa, että sinun pitäisi alkaa elää omaa elämääsi, sen aika olisi nyt, on tosi suurta järkeä ja älyä ja tilannetajua osoittavaa sinulla. Voimaa löytyy sinulta, käytä päätäsi edelleen, kuten kirjoituksessasikin. Minusta erittäin kypsästi käsittelet noita tosi kurjia asioita ja tapahtumia. Taas tuli mieleeni, että elämä kaikkineen niin usein on tosi tuskallista, niin tosi monilla. - Et sinä ole syyllinen näihin tapahtumiin, siinä jokin ketju ja yhteen sattumukset kyseessä. Samantyyppiset ihmiset vetävät alitajuisesti puoleensa samalaisia, näyttäisi sellaiselta tässä sinunkin suvun kuviossa. - Mutta, ei katsota siihen nyt, vaan siihen voima ja tarmo, että miten alas päästä tästä ulos, siihen omaan elämääsi.
Et todellakaan voi ratkoa ja auttaa näitäkään kaikkia ongelmia, saati koko maailman tuskaa. Tiedostat hyvin, että pääsi täynnä muiden asioita. Minullakin taipumusta tuommoiseen. Lääkkeeksi voisit nyt tietoisesti vähän olla huolehtimatta, koska useinkin näyttää siltä, ettet edes voi auttaa kaikkea, mitä ympärilläsi korjattava anäet; voisit kokeilla alkaa keksiä juttuja jotka rakentavat sinun ikiomaa identiteettiäsi. Hakeudu ihmisryhmiin, joissa et aluksi tunne ketään, mutta mene ja ala haistella hyviä vaikutteita, iloa ja huolettomuutta. Sitäkin varmaan on olemassa. Esimerkiksi seurakunnallista (kuten kristill. ryhmittymät) porukkaa suosittelen, koska se aikoinaan pysyvästi auttoi minua itseäni tuommoisessa täydellisessä irrallisuuden ja rakkaudettomuuden tilanteessa. Sanon sen siksi tässä, että toimi minulla. Mutta muutakin löydät varmaan.
Ymmärrän tuon 'eroahdistuksesi', joka aina nousee, kun jokin ihmissuhde katkeaa syystä tai toisesta. Olet siinä kohden ymmärrettävästi kovinkin herkkä. Pystyisitkö tästä puhumaanjotakin terveydenhoitajalle... jos hänellä vaikka olisi jatkssa mahdollisuus puhella kanssasi vaikka edes kerran kuussa. Puhu hänelle ainakin, miten sinusta tuntuu kauhealta tämä koulumaailmassasi tuleva muutos. Se on hyvin ymmärrettävä asia.
Kokemuksesta sanoisin, että kyllä vaihtuvienkin ihmissuhteiden varassa elämänsä pystyy kohtuullisesti elämään. Itse en ole miestä itsellen onnistunut löytämään, enkä siten tiedä, miten asia olisi auttanut. Mutta tietänet, että siinäkin kuviossa omat suuret haasteensa; avioliitto on kuin työtä, päivittäin, jotta pysyy kasassa. Jos kaksi kovasti tarvitsevaa ihmistä on yhdessä, he kuluttavat piankin toisensa loppuun? Eli jokin oman sisimmän vahvistuminen, itsetunnon löytyminen, oman identiteetin ja lahjojen läytäminen olisi suotavaa jo ennenkuin löydät miesehdokkaan itsellesi. Onnea tähänkin matkaan!
Pidä tämä suunta, jonka tässä selitit, että omaan elämään sinun on pyrittävä. Olet liian täysi negatiivisia asioita noista muista ihmisistä. Hekään eivät voi asioilleen mitään. Ennalta jo pelkään mahdollisia luopumisia, ymmärrän. Vastapainoksi toivoisin sinun lujittuvan toisaalla, jossakin alueella ja uusien ihmisten parissa, joka taas kantaisi ja rakentaisi sinua sekä tukisi lahjakkuuttasi, älykkyyttäsi, elämänkokemuksesi tuomaa viisautta, herkkyyttäsi.
Ajattelevalla ihmisellä täällä maailmanajassa on tuskallista, sen tajuan itsekin. Minua on ehdottomasti ja ainoastaan tuo seurakunnallinen yhteys auttanut, se näin lyhyesti tässä.
Kuulemiin Sinulle ja kaikkea voimaantumista ja selkeyttä Sinulle toivon tähän uuteen keskiviikko-päivään!
tuota juuri tarvitsinkin, oli ilo lukea viestisi, nyt voin mennä hyvillä mielin kouluun. siitä on oikeasti apua.
kirjoitus eli tarina ? Siis minulla pientä epäilyä, ettei nyt vain joku olisi keksinyt... on jotakin ristiriitaa... - Joka tapauksessa, hyvin kirjoitettu! Siis joka tapauksessa.
mikä tuntuu ristiriitaiselta?
tai no itsestänikin tuntuu, kun tekisi mieli poistua täältä ja samalla jatkaa. selitäppä
Ei herra jeesus sentään, eihän tuollaista saa tapahtua.
Onneksi olet sentään välttynyt koulukiusaamiselta.
Se olisi ollut jo aivan liikaa,siis erittäin lievästi sanottuna.
Tuohon voisi vaan sellaisen neuvon sanoa että
heti kun sulla on ikää tarpeeksi niin
muutat mahdollisimman kauas koko tosta paskasta.
Niinkuin se sun ainoa tervejärkinen sukulainen tekikin..
Kyllä tuo sinun tarinasi kuullostaa tosi pahalta.
Mun omat ongelmat tuntuu äkkiä todella pieniltä..
Voit laittaa mulle viestiä jos siltä tuntuu:[email protected]
niin. elämä on. kiitos vastauksestasi :)
kai sitä selviää jos tähänki asti